Lapset olivat viikonloppuna yökylässä ja menimme lauantaina Tytyrin kaivokseen Siellä oli aivan ihana joulu kierros. Kuvia otettiin mutta niissä on kaikissa lapset mukana ja me emme laita niiden kuvia nettiin .
Kotona illemmalla saivat koristella yläkerran joulukuusen.Olihan nyt pikkujoulu .Ostin tämän 210senttisen kuusen viime vuonna alesta. Se on ehkä liian leveä alhaalta mutta aika aidon näköinen. Kynttiläjuttua aprikoimme miten 16 kynttilää yleensä saadaan näkymään tässä kuusessa. No sitten päädyimme vanhoihin ulkovaloihin ( n. 400 lediä) No nyt loistaa.
Olen ostanut muutamia vuosia sitten tämän vanhan kelkan. Siinä on oikein raudat jalaksissa.
Hiiren ostin kierrätyksestä tänä vuonna 3e hinta oli minusta halpa ?Rekipeiton hintaa en enää muista. Näin nytkähti liikkeelle myös yläkerran koristelut .
Ei nämä kuuset vielä tähän lopu . Tänään menemme mökille hakemaan yhden kuusen vielä alakertaan. Kukkia ajattelin myös mennä tänään ostamaan. Oletteko te jo tuoneet kuusen sisälle? Me molemmat pidämme joulun koristelusta ja se on minusta parasta aikaa kun saa pikkuhiljaa virittäytyä itse aattoon . Itse aatto ja senjälkeiset pari päivää nämä tuntuvat vielä joltain mutta sitten kaikki laimenee ja haluaa taas muuta.
Miten teillä?





Onpa kaunis! Pikkuiset valot kaikkialla kuusessa ovat tosi kauniit, ja ihana tuo rekiasetelma.
VastaaPoistaVoih, olen nyt joulunpilaaja, mutta en oikein välitä koko touhusta enkä hanki yhtäkään kuusta tai edes kuusen oksaa kotiin. Minulla ei ole koskaan ollut joulukuusta omassa kodissani, en ole halunnut. Lapsena meillä toki oli aina oikea kuusi ja lapsillehan kuusen koristelu on mukavaa.
Kiitos Saila et sinä ole joulunpilaaja . Minä tiesinkin mitä ajattelet mutta siihen on sinulla ihan samanlainen oikeus kuin minulla pitää joulusta . Emme hössötä mitään vaan teemme kaiken ajan kanssa.
VastaaPoistaKauniilta näyttää. Ei minusta tuo kuusi ole liian leveä alhaalta vaan ihan sopusuhtainen. Meilläkin kuusi haetaan varastosta aika aikaisin, mutta vielä olen malttanut olla ottamatta sitä sisälle.
VastaaPoistaKiitos meillä oli entinen kapeampi tuntui tämä niin leveältä mutta nyt silmä on jo tottunut.
PoistaNyt hakemaan kuusi kipin kapin 😃
Kaunis kuusi ja ihana tuo hiiruaiinen. Minä olen muovisen kuusen kannalla. Ihan sybämeen kävi se yli 120-vuotta vanha kuusi, joka kaadettiin muutamaa viikkoa varten Turun tuomiokirkon vieteen.
VastaaPoistaKiitos muovikuusi on meille myös sopiva. Turussa on niin pitkät perinteet tälle kuuselle.
PoistaTeillähän on jouluvalmistelut jo pitkällä😄Minä vasta totuttelen ajatukseen, että jouluun ei ole enää kovin pitkä aika ja kaikki jää taas viime tippaan tai tekemättä. Minulle oli joulukuusi aina aikaisemmin se ehdoton joulun tuoja, mutta nyt on menty useampi joulu ilman sitäkin. Joulusta on kadonnut jokin hohto, kun ei ole enää pieniä lapsia🤔
VastaaPoistaOnpas tuo tekokuusi aidon näköinen! Ja kauniit koristelut. Nuo pikku ledit näyttävät tosi kivoilta! Hauska tuo asetelma kuusen vierellä hiirulaisineen ja rekineen.
Kiitos meillä on vielä nämä lapsen lapset ja muutenkin kyllä me joulun koristelusta pidämme molemmat.
PoistaKauniin mallinen kuusi. Olen katsonut kaupoista tekokuusia, mutta useimmat ovat olleet liian muovisia. Meillä on 20-vuotias tekokuusi, joka muistuttaa aika paljon aitoa kuusta. Nyt se alkaa jo olla varsin kulahtanut, enkä tuo sitä enää sisälle. Pari talvea sitten kuusi oli pergolassa. Silloin jouduin sitomaan sen pylvääseen, kun tuuli kaatoi kuusen harva se päivä. Viikonloppuna laitoin eteiseen 60-senttisen tekokuusen kynttilöineen ja koristeineen. Muuta kuusta meille ei tule.
VastaaPoistaKiitos. Meille tulee vielä alaskin kuusi kunhan kerkiämme sen koristelemaan. Sitten kun kuuset on koristeltuna alan tekemään leipomuksia. Tarpeeksi ajoissa kaikki.
PoistaHei Nila!
VastaaPoistaHienosti olette koristelleet kuusen. Täällä kuusi tulee sisälle paljon myöhemmin. Yleensä meillä on jalokuusi en löytanyt suomalaista sanaa, ruotsiksi se on Kunigas-kuusi.
Vähän adventtikynttilöitä ja tähtiä on esillä, mutta tontut ja muut tulee vasta myöhemmin.
Tuo kelkka ja hiiri on oikein kivat.
Terveisin Marika
Kiitos meillä on ainoastaan teko kuuset olen hieman allerginen oikealle ja muutenkin ne on siistempiä.
PoistaTonttuja ei meillä juurikaan ole.
Tunnelmallinen kuusi, reki, rekipeitto, hiiri - yhdistelmä 🎄💕🐭
VastaaPoistaKiitos sinulle sanoistasi.
PoistaJoulu valmisteluita ei olla vielä tehty . Ulkona on kyllä lyhdyissä ledivalot. Kelkka,peitto ja hiirulainen on mahtavat löydöt.
VastaaPoistaKiitos kelkka on nyt eka vuotta esillä vaikka on ollut vajassa jo muutamia vuosia.
PoistaTytyrin kaivos on upea paikka, kerran siellä käynyt.
VastaaPoistaVoi miten kaunis kuusi koristeineen.
Tiekkö mun lapsuudenkotona on tuo samanlainen viltti ja täällä kotonakin yksi.
Niin ihana reki suloisen hiiren kera.
Hain kuusen, se on nyt ulkokatoksella vielä jospa hiukan lähempänä joulua sitten
tuodaan sisälle.
Kaivoksesssa oli nyt joulumaa.Todella upeasti toteutettu.
PoistaMeillä kun on muovikuuset ne voi hakea milloin vain.
Olihan tämä nyt oikealta nimeltään silmikko raanu en ole aivan varma. Minusta aivan ihana.
Kauniisti koristeltu kuusi ja todella mainio tuo hiiri. Rekeä myös ihastelen ja tuo raanupeite on hyvin samanlainen, kuin oli lapsuudenkotini seinällä.
VastaaPoistaKiitos sinulle sanoistasi.
PoistaTosi tunnelmallinen joulusomistus. Aarteita olet löytänyt taas. Heti joulukuun alussa toin varastosta tekokuusen lasikuistille. Alkaa olla täynnä kun kolme päivää olen koristanut. Parempi överit kuin vajarit. Sisälle tulee aito kuusi muutama päivä ennen joulua. Muu koristelu on kyllä jo aikalailla paikoillaan. Jää muuten liian lyhyeksi vuosien saatossa saatujen ja kerättyjen koristeiden vuosittainen käyttö. - terkuin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kyllä niistä on nautittava jo hyvissä ajoin ennen joulua . Sitten pyhien jälkeen tunnelma laimenee.
PoistaKaunis kuusi ja kauniit koristelut mutta kas minun silmäni osuivat verhoihin....meillä samanlaiset sinisenä! -DD
VastaaPoistaOnko näitä vethoja sinisenäkin Tässä on pyöreät vähän kuin pellava pallot ommeltu päälle pitkillä pistoilla .
VastaaPoistaOnpa kaunis ja luonnollisen näköinen kuusi ja nuo pienet valot ovat kauniita, samoin tuo asetelma tuossa kuusen juurella. Meillä on kuistilla kukkapurkissa pieni kuusi, meille tulee sisälle vain yksi aito kuusi ja sen valitsimme eilen jahtireissulla. Muutaman joulukukat olen ostanut. Mukavaa Itsenäisyyspäivää!
VastaaPoistaKiitos Saila meillä on luovuttu aidosta kuusesta mutta joitakin oksia käytämme. Joulukukkia minäkin olen ostanut.
PoistaKiitos samoin.
Kelkkarekvisiitta kokonaisuudessaan on ihastuttava! Meillä tuotiin kuusi sisään ennen vasta jouluaattona, mutta hiljalleen tuo sisään tuonti on alkanut aiemmin ja aiemmin, kuitenkin aikaisintaan viikkoa aiemmin, koska se alkaa muuten karista ennen aikojaan.
VastaaPoistaÄsken näin netissä kerrassaan upean kuusenmuotoisen rakennelman, jota peitti 600 vihreää isoäidinneliötä ja puussa oli valot. Se oli upea!
Kiitos. Samoin meillä tuotiin kuusi joskus lapsena vasta aatto aamuna sisään ja me lapset saimme koristaa sen . Mutta kun nyt on nämä muovi kuuset niin voi ottaa sisälle milloin haluaa.
PoistaAidon näköinen kuusi ja tuo kelkka on ihastuttava!
VastaaPoistaKiitos Päivi.
VastaaPoistaBeautiful tree and the mouse 🐁 is adorable. ❤️ Warm greetings from Montreal, Canada 😊 ❤️ 🇨🇦
VastaaPoista❤️
PoistaIhanat koristelut! Jos vain olisi sitä tilaa, niin en välittäisi Mursun murinasta ja mutinasta vaan aloittaisin joulukoristeiden laiton pikkuhiljaa näin Itsenäisyyspäivänä, niin kuin ennen kaupungissa. Nyt on vähän hillittävä itseään ja ihailtava muiden - vaikka sinun - ihania koristeita!
VastaaPoistaTuo kelkka on ihan mahtava, hiiri ja rekipeitto myös ❤️
Kiitos sinulle sanoistasi.
VastaaPoistaNiin jouluisat koristeet. Upea kuusi. Joulun on hyvä tulla.
VastaaPoistaKiitos sinulle sanoistasi.
VastaaPoista