perjantai 31. toukokuuta 2024

Linnanmäki kukkii kartanon ja kuolanpionin kukintaa .


Linnanmäki on kukkinut meillä joka vuosi tulonsa jälkeen uskollisesti  . Oli hieman vaikeaa silloin hahmottaa sen paikkaa koska siirtää sitä emme halua . Paikka oli vaikea tukevan kasvihuoneen takia . 


Pressun päällä olevia lautoja on alettu siirtämään puutarhan aidan toiselle puolelle taas pressun päälle  tulevalle perkola alueelle . Laudat pitävät pressun paikoillaan. 



Jonkinverran olen laittanut aluskasvillisuutta sille mutta se jää nähtäväksi poistuvatko kokonaan kun kivetys tulee tilalle  . Ensimmäinen pioni Kartanonpioni on avannut nuppujaan sen takana on kuolanpioni mikä aloittaa myös kukinnan .





Pikku iirikset on jo suurin piirtein lopettaneet.  Nämä postaukset seilaa hieman jälkijunassa  . Esikot on reunoilla myös kukkineet  .


Sain vaihdossa keltaisen pikku iiriksen ja istutin sen keskuspenkkiin se kukkii parhaillaan yhdellä kukalla ehkä toinen on tulossa. 




Mutta tällaista tällä kertaa  .

26 kommenttia:

  1. Kaunista, upea kukinta Linnanmäessä :) Tuleeko kasvihuone kuvassa näkyvien lautojen kohdalle vai tajusinko ihan väärin. Sieviä näkymiä ja hauskoja kasviyhdistelmiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnanmäki on hurmaava vaikka kukinta meni nopeasti . Kyllä se kasvihuone tulee niiden lautojen kohdalle missä on valkoinen silta . Meillä näitä lauta peittoja löytyy .😀 .Kiitos .

      Poista
  2. Hei Nila!
    Onpa kaunis kukinta, sekä Linnanmäki että sinun kukkapenkit.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva nähdä kuvia kauniisti kukkivasta Linnanmäestäsi. Minä sain äitienpäivälahjaksi myös Linnanmäen, mutta siinä oli vasta muutama kukka.
    Kaunista kukintaa kukkapenkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnanmäki on kukkinut upeasti joka vuosi . Hienon äitienpäivä lahjan sait .
      Kiitos 😀 .

      Poista
  4. Kaunis keltainen iiris. Onpa Linnanmäki täynnä kukkaa, upea näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä pieni iiris oli kaunis kukkiessaan niin upean keltainen . Kiitos Linnanmäki kukki taas hienosti .

      Poista
  5. Linnanmäki on tosi kaunis kukkiessaan noin runsaasti. Minä menetin viime talvena oman Linnanmäkeni. Se ei vain lähtenyt kasvuun talven jälkeen ja syytä tutkiessani löysin puun juuresta ison halkeaman eli ehkä viime kesän loppupuolella istutettu puu sai talvivaurion kovissa pakkasissa. Jänikset oli verkko pitänyt hyvin poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmitus nämä menetykset on kyllä todella ikäviä . Meillä on kaksi koristeomenapuuta ja kumpaakaan en haluaisi menettää .

      Poista
  6. Upea Linnanmäki ja kauniit pionit. Linnanmäki on hyvässä paikassa, kun sen kukinta näkyy myös tiellä kulkijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä kulkijoita on harvakseltaan mutta jokunen kuitenkin 😄☀️

      Poista
  7. Kylläpä on kauniita kukkia! Ihana Linnanmäki.

    VastaaPoista
  8. Onnistunut puuvalinta, kauniit kukat. Onko pionien luona näkyvä vaaleanpunainen kukkamatto patjarikkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä se patjarikkoa ja viihtyy hyvin yksi ruskea paikka oli talven jälkeen mihin laitoin multaa päälle .😀 .

      Poista
  9. Upean näköistä. Pionit ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
  10. Ihana Linnanmäki, ihan täynnä kukkaa. Pioneissa myös mukavasti kukkia.

    VastaaPoista