maanantai 6. marraskuuta 2023

Punahattu ja sen siemenet

 

Minulla on ollut muutamia  siemenistä kasvatettuja punahattuja ja siirsin ne uuteen paikkaan viime vuonna  koska kituivat minusta entisessä kasvupaikassa .



Siirsin ne samaan osioon kasvamaan  kärhö  Blue Angelin kanssa tämä punahattu innostui kasvamaan komeasti korkeutta jopa niin huikeasti että jouduin sen tukemaan jopa kolmella korkealla pensastuella ja lisäksi vielä naruilla . Tuolla alakuvassa se näkyy kärhön takana  , sivulla  .





Mikä ihme oli saanut sen kasvamaan näin korkeaksi ja reheväksi  . Ehkä ainaiset sateet oikeaan aikaan ?





Otin siitä siemenkotia talteen ja yllätyin sen piikikkäästä siemen pallerosta   . Olen keränyt muutenkin aika paljon erilaisia siemeniä vaikka kaikki perennat eivät kerkineet kypsyttämään siemeniä tänä vuonna ollenkaan  .


Otin ne talteen pitkällä varrelle ja leikkasin varret lyhyeksi niiden kuivattua  . Nyt vähän harmittaa tämä leikkaus olisin saanut pitkillä varsilla johonkin kuivakimppu asetelmaan jänniä pallukoita No ensi vuonna  sitten .



Siemenet eivät meinanneet millään irrota jouduin käyttämään pihtejä apuna.  Siementen irrottua jäi aika jännä osio jäljelle  . Näitä voisi vielä hyödyntää jossain asetelmassa kuitenkin  .





Otin siemenkirjeestä kahden punahatun siemeniä ja sainkin kuin sainkin kasvatettua muutaman alun ..... uusia lajikkeita on siis tiedossa  mutta onko molempia sen näkee sitten  . Siemenet itivät yleensä todella huonosti tai sitten on kasvattajassa vika .

Mutta tällaista tällä kertaa. .

20 kommenttia:

  1. Punahattu on kaunis kukka, enolla iso penkki myös ja ihannoin kesällä
    sitä kukkaloistoa värillään.
    Sinulla onkin todella korkeiksi kasvaneet, kauniita!
    Voi, että ensi kesää odotellessa.
    Hauskan näköisi nuo siemen pallerot, juku tosiaan upeita
    kukka-asetelmassakin.
    Mukavaa viikkoa ja puuhasteluja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en kesää odota nyt on kaikkea muuta kivaa .
      Kukka asetelmia ja muitakin on nyt aikaa tehdä.
      Kiitos mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
  2. Hauskoja siemenkotakuvia. Punahattusi ovat oikein kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahatut oli tänä vuonna komeita syksyn kukkijoita toivottavasti vielä ensi vuonnakin .
      Siemenkodat oli kyllä kauniita niitä kerään kyllä ensi vuonna jos kukintaa tulee lisää mutta en katko nyt varsia .

      Poista
  3. Punahatut ovat komeita! Nepä innostuivat kovasti kasvamaan. Ehkä olivat liian kuivassa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olet varmaan oikeassa ne olivat liian kuivassa ja köyhässä maassa ennen siirtoa. Mutta silti ihmettelen niiden kasvu korkeutta . Näyttivät minulle.

      Poista
  4. On todella upeita ja korkeita. Taitaa olla myös erinominen multa missä kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos multa on kyllä parempaa kuin edellisessä kasvupaikassa .

      Poista
  5. Todella kuin kuningattaria. Kauniita ja ylväitä. Hyvä kun otit siemenet talteen. Ensi kesän kukinta on taattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylväitä ovat .Nämä on onneksi monivuotisia ja itelleni en näitä siemeniä ottanut .

      Poista
  6. Hei Nila!
    Punahatut ei ole oikein viihtynyt kauan aikaa minulla, mutta olen alkanut kasvattamaan niitä siemenistä. Tuntuu että ne on pärjännyt paremmin. Oikein kauniit.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kasvattanut nämä siemenistä ja uusiakin on muutamia tulossa .
      Kiitos sinulle .

      Poista
  7. Aah ihanaa 🌸 Punahatut ovat suosikkejani puutarhakasveissa. 💗
    Katselen kuvakimaraasi nauttien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi . Punahatut on kyllä komeita kasveja .

      Poista
  8. Olen aina ihastunut puutarhaasi, kuinka korkeita kukat ovat, maan on oltava erinomainen ❤️

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia punahatuista. Onnea siementen itämiseen.

    VastaaPoista
  10. Kiitos itselleni en näitä siemeniä keränyt mutta paljon olen erilaisia kuitenkin .

    VastaaPoista