maanantai 27. marraskuuta 2023

Hämärän hyssyä .

 Haimme lauantaina lapsen lapset yökylään käytiin Nummelan paloasemalla palopäivillä ja myöhemmin vielä uudestaan Nummelan joulun avajaisissa . Näimme pukin ja oli myös poniajelua .


Tulimme mökille lasten kanssa sunnuntaina ja kun olimme vieneet ne kotia palattiin itse vielä mökille ja olimme siellä yötä . Meille tuli nuohooja tänään maanantaina  klo .9.30  . Aamu teet juotiin siinä puoli kahdeksan maissa  . Me olemme pyytäneet nuohoojan tulemaan kahden vuoden välein kun olemme täällä kuitenkin niin paljon . Vapaa ajan asunnoissa on lakisääteisesti kolmen vuoden välein  nuohous .


Oli hämärän hyssyä ja sinistä hetkeä . Mukavaa sitä oli katsella ikkunasta ulos  .


Minulla on mukana yksi verho ja olen ommellut verhot muuten valmiiksi ala käänne puuttuu mittaan sen nyt täällä päivällä kun mies tekee etä päivää . Ompelen ne sitten kotona ja ripustelen ne seuraavalla kerralla ikkunaan .


Pakkasta oli täällä 16 astetta  lasikaiteet olivat ihan jäässä. Vedän sisäterassilta verhot syrjään niin näemmä valokuuset  .


Lyhdyssä on aika huonot ledit ne pitäisi vaihtaa ovat olleet päällä koko ajan varmasti kaksi vuotta  .



Tiskasin hieman käsitiskiä ja laitoin tiskikoneen päälle samalla ihastelin ikkunasta pohjois puolta  . Pihavalot saamme päälle myös etänä puhelimella  ja olikin mukava tulla hämärissä lapsia viemästä kun ulko valot sai sytytettyä  . Laitoin ne nyt aamulla myöskin päälle kun mies kävi puita hakemassa saadaan laitettua heti tulet kun nuohooja on käynyt  . Saa nähdä milloin ollaan seuraavan kerran yötä  .


Aurinko paistaa nyt täydeltä terältä mikä täällä on ihailla maisemia ja kuunnella hiljaisuutta  .😄🎄

Mutta tällaista tällä kertaa  .

27 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia. Kyllä talvinen luonto ja kausivalot ovat kauniita yhdessä. 🕯🕯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aamu oli niin kaunis kuvata rauha ja hiljainen ympäristö .🎄

      Poista
  2. Sininen hetki on kyllä niin ihmeellinen ilmiö. Olet saanut tallennettua sen kuviin hyvin.

    VastaaPoista
  3. Varmasti lapsilla oli kivaa kanssanne! Meilläkin meni tämä viikonloppu lastenlasten kanssa. Olen ollut hyvin vähän blogien parissa, koska on ollut sekä hautajaisjärjestelyjä että korona vei pitkään voimat. Ehkä tästä alkaa reipastua ja jouluunkin on valmistauduttava, meillä on pikkuväki paikalla eli lapset perheineen. Kaunista tunnelmaa teidän mökillä, ihailla täytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli kaikilla mutta mukavaa on senjälkeen juurikin kuunnella hiljaisuutta ja katsella ulos .
      Toivottavasti reipastut ja pääset taas tosi toimiin
      Kiitos sinulle sanoistasi 🎄 .

      Poista
  4. Miten kaunis paikka teillä on 🤗 Niin ihanat kuvat 💛

    VastaaPoista
  5. Oih😍 mitkä kuvat. Kaunis sininen hetki upeiden tähtivalojen ym.loisteessa. Kaunista tunnelmallista.
    Hehkuu talven ja joulun tunnelma.
    Nummelassa, meki kolme viikkoa sitten siellä viikonloppu vietettiin.
    Mukavaa viikkoa ja talven tunnelmaa❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen hetki on ihanaa katsottavaa .
      Nummelassa käymme harvoin vaikka lähellä onkin .
      Kiitos samoin sinne .🎄 .

      Poista
  6. Hei Nila!
    Onpa kaunista teidän mökillä. Ihastelin sinun tähtiä, niin kauniit. Meille tuli myös lunta, mutta teillä on kyllä enemmän ja myös kylmempää, meillä taisi olla vain 6 pakkas astetta.
    Terveisiä Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lyhtyjä on kolme kappaletta mutta nyt vain kaksi esillä ovat vuosia vanhoja .
      Meilläkin on pakkanen laskenut mutta lunta tuli lisää .🎄 .

      Poista
  7. Kauniit tähdet - huokaan ihastuksesta ⭐️⭐️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita tähdet 🎄 .on vuosia vanhoja mutta toimii edelleen ja oli muutamia vuosia myös pois käytöstä .

      Poista
  8. Hämärän hyssyssä tuikkivat valot on kauniit. Tunnelma muutenkin mökillänne on tunnelmallista. Nuohous on tärkii toimenpide suorittoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla mökillä on erilainen tunnelma kuin kotona vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole.
      Nuohooja sitten taas kahden vuoden kuluttua mutta taidetaan siirtää vähän keväämmälle. 🎄 .

      Poista
  9. Kaunista on teillä ja meillä. IHan ilmaista semmoista, kun hämärähyssy kytkeytyy päälle ;)

    VastaaPoista
  10. Olet oikeassa nämä on ilmaisia huveja kunhan vaan pysähtyy katselemaan .🎄 .

    VastaaPoista
  11. Kaunista ja tässä hämäryydessä ja kaamoksessakin on omanlaisensa tunnelma ja taika - kun vaan huomaa. Ihnat kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanalta näyttää tuo teidän kesäpaikka!

    VastaaPoista
  13. Olipas tunnelmallisia kuvia talvi-iltapäivän sinisestä hetkestä. Meilläkin on viimein muutama valosarja ulkona. Kyllä siinä kestikin saada ne aikaiseksi! :D

    VastaaPoista
  14. Kiitos välillä pitää kiirusta mutta aikaa valoille on vielä pitkä talvi .

    VastaaPoista
  15. No ompas tunnelmallista! Kaipaan niin lumen tuomaa sinistä hetkeä, sitä ei meidän kotikulmilla näe ollenkaan.

    VastaaPoista
  16. Kiitos tätä oli ihana ihailla. Harmillista kun te ette voi tästä nauttia .🎄 .

    VastaaPoista