sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Ritarinkannukset parhaimmillaan, tomaatit kasvussa ja uutta kukintaa.


Ritarinkannukset on mahtavannäköisiä perennoja ja nykyään on saatavilla laaja valikoima erivärisiä ja myöskin matalampia lajikkeita. Tämäkin punainen on korkeudeltaan vain noin 80 cm. Tänä vuonna se on jäänyt jopa matalammaksi osaksi kuivuuden takia ja paikka ei ole varmasti ihan parhaimpia. Kolme koivua takana vievät voimaa sekä kosteuden. Olenkin ajatellut siirtää myös nämä johonkin muualle.  Siirrettävää olisi vaikka kuinka paljon , mutta onpahan tässä vielä aikaa ennenkuin syksy tulee ja sehän onkin sitten hyvää aikaa siihen hommaan .











Keskuspenkissä komeilee nämä siniset sekä Virosta siemenestä tilaamani ja kasvattamani. 








Tässä se Viron yksilö.















Kuten jo aiemmin postasin  19.7 sataneesta raekuurosta se näkyy edelleen muunmuassa kuunliljojen lehdissä  kuten myös pehmeissä pallohortensian lehdissä. 









Pallohortensijoita minulla on kolme kappaletta. Kahdessa on valtavasti kukkia ja yhdessä ei  . Tämäkin voi johtua paikasta koska samanlaiset eväät niille annoin matkaan. 



Takana vasemmalla näkyvän pikkuvaraston seinustalle laitoimme neljä tomaatintainta kasvamaan kasvusäkkiin. Toistaiseksi kun ei ollut muutakaan paikkaa missä niitä kasvattaisi. Tomaatin lajiketta en tiedä. Sain muutama vuosi sitten tuliaisena Venäjältä sukanvarressa tuotuna ( ettei vahingoitu)  yhden tomaatin. Se oli valtavan hyvänmakuinen ja lihaisa. Siemeniä oli tosi vähän. Otin siemenet talteen talouspaperiin. Senjälkeen unohdin koko jutun. Löysin ne keväällä yllättäen. Olihan se pakko kokeilla itääkö ne vielä. Ja kyllä niillä oli suvun jatkamisvietti tallella. Varmaan jokainen iti. Valitsin niistä neljä. Mutta sitten vastaan tuli mihin ne laitat kun ei ole sitä kasvihuonettakaan vielä. 


Päätettiin laittaa ne ihan vain lämpimälle seinustalle ja meillä oli muutama parvekelasi mitkä laitettiin eteen. Rimat katon kehykseksi ja katoksi yksi vanha ikkunapoka .


Molemmat sivut on auki ja ajateltiin antaa toistaiseksi ainakin olla niinkauan kuin hellettä piisaa . Emme ole paikalla ihan joka päivä joten ne varmaan palaisi .Ja sitten tulee vastaan tietenkin jossainvaiheessa korkeus. Mitä tehdään sitten???   Kaikkeen sitä lähtee vaikka ei ole edes edellytyksiä. 



Vielä jotain uutta kukintaa. 





Tämä pieni kaunotar on luonnostaan vain noin alle kymmenen senttiä korkea .
Siitä piti laittaa oikein muutama kuva .








Seittimehitähti kukkii minulla ensimmäistä kertaa. 





Moni ei anna kuunliljojen kukkia näin olen ainakin ymmärtänyt plokeja lukiessani. 
Mutta minä annan ja näin suurina määrinä ne on jopa viehättäviä . Ja kun ne eivät vielä vie voimia lehdiltä ja ne kukoistaa vielä kukkien lakastuttuakin. Oli vähän liikaa aurinkoa että kuvat olisi edes kohtuullisia . Mutta jokainen kuitenkin näkee mistä on kysymys .










Mutta tällaista tällä kertaa .

59 kommenttia:

  1. Upean väriset ritarinkannukset!
    Toivottavasti tomaattisi onnistuvat tuottamaan satoa. Tomaatin latvan voi hvyin katkaista, kun haluttu korkeus (lue: katonraja) on saavutettu. Näin kasvi keskittää energiansa sadon tuottamiseen. Myös alimpia lehtiä kannattaa poistaa ja tietenkin varkaat, lehtihangoista kasvavat kilpalatvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle näistä tiedoista . Alempia lehtiä poistin eilen ja olen kyllä varkaat poistanut. Mutta latvan katkaisu sillähän sitten selviin siitä jos korkeus loppuu. Hyvä juttu.

      Poista
  2. Onpa upeita ritarinkannuksia ♥️ Minäkään en erityisemmin välitä kuunliljojen kukista, mutta laiskana en niitä viitsi nykkiä pois. Kyllä tomaattisi varmasti kypsyvät ilman kasvihuonettakin, kun on ollut niin lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain plogissa luin olisikohan se ollut kukka ja kaali plogin Pauliina oli tehnyt kuunliljojen kukista asetelman muiden siihen sopivien kukkien kanssa. Kuunliljojen kukat oli nuppusia. Oli tosi kaunis. Voihan niitä näinkin hyödyntää ja tulee kukat poistettua jos niistä ei tykkää.

      Poista
  3. Komeita ritarinkannuksia.
    Uskon tomaattien ennättävän.
    Itselläni on pensastomaattia avomaalla.
    Minä annan kuunliljen kukkia.
    Mukavaa alkavaa kukkaisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tomaatit kypsyy. Eniten huolestutti se tilan korkeus kun loppuu, mutta jos latvan voi huoletta katkaista. Kiitos sinulle .

      Poista
  4. Upeita ritarinkannuksia! Sain siemenkirjeestä sinun laittamiasi punaisen kannuksen siemeniä, kiitos kovasti. Ovat itäneet ja olen koulinut ne. Innolla odotan niiden kukintaa, ehkä ensi kesänä jo.... Ennestään minulla on eri sinisen sävyisiä kannuksia, joten punainen on erittäin tervetullut lisä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin otin silloin niitä siemeniä itselleni. Mutta kovasti on pieniä taimet. Ei taida minulla ne kyllä ensivuonna ehtiä kukkia. Jos nyt selvisivät edes hengissä. Punainen on kyllä kiva lisä jos pitäävät värinsä siemenistä kasvatettuna.

      Poista
  5. Sinulla on upeita ritareita. Tuo alun punertava varsinkin on kaunis. Olen antanut kuunliljojen kukkia, eivät minua haittaa. Kasvatin monena vuotena tomaatteja talon seinustalla ja satoakin tuli yllättävän kivasti. Puutarhamyyrä tuolla alussa antaakin hyvät vinkit tomaatin hoitamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja pitää katkaista sitten vain latva . Toivottavasti tomaatit kypsyy.

      Poista
  6. Tuo punertava on upean värinen ritarinkannus. Komea rivi kuunliljoja, ihan kivat kun kukkivat. Jos tomaatit kasvaa liian korkeiksi niin ne kannattaa latvoa ja näillä säillä ihan varmasti kasvavat hyvin seinustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle minustakin punainen ritarini on nätti . Tomaateista sato olisi kiva kokemus.

      Poista
  7. Kuten edelliset kommentoijat, upeat ritarinkannukset. Tomaatit eivät tiedä, minkälaiset suojat niillä on, tuo näyttää oikein toimivalta systeemiltä. Minä leikkasin kuunliljoilta kukat kotona, kun luin myös, että jotkut eivät anna niiden kukkia. Mökillä sen sijaan ne saavat kukkia, kun kuunliljoja on pitkä rivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarinkannukset on upeita kukkijoita ja toivottavasti tomaatin suoja toimii. Kuunliljat on upeita kun niitä on pitkä rivi myös kukkivana.

      Poista
  8. Ihania kukkia. Viron ritarinkannus on tosi upean värinen. Samoin kuunliljat näyttävät oikein kivoilta tuollaisina pieninä mättäinä.

    VastaaPoista
  9. Ritarinkannukset ovat upeita, minulta löytyy tuo samannäköinen vaaleansininen kuin sinun virolaisesi. Se oli täällä kun muutin, joten lajikkeesta ei ole tietoa. Minulla on aika matala tomaattihuone ja katkaisen latvat kun ne alkavat hipoa kattoa, silloin kasvi ehtii varmasti kypsyttää jo kehittyneet tertut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. ja pitää minunkin katkaista latvat siinä vaiheessa kun kattoa hipuavat . Toivottavasti onnistun .

      Poista
  10. Komeat ritarinkannukset ja muutenkin paljon ihailtavaa puutarhassasi!
    Kuivuus koettelee tänä kesänä, mutta kauniisti kukkii teillä ja kiva oli olla kuvakierroksella luonasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivuus koettelee jo liikaakin. Kastelin eilen osan perennoista ja tänään jatkan kastelua. Onneksi kaivossa on vesi riittänyt . Kiitos sinulle kun jaksoit olla mukana kierroksella .

      Poista
  11. Ritarinkannukset ovat vaan upeita kaikissa väreissä, mutta kyllä sininen on se kuninkaallisin. Kuunliljareunukset ja -ryhmät ovt noin komeita kuivuudesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljat on tosiaan hieno kaikissa väreissä. Kuunliljat kestää hyvin hellettä.

      Poista
  12. Komppaan toisia: upeat kannukset, ja hyvin olet saanut kukkimaan.
    Näppärä ratkaisu tomaateille. Sehän on kasvihuone! Kun kylmenee, keksitte jostain päätyseinät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarit on helppoja kasvatettavia . Jotain oli keksittävä tomaateille. Ja pitää tosiaan kehitellä sitten sivuille jotain kun kylmenee.

      Poista
  13. Kauniita kuvia ja erityisen kaunis on tuo ritarinkannukset.

    VastaaPoista
  14. Kiitos sinulle ritarit on kauniita ja helppoja.

    VastaaPoista
  15. Oi miten ihana kierros♥ Siellä on niin kaunista. Nuo ritarinkannukset on kyllä upeita! Peukut on jo pystyssä että saisitte tomaateista satoa! Aurinkoista viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
  16. Ritarinkannukset on upeita kukkiessaan alhaalta vähän rumia, mutta jos peittää sen lyhemmällä kasvustolla. Ihanaa jos sinulla on peukut pystyssä. Aurinkoa piisaa joten varmasti myös siellä. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
  17. Ritarinkannukset on kyllä upeita! Minä keväällä istutin tädilta saaman yksilön ja nyt jo ison kukan teki, vaikkei iso alku ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ritarit kukkii jo hyvin pienenä ja on muutenkin helppo kasvattaa.

      Poista
  18. Ritarinkannukset ovat näyttäviä kukkiessaan. Meillä niitä ei vielä ole, mutta ehkä joku päivä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarit on näyttäviä ja kyllä niitä pitää myös tukea . Vaikka nyt on matalampiakin lajeja kuten minun kuvassa oleva punainen.

      Poista
  19. Upeita! Meilläkin ikkunan alla muutamia ritarinkannuksia �� . Ihanaa keskikesää sinulle! ❤

    VastaaPoista
  20. Kiitos sinulle ja ihania kesähetkiä myös sinne .

    VastaaPoista
  21. Vau onpa komeat ritarit, suorastaan ihastuin ja ajettelin että ensi vuonna minunkin pitäis ostaa edes yksi.
    ihanaa kesän jatkoa ja nautinnollista kukkien kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin ritareita pihalle. Mutta siemenpussejakin myydään ja ne on helppo kasvattaa siemenestäkin. Ihanaa kesänjatkoa myös sinne.

      Poista
  22. Ihanaa kukintaa sinulla! Meillä ritarinkannukset alkavat olla jo mennyttä...

    Heitin sinulle haasteen, jonka näet blogistani. Jos siltä tuntuu, niin osallistu. Minä ainakin tykkäsin :) Hyvää heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ritarit taitaa kohta jo vetää viimeisiä täälläkin ja kiitos haasteesta pitää käydä tutustumassa . Hyvää heinäkuun jatketta.

      Poista
  23. Komeat ritarinkannukset. Meillä ne kärsivät kuivuudesta kastelusta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä ne meilläkin kärsivät kuumuudesta ,mutta kohtalaisesti kukkivat kumminkin.

      Poista
  24. Komeaa kukintaa. Ihana puutarha, jota kelpaa ihastella. Kyllä kesä vaan on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja vierailusta, toivottavasti tulet toistekin .

      Poista
  25. Ritarinkannukset on tosiaan nyt vauhdissa kukinnan suhteen. Kauniin värinen tuo punainen. Tykkään ritarinkannuksista, mutta liian korkeat on hankalia hallita. Ikään niitä ei muka muista tukea ajoissa. Omani ovat näköjään takapihalla tykänneet pötkähtää nurin :( Onneksi on muualla pihaa toisia, matalampi vartisia ja monen värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on kaunis ja matalampi ei tarvitse tuentaa. Muut olen kyllä tukenut. Ja kyllä ne ajoissa pitää tukea kuten pionitkin .

      Poista
  26. Kyllä ovat upeita nuo ritarinkannukset ! Meillä oli muutama joskus mutta mitähän niille mahtoi tapahtua.

    Tuli mukava fiilis kun kirjoitit että syksy on hyvää aikaa siirtelyyn... Minulla on nyt mennyt kauheasti aikaa muuhun kuin pihatöihin, englannin kurssitus ja kesäflunssakin ovat pitäneet minua poissa kukkapenkeistä. Vielä yksi viikko töitä ja sitten pääsen taas puutarhahommiakin tekemään. On siirtosuunnitelmia monelle kasville.

    On tuo kasvien parissa puuhailu vaan niin kivaa ja ihan mahtavaa kun eilen satoi. ☂️❤️☘️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita on ritarinkukat ja kukkivat minusta aika kauan kun ovat nuppusenakin kivannäköisiä. Minulla on niinpaljon siirrettävää penkeissä. Siinä tapahtuu ketjureaktio. Kun siirrät yhden toiseen paikkaan niin pitää siirtää ensin siitä joku pois ja niin edelleen. Sadetta on onneksi meilläkin saatu.

      Poista
  27. Upeita ritarinkannuksia! Meillä niihin iski härmä. Kauniilta näyttää teillä muutenkin. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja meillä iski härmä rivarinpihalla kuivempaan aikaan leimuun. Sitä kyllä ihmettelin kun ei ollut satanut viikkoihin.

      Poista
  28. Ritarinkannukset ovat hyvin kauniita ja myös kaikki muutkin Ihana puutarha:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa .

      Poista
  29. Osaatteko sanoa miksi omat siniset ritarikannukset ovat muuttuneet valkoisiksi, kukkivat siis valkoisina vaan😔

    VastaaPoista
  30. Nyt kuulen kyllä ensimmäisen kerran että ritarinkannus olisi muuttanut väriään. Onkohan sinulla ollut kukkimassa kahta väriä ja toinen on valtanut kasvutilan? Muuta en tähän asiaan osaa sanoa. Toivottavasti valkoisista on paljon iloa, niitä ei minulla olekkaan. Olisi kiva lisä minunkin kokoelmaan. 😀.

    VastaaPoista
  31. Joo taisi olla yksi valkoinen taimi ja kolme sinistä, sellaista sähkönsinistä. Ne samat taimet on paikallaan, mutta ilmeisesti valkoinen "värjännyt" muut🙄😅. Kaunis sekin, mutta jäin kaipaamaan sinistäkin.

    VastaaPoista