perjantai 2. lokakuuta 2020

Syksyn lihapata mutta ensin vähän mökkipihan syksyä .

 Ruskaa löytyy jo ihan mukavasti. Mökillä vaahtera on tiputtanut jo runsaasti lehtiä, tähän mennessä ne on ollut melkein kaikki punasävyisiä . Olen haravoinut niitä jo kolme kertaa ja kun ei ole satanut niin ovat vielä kevyitä viedä omaan metsään . Muutaman punaisen ruusunkin olen niistä väsännyt . 


Tätä isoa nurmialuetta emme haravoi ollenkaan koska siinä on vain koivunlehtiä ja ne me ajamme ruohonleikkurilla hienoksi . 

Sain ystävältä, entiseltä työkaverilta tuliaiseksi hänen käydessä mökillä suppilovahveroita ison kasan josta teinkin jo keittoa ja nyt aion tehdä myös piirakkaa , loput laitan pakastimeen . 
Mökkinaapuri on myös kova käymään sienessä joten hänkin toi meille valtavan määrän kanttarelleja ja niistä sitten teinkin lihapataan lisuketta . 



Ostin naudan sisäpaistia puolitoista kiloa halpaan hintaan alle kympin kilo ja paistoin ne ensin kuumalla pannulla ruskeiksi ja lisäsin hieman suolaa . Lisäsin pataan myös  joka väliin runsaasti valkosipulia ja hillosipulia koska meillä on sitä runsaasti vielä maassa ja nyt ei tullut niitä muuten säilöttyä  . 

Jokaisen kerrokseen lisäsin myös pannulla ensin paistetut kanttarellit ja sianpaistisuikaleita noin kahdeksansataa grammaa . Vielä porkkanoita omasta maasta. 


Lisäsin siihen kokeeksi tällaisesta pussista puolet sen sisällöstä ja noin puolet nesteen määrästä . Olisi siihen voinut laittaa vaikka koko pussin kun lihaa ja muuta oli niin runsaasti  . Mutta olin vähän arka tämän käytössä . 
Lopputulos oli kyllä maittava muutaman tunnin haudutuksen jälkeen ja riitti aina pakkaseen saakka . Olen tehnyt vähän isompia eriä niin ei kiireiseen aikaan tarvitse olla koko ajan ruuanlaitossa . 

Mutta tällaista tällä kertaa. 




48 kommenttia:

  1. Ollappa tuollaisia ihania mökkinaapureita, jotka muistavat noin ihanilla herkuilla. Täältä meillä kanttarelleja ei ole lähistöllä, mutta suppilovahveroita kylläkin. Vain tosi tosi harvoin on sienessä tullut käytyä. Marjassa sitäkin ahkerammin.
    Mukavaa viikon jatkoa. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ihmettelimme kun aikanaan sieltä mökin ostimme miten ihmiset voi olla näin ihania.Ja hyviä ystäviä ei voita mikään. Marjaan pitää minunkin vielä mennä.
      Kiitos. Mukavaa sunnuntai iltaa

      Poista
  2. Saitte hienoja tuliaisia. Me olemme keränneet sieniä niin paljon tänä syksynä, että ruoaksi on usein saanut laitettua ja myös pakkanen pullistelee. Patasi vaikuttaa muhevat herkulliselta. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieleisiä olivat. Sieniä on ollut ilmeisesti runsaasti vaikka ei olla kovin useasti metsään kerkinyt.
      Pakkaseen minäkin olen niitä säilönyt mutta kuivattuna on myös todella hyviä.
      Pata oli hyvää ja riittoisaa.
      Kiitos, ja hyvää sunnuntai iltaa.

      Poista
  3. Onpa hyvän näköinen pata ja kaunis syksyinen mökkipiha!
    Minäkään en laita paljon noita kuivakastikepusseja, sillä ne ovat niin kauhean suolaisia, että siitä tehdyssä ruoassa ei muu maistukaan kuin suola, jos koko pussin pistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä pussit on meillekin vähän outoja mutta tuli kokeiltua.

      Poista
  4. Aikamoiset herkut. Kivat tuliaiset. Tiedätkö muuten, että minäkin ajelen pudonneet lehdet silpuksi ruohonleikkurilla ja jätän ne sellaisenaan paikoilleen. Ennen oli kova haravointi ja lehtien kuskaus tontilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me haravoimme kyllä osan vaahteranlehdistä ja osan ajamme ruohonleikkurilla.

      Poista
  5. It's always nice to see your fantastic pics!
    I admire your wonderful colorful autumn!
    Greetings

    VastaaPoista
  6. Maittavan näköinen pata! Nyt on saatu nauttia ihanista syyskeleistä ja komeasta ruskasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos syyskelejä ei voi moittia ja ruska on ihanaa katseltavaa.

      Poista
  7. Houkutteleva pataruoka - lihat ja sienet, loistava yhdistelmä syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ainekset on juuri syksyä tuoreeltaan.

      Poista
  8. Nam, tuota pitää kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  9. Herkullinen pata..suupielistä vesi ihan tippuu..:)
    Pihan lehdet ruohonleikkurilla lannoitteeksi.
    OI!!!miten ihania ystäviä/naapuri;) olet saanut
    keltaista kultaa,sanoo Liisukka 💛
    Mukavaa viikonloppua!Sinulle Nila!-ystäväin!🧡🍁🤎🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ruohonleikkuri on oiva apulainen.
      Hyvät naapurit on kultaakin kalliinpia ja ystävät on myöskin.
      Mukavaa sunnuntai iltaa. ❤ Liisukka.

      Poista
  10. Hyvän sienisaaliin olit saanuut lahjaksi! Sienistä saakin vaikka mitä herkkua. Syksyn ruska nyt kauneimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieniä on saatu lahjaksi, kaikkia ei ole ollut mahdollisuutta edes vastaanottaa.
      Syksy on ihanaa aikaa.

      Poista
  11. On siulla mukavia ystäviä, ruokalahjat on aina kivoja. Tuolla padalla näläkä lähtöö ja riittää moneks kerraks. Herkullista varmasti! Mie en oo hoksannu noita pussia ostoo, kuin lasangnen tekkoon. Hyvä kun herättelit! Pannaampa pata porisemaan, kun leivinuunii lämmitettään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut yllättynyt miten ihania ihmisiä meillä on ympärillä.
      Padasta riittää vaikka isommallekin porukalle jos on tarvetta.
      Ihania porinoita sinne 🤗❤

      Poista
  12. Meillä oli tänään naudanlihapataa ruokana, kaikki lapset saman ruokapöydän ääressä. Pata hupeni viimeistä palaa myöten :)

    VastaaPoista
  13. Voi, mikkä kasat siäniä! Voiku ymmärtääs niistä jotaki. Herkullisen näkööne pataruaka. Kyllä tualla näläkä lähtöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärränkö oikein että et tunnista sieniä vai et vain käytä niitä ruuaksi ❓🤔
      Nälkä lähti useampaankin kertaan.

      Poista
    2. En tunnista siäniä, enkä siksi niitä käytäkkää.

      Poista
  14. Syksyiset tunnelmat on sielläkin! Ja herkullinen pata tulilla :)

    VastaaPoista
  15. Ohoh, onpa melkoisia mökkinaapureita <3 Herkullisen kuuloinen lihapata :) Mukavaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkinaapurit on aivan ihania ja entiset työkaverit samoin.
      Kiitos pata oli onnistunut ja maku hyvä.
      Kiitos. Mukavaa lokakuuta myös sinne.

      Poista
  16. Kaunista ruskaa ja varmasti herkullista tuo pata! :)

    VastaaPoista
  17. Oi mitä sieniä, onpa kivat naapuri! Tykkään kovasti sienistä, mutta en osaa kerätä niitä.
    Pata näyttää herkulliselta, ihan nälkä tuli :)

    VastaaPoista
  18. Vaahtera on kaunis ruskamekosssa ja kyllä meillä se tyhjenee lehdistä.
    Tänään tuuli voimakkaasti ja se sai lehdet kyllä liikkeelle. 🤗
    Herkkuruokaa on myös tämä.
    Mukavaa sunnuntai iltaa Marja -Terttu ❤

    VastaaPoista
  19. Hyvät naapurit ja ystävät on kalliita.
    Kannattaa syödä ja kerätä sieniä.
    Pata oli hyvää ja nälkä lähti 🤗❤

    VastaaPoista
  20. Lihapata menee kokeiluun 🤗 Sopivasti löytyikin vielä kantarelleja 🤗 Hyvää pian alkavaa uutta viikkoa 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä.
      Kiitos ja hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle. ❤

      Poista
  21. Ooh mitkä mehevät herkut.
    Tosi kaunis tuo teidän viheraita 🌲
    Mukavaa uutta viikkoa! 🍁🌿🍂🍄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ ja mukavaa uutta viikkoa myös sinne.

      Poista
  22. Tänä syksynä on saatu nauttia kauniista ja pitkään kestäneestä ruskasta. Ihan kaikkia lehtiä ei meillä haravoida.
    Ruokaisa pata pitää hymyn suupielissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy tuli minun mielestäni nopeasti ja ruska on ollut kaunista katseltavaa.
      Me emme haravoi myöskään kaikkia lehtiä jätämme ne matosille ja lannoituksen kannalta.
      Täysi vatsa kyllä hymyilyttää 😁

      Poista
  23. Miten herkullisen näköistä!
    Pataruuat ovat ihan parasta näin syksyllä ja varsinkin pihatöiden tai retken jälkeen.

    Mukavaa syksyn jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Pata ja keitot on parasta näin syksyllä ja talvella pihatöiden jälkeen kuten sanoit.

      Poista
  24. Ihanat naapurit teillä, vaikka en yhtään ihmettele, että he teitä muistavat.
    Kaunista ruskaa sielläkin päin Suomea.
    Tuhti pataruokaa maistuu pihalla puuhastelijoille.
    Hyvää alkanutta viikkoa teille <3

    VastaaPoista
  25. Kiitos Kirsti olet ihana ystävä ❤
    Pataruuat on riittoisaa ruokaa ja hyvää.
    Kiitti, hyvää alkanutta viikkoa myös sinne.

    VastaaPoista