maanantai 18. kesäkuuta 2018

Mansikkamaalla.



Taas oli aika kaivaa mansikkamaalle rastas karmit esiin . Me säilytämme ne tallin seinän takana seinään kiinnitettynä. Otamme esiin kun alkaa ensimmäiset mansikanrahkaleet pikkuisen punastua. Ja palautetaan ne seinälle sadon kypsyttyä. 
Nämä kuvat elementeistä olen ottanut aiemmin, mutta käytän niitä tarpeen mukaan.
Ehkä täytyisi ottaa uudet kuvat niin voisi paremmin seurata ja etenkin huomata seinän värin maalaustarpeesta. 



Isompia päälleasetettavia kehyksiä on kuusi kappaletta yhteensä. 



Näitä  yhdestä päädystä poistettavia elementtejä on kaksi kappaletta 
 Ne saa kätevästi pois etenkin keväistä ja syksyhuoltoa ajatellen. 



Mansikkamaa on kärsinyt nyt kolmesta talvesta ja taimia jouduttiin uusimaan runsaasti .Viimetalvena ei ollut niinpaljon menetyksiä. 
Nurmikkoa ei ole uskaltanut vieläkään leikata kuivuuden takia. 
Täällä on saatu vain kerran vettä vähän. 



Tänä keväänä  ostettiin ja istutettiin Polkaa 15 kpl ja Bounty nimistä 20 kpl.  
Viime vuonna istutettiin Polkaa 30 kpl.
Kaunotarta on muutamia taimia ja jotain muutakin lajia. 
Oli minulla oikein piirretty kartta missä oli mitäkin, mutta kun taimia kuoli sieltä sun täältä ja lisättiin niitä omistakin rönsyistä ei kerinnyt pysyä kartalla .
Mansikantaimet olivat loppu parina vuonna myös taimitarhoilta koska niilläkin oli paljon menetyksiä talven kanssa .
Yhteensä  meillä taitaa olla mansikkaa lähellä 100 tainta 
Jotkut ovat varmaan vähän liiankin lähellä toisiaan .


Ensimmäiset mansikat on syöty ja maukkaiksi havaittu. 

Perennapenkissä kukkii tällähetkellä kiva valkovihreä lehtinen sinilatva. 

Brince d' Anjou. 

Siirsin sen keväällä mökille rivarinpihalta ja voi olla että kärsi vähän siirrosta. 








Ostin myös viime vuonna Türistä samanlaisen toisen tai onkohan ihan samanlainen kuitenkaan. Se kukki huonosti ja minusta lehdissä on valkoista enemmän. 


Rivarinpihalla on unikko avannut jo kukkiaan. 





Näistä molemmista ken mielii siemeniä laitan syksyn siemenkirjeeseen jos vain onnistun niitä saamaan. 

Papinkauralle minun piti vaihtaa mullat nyt keväällä sitä kun en ole moneen vuoteen tehnyt ja ruukku oli jo liian ahdas sille . Mutta vein sen vaan ulos ja ajattelin vaihtaa vasta jos kerkiän,  kastaessa huomasin että se oli alkanut työntää kukkaputkea.
Töttöröitä oli yhteensä viisi, mutta ehkä niitä tulee vielä lisääkin.
Täällä olisi siinä vaiheessa kun saa uuden mullan paljon papinkauran alkuja.





Toin kauran mökiltä kotiin kukkimaan, koska sen kukinnasta saa nauttia tosi pitkään.



Mutta tällaista tällä kertaa.

Tervetuloa uudet lukijat.



52 kommenttia:

  1. Tuo sinilatva on kaunis ja kivat nuo kirjavat lehdet..:)
    Laita tuosta papinkaurasta kuvia, kun on kukassa....en usko koskaan moista nhneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinilatva on erikoinen ja papinkauraa ei ole nykyään enää paljon saatavilla. Omani on varmaan yli kolmekymmentä vuotta vanha, tarkalleen en muista. Pitää kauraa kuvata.

      Poista
  2. Turista minäkin olen kirjavalehtisen lehtosinilahtvan ostanut. Mutta se on ihan kärsinyt tästä kuivuudesta.

    En ole minäkään ennen papinkauraa nähnyt. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivuus on vaivannut monia kukkia ja ovat jääneet kitukasvuisiksi. Papinkaura on vanha sisäkukka mikä on nykyään aika harvinainen.

      Poista
  3. Meillä on vielä tuo mansikkamaan suojaus miettimättä. Te olette tehneet suojauksen huolella. Itse kaipaisin ehkä vähän kevyempää ratkaisua, jotta mansikoita olisi helppo napostella ohimennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioilla on aina moniakin eri ratkaisuja ja niillä on huonot ja hyvät puolensa . Mansikoita ei tosiaan voi tällä ratkaisulla ohimennen napostella .Me kokeilimme ensin erilaisia harsoja ja verkkoja. Verkkoihin jäi räksät kiinni ja se ei ollut kivaa. Ja niin sitten näin meillä.

      Poista
  4. Hieno kirjava sinilatva. Minulla on vain sitä tavallista valkoista. Hyvä määrä mansikkaa siellä. Mulla on vain kymmenen tainta ja se on kyllä aivan liian vähän. Pitäisi uusi maa varmaan perustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin sitä "tavallista" valkoista sinilatvaa . Näin se menee toiselle se on tavallinen toiselle ei. Mansikkaa on nyt hyvä määrä kun alkaa uudetkin taimet tuottaa.

      Poista
  5. Teillä on järjestelmällinen systeemi tuossa mansikkamaan suojauksessa ja onhan se tosi reilun kokoinenkin. Kun näkee vaivaa järjestelyissä, säästyvät marjat vaikkapa lasten suuhun eivätkä rastaat pääse juhlimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rastaat kävi ahkerasti ennen vierailulla, mutta nyt tosiaan säästyy omien suuhun.

      Poista
  6. Mansikkamaan suoja vaikuttaa hyvin tehokkaalta! Mullakin on tuollainen kirjavalehtinen lehtosinilatva, olen sen täältä kotimaasta hankkinut muistaakseni Vakka-Taimesta. Papinkauraa enää harvoin näkee, muistan se jo lapsuudesta. Hyvin sitä olet hoitanut, kun kukkimaan alkaa!

    Mukavaa Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkamaan suoja on tehokas ja varma suoja. Loppujenlopuksi nopea nostaa pokat pois päältä ja takaisin. Ei tarvitse lintuja irrotella verkoista. Papinkauraa en ole mitenkään hoitanut mutta kukkii silti joka vuosi. Mukavaa juhannusviikkoa myös sinne .


      Poista
  7. Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta!
    Ovatko sinilatvan siemenet tuottaneet emonsa kaltaisia jälkeläisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. En ole ennen kerännyt sinilatvan siemeniä joten en tiedä. Siemenkirje innosti monen perennan siementen keruuseen.

      Poista
  8. Kaunis kukka tuo sinilatva! Ihana postaus muutenkin. Hyvää juhannusviikkoa💛💛🍓🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinilatva on kaunis ja eksoottisen värinen lehdiltään. Kiitos sinulle ja hyvää juhannusta.

      Poista
  9. Moi Nila,
    Jouduinkin toimimaan salapoliisina löytääkseni blogisi.
    Hieno suojaus mansikkamaalla.
    Tuo sibilava on hurmaava.
    Hyvää juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja ihanaa kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä yritin myös, jotain härpäkkää on joten en onnistunut . Pitää yrittää uudelleen. Hyvää juhannusta myös sinne.

      Poista
  10. Itsekin olen tuonut Türista kirjavalehtisen lehtosinilatvan, missähän se muuten on, ettei ole kuivuus tai talvi vienyt. Lohdullista kuulla että muillakin on ollut mansikoille rankkoja talvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankkoja talvia on ollut mansikoilla. Toivottavasti nämä ovat takanapäin.

      Poista
  11. Hyvin suojatut mansikat. Tuonne rastaiden on turha yrittää herkuttelemaan. Nyt meillä näyttäisi tulevan hyvin mansikoita, mutta niitä kasvaa tosin vain kahdessa kasvimaan lavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat on nyt suojattu hyvin ja tätä ratkaisua ennen oli mansikkamaassa aina joku lintu verkoissa kiinni ja niitä oli kurja irrotella kun olivat kieputelleet itsensä ihan myttyyn . Välillä joutui verkot leikkaamaan auki siitä kohtaa.

      Poista
  12. Onpa huolella suojattu mansikkamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää juhannusta.

      Poista
  13. Niin siisti ja ihailtava mansikkamaa. Kaikki just eikä melkein.
    - Itse ostin yhden ainoan mansikantaimen ja suunnittelin sille paikkaa. Se jäi rappusten viereen kahdeksi päiväksi ja kun olin keksinyt sopivan paikan, sainkin todeta, että kaikki sen muhkeat, punaiset mansikat oli syöty. En ehtinyt edes turvautumista ajatella, kun joka ikinen punainen meni toisiin suihin. Pahkura sentään. Kyllä ne linnut kaikki huomaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut ei ole ainakaan värisokeita . Harmillista, mutta jospa vielä kesän mittaan satoa tulee sinunkin suuhusi.

      Poista
  14. Upeat mansikkamaan suojat teillä! Siistit ja hyvänoloiset.
    Itsekkin ostin tuollaisen kirjavan sinilatvan tänä kesänä. Ompas se kaunis kukkiessaan!
    Mukavaa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
  15. Kiitos sinulle sanoistasi ja kyllä nämä mansikkamaan suojat oli meille tarpeen. Sinilatva on kaunis kun se kukkii ja kyllä lehdistökin antaa kivaa piristystä perennapenkkiin . Mukavaa juhannusviikkoa myös sinne.

    VastaaPoista
  16. Kiva suoja mansikoilla.
    Hyvää juhannusta!😊☀️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mansikkasuojusta mietin muutamana yönä. Hyvää juhannusta myös sinne .

      Poista
  17. Tosi veikeän näköinen tuo sinilatva. Ja unikko on kyllä kaunis :)

    VastaaPoista
  18. Sisnilatva on kaunis, enpä oo ennemmin nähnyt.
    Meilläkin on mansikoissa raakileita paljon, toivottavasti tulee hyvä sato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sinilatva ei ole kovin yleinen vielä . Me olemme jo ensimmäiset mansikat maistelleet. Toivottavasti niitä riittää.

      Poista
  19. Hei ja kiitos tuosta mansikkasuoja-ideasta. Miesd haaveilee ensikesäksi mansikkamaan perustamista (nyt niin kiireitä, ettei ole ehtinyt, enkä minä). Jännä sininen kukka! Mahtavaa Juhannusviikkoa <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä mansikkasuojasta on muillekkin hyötyä. Itse olemme kokeneet erittäin toimivaksi. Sinilatva on minustakin jännän näköinen vaikka kukat on kuihtuneet . Hyvää juhannusta .

      Poista
  20. Onpa kätevät ja siistit suojat mansikkamaalla! Onpas papinkaura innostunut kukkimaan, mulla tekee yleensä yhden tai kaksi kukkavartta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja papinkaura kyllä kukkii minulla yleensäkin aika runsaasti .

      Poista
  21. Voi että, ihanaa kun tulee omaa mansikkasatoa! Meillä oli ennen pieni pläntti mansikkaa, mutta paikka oli liian kuiva. Uusi on suunnitteilla, mutta näyttää siltä että sen toteutus jää ensi vuoteen. MUkavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna ei tule mitään runsasta satoa mutta tulee kuitenkin mukavasti. Uusia taimia on istutettu kahtena vuonna niinpaljon. Mutta ensivuosi voi olla jo toista . Välillä toteutukset siirtyy. Toivottavasti saat ensivuonna jo nauttia uudesta maasta. Meilläkin on kyllä lämminpaikka ja olen aina kastellut kuitenkin aurinkoisena kesänä. Hyvää juhannusta. Sen me vietämme tälläkertaa Naantalissa.

      Poista
  22. kätevä tuo mansikkamaan suojaus!

    Minulla kävi tuuri, ja sain ostettua yksityiseltä hyvin vanhaa kantaa olevan papinkauran. Komea kasvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu minulta olisit saanut ilmaiseksi postimaksun jos olisit maksanut. Tämä on ollut minulla yli kolmekymmentä vuotta. En muista enää ihan tarkkaan. Mutta se on komea kasvi niinkuin sanoit.

      Poista
  23. Kaunis sinilatva ja näppärä keino suojata mansikkamaa! Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää viikonlopun jatketta .

      Poista
  24. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mukavaa juhannuksen jatketta.

      Poista
  25. Gracias por tu paso significa mucho ya que un personage que me hace la vida imposible diciendo que le copio poemas y muchos seguidores se han ido
    Besos

    VastaaPoista
  26. Kätevä suoja manssikoille ja kauniit kukat Ihanaa juhannusta

    VastaaPoista
  27. Olipa kätevät suojat mansikoille :) Täällä ei vielä omaa mansikkasatoa ole saatu, mutta tietysti syöty kaupasta ostettuja. Aurinkoista viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaaminen. Kiitos sinulle sanoistasi.

      Poista