tiistai 19. helmikuuta 2019

Havujen suojaus


Viikonloppuna mökillä aloitin havujen suojaamisen, kaikkia en voinut vielä pussittaa koska joistakin havuista oli vain latvat näkyvissä lumen alta . Viime vuonnakin aloitin ajoissa suojauksen , mutta silti kärsivät monikin kevätrusketuksesta. 
Mutta tässä olen saanut 15 kpl tuijia huputettua. 




Keskuspenkissä hupun saivat kaksi pilarikatajaa , sinikataja ja kolme kartiovalkokuusta 




Ja vielä pitkässä penkissä kartiovalkokuusi . Tässä penkissä on vielä huputettavaa kunhan lumet vähän vajoaa. Puutarhassa on myös joitain tuijia mitkä tarvitsevat varjostuksen. 


Teimme myös yhden vaahteran haaran leikkauksen koska latva oli kuivunut aiemman vaijerisidonnan seurauksena. Edelliset omistajat olivat vaijerilla virittäneet ilmeisesti pyykinkuivaus juttuja. Poistimme vaijerin jo ensimmäisenä vuotena. Nyt kun haara on alkanut latvasta kuivumaan päätimme poistaa tämän kyseisen haaran. Olenkin tämän vaijeritarinan jo aiemmin kertonutkin .


Luin että vaahtera pitää kaataa aikaisin keväällä ennen mahlan valumista tai sitten vasta syksyllä. Me ajattelimme että kaadetaan nyt kun vielä voi. Mutta siinä erehdyimme. Haara kun oli kaadettu mahlan virtaus oli jo käynnissä. Kyllä harmittaa mutta minkäs sille enää mahtaa. No eihän se siihen kuole mutta voi heikentyä. Ei olisi uskonut että helmikuun 15 päivä oli mahlanvirtaus jo runsaana käynnissä.




Kaadetussa haarassa olevan linnunpöntön mies siirsi toiseen , pihalle johtavan koivun haaraan. Linnut on selvästi jo kiinnostuneita pöntöistä  käyvät pöntön aukolla kurkkimassa sisään . Ylempänä pöntöstä on aika iso pahka .


Tien toisella puolella olevassa koivussa on myös pönttö. 
Alempana rungossa on kiva naavatupsu , käyttääköhän ne sitä pesän rakennusaineeksi ?
 Jos niin on , ainakin lähellä olisi jo tuo tupsukka .




Kevät etenee hyvää vauhtia. 


Tervetuloa uudet lukijat .



Mutta tällaista tällä kertaa. 


















46 kommenttia:

  1. Paljon suojattavia havuja sinulla onkin. Ensimmäisinä vuosina ne onkin hyvä aina suojata ja etenkin, jos kasvavat avoimella ja ahavalle alttiilla paikalla.
    Teillä näyttää olevan vielä runsaasti lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on paljon havuja ja lisään niitä joka vuosi. Meillä on aika lämmin paikka keväälläkin , joten suojaan pienimmät muutaman vuoden .Lunta on meillä vielä ehkä 20 -30 cm + luodut vallit . Kiitos sinulle .

      Poista
  2. Kevät tuntuu kyllä nyt lähestyvän vauhdilla. Täällä koko päivä ollaan nautittu vesisateesta :) Lumet saavat kyytiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät tuntuu lähestyvän, vesisateessa on meilläkin menty muutama päivä ja nyt tänään tulee räntää ja tuulee kovaa. Mutta ehkä se on kevättä .Kiitos sinulle .

      Poista
  3. Ompa erikoinen puunkasvu noinkin pitkän ajan kuluttua.
    Huutelin tossa just isännälle, että pallotuijat pitäis näköjään huputtaa.... vastaus oli, että kukahan senkin tekis ;D Meillä ei olla kovin aktiivisia pihanhoitajia. Lopputuloskin on sitte tietysti sen mukanen. Kiva silti lukea muiden juttuja. Joskus jää joku ohje itämäänkin toteutukseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puunkasvu häiriytyi vaijerin takia .Se oli kasvanut sinne sisään .Pallotuijat oli vielä lumen alla , mutta isompia niistä en enää suojaa enkä muitakaan isoja tuijia. Pallotuijat syksyllä kyllä tuen ympäriltä etteivät lumen painosta kaadu sivuille. Lumihatut olen poistanut muutaman kerran.

      Poista
  4. Ihan samoissa havunsuojauspuuhissa minäkin olen häärännyt. Toivottavasti on nyt riittävää suojaa paahtavalta ja pakastekuivaavalta keliltä. Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti moni on samoissa puuhissa ja toivottavasti pakastekuivaavat ilmat eivät ole liian ankaria. Kiitos sinulle .

      Poista
  5. Hyvä muistutus, minun täytyisi huputtaa rhodot. Vielä taitavat olla pääosin lumen alla, pieniä kun ovat, mutta plussakeleillä lumi saattaa sulaa nopeastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on rhodot suojaamatta ja muitakin juttuja vielä .Viikonloppuna pitää jatkaa ja kenties suojia vetää alemmas jos lumi on laskenut.

      Poista
  6. Olin pyhänä samoos puuhis. Olisin suajannu jo ennemmnki, mutta olin laittanu säkkikankahat nii hyvähän taltehen, että meni pari päivää ettimisehen :D Sulloliki ihan kelapo urakka. Oho! Puut o jo heränny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ihme kyllä tänä vuonna löytyi jopa helposti. Säkkikangaspusseja minunkin pitäisi muutama ostaa, mistäköhän niitä saa ? Puut on jo hemmetti heränneet .

      Poista
  7. Sinulla onkin paljon huputettavaa. Viime keväänä minäkin olin aikaisessa, mutta niin vain tuli vioituksia. Toivottavasti nyt päästään helpommalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huputin ajoissa viimekeväänä ja myös viotuksia tuli, mutta entä jos ei olisi huputtanut ollenkaan ? Saa nähdä miten nyt käy. Toivottavasti tosiaan päästään helpolla tai helpommalla.

      Poista
  8. Monta huppua pitää laittaa:),mutta hyödyllinen juttu.
    Minulla oli yksi ainokainen tuija.suojasin tuommosella vihreäälä verkolla,se osittain kuivui.
    Nailonnarut vaierit,yök:( ,ehkäpä pyykkinaru laitettu ajattelemattomuuttaan.
    Kyllä vaahtera siitä virkistyy,harmi vaan tuollainen puiden kohtelu.
    Nyt yhtenäpäivänä kun oli kova myrsky .tuollaisia naavatupsuja oli myrskytuuli irroitellut puista ja rieputellu pitkin ja poikin.

    Kyllä mieli halajaa ,jo kevättä:))
    Oikein mukavia talvipäiviä...
    Kiitos Nila:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huputus kannattaa kyllä tehdä vaikka tosiaan viime keväänä huputin ajoissa ja silti kärsivät kuivuudesta, kastelin myös lämpimällä vedellä. Jouduin sumuttamaan havupuubalsamia ja se kyllä auttoikin. Ajatus käy jo keväässä. Mukavaa viikonjatketta.

      Poista
  9. Voi mahdoton tuota lumen määrää.
    Ihana keväinen kirkkaus. Häikäisee jo, kun katsoo kuvia.
    On teillä huputettavaa.
    Ei tosiaan uskoisi, että helmikuun 15 päivä mahla virtaa vuolaana.
    Hauska tuo naavatupsu.
    Ihania keväisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sinulle lumi on kaukainen ajatus tällä hetkellä. Huputettavaa riittää vielä viikonlopuksikin .Kyllä me olimme aivan äimänä siitä mahlanvirtauksesta. Ihania päiviä myös teille sinne kauas.

      Poista
  10. Nuoret havut onkin syytä suojata. Meillä 8-vuotiaat havupuut. Viime kevät oli ensimmäinen, kun en enää suojannut. JOtenkin hirvitti keväällä kovassa auringonpaisteessa, miten selviävät. Hyvin selvisivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilläkin on vanhoja havuja mitä emme enää suojaa. Ja onneksi ei tarvitse koska tässäkin määrässä on aivan tarpeeksi .

      Poista
  11. Olet kyllä ahkera puutarhaihminen 🌼🌼🌼

    VastaaPoista
  12. Monta vuotta minäkin suojasin katajia ja tuijia. Nyt ovat jo sen verran isoja, että en ole enää pariin vuoteen suojannut. Joka kevät jännitän, minkä verran tulee valovauroita, sillä aina niitä jonkun verran on tullut, olipa suojattu tai ei. Onneksi ovat toistaiseksi kuitenkin niistä toipuneet ja jatkavat kasvamistaan. Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätvaurioihin on sitä havupuubalsamia mitä minä käytin viime keväänä kun sellaista esiintyi huputuksesta huolimatta. Mukavaa kevään odotusta myös sinne .

      Poista
  13. Lämpöiset säät ovat varmasti vaikuttaneet mahlavirtauksen aikaisuuteen. Mukavia puutarhapuuhia siellä, täällä ei oikein voi muuta kuin odottaa lumien sulamista, ihan vielä en uskalla omenapuitakaan leikata. Huputtamiseltakin pääsen välttymään kun vähän uudet havut on kokonaan lumen alla piilossa. Mukavan keväiset ilmat ovat olleet, vaikka talveahan tässä vielä eletään: yritän olla innostumatta vielä liikaa.

    VastaaPoista
  14. Kyllä mahlanvirtaus on tänä vuonna aikaisessa .Omenapuita mekään emme ole vielä leikanneet. Meilläkin on vielä joitain havuja lumen alla, mutta kun tulevat esiin on tilanne toinen. Voi olla että taas joutuu huputtamaan. Minäkin olen yrittänyt olla intoilematta mutta kohta kyllä repee 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden pakkasten (loppuu huomenna) jälkeen täällä näyttäisi olevan plussaa niin pitkälle kun ennustukset vaan näyttää. Haaveilen jo narsisseista :D

      Poista
  15. Melkoisesti olet joutunut huputtamaan. Meillä on tuijia muutama kymmenen aitana ja onneksi kaikkia ei tarvitse erikseen huputtaa, vaan laitoimme koko aidan verkon sisään. Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös isoja tuijia aitana mutta ne on jo niin suuria että onneksi niitä ei tarvitse suojata. Näistä 15 kpl tuijia mitä nyt huputin on myös tarkoitus kasvattaa aidaksi lisää istutan vielä ehkä syksyllä. Mukavaa viikonjatketta .

      Poista
  16. Onpa ne kevättyöt aloitettava aikaisin. Ja sittenkin meinaa olla myöhässä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin vaan on että ajoissa on joitain hommia kerittävä tekemään. Mukavaa viikonloppua myös sinne .

      Poista
  17. Paljon saat huputtaa, kun havuja on noin runsaasti. Olen huputtanut myös alppiruusuja, mutta nyt alkavat olla niin suuria, että enää ei saa verkkoja riittämään. Laitan siksi vain auringon puolelle ja onneksi ne ovat aika varjoisessa kohdassa.

    VastaaPoista
  18. Minä en ole alppiruusuja peittänyt vielä yhtään, pitää yrittää viikonloppuna tehdä se. Tosiaan ne alkaa kasvaa jo minullakin aika isoksi ajattelin jos kokeilisi hallakangasta .Minulla on sitä aika vahvaa .Peräisin taimitarhalta mikä lopetti toimintansa.

    VastaaPoista
  19. Onpa teillä ollut huputettavaa,mutta kivaa hommaa jos on keväinen sää.Meillä ei enää huputettavaa ole koska tuijat ovat jo isoja eikä rhodojakaan ole kuin yksi.
    Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä meillä on huputettavaa kun tuijat on tosiaan niin pieniä ,mutta isoja tuijia en minäkään enää suojaa . Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  20. Hyvä on suojata etenkin havukasvit kuivoovalta auringolta ja tuulelta. Sammoo hommoo on meilläkin tehty. Viime kevät ol hankala, toivottavasti ei tule samanlaista nyt!
    Mukavoo viikonloppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan ei tule viimekesänkaltaista kevättä. Minäkin suojasin ajoissa ja silti kärsivät vaurioista. Havupuubalsamista oli kyllä hyötyä näihin vaurioihin. Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  21. Ihanaa ahkerointia suojausten kanssa. Minä olen tuossa puuhassa laiska ja pelkään aika ajoin, kuinka tuijien käy, kun en koskaan suojaa niitä. Vielä olen selvinnyt, mutta kop kop...puista päätä. Koskaan ei voi olla varma, kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos sinun tuijasi on jo nyt isoja niin silloin ei suurta huolta ole enään. Mutta tosiaan minä suojasin pienet tuijat, katajat ja kartiovalkokuuset viimekeväänä ajoissa ja vaurioita silti tuli. Ei tosiaan koskaan voi tietää vaikka kaikkensakin tekee. Hyvää sunnuntaita.

      Poista
  22. kaataa voi koska vain, mutta ei muotoilla...

    VastaaPoista
  23. Kiitos kun vierailit blogissani ja tulit lukijaksi, tulin vastavierailulle ja liityin myös blogisi lukijaksi :)

    VastaaPoista
  24. Mukavaa kun kiinnostuit blogistani .

    VastaaPoista
  25. Kyllä on lunta! Ihania kevättalven tunnelmia.

    VastaaPoista
  26. Lunta on vielä paljon ,mutta ehkä se siitä. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista