sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Pensasmustikan uudelleen istutusta , vadelmapenkin kunnostusta ja punaherukoiden tuet.


Mökillä meillä on kuusi pensasmustikkapensasta mutta niiden kasvu on ollut jokseenkin hidasta nyt ajattelimme tehdä niille ihan oman penkin lehtikuusesta . Penkki on 630 cm  pitkä ja 120 cm  leveä  reunat koostuu kahdesta 15 cm leveästä päällekkäisestä laudasta  , sitten kuusi  metallista tolpan jalkaa maahan ja niihin tolpat verkon kiinnitystä varten   eteen , reunoille ja päälle tulee irrotettavat verkot paitsi taakse tulee kiinteä . Verkot asennamme myöhemmin.


Merkitsin tapeilla pensaiden paikat  kaivoin kuopat , kuoppien  pohjalle laitoin sanomalehteä ja niiden päälle mullan myös kuoppien reunat vuorasin sanomalehdillä . Kuoppiin laitoin kuhunkin pari kourallista luomulannoitetta kuopat täytin havu ja rodo mullalla. Levitin myös koko muun penkinpohjan sanoma lehdillä ja senjälkeen multa.


Puureunat saivat myös patolevy vuorauksen.


Lisäsin vielä istutuksien jälkeen jokaiselle pensaalle havu ja rodo multaa sekä ympärille muuta multaa. Senjälkeen levitin kuorikatteen. 



Pensasmustikoiden lajikkeet on oikealta alkaen .


Rorth Blue , Arto , Nimilappu kadoksissa  ( löytyy kyllä) Eestistä ostettu , 
Noth Blue , Alvar ja Pink Lemonde. 


Kuorikatetta ostettiin kuusipussia mutta eivät ne mihinkään riittäneet joten päätimme tilata kerralla kunnon kuorman  kun tarvetta kumminkin on. Tilasimme  
 sitä viisikuutiota kotiintuotuna. Onpahan sitten mistä laittaa  , ja paikkoja kyllä on. 




Vadelmapenkin kitkin rikkaruohoista  senjälkeen levitin maatuneen karjanlannan ja senpäälle vielä kerros multaa  kuorikate puutuu vielä. Penkin yläpään poistan kokonaan koska kasvu on siellä tosi huonoa näin myös ylälaidan tukipylväs pitää siirtää paikkaansa. Yläpäähän kokeilen laittaa yhden viljelylaatikon ja muutaman vielä samaan riviin entisille pensasmustikoiden  paikoille. Näin saan viljelylaatikoiden lukumäärän lisääntymään neljällä tai viidellä. 


Mies laittoi vielä puuttuvat kehikot neljälle punaiselle nyt kaikilla on uudet tuet. 
Ajattelin kun kerkiän laitan kevätlannoitteet puille ja pensaille ja yritän ainakin muutaman pensaan alustan kitkeä ja laittaa myös karikkeen . No syksyllä ainakin alustojen kunnostus projekti jatkuu. 




Punaherukan nuppuja.



Mutta tällaista tällä kertaa. 


64 kommenttia:

  1. Ihanan siisti vadelmarivi, ei rikan rikkaa näkyvissä. Nyt on hyvä paikka mustikoilla, viime kesä oli niille kova kuivuuden takia, saapa nähdä jaksavatko tehdä meillä satoa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmille myös levitettiin kuorikatteen sanovat että pitäisivät siitä. Meillä on ollut huonoa satoa mustikoista joten koitettiin tehdä vähän parannusta.

      Poista
  2. Hyvä kasvupaikka mustikoille ja siistit tuet marjapensailla.
    Minun pitäisi tilata myös kuorikatetta, se on taas päässyt loppumaan. Kätevä materiaali kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin että mustikat viihtyy myös tällaisessa lavassa niin pitihän sitä kokeilla. Me pidämme tällaisista vanhanaikaisista tuista ja ne harmaantuvat mukavasti. Kuorikatetta ostettiin ensimmäisen kerran. Ollaan haketettu tähän mennessä vain oksia ja käytetty niitä.

      Poista
  3. Sama on meilläkin edessä. Mustikat ja vatut tarvivat pientä entrausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pitää vähän entrata silloin tällöin. Toivottavasti nyt ei tarvitse vähään aikaan.

      Poista
  4. Iltaa Nila,
    Olette olleet taas tavattoman ahkeria :)
    Teillä on niin hyvin hoidetut istutukset, että omat alkavat näyttää nukkavieruilta niiden rinnalla.
    Hyvää äitienpäivän iltaa ja uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja sinun istutukset on kaukana nukkavierusta olen minä niitä senverran tarkkaillut. Toivottavasti äitienpäivä oli onnellinen ja hyvää uutta viikkoa myös sinne.

      Poista
  5. Kelpo työn olette tehneet:)
    siistit,penkit,on helppo pitää puhtaana:)
    ..(samanmoisia suunnitteilla täälläkin,jos ei tuo vedenpaisumus vie koko kasvimaata,järkyttäviä rankkasateita..sade ei haittaa kun alkais lämpeneen,,,ootellaan :)
    Tuo kuorikate on hyvä,pitää rikkaruhot kutakuinkin loitolla,mutta yksi pussi jos toinenkin hupenee:)hyvä kuorma,nyt on mitä ripotella pesaitten juurin:)
    Oikein ihanaa keväistä, alkavaa uutta viikkoa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle toivottavasti kate helpottaa rikkaruohojen osalta ja nyt täälläkin odotellaan lämpenemistä. Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  6. Nyt on kiva odotella satoa, kun on noin hienot kehikot tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sadon odottaminen on näiden kohdalta nyt ainakin helpompaa. Kiitos sinulle.

      Poista
  7. Teillä mökkitontilla riittää tilaa vaikka millaisille istutuksille! Pensasmustikat ovatkin tosi hyviä!Itse en ole hyötykasviviljelyyn vielä kovinkaan suurta kipinää saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä aikapaljon kaikkea mutta meille on niin tärkeää miten ja mistä ruoka tukee, meillä on kaikki luomua mitä kasvatamme.

      Poista
  8. Kylläpä on siistin näköistä!

    VastaaPoista
  9. Nyt on marjapensaat siististi. Toivotan satoisaa marjakesää!

    VastaaPoista
  10. Olettepas ahkeroineet! Kyllä nyt kelpaa marjapensaiden ja vadelmien satoa tehdä. Meillä punaherukka on niin vahvaoksainen, ettemme ole sille tukia laittaneet. Toki oksat taipuvat syksyllä sadon painosta maata kohti, mutta nousevat ylös sitä mukaa kun marjoja poimitaan. Musta- ja viherherukoille teimme viikonloppuna uudet tuet, sillä ne rentoversoisina retkottavat muuten koko kesän oksat maata myöten. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös aika tanakat mutta juuri marjojen takia on vaikea leikata nurmea kun oksat painuu maahan asti.

      Poista
  11. Ny luulis mustikooren viihtyvän. Muutenki huippusiistit tekemiset teillä. Yritin kans kerran pinkkiä lemonia, muttei selevinny talavestä. Mulla 'Nort Blue' juroo. On kokonaasta 20cm korkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mustikat nyt vuorostaan tekee parastaan. Pink Lemonde on joka vuosi maanpäällisen osan palelluttanut mutta kasvaa sitten taas. Jos kohta tämä rumba ei lopu niin ostamme uuden sen tilalle. Nort Blue kyllä viihtyy hyvin toivottavasti sinunkin lopettaa jurotuksen.

      Poista
  12. Kyllä nyt on niin hienot oltavat marjapensailla että luulisi niiden tuottavan satoa oikein innolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Toivottavasti tosiaan mustikat ainakin alkaisi tuottaa enemmän. Muut viinimarjat ovat aina tuottaneet hyvin.

      Poista
  13. Kivoja projekteja sulla meneillään ja tosi siistiä tulee! Meillä on kanssa Alvar, sillä kaverina on Aino. Nämä puskat ovat muuttameet monta kertaa ja aina selvinneet urhoollisesti. Pink Lamonade kiinnostaisi kovasti, mutta just nyt sille ei ole paikkaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Pink Lemondea en kyllä suosittelisi. Meillä on se monena vuonna talvella palelluttanut maanpäällisen kasvunsa, kasvattaa kyllä kesän mittaan taas oksia mutta mitään marjoja ei ole koskaan tehnyt. Jos näin vielä käy niin vaihdamme sen johonkin muuhun. Mutta sinullahan se voi vaikka menestyä tiedä häntä. Mukavaa kun poikkesit toivottavasti tulet uudelleen.

      Poista
    2. Okei, no hyvä tietää, ettei ehkä ole paras valinta tuo lajike. Ehkä on niin, että kovin jalostetut lajit eivät aina ole niitä parhaimpia.

      Poista
  14. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  15. teillä on upea hedelmätarha! noin isolla pihalla kuluu kariketta. itse olemme hakettaneet oman pihan puiden ja pensaiden leikkausjätteet. nyt ne kyl on mennyt suoraan risuaitaan, joten haketta olen tehnyt ainoastaan kompostia varten.
    minua kiinnostaisi kovasti suunnittelemanne pensasmustikkalavan suojaverkoista. meil on vastaava projekti alkamassa mansikkamaalla. rastasverkot ei riitä, oravat nakertavat ne hetkessä rikki ja popsivat mansut omiin suihinsa. olemme alustavasti ideoineet saranoilla avattavia verkkotunneleita...muutaman viikon voi viel pähkäillä ja etsiä uusia ideoita.

    VastaaPoista
  16. Kiitos sinulle mekin olemme hakettaneet kaikki oksat mitä puunkaadoista syntyy mutta nyt ei ole sitä tiedossa ( onneksi). Siihen pensasmustikoiden verkkoihin sanoisin että käy kurkkaamassa meidän mansikkakehikot mitkä teimme 2017. Se löytyy sellaisen otsikkeen alta kuin. Kevätlannoitusta ja toukokuiden vertailua. Maanantai 15 toukokuuta 2017. Ne on toiminut tosi hyvin, ei ole mennyt mansikoita muiden suihin sen jälkeen. Puu harmaantuu hetkessä eikä sitä erota juuri puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Nila vinkistä, kävin tutkimassa ko postausta. olette tehneet tosi toimivan oloiset sydeemit mansikkamaalle! samantyyppiset ehkä ilmestyy meillekkin, mut saranoilla, et mun on niitä hieman helpompi käsitellä.

      Poista
    2. Mukavaa jos siitä oli apua. Jokainen voi sitten kehitellä niitä omaan tarpeeseensa sopivaksi. Mustikoille tulee jotain samantyyppistä.

      Poista
  17. Minulkii on pensasmustikkaa, joka kasvaa tosi hitaasti, vaikka miä oon varttunu kieli pitkällään satoa ;)
    Miksi laitoit sanomalehteä? Kysyy asiasta tietämätön ;)

    VastaaPoista
  18. Pensasmustikkaa pitäisi lannoittaa myöskin. Laitoin sentakia että rikkaruohot, ne jäljelle jääneet eivät jatkaisi jalkojaan myöskään mustikoiden juurille. Sanomalehti maatuu ja senjälkeen toivottavasti karike pitää ne loitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. En tiennyt, että sillä on niin voimallinen vaikutus. Pitää joskus kokeilla :)

      Poista
  19. Täällä katselen ihaillen kuvia☀️☀️Nyt sitten vain odotellaan aurinkoisia kesäpäiviä☀️☀️☀️☀️

    VastaaPoista
  20. Kiitos sinulle ja odotellaan, odotellaan.

    VastaaPoista
  21. Siistiks ootta marjatarhan laittanu. Tuo North Blue on ollu miulle pettymys, kasvattaa mahottomat marjat ja hyvin mieto on maultaan. Kaunis kyllä kakun piällä!

    VastaaPoista
  22. Minulle taas tuo Pink Lemonde on ollut pettymys se kylmettää joka talvi maanpäälliset varret, mutta kasvattaa uusia kesän aikana. Sentakia on tosi pieni vasta. Voi olla että menee vaihtoon.

    VastaaPoista
  23. Olet todella hyvän työn tehnyt. Nyt luulisi marjoja tulevan.
    Siistiä työtä.
    Mukavaa kevään jatkoa ja työ-intoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle toivon todella että nämä toimenpiteet lisäävät satoa. Työintoa tarvitaan kesä vasta alussa. Mukavaa kesänjatkoja sinnekin.

      Poista
  24. Ihanan tip top puutarha. Olette kyllä ahkeria. Mukavaa toukokuun jatkoa.

    VastaaPoista
  25. No ei sentään tip top mutta yritetään parannella koko ajan. Kiitos sinulle ja hyvää toukokuun jatkoa myös sinne.

    VastaaPoista
  26. Siisti penkki, toivottavasti mustikat ymmärtävät arvostaa vaivannäköänne.

    VastaaPoista
  27. Tätä mekin toivomme että sato alkaisi lisääntymään. Ja nyt on muutenkin helpompi hoitaa.

    VastaaPoista
  28. Kylläpä olet tehnyt perusteellista työtä. Tuollainen vie aikaa, mutta pitkän päällehän ajan saa takaisin, kun rikkaruohot joutuvat antamaan periksi - ainakin joksikin aikaa. Minun punaviinimarjat retkottavat maassa. Pitäisi lainata miestäsi tekemään kehikkoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  29. Jos noissa paketeissa ei tule loistavaa satoa, on ihme. Niin huolella teit laatikot ja vatuille myös. Palanut lanta on paras lannoite, sen olen kokenut minäkin.

    VastaaPoista
  30. Kiitos sinulle. Meillä on lantaa vielä jonkinmoinen kuorma.

    VastaaPoista
  31. Kivoja puuhia. Meidänkin pitäisi tilata tuota kuoriketta kunnolla. Sille olisi tarvetta monessa kohtaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorike on moneen käyttöön hyvä ja aion hyödyntää sitä syksyyn mennessä.

      Poista
  32. Ompas siistit istutukset, nyt on kiva odottaa satoa. Kivaa kesäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyviä kesäpäiviä

      Poista
  33. Oi, kuinka siisti puutarha, kaikki niin tiptop:)
    Kyllä on mukava kun saa omat mustikat kotipihasta:)
    Itsekin olen miettinyt puutarhaan noita pensasmustikoita, pidän niin paljon mustikoista:)
    Tuo kuorikate on kyllä hyvä tuote, pitää rikkaruohot aisoissa ja maankin riittävän kosteana:)
    Nyt vaan odottelemaan runsasta satoa:)
    Ihanaa kesää! T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mustikat on minunkin mielestäni parhaita marjoja jopa nämä pensasmustikat. Ja kuorikate on mainio tuote moneen.

      Poista
  34. Hieno laatikko mustikoilla! Minäkin viime syksynä siirsin kaikki pensasmustikat laatikoihin ja rodomultiin kun kasvu oli heikkoa. Oikeastaan olivat kokonaan pari vuotta kasvamatta... marjoja en ole saanut koskaan! Mutta jos nyt onnistuisi 😁👍

    VastaaPoista
  35. Meillä on ollut samanlaisia puuhia toivottavasti onnistumme molemmat.

    VastaaPoista
  36. Minulla oli entisellä pihalla kolme pensasmustikkaa, jotka kasvoivat hyvin, mutta sato ei päätä huimannut😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaaminen. Meilläkään ei ennen siirtämistä satoa tullut juuri ollenkaan. Mutta nyt on satoa saatu jo runsaasti.

      Poista