perjantai 10. toukokuuta 2024

Lisää kukintaa

 Sain syksyllä vaihtareina Lumikin alun luulin että se kuoli mutta ei  . Tässä kukat on vielä kietoutuneena kuin sikaarit  .




Itseasiassa minulla on nyt kaksi alkua kun sain tilalle uuden  . Olen ihastuksissani .


Tämä alempi on se toinen kasvusto  . Minua viehättää tämän kasvuun lähtö ja lehdistö on todella kauniit katsella kunhan ne ensin kunnolla kasvavat  .




Imikkää minulla on rinteessä paljon mutta tässä kohtaa vain kaksi puskaa . Hauskaa kun siinä on kahdenlaista kukan väriä samalla kertaa . Luulen että tämä on eri lajiketta kuin se toinen mutta...?

Kopolttia näkee harvoin ja nyt se kukkii parhaillaan .  Tämä häviää jossain vaiheessa kokonaan  että kun siirto puuhissa olen pitää muistaa kun on vielä näkyvissä .



Esikoita erilaisia alkaa myös olla kukassa ja nousussa  . Minulla on kahdessa puskassa mojova voikukka keskellä esikkoa . Sitä ei saa millään muulla pois kun kukinnan jälkeen nostaa kokonaan ja laittaa likomaan niin että erottuvat toisistaan  . Näin sen voi myös jakaa  .



Lehtosinilatvaa nousee kahta erilaista kirjavalehtistä ylemmässä on hieman enemmän punaista lehdissä  .





Nämä oli vielä pakko kuvata kertaalleen niin täynnä ne on joka vuosi kukkia että lehtiä ei juurikaan näy . Näitä olikin seitsämän puskaa yksi enemmän kuin kerroin aiemmin  . Näiden kukinta on kohta ohitse .

Kirjoitin myös aiemmin että minulta ei taida nousta yhtäkään kevätkurjenmiekkaa mutta erehdyin todella pahasti . Niitähän nousi ihan hirmuisesti mutta kaikki samaa sävyä?   Näin minä niitä varmaan olen sitten ostanut?  Luulin kyllä että ostin toista vaaleampaa . Mutta nyt ostan lisää ja runsaasti jos löytyy jotain eriväristä  .



Mutta tällaista tällä kertaa. 

36 kommenttia:

  1. Hei Nila!
    Oikein kaunis kukinta sinulla. Minä sain naapurilta oikein monta Imikkää. Sain istutettua eri puolelle puutarhaa ja myös tyttären puutarhaan. Minusta se on oikein kaunis.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on mukava naapuri ja hyvä kun annetaan ylimääräiset pois ....niin teen minäkin .
      Imikät on ihania .

      Poista
  2. Fantastic white flowers at the beginning.
    You generally have so many flowering plants.
    A walk in the garden and your heart opened 🧡

    VastaaPoista
  3. Jännää kivaa erikoistakin... 🌼
    Tokasta kuvasta tuli ensin kananmunat mieleen 🙂

    Hyvä että kävit kommentoimassa sitä että kommenttisi oli hävinnyt, minun vika,
    en ollut aamulla huomannut sitä enkä siis julkaissut. Nyt se on siellä omalla paikallaan 🧡 oranssin takin postauksessa. Pahoittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt menee postia niinpaljon roskikseen että ajattelin heti huikata 😄

      Poista
  4. Upeat esikot. Kukkia on niin paljon, etteivät lehdet todellakaan mahdu näkyviin. Voikukilla on ärsyttävä tapa kasvaa luvattomiin paikkoihin. Minulla voikukka ja yksi kuunlilja kilpailevat samasta asuinpaikasta. Ei auta muu, kuin nostaa koko klöntti ylös ja putsata voikukka pois.
    Ihana lumikki. Syystäkin olet ihastunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nämä esikot on kyllä kukkivat mestarit .
      Minullakin on ollut kuunliljoissa voikukkaa mutta ylös en ole kaivanut vaan poistanut näkyvät lehdet .

      Poista
  5. Liikuttavan pieniä kukkavauvojen alkuja ja kaikki niin säntillisesti suorassa, sinulla on ihanaa puuhaa kesäksi.

    VastaaPoista
  6. Se on ihanaa kun kukat alkaa kukkia pitkän talven jälkeen,se piristää mieltä.

    VastaaPoista
  7. Jo on upeita kukkia. Meillä ei oikein kukat ole päässeet vauhtiin. On sentään leskenlehtiä ja valkovuokkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jos vielä on hetki sitten lumet lähtenyt niin maa kestää lämmetä. Leskenlehtiä meillä näkyy vähän mutta valkovuokkoja on joka paikka täynnä .

      Poista
  8. Esikkosi kukkivat tosi kauniisti. Jospa minullakin joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla kyllä kohta alkaa myös esikko alueet kukkia .

      Poista
  9. Onpa voikukka ollut ovela, sillä on tavallaan voikukka panttivankina 🤣

    VastaaPoista
  10. Ihanat lumikit, sitä onkin harvemmin myynnissä. Esikkosi ovat kyllä hhyvin kukkaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Lumikki oli minulle uusi tuttavuus tätä ennen . Mutta vähän minä katselen yleensä myytäviä kasveja kun itsellä on niin paljon ja sitten vaihdossa tulee aina jotain niinkuin nytkin .

      Poista
  11. Onpas voikukka keksinyt kasvaa hankalaan paikkaan, sen poistamista ajatellen. Miettimäsi konsti onnistuu varmasti. Upeita kukkijoita ja nuo puskat ovat kerrassaan ihania, ihan täynnä kukkia:) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää nostaa kukka ylös kun on kukkinut nyt poistin vain lehtiä .
      Kiitos hyvää alkanutta viikkoa .

      Poista
  12. Keskellä kasvusto oleva voikukka on hankala poistaa. Onneksi esikko kestää nostamisen ja jakamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmetellä pitää miten se on yleensä mahtunut sinne juurtumaan .
      Esikko kestää hyvin jakamisen ja noston ....toivottavasti saan myös voikukan pois .

      Poista
  13. Voikukat harrastavat tuota ikävää tapaa. Itse tuskailen yhtä voikukka pionin juurakon keskellä.
    Esikkosi ovat kauniita ja niin täynnä kukkia! Ja voi miten suloisia lumikit ovatkaan, en ole niihin törmännyt koskaan taimimyymälöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkaa löytyy ja muutakin rikkaa nyt runsaasti .
      Nämä esikot kyllä kukkii runsaasti ja Lumikkia en minäkään ole missään ennen nähnyt ihana kyllä on .

      Poista
  14. Kaunista kukintaa.Kevät on kyllä ihanaa aikaa Suomessa kun pitkän talven jälkeen maa puskee taas vihreää ja kukat kukkivat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa nyt on parasta aikaa pitkän talven jälkeen .❤️ .

      Poista
  15. Imiköillä tuntuu olevan hauskasti noita kukkia samalla kasvilla eri sävyissä mitä olen muutamia lajikkeitani nyt pari vuotta päässyt seuraamaan. Ilkeän paikan on voikukka keksinytkin, ja vielä erittäin hyvinvoiva sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imikkä on jännä kukkiva perenna .
      Voikukat on meillä hyvinvoivan oloisia joka paikassa .

      Poista
  16. Voikukat ovat hankalia jonkun kasvin keskelle ilmestyessään. Jos ei huomaa heti pienenä nyppäistä, niin pian ei saa kuin koko kasvin ylös nostamalla. Hienosti iirikset kukkivat, nyt vain syksyllä hankit paljon lisää niitä kun näyttävät viihtyvän. Teillä onkin varmaan juuri niille sopiva maa, kun hiekkaista rinnettä on. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukat on joka paikkaan tunkemassa haluaa tai ei .
      Yllätyin iiriksien määrästä ...varmasti hankin lisää ja kokeiluksi muuallekkin nyt kun innostuin .
      Kiitos hyvää alkanutta viikkoa .

      Poista
  17. Kiitos olen näistä todella innostunut .

    VastaaPoista
  18. Voi ihanuus mitä kaunokaisia nuo kukkaset

    VastaaPoista
  19. Kiitos sinulle sanoistasi ❤️ .

    VastaaPoista