maanantai 15. toukokuuta 2017

Kevätlannotuksia ja toukokuiden vertailua

Minulla on ollut vähän kiirettä, ei ole kerinnyt päivityksiin mukaan. Mökillä saatiin kevätlannoitukset tehtyä. Marjapensaille , omena,kriikuna, kirsikka ja luumupuille annoin tänä vuonna verijauhoa kaikille. Viimevuonna annoin vain marjapensaille ja sato oli ihan hirveä. Parsa sai lehmänlantaa, kastelua ja multaa päälle viimeiseksi. Samoin raparperi. Kastelen aina lannoituksen jälkeen. Meille tulee saaveihin vesi suoraan lähteestä letkulla omalla paineella. Vettä riittää, ei ole kaivon vettä tarvittu käyttää kasteluun.Me tutkituttiin kaivon vesi (laajatutkimus)  eka kertaa tänä vuonna. Loistavaa vettä kaikin puolin. Varmaan se on myös lähdepitoinen.Kotona pihassa on yksi vanha omenapuu. Sen me lannoitamme siten, että lyömme rautakangella reikiä maahan noin 80 cm päähän rungosta noin 5-6 kpl, reikiin laitamme kourallisen verran kanankakkaa ja polkastaan reiät umpeen. Mansikkamaa sai harjauksen jälkeen  täsmäkastelun. Meillä toissatalvi vei mansikkamaan taimia valtavasti. Mansikkamaalle rakennettiin v.  2015 tällainen aita ympärille ja päälle nostettavat kehikot.


Tämä pääty saa irrotettua tarvittaessa. 


Päällyskehikot talvehtivat heti satokauden päättyessä liiterin takaseinällä.




Tällä menetelmällä rastaat on pidetty poissa. 


Tässä kuvat raparperistä tänä vuonna 13.5. 17.


Ja viime vuonna 15.5.16.


Karhunlaukka tänä vuonna 13.5.17.


Viime vuonna  22.5.16.



Punainen Ruusujuuri tänä vuonna. 


Sama 22.5.16.


Omenapuu kotona tänään 15.5.17.


Omenapuu kotona 13.5.16.


Mustaherukka mökillä 13.5.17.



Sama 22.5.16.



Mutta tämänhän me jo tiesimmekin. 

Mutta tällaista tällä kertaa. 



16 kommenttia:

  1. Kiva idea laittaa samasta kasvista kuvaparit eri ajoilta. Näkee hyvin, miten kovin hidas tämä kevät on ollut. Saapa nähdä, räjähtääkö kasvu, kun nyt tuli lämmintä.
    Onpa teillä hieno mansikkasuojasysteemi. Loppuun saakka ajateltu käytännönkin kannalta.
    Aah, se lannoitus. Sehän se piti viikonloppuna tehdä. Nyt kirjaan työlistaan, ettei unohdu uudelleen. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden yön mietin kun oli taas kipuja, mitä tehdä mansikkamaalle niin, että olisi helppo ottaa pois ja päälle. Ja ettei linnut pääse eikä takerru kiinni. Tämä oli tulos. Reunakepit on maassa rautatukien varassa. Niin ettei heti lahoisi.

      Poista
  2. Nyt toivotaan että vihreys saapuu kuin taikasauvalla kun on lämmintä! Kivaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivotaan ja kivaa alkavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  3. Etevä suoja mansikoille! Tuohon ei takerru siilit eikä mitkään muutkaan. Mikään ei ole niin ilkeää, kun yrittää irroittaa verkkoon takertuneita eläimiä.

    Ja tämä kevät on viheliäisen myöhäinen * huokaus *

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me myös ajateltiin, että ei ainakaan eläimet tartu kiinni ja sato säilyy.

      Poista
  4. Kyllä on eroa keväässä, reilut kolme viikkoa, jopa neljä on täällä kevät jäljessä viime vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat todella puhuvat puolestamme monta kertaa paremmin kuin muisti.

      Poista
  5. Hauskat vertailut eri vuosien välillä kuvaparien avulla! Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ja hyvää loppuviikkoa

    VastaaPoista
  7. Kevät on todella myöhemmässä kuin viime vuonna. Oikein hyvä tuo mansikkamaan kehikko, on siistin ja kivan näköinen ja rastaat ei pääse verottamaan satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä me ollaan nyt itsekin tyytyväisiä tähän kehikkoon. Se kestää monta vuotta. Ja kiitos kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi.

      Poista
  8. Hienot ja siistit suojaukset mansikkamaalla rastaita vastaan.
    Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä. Sen näkee vertailevista kuvistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne kuvat puhuvat puolestaan ja kun ihmismuisti on niin lyhyt.

      Poista
  9. Onpas näppärät kehikot mansikoilla. Minä hävitin tänä keväänä koko pienen mansikkamaani, se oli tullut tiensä päähän. Onneksi ahomansikkaa kasvaa niin paljon, että syömämansikat löytyvät vielä omasta pihasta. Monta viikkoa on nyt kevät jäljessä, toivotaan lämmintä syksyä kasvukautta jatkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahomansikka kun käy vain harvinaisemmaksi, sääli kun se on niin hyvän makuinen. Ja sinulla kasvaa niitä omassa pihassa. Onnensirkka olet.

      Poista