perjantai 31. elokuuta 2018

Kuka tunnistaa laukkani ja Tuoksukuusaman vinous askarruttaa.



Hei kuka tunnistaa minun laukkani?   Multaa ja mukuloita blogissa piparminttu oli ostanut itselleen vaarinlaukan luulin jo löytäneeni yhdelle omalleni nimen. Mutta ei taida olla. Vai onko? 








Se ei kerinnyt tänä vuonna kukkivana kuvaan , mutta laitan viimevuotisen.

Se on otettu 24. 9. 17.







Tässä on toinen nimetön .



Tässä se on kukkivana siinä on vähän kuin kielon lehdet. 
Edessä joku muu onkohan valkosipuli? 










Näitä ukkolaukan sipuleita ostin 60 kpl laitan ne samaan ryhmään .
Minä ajattelin tänä syksynä vähän panostaa myös sipuleihin .





Saimme anopilta tuoksukuusaman pienen alun nyt se on kasvanut jo aika lailla. Mutta tänä vuonna huomasin että se on kasvanut vähän vinoon. Pitää laittaa se vetoon toiseen suuntaan langan avulla. Ei viitsisi kaivaa sitä ylös ja istuttaa uudelleen kokeillaan ensin tätä konstia . Koska kun se kasvaa vielä suuremmaksi vinous voi olla huono asia. 



Kuusaman kukinta aikana ei tullut kuvattua kuin tämän yhden kuvan verran.




Punalehtinen rentoakankaali alapuolella on alkanut voimaan paremmin kun on saanut vettä. Se oli tässä jossain vaiheessa todella huonon näköinen eikä kukintaa juuri ollut. 







Keskuspenkissä olen alkanut siirtää toista rentoakankaalia muualle ja olen saanut sitä lahjoutettua jo jonkin verran hyvään kotiin. Täällä olisi sitä vielä jos jotakin kiinnostaa. Katajat ovat edelleen osittain ruskeita . Pitää antaa vielä havubalsamia ainakin kerran. On minusta siitä ollut apua, tuijat ja kartiokuuset on paremman näköisiä. Saa nähdä miten tämän sinikynäkatajan käy ensikeväänä .










Mutta tällaista tällä kertaa. 








34 kommenttia:

  1. Kauniita ovat, mutta en tunnista.

    Havubalsami on auttanut hyvin ainakin minulla, joten kannattaa kokeilla sitä vielä katajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, pitää vielä sumuttaa balsamia.

      Poista
  2. kauniita kukkia...ja lisää istutat.
    meiän piha joko niin hapan tai jotku öttiäiset syövät sipulit,,,,100 sipulikukasta 3 kukki:(
    En tosiaankaan ole asiantuntija,mutta minä suihkutin omalle tuijalle joka viikko ,tai kun kastelin tuijan Puutarhurin Kesä Havukasveille-vihreää lantaa.Ostin poistomyynnistä kaksi "ruukku havua" ja niiden yleiskunto on huomattavasti parempi kuin ostaessa,KIITOS vihreän lannan:)Lannote purkin kannessa lukee .
    Muista aina kasteluveteen HAVUKASVEILLE rodoille hortensiolle,pensasmustikoille ja puolukoille:) Minulle kerran yksi kuusien/havupuiden kasvattaja sanoi havupuut tarvitsevat runsaasti kivennäistä pysyäkseen vihreinä ???
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle tiedoista. Pitää katsella kaupoista vihreää lantaa. En ole ennen kuullutkaan tästä tuotteesta.

      Poista
  3. En tiedä minäkään mitä ovat laukkasi.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kuitenkin mielenkiinnosta ja hyvää viikonloppua myös sinne .

      Poista
  4. Laukat o kivoja kukkiijoota. Nua on tuntemattomia mullekki. Lumipalloheirelle, pikkupuu, oon kans joutunu antamahan vetohoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tunnistukset tuntuu joskus vaikeilta. Pitää tosiaan minunkin nyt laittaa vetohoito päälle..

      Poista
  5. Valitettavasti en osaa auttaa tunnistamisessa, mutta kivoja ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ovat mutta edelleen tunnistamattomia. Kiitos sinulle.

      Poista
  6. Kivoja, hauskoja, kauniita... en osaa nimetä. Kuusamakaan ei tuttu, siitä muistelen kuulleeni että tuoksuu ihanasti ja voimakkaasti yöllä, olenkohan oikeassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusama kyllä tuoksuu mutta yöstä en tiedä. Kiitos sinulle.

      Poista
  7. Leveälehtistä laukkaa veikkaisin ohotanlaukaksi, näyttää samalta kuin omani ohotanlaukka. Ekasta en osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Katja .Googletin ja taidat olla oikeassa se on ohatanlaukka. Sen lehtiä sen mukaan voi syödä karhunlaukan tapaan. Maistuvat kuulemma vähemmän valkosipulilta. Oletko sinä syönyt sen lehtiä? Minä olen karhunlaukan lehtiä käyttänyt salaatissa. Olen riemuissani kun tunnistit tämän. Kiitos vielä.

      Poista
  8. Laukka-kysymykseen en osaa vastata. Sama havainto, että havupuubalsamista on ollut apua. Onhan se melko kallista, mutta sitä laimennetaan niin paljon ettei lopulta niin kallista olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää muistaa nyt vain se balsamisumutus onhan vielä kasvukauttakin jäljellä vaikka kuinka.

      Poista
  9. Ihmettelin nyt myös ostamaani kasvia, koska vaarinlaukka ei tosiaan näytä ihan samanlaiselta. Tarkistin nimilapun ja ostamani taimi (jolta myös sinun laukka vahvasti näyttää) onkin Allium senescens var. glaucum, eli ilmeisesti jokin vaarinlaukan alalaji. Sille en löytänyt mitään suomenkielistä vastinetta, vaikka kovasti yritin googlettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sinun vinkin ansiosta minäkin aloin uudestaan googlettaa. Löysin sellaisen kuin. Allium " Blue Eddy " katso sitä, mitä mieltä olet ?

      Poista
    2. 'Blue Eddy' näyttää aika lailla täsmäävän kasviin! Se on googlen perusteella jalostettu juurikin tuosta 'glaucum' alalajikkeesta. Hyvä että lajike lopulta löytyi!

      Poista
    3. Kiitos sinulle avusta ja mielenkiinnosta.

      Poista
  10. Hienot laukkamättäät, mutta eipä ole minulle entuudestaan tutut. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat on mielenkiintoinen alue. Vahinko vaan ettei aina tiedä nimiä. Mutta nyt minua taisi onnistaa .

      Poista
  11. Kivat ovat kukat. En voi autta en tunnista :)

    VastaaPoista
  12. Hienot on mättäät ja kukatkin. Tunnista en.

    VastaaPoista
  13. Hyvän näköisiä laukkoja, mutta en valitettavasti tunnista niitä.
    Luulisi tuon kuusaman "vedossa" oikenevan.
    Sinä istutat näemmä koko ajan uutta silmäniloa.
    Oikein ihanaa uutta viikkoa ja uutta kuukautta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat on aivan ihania . Nyt on vähän pakko vielä istuttaa kun keväällä yritän parantaa laatikkoviljelyäni. Kiitos sinulle ja mukavaa alkavaa kuukautta.

      Poista
  14. Rentoakankaalit ovat täällä oikein pulleita!
    Mitenkäs ruusut🙄ovatko hengissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että rentoakankaalit pullistuu. Ruusut voi hienosti. Laitan kuvia jossain vaiheessa.

      Poista
  15. Laukat ovat kauniita :) kuusaman kukinta on kaunis, toivottavasti saat sen suoristettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat on niitä sipulikasveja mitä aion lisätä mökille. Toivottavasti kuusama oikenee. Pitää vaan odottaa kevättä ja sitten taas lisää vetoa.

      Poista
  16. Hienot ovat, mutta en tunnista minäkään.
    Toivottavasti katajat voimistuvat uuteen kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja huomenna aion sumuttaa havupuubalsamia.

      Poista