keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Omenapuunleikkausta kuvin.


Monellekkin alkaa tulla ajankohtaiseksi omenapuun leikkaus .  Jotkut on jo ostanut ja istuttanut viime keväänä tai syksynä  ehkä ihan ensimmäisen omenapuun tai harkitsevat sen ostoa tänä vuonna tai vain lisäävät omenapuustoa. Ensimmäisinä vuosina olisi tärkeää näiden leikkaus ja seuraavina vuosina sitten ylläpitoleikkaukset

Monestihan ne on jo puutarhoilla ostaessa leikattu joten ei ensimmäisenä vuotena istutuksesta tarvitse ajatella moista puuhaa  , mutta jo seuraavina se on jo ajankohtaista. Ostin kirjaston poistomyynnistä kirjan mikä käsitteli juuri näitä leikkaus asioita mitkä askarruttavat moniakin. Laitan tähän nyt kuvasarjan mikä käsittelee tätä kyseistä asiaa josko siitä olisi hyötyä kun tähän puuhaan ryhtyy . Toki ammattilaisten leikkausapua saa korvausta vastaan. 















Monet eivät halua leikkaa ollenkaan vaikka ammattilaiset kuinka sitä suosittelisivat. Minun isäni aikoinaan jalosti paljonkin omenapuita ja toimi pienimuotoisena puutarhurina. Sieltä varmaan myös olen perinyt tämän rakkauden omenapuihin. Asuinalueemme paikalla sijaitsi aikoinaan  iso omenapuutarha , kertoman mukaan minun isäni ja veljeni olivat myös mukana niitä aikoinaan istuttamassa . Näistä  muutamia on vielä jäljellä ja  niissä on sitä jotain villiä  ja ihanaa. 





Tervetuloa uudet lukijat .



Mutta tällaista tällä kertaa .





38 kommenttia:

  1. meillä isäntä hoitaa leikkuut. Viime vuonna leikkas yhtä omenapuuta aika reilusti. Tuskin tarvitsee leikata heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin kuitenkin maltillista leikkausta se kiihdyttää vain vuosikasvua, vesiversoja.

      Poista
  2. Tuo onkin tarkkaa hommaa jos sen tekee oikeaoppisesti. Hyvän kirjan olet löytänyt. 🍎

    Meidän pienemmän omenapuun jänikset jyrsivät korkeiden hankien aikaan kamalaksi karahkaksi
    vaikka siinä oli verkko ympärillä. Saa nähdä miten sille loppujen lopuksi kävi ja vieläkö se kasvaa. 🌳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmin paikka sen omenapuun takia . Joskus kun jonain vuosina oli vielä lunta reilusti lapioimme lunta pois puun ympäriltä ,koska puput olisi voinut hangen päältä syödä vaivatta oksia.

      Poista
  3. Minä huoltoleikkaan omenapuitamme lähes vuosittain. Näin ne pysyvät myös sopivan harvoina ja satoa tuottavina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teidän tapanne on juuri minusta se oikea tapa. Kiitos sinulle,

      Poista
  4. Kasvun alkuvaiheessa on tärkeää leikata puuta oikein ja kuva puhuu enemmän kuin sanallinen selitys. Hyvät leikkausohjeet on tässä kirjassa. Meidän puita leikataan nyt vain hiukan tarkistaen. Viimeksi syksyllä poistettiin vesiversoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja puita on hyvä tarkistaa vuosittain onko leikkaustarvetta. Mekin olemme joskus poistaneet syksyllä vesiversoja .

      Poista
  5. Joka vuosi leikkelen omenapuitani, ei kai niitä voi liikaa leikata kun ovat nuoria. Parin viikon päästä pitäisi käydä puut läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos omistaa niinsanotun perheomenapuun missä on jopa kolmea eri lajia on oltava nuorena tarkkoja ettei poista vahingossa jotain lajia kokonaisuudessaan.

      Poista
  6. Kiitos vinkistä omenapuun leikkauksen suhteen. Tuolla pihalla puut odottavatkin leikkaamista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vain. Kyllä puut on hyvä vuosittain tarkistaa leikkaus tarpeen takia ja vesiversot on hyvä poistaa .

      Poista
  7. Leikkaamine tuntuu ohojeeta lukies ihan helepolta, mutta toteutusvaihees pakkaa mennä sormi suuhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa ei se kuitenkaan niin yksinkertaista ole. Voi saada myöskin tuhoa aikaiseksi jos oikein innostuu .

      Poista
  8. Leikkaus on tärkii toimenpie. Liikoo ei pie leikata, kanelit ainakin herkästi vesiversoja kasvattaa. Omenapuut on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä käy että jos liikaa kerralla leikkaa se näkyy myös vesiversojen määrässä. Omenapuut on aivan ihania.

      Poista
  9. Omenapuiden leikkaamiseen kannattaa paneutua huolella. Omat puumme olisivat kaivanneet nuorempina enemmän leikkuuta ja nyt niistä virheistä kärsitään. Nykyisin leikkaan loppukesästä vesiversot. Näin kevättalven leikkaamista on vähemmän. Joskus jokin oksa tai pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesästä voi hyvin myös leikata vesiversot ja muutenkin maltti on valttia etenkin vanhemman omenapuun leikkauksen kanssa.

      Poista
  10. Omenapuun leikkaus tärkeä,tiedän kokemuksesta,kun meillä vain vesiversoja,ei ikipäivänä leikattu,herra-puutarhuri ollut kiireinen:),ja renkityttö-ei osaa;)
    Teillä aivan ihanan iso omena puu.niin kaunis kun kukkii:)))
    Mukavaa Naistenpäivää Nilalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan omenapuun leikkaus on tärkeää mutta tämä kuvassa oleva omenapuu ei ole meidän vaan yksi niistä mitä on jäljellä siitä omenatarhasta mikä on ollut tässä alueella joskus vuosia sitten.

      Poista
  11. Through reading we can learn so many new things.
    I love seeing the flowering apple trees.
    Have a nice weekend
    All the best
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  12. Hyvät ohjeet ja pianhan tuo on taas edessä.Meidän omenapuut vielä aika pieniä joten aika vähän leikattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kyllä se kannattaa katsoa kuitenkin jos vaikka on tarvetta.

      Poista
  13. Olisi hienoa, jos omenapuiden leikkausta voisi joku opettaa ihan kädestä pitäen. Se olisi arvokas taito. Meillä on nykyään vain pilariomenapuita, joita ei tarvitse leikata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa ei se helppoa ole kädestä pitäen olisikin ihana tapa opetukseen .Onko näin että niitä ei tarvitse leikata ollenkaan? Minä olen ymmärtänyt sitten väärin.

      Poista
  14. Tässähän tuli paljon hyödyllistä tietoa :) Meillä on suunnitelmissa ensi kesänä ostaa jokaiselle lapselle oma omppupuu!

    VastaaPoista
  15. Kiitos sinulle. Mukava kuulla että jokaiselle oma puu, mikä sen ihanampaa kuin tämä ajatus.

    VastaaPoista
  16. Minäkin olen leikannut omenapuut vuosittain. Aluksi se tuntui tosi vaikealta, vaikka ohjeista yritti kuinka katsoa. Nyt se sujuu jo vähän nopeammin. Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Näin se on että ohjeista katsominen ja itse tekeminen on ihan eri asia. Mutta tosiaan kyllä se muutaman vuoden kuluttua alkaa sujua .Aurinkoisia päiviä myös sinne .

    VastaaPoista
  18. Hyvät ohjeet! Palaan näihin varmasti 👍

    VastaaPoista
  19. Selkeät ohjeet. Kiitos vinkeistä ja inspiraatiosta :) taidankin tänä vuonna yrittää omenapuun leikkausta itse.

    VastaaPoista
  20. Oleppa hyvä vain ja minä olen leikannut omenapuut joka vuosi itse . Ei se niin vaikeaa ole kunhan muistaa ettei leikkaa kerralla liikaa ,sama pätee nuorissa kuin vanhoissa omenapuissa .

    VastaaPoista