keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Päivänliljat

 Päivänliljat on yksi niistä monista mitä meillä mökillä on runsaasti  myös niiden  lajivalikoima on runsas   . En ole ollut innostunut niihin suuriin mukulaliljoihin ainakaan vielä  . Näitä eivät liljakukot vaivaa eikä mikään muukaan tauti  ne ovat terveitä ja niillä on myös aika kiva syysväritys  myöskään niitä ei tarvitse tukea  . Ottaisin vielä uusiakin lajikkeita lisääkin tähän minun valikoimaan jos vastaan tulisi  .


Näitä keltaisen erilaisia värimuunnoksia taitaa olla eniten liikenteessä joten niitä en kaipaa lisää  .










Minulla kasvaa näitä myös isommissa ryhmissä  muutamassa paikassa  .





Yläkuvassa kasvaa kahta erilaista keltaista  toinen takana on hieman pystykasvusempaa ja olen siirtänyt sitä myös kotia ( alakuva ) nämä kukkii kesäkuussa  .


Tätä rusoliljaa kasvaa myös iso alue mökillä  . Siitä on yksi erittäin vanha kuva  . Sitä olen ajatellut siirtää muualle ehkä myös kotiin  . Emme ole kotona kesällä juurikaan joten nämä ovat hyviä sellaiseen paikkaan missä ei ole hoitoa  juurikaan  eikä kastelua  .


Mitä mieltä sinä olet näistä päivänliljoista ja kasvaako niitä sinun puutarhassasi  ?

Mutta tällaista tällä kerta 💛




41 kommenttia:

  1. Onpa noita lajeja paljon, meillä on vain kolmea sorttia, mutta ovat kyllä helppoja. Sipulililjoja en huoli enää ikinä. Niin inhoja ovat niiden toukat. Valitettavasti liljakukoille kelpaa myös kirjopikarililjat. Niiden kanssa on tarkkuudella vielä pärjätty,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajeja on olemassa vielä hyvinkin paljon enemmän mitä minulla on . Liljakukot minuakin askarruttaa .

      Poista
  2. Vau, kylläpä ne selvästi viihtyvät, kun noin komeasti kukkivat!
    Jostain syystä minun puutarhassani eivät nuo lajikkeet oikein tahdo kukkia, eikä kasvaakaan. Useimmat istuttamani taimet ovat kasvamisen sijaan lähteneet pienenemään ja ovat parissa vuodessa hävinneet. Vain vanha rusopäivänlilja viihtyy ja kukkii, samoin alkukesällä kukkiva keltapäivänlilja. Niin ja kultapäivänliljakin. Eli selvästi nämä jalostamattomat lajit viihtyvät ainakin minun oloissani paremmin kuin jalostetut tarhapäivänliljat. Harmi vain, kyllä noita kukkia katselisi! Upeat tuollaisina isoina ryhminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan on niin että kaikki eivät viihdy vaikka mitä tekisi .Onkohan minulla nuo keltaiset juurikin kelta ja kultapäivänliljoja ? Rusopäivänliljaa on minun pakko siirtää on niin huonossa paikassa ettei kuki . Nämä kolme on ollut tosiaan täällä mökillä kun tänne asetuttiin niin pitää niiden antaa kasvaa . Kiitos sinulle 😀

      Poista
  3. Päivänliljat ovat hienoja ja kuten sanot, helppoja kasveja. Minulla on keltapäivänliljoja ja eri värisiä tarhapäivänliljoja. Enemmänkin voisi olla. Päivänliljojen lehdetkin ovat näyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänliljat on kyllä hienoja ja enemmänkin voisi olla kuten sanoit. Lehdet on aina kauniita syksyyn asti .

      Poista
  4. Näyttäviä ja tosiaankin etu kun niitä ei tarvitse tukea. Suloiset nuput. 💛
    Meidän pihassa oli jonkin verran mutta olen korvannut pidempään kukkivilla lajeilla. 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näinhän se on pitää antaa tilaa mieleisille kasveille etenkin jos sitä tilaa on rajoitetusti .

      Poista
  5. Tiivistit hyvin päivänliljojen hyvät puolet! Minulla on muutamaa lajia, mutta vielä mahtuu lisääkin. Tykkään kovasti keltaisesta ’Citrinasta’ syyspäivänliljasta, sen keltainen sävy on miellyttävä omaan silmääni. Olen yrittänyt istuttaa parinkin valkoista päivänliljaa, mutta ne eivät jostain syystä ole asettuneet taloksi, pitää varmaan vielä yrittää uudelleen.
    Sinulla on komeat kasvustot eri väreissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia ei ole tullut vielä vastaan ehkä harkitsen myös jos ei ole oikein kallis ja etenkin jos voisi jäädä vain kokeiluksi . Messuilta en osta enää koskaan huiputtavat väreissä .

      Poista
  6. Suosikkini on tiikerililja, sitä kasvoi mummulan pihassa. 🙂
    Kun muutimme tähän taloon, pihassa oli valtaisa liljapenkki, mutta keltaisina väärän värisiä. Äitini siirsi ne mökille, hyvin rehottavat sielläkin!
    Itse olen istuttanut tilalle muutamaa valkeaa lajiketta, viime kesänä myös puuliljoja. Kummasti ne aina nousevat, vaikkeivat saa minkäänlaista hoitoa...
    Tykkään liljoista myös leikkokimpuissa, vaikka sotkevat aika lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat on kyllä kauniita mutta monia vaivaa nuo liljakukot ja näissä päivänliljoissa ei niitä näy . Leikkona on myös liljat kauniita kuten sanoit mutta jos ottaa kukan keskeltä nämä heteet pois niin ei roskaa . Minusta taas kun ne ovat niin kauniita ja osa juurikin kukan kauneinta osaa , en raaski niitä poistaa . Minua häiritsee pikemminkin niiden voimakas tuoksu .

      Poista
  7. Liljat ovat kauniita. Liljoista tulee aina oma mummini mieleen, jonka talon seinustalla kasvoi iso nippu erilaisia liljoja <3
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , osa kauniista kukista on juurikin mummolan peruja .
      Kiitos kuin myös sinne .

      Poista
  8. Siulla onkin monenlaisia päivänliljoja. Miullakin on muutama ja kultapäivänliljasta tykkeen kovasti. Vielä voisin hankkii niitä muutaman lissee, ovat heleppohoitosia ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sama juttu muutamalle olisi kyllä vielä tilaa juurikin näiden hyvien puolien takia .

      Poista
  9. Kiitos liljat miellyttää minunkin silmään mutta tuoksuista en välitä .

    VastaaPoista
  10. Ihanaa kukkaloistoa kauniilla väreillä🌸
    Kesä kaipuu on, odotan niin kevättä ja kesää.
    Päivänliljat ovat puutarhan kruunuja. Meillä löytyy keltaisia.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kevättä / kesää on pakko saada jotenkin aikaiseksi vaikka vanhoilla kuvilla . Keltaiset päivänliljat on niitä tavallisia ja erittäin kestäviä .
      Kiitos mukavaa viikonloppua myös sinne .

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Hei Nila!
    Kyllä minun puutarhasta löytyy yksinkertaisia keltaisia. Ne on minun Suomi-Ruotsi kukkapenkissä. Sinne tulee vain valkoista, sinistä ja keltaista.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin hyvä juttu ja mukavaa kuulla että sinulla on Suomi - Ruotsi penkki .

      Poista
  13. Oi oi mitä ihanaa kaunista kukkaisloistoa. Ihan tuli nyt kesää ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti saada keinolla millä hyvänsä jotain kesäistä kun aina sataa tai on pilvistä .

      Poista
  14. Aivan ihania päivänliljoja. Minulla kasvaa muutamia hyvin vanhoja kantoja olevia, mutta tarkkaa ikää niille en tiedä.

    VastaaPoista
  15. Se on suuri rikkaus kun omistaa perennojen vanhaa kantaa .

    VastaaPoista
  16. Meillä päivänliljoja on kasvanut puutarhassa lähes puutarhan perustamisesta saakka. Ovat kauniita puutarhan luottokasveja. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla puutarhan luottokasveja todellakin.

      Poista
  17. Mulla on kahta päivänliljaa, mutta ovat huonosti kasvaneet ja kukkineet. Paikka ei ehkä ole niille sopiva, täytyisi varmaan siirtää paahteisempaan ja avarampaan paikkaan. Kun meillä oli vielä mökki, niin siellä kyllä viihtyivät vaikka paikka ei ollut kummoinen, tosin ne olivat keltapäivänliljoja, jotka eivät ehkä ole niin kranttuja kuin muut värit. Ihan tuo liljapenkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on koko tontti aurinkoinen joten sitä näille liljoille piisaa. Toivottavasti saat omat liljasi kukoistamaan jollei muuten niin paikan vaihdolla . Kiitos sinulle .

      Poista
  18. Olen ihastunut parin viime vuoden akana päivänliljoihin sillä ne tuntuvat viihtyvän meillä. Viime kesänä istutin sen takia monta uutta taimea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kommentti löytyi jälleen roskakorista sentakia omat vastaukset voi mennä pieleen kun palautin tämän tänne .
      Mutta asiaan ja sinun kommenttiin .Minä muistan että istutit useampia alkuja mielenkiinnosta katsoa minkä värisiä sinulla on . Voimme vaikka vaihtaa alkuja jos kiinnostaa .Ärrä paketissa tulee muistaakseni aina 5 kg asti . Ja hinta 6 e .Kuulemma ei saisi kasveja lähettää niissä kun eivät vastaa niistä jos menehtyy mutta minulle sanottiin että jos ei kerro mitä sisältää eikä edes tarvitse .Suurempiakin rikoksia varmasti tehdään . Mutta ihania nämä liljat on .

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Jestas miten erilaisia liljoja voikaan olla - meillä ei kyllä kasva yhtäkään!

    VastaaPoista
  21. Nyt kipin kapin kasvattamaan 😀

    VastaaPoista
  22. Ihania! Erityisesti puna-keltainen, vai oranssin-keltainen, ja nuo punaisen sävyiset 😊 Minä sain mummoilta keltaisia perinteisiä ja vähän oranssiin vivahtavia. Punaisen sävyisiä haluaisin itselleni lisää 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minullakin oli täällä mökillä ennestään niitä tavallisia keltaisia ne kyllä taitaa olla kestävämpiä kuin nämä jalostetut . Mutta kyllä niitä myös itse haluaisi lisää .

      Poista