tiistai 12. helmikuuta 2019

Haaveena oma penkki leimuille.




Minulla on mökillä aikapaljon leimuja jotka ovat olleet vähän siellä ja täällä istutettuna tähän asti. Syksyllä siirtelin niitä vähän yhteen kasaan sellaiseen penkkiin mihin minä laitan kasveja odottamaan siirtoja . Siellä on vielä ennestäänkin laukkoja , päivänliljoja, iiriksiä ja jotain muutakin. Pionit sain tästä penkistä jo siirrettyä pois. 


Olen jostain lukenut että leimut maistuisivat myös kauriille ja peuralle joten niiden pysyvä paikka tulee edelleenkin olemaan aitauksen sisällä puutarhan puolella. 
Mutta olisivat omana penkkinä kenties joidenkin muidenkin kasvien kanssa mitkä maistuvat eritoten näille kyseisille eläimille. Luin juuri jostain blogista että harjaneilikat myös menevät näiden suihin ja niitä minulla on. No kaikki melkein niille maistuu , mutta jos ne esimerkiksi maistavat vähän kuunliljojen kukintoja, se ei haittaa . No....penkki on vasta suunnittelu vaiheessa 












Näitä leimuja kasvaa meillä vieläkin vähän siellä ja täällä istutettuna,  mukavasti tässäkin pujon kyljessä. Jäi siirtämättä syksyllä  siihen penkkiin. Mutta jos kerkiän niin keväällä siirrän, koska tähän kulmaan pitäisi saada karike pintaan.


Yläkuvan leimut on nuolen suuntaan kulmassa .



Tämä on jotain vanhaa lajiketta niitä minulla on muutamia erivärisiä. Ovat aika korkeita .





Me kun ostimme tämän mökkipaikan v. 2012 tämä oli aika alkutekijöissään mökki sekä puutarha . Puutarhassa oli hoitamattomia marjapensaita kyllä useampia, kaksi luumupuu Sinikkaa ja kaksi kirsikkapuuta ( lajia en tiedä ). Niitäkin oli kaikkia peurat ja jänikset syöneet rungoista. Oli myös vadelmaa ja raparperiä. Kaikki oli  hoitamattomia. Rikkaruohot olivat vallanneet kaiken ympärillä olevan muun alueen .Leikkasimme luumupuita ja kirsikkapuita istutimme omenapuita ja päärynäpuu Pepin sekä  kolme Lohjan keltaista luumua ja niin yhden kriikunapuun , mansikkaa , karhunvadelmia , parsaa,  mesimarjaa sekä pensasmustikkaa . Puutarhan juureksille kahdeksan kasvilavaa ja rakensimme aidan puutarhan ympärille. Meillä on melkein aina joku paikka peitettynä pressulla puutarhassa niinkuin muuallakin . Joku sellainen paikka mitä aletaan työstämään vuoden tai kahden päästä. Ja lisäksi on paikkoja mitkä on rikkaruohojen vallassa ja saattaa jopa näkyä kuvissa.



Nyt kun saisin kaikki leimut siirrettyä ensin yhteen paikkaan niin sitten on huomattavasti helpompi siirtää ne lopulliselle paikalle. Koska samaa sävyä on useammassakin  kohdassa niin samalla nämäkin sitten yhdistyisivät.


Viimevuosi oli kiireinen ja kuiva vuosi. Ei tullut kuvattua oikein paljon eli kuvia on myös edelliseltä vuodelta. Meillä kun on aika paljon tätä aluetta vähän yli  (4300 neliötä)  ja mies tekee pääasiassa mökin laajennusta ja kun asutaan muualla ei yhdessä vuodessa paljon saa aikaiseksi kuitenkaan tarpeisiin nähden. 




Olen kuvannut vähän minkälaisia värejä minulla on mökillä. Kotona rivarilla on myös kolmea eriväristä. En tiedä vielä siirränkö ne tänne kaikki vai mitä teen.















Tällaisia penkkejä minulla on nykyään kaksi kappaletta, mistä minä otan ja istutan taas jotain muuta tilalle. Tämä taitaa olla noin 10 m pitkä. Oikealla on kuten kuvasta näkyy rikkaruohot pääkasvina . Siihen laitaan johonki sioittuu jossain vaiheessa kompostit.


Tässä olen istuttanut jo leimuja tilalle. Saavat olla tässä penkissä ainakin v. 2020kevääseen. Penkin laita kaipaa kanttausta tai jotain.




Mutta tällaista tällä kertaa .




56 kommenttia:

  1. Todella paljon kauniin värisiä syysleimuja. Nuo kahden ensimmäisen kuvan leimut etenkin on tosi ihania. Satutko muistamaan kenties niiden lajiketta? Onpa kiva juttu, että sinulla on myös noita vanhakantaisia leimuja. Ne ovat todella vaalimisen arvoisi jo siitäkin syystä, että ne ovat terveitä ja niihin ei yleensä härmä iske.
    Todella paljon olet saanut lyhyessä ajassa mökkipuutarhassanne aikaan. Nostan hattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ostanut yhden ainoan leimun messuilta joskus, joten kaikki nämäkin on saatuja leimuja enkä tiedä lajinimeä . Aikoinaan kun tosiaan tämän paikan ostimme laitoin sanan kiertämään että alkuja tarvittaisiin .Kahtena ensimmäisenä vuotena niitä tuli niin paljon että meinasin ihan hermostua mutta en kieltäytynyt mistään ja sentakia perennoja on istutettu vähän sinne ja tänne. Ja laliketiedot on melkein kaikissa hakusessa .Olen pahoillani. Vanhoja lajikkeita on kyllä muutamia ja ne ovat minulle tärkeitä .Kiitos sinulle.

      Poista
  2. Kyllä teillä onkin ollut hommaa puutarhan perustamisessa ja eihän se kuitenkaan ole valmis. Itse tykästyin vasta pari vuotta sitten leimuihin ja niitä löytyy myös puutarhastamme joitakin lajikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on todella kauniita mutta alhaalta rumia joten niiden eteen pitää keksiä jotain ja taas niiden eteen. Kiitos sinulle .

      Poista
  3. Kauniita Leimuja! Meilläkin on kerrostalomme penkissä kauniit valkoiset ja vaaleanpunaiset Leimut.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle .Ihanaa että olette istuttaneet kerrostalon pihalle perennoja, todella järkevää .

      Poista
  4. Kauniita leimuja on sinulle kertynyt. Minulla ei leimuja juuri ole. Viime syksynä ostin pari tainta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä sinäkin huomaat yhtäkkiä että hupsista näinkö monta näitäkin jo on. Ihania syyskukkijoita .

      Poista
  5. Uskon, että mökillä riittää puuhaa vaikka kuinka paljon, mutta hiljalleen hyvä tulee ja kun ajattelee kukka- ja kasvimaita niin ajankanssa tehdyt eivät usein muutoksia kaipaa niin paljoa. Leimut ovat kauniita! Meillä niitä oli enemmänkin, mutta sisäpihalta ne saivat väistyä kun keräsivät härmää. Sisäpiha meillä on aika tuuleton paikka. Toisesta penkistä leimut siirtyivät pionien tieltä, nekin härmän vaivaamia. Mulla on muutamia isomummun vanhoja leimuja ja niistä tykkään kovin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja on minullakin ollut joskus härmää leimuissa mitkä ovat rivarinpihalla mutta mökillä ei. Vanhat leimut on todella ihania.

      Poista
  6. Leimut on upeita syyskesän kukkijoita. Minä olen kasannut isot leimupenkit omiksi istutusalueiksi. Keväällä niissä kukkivat tulppaanit ja narsissit. Aikamoiset katseen kääntäjät ne ovat elokuussa!

    Hiljaa hyvä tulee - älä stressaa mökkipihasta, sillä se on päättymätön matka. Nauti matkan teosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on ihania syyskukkijoita mutta alhaalta vähän rumia mutta täytyy istuttaa sitten jotain niiden eteen ja sitten taas jotain niiden eteen. Vähän niinkuin kerroksittain. En minä stressaa ja kyllä minä tästä nautin en olisi tähän muuten ryhtynytkään .

      Poista
  7. Sinulla on suuri kokoelma kauniita leimuja. Tuo ensimmäisenä oleva on suosikkini. Minulla on vain kahta erilaista, mutta jos jokin oikein kaunis tulee vastaan, niin saattaisin vaikka napata matkaan. Leimut ovat niin hyviä perhoskasvejakin. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ensimmäisestä pidän myös paljon kuten kyllä kaikista muistakin. Mutta siinä on jotenkin hempeät värit. Minulle nämä kaikki paitsi yksi on tuotu .Yhden olen ostanut. Mukavaa viikkoa myös sinne .

      Poista
  8. Minäkin pidän leimuista tosi paljon. Suurin osa on vanhoja mummolan pihasta siirrettyjä mutta viime vuosina olen ostellut uusia värejä eri paikkoihin. Seurailen jonkin aikaa, missä olisi näille uusille suotuisimmat kasvuolot. Sinulla onkin upea kokoelma erilaisia. Ja ahkerakin olet ollut, ihanaa, kun on mökkipiha jota muokata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä vanhoja kun saisi vielä itsekin lisää, pitää pistää vähän sana kiertämään. Kiitos sinulle ja kyllä mökkipihan ja puutarhan muokkaaminen on parasta mielelle ja keholle.

      Poista
  9. Sinulla on runsas lajitelma leimuja. Joukossa monta suosikkiväriäni. Ei kai puutarha ole koskaan valmis, jos siihen haluaa panostaa. Sinulla on se hyvä puoli, että olet tehnyt suunnitelmia. Ja olet siirtänyt kukkia "välivarastoon". Näin puutarhastanne tulee vielä upea. Olette saaneet jo pienessä ajassa paljon aikaiseksi.
    Minä olen hieman kärsimätön ja aika huolimaton. Lätkin kaikkea sekaisin, ilman suunnitelmia. Joskus hermostun kaaokseen, mutta suurimman osan aikaa, en kiinnitä siihen huomiota.
    Kaikkea ihanaa helmikuisiin päiviisi ja oikein hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja sinun huolimattomuutta en oikein usko olenhan nähnyt kuvia pihastasi, tai sitten olet onnistunut erittäin hyvin lätkimään . Hyvää ystävänpäivää myös sinne.

      Poista
  10. Olen jo kauan rakastanut leimuja. Sinulla onkin mahtavat kokoelmat 🌺 ja kauniita värejä. Meillä on sammalleimua parissa kohtaa pihaa ja parissa kohtaa pieni tukku korkeampaa leimua. Tämmöiset kesäpostaukset piristävät kovasti. Kiitos ja kivaa keskiviikkoa 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal-leimua on myös minulla muutamaa väriä ja rönsyleimua on yhtä väriä lilaa . Kiitos sinulle ja mukavaa viikonjatketta .

      Poista
  11. Leimuja kannattaa suosia jos ne noin hyvin menestyvät. Ne ovat minusta kauneimpia syyskesän kukkijoita. Meillä taitaa myyrät syödä leimun juuria kun ne aina jotenkin talven jälkeen häviävät, joten vitsaukset kullakin. Isot leimuistutukset ovat varmasti näyttäviä. Ihanan paljon sinulla eri värejä. <3
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisenä talvena minulla kyllä nämä pehkot kutistui jonkinverran. Myyriä meillä on vähän ja meillä on myyränkarkottimia puutarhassa muutama ja siellä ei ole myyriä. Kiitos sinulle .

      Poista
  12. Sinulla on hieno värivalikoima leimuja ja vielä jotkut vanhoja lajikkeita. On loisto juttu, kun on noin paljon tilaa ja voi kasvatella kasveja sivussa ja siirtää niitä voimistuneina lopulliseen paikkaan. Siellä varmasti suunnitelmia on paljon ja myös kasveja, joita käyttää suunnitelmien toteutukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoja kantoja pitää yrittää saada vielä lisää. Kasveja ja suunnitelmia on paljon ja kun penkit on aika isoja yritän kasvattaa niitä vähän aikaa muualla. Kiitos sinulle.

      Poista
  13. Upeat leimut... lapsuudesta muistan niiden ihanan tuoksun, mamman puutarhassa niitä kasvoi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri siellähän niitä kasvoi vanhoissa ihanissa pihoissa .Kiitos sinulle.

      Poista
  14. Sinulla on useita hienon värisiä syysleimuja. Ehkä ne ovat parhaimmillaan koottuna yhteen ryhmään.
    Paljon olette saaneet aikaan lyhyessä ajassa. Tekemistä varmasti riittää, mutta hiljaa hyvää tulee.

    VastaaPoista
  15. Näin minäkin ajattelin että kokoan ne yhteen penkkiin .Tekemistä riittää ja hyvä niin. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
  16. Leimut ovat niin kauniita. Sinulla on monia hienoja värejä. Ja saisitkin jo näistä hyvän kokonaisuuden. Meidän lähellämme on siirtopuutarha, käyn siellä ihailemassa erästä puutarhamökkiä jonka pihassa on aivan mahtavan kaunis suuri leimupenkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on kauniita ja ne kiinnittää kyllä huomiota loppukesällä kun suurin kukkaloisto on jo hävinnyt . Kiitos sinulle .

      Poista
  17. Olipa monta ihanaa leimua. Nonki komeeta syyskukkijoota ja näyttävimmillänsä isoona ryhymänä. Multa SE talavi tyhyjäs leimupenkistä leimut. Penkki sai uutta täytettä, mutta leimujaki oon taas muutamia hankkinu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin on leimuja harventunut joinakin talvina , mutta eivät sentään hävinneet. Se kyllä harmittaa kun keväällä huomaa talven tuhot. Mukavaa kun ovat taas tiensä löytäneet pihaasi.

      Poista
  18. Siitä tulee kyllä kaunis Leimu -kukkapenkki:)
    tykkään tosipaljon leimuista:)
    Oikein ihanaa Ystävänpäivää!!!,sinulle ,Nila!:)
    ja kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin kuvittelen että kaunis tulee ja leimut on kyllä ihania. Hyvää ystävänpäivää myös sinne .

      Poista
  19. Leimujen tuoksu tuli tänne asti. Aivan upeita vanhoja leimuja ja ne ovat ne kestävimmät ja kauniimmin kukkivat. Todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita vanhoja leimuja kannattaa varjella . Kiitos sinulle.

      Poista
  20. Leimut ovatkin komeita kasveja! Minulla on niitämökkipihassa yhdessä kohtaa. Vähän huolestuttaa, onko paikka liian ahdas. Hyvinkö suhtautuvat, vaikka niitä siirtää?

    VastaaPoista
  21. Minä olen kyllä siirtänyt niitä useista alkuperäispaikoistaan esimerkiksi mökille useampaan eri paikkaan ja kaikki on lähtenyt eikä ole ollut moksiskaan . Meillä on mökillä aika läpäisevä maa. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  22. Kauniin värisiä Leimuja. Minäkin tykkään Leimuista.

    VastaaPoista
  23. Kesäkukat aina sykähdyttävät mieltä.
    Kiitos Kulmalassa käynnistä, hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  24. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

    VastaaPoista
  25. Mä rakastan leimukukkia ja ihailen myöskin. Ne eivät vain oikein viihdy hoidossani.
    Olen taas viime keväänä pannut muutaman uuden alun, toivotaan että säilyvät tän talven alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on ihania ja harmi jos eivät viihdy puutarhassasi .Toivottavasti nämä uudet alut kotiutuisivat.

      Poista
  26. Minä tykkään leimuista juuri isoina pilvinä :)

    VastaaPoista
  27. Mahdottomasti leimukukkia! Ne ovat kyllä ihania syksyn sulostuttajia.
    Oi miten sydäntäni lämmittää, että sinullakin on keskeneräisiä kohtia pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn parhaimmistoon leimut kyllä kuuluu . Ihanaa että sain sydämesi lämpeämään 😁.

      Poista
  28. Leimut on loisteliaita kukkapehkoja loppukesällä. Aivan kuin ne viimehetkellä huomaisivat, että nyt pitää kukkia, jos koskaan. Ja sitten ne kukkivat uskomattoman runsaina. Sinulla niitä on tosi paljon erilaisia, saat varmasti hyvät yhdistelmät.
    Liityin lukijaksesi, tervetuloa myös minun blogiini!

    VastaaPoista
  29. Olet oikeassa leimujen kanssa ne todella hoksaa kukkia vasta aika myöhään mutta sitäkin upeimmin. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
  30. Enpäs tiennyt, että leimua on noin erilaisia ja monia värejä. Itselleni on ollut tuttu vain sammalleimu, joka on kyllä yksi suosikkini kivikkokasveista. Pirteä postaus näin talven keskelle,🌸🌸🌸

    VastaaPoista
  31. Kyllä leimua on vielä muitakin värejä minullakin on vielä rivarinpihalla muutama .Sammal-leimua on minulla myöskin molemmissa paikoissa muutamaa väriä. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista