maanantai 18. syyskuuta 2023

Linnanmäen alusta .

 

Koristeomenapuu Linnanmäen alustaa olen työstänyt jo viime vuonna ja nyt jatkoin  . Puu itse alkaa valmistumisen talveen on saanut jo hieman ruskan värejä oksilleen .



Istutin viisi matalaa laukanmukulaa ihan rungon viereen.  Josko pitäisi myyrät poissa? Meillä puutarhassa on sellainen  .

Tähän istutin myös heti laukan sipulien jälkeen unelmatädykettä ja sitten matalaa tummaa iiristä  . Ne kukkivat yleensä samaan aikaan  ja näin halusinkin tapahtuvan .


7.6 kukki linnanmäki. 


7.6 kukki myös unelmatädyke .




3.6 kukki matala iiris  .

Näiden lisäksi penkissä on tätä tummaa keijunkukkaa kolme pehkoa ja kolme samanväristä pionia  . Myös muutama pikkuangervo löytyy . Pionin juurakon sain ja jaoin kolmeen osaan  väriä en tiedä  .




Alakuvassa on vasta pionit ja pikkuangervot mitkä kuitenkin nostin ylös ja istutin uusiin kohtiin kahta lukuunottamatta mitkä siirsin muualle. Pionit on samoissa paikoissa  . Sipulikukat on vielä istuttamatta mutta ne menee multiin piakkoin . Ensivuodelle uutta ihmeteltävää .


Mutta tällaista tällä kertaa ❤️ .

16 kommenttia:

  1. Se näyttää nyt todella kivalta jo!

    VastaaPoista
  2. Sulla on paljon syystöitä. Kiva nähdä näitä juttuja 💚
    Toivottavasti saan innoitusta huomiseen vapaapäivääni täältä 😀

    VastaaPoista
  3. Syystöitä riittää mutta sitten lepään mielelläni .😀 .

    VastaaPoista
  4. Linnanmäki sai alleen kivat kasvukaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nämä kukkivat tosin samanaikaisesti mutta sitä haluankin .Kerralla ja kunnolla no tietysti tuleehan sipulien kukinta ja pionien ja milloinkohan se pikkuangervo kukki en muista .

      Poista
  5. Hei Nila!
    Kauniin värinen tuo Linnanmäki. Varmaan tulee oikein hieno istutus.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika 😀 .
      Linnanmäki on upean värinen ja toivottavasti kukkiminen onnistuu samanaikaisesti suunniteltujen kasvien kanssa .

      Poista
  6. Tosi kiva sommitelma kaikkinensa, ensi kesänä pääset nauttimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jää nähtäväksi miten suunnitelma pelaa käytännössä toivottavasti .

      Poista
  7. Hyvin suunnitellen tulee kaunista! Meillä on kontiaisiakin eli valtavia multakasoja nousee maan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eikös kontiaiset ole niinsanotusti hyviksiä 🤔 .

      Poista
  8. Ens kesänä Linnanmäen alusta kukkii tosi hianosti.

    VastaaPoista
  9. Linnanmäki on kaunis koristeomenapuu. Hyvät kasvit tuli sen alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnanmäki on kaunis kukkainen ja toivottavasti kasvit vielä parantaisi näkymää .

      Poista