maanantai 26. lokakuuta 2020

Uudenpuolen valmistumiset ja hei meillä on jo lämminvesi ja suihku .

Nyt ollaan päästy uuden puolen remontin kanssa siihen pisteeseen että eteinen on on jo melkein valmis listat puuttuu kyllä vielä kaikki  . Ulko- ovi uusittiin viime vuonna ja laatottajat laatoitti lattiat  ja saunan ( suihkutilan seiniä) . Seiniin valitsimme niin leveät paneelit kun löydettiin ja katossa on myös valkoinen puupaneeli ja isot 24 cm halkaisijaltaan olevat upotetut ledivalaisimet jotka voi himmentää tarvittaessa . Lattia on tumman harmaa . 


Seinälle valittiin kaksi yksinkertaista naulakkoa alempi on pienempi ja toimii tarvittaessa myös lastenlasten vaatenaulakkona . 


Eteinen on senverran kapea että kaappien suhteen oli valinta hankalaa . Ensimmäinen ulko -ovelta sisääntultaessa on liukuovikaappi 120cm leveä ja 45 cm syvä seuraava kaappi on vain 35 cm syvä ja 100 cm leveä. Samanlaisia liukuovikaappeja oli mahdotonta löytää . Jos liike myi 120 cm niin samanlaista ei ollut 100 cm leveänä ja päinvastoin  . No päädyimme valitsemaan aivan erilaiset tyypiltään olevat kaapit . Ovellinen kaappi nostettiin ylemmäs lattiasta että saatiin yläosat samaan tasoon ja näin saatiin alapuolelle säilytystilaa neljälle kenkäparille . Kaappien välistä on kulku vessaan . 



Eteisestä oikealle menee ovi tupaan vanhalle puolelle. 


Ostimme eteiseen myös kaksi liukuovea (ladonovea) toinen on nyt asennettu paikoilleen . Vanha ovi on viety varastoon odottamaan seuraavaa käyttötarkoitusta . Vanhat karmit on vielä poistamatta ja oviaukko huolittelematta . 


Löysin tällaisen rautaisen unikkoja esittävän seinäkoristeen joka laitettiin  eteisen päätyseinään . Vanhan kirpparilta ostetun rottinkituolin hioin lakasta loppukesästä ja se vasta kova homma olikin ja ostin mattavalkoisen spreimaalipurkin millä suihkutin tuolin . No yksi maalipurkki ei riittänyt mihinkään joten sumuttelu jatkuu keväällä. pöydän (kirpparilta myös ostetun) aion maalata samalla . Laitoin valkoisen taljan tuolille niin maalivajetta ei niinpaljon edes huomaa . 


Pienen rottinkipöydän päälle ostin lyhdyn minkä sisälle laitoin valkoiset sähköllä toimivat ledivalopallot  ne saa palaa nyt sitten ainakin kevääseen saakka . 


Suihkun ostimme mattamustan . Suihkussa ollaan jo käyty useampia kertoja. Hieman saa varoa kun ei ole saunan ja eteisen välistä ovea hankittu . Shampoo seinäteline on kiinnitettävä samoin saippua seinäpumppu . Nämä on jätetty vielä toistaiseksi koska mietinnässä ja etsinnässä on kapeat suihkuseinämät mitkä kääntyy seinille . Tai tuleeko niitä ollenkaan kun saadaan ovi hankittua ja korkeampi kynnys . 



Seinälle asennettiin suihkua vastapäätä kaksi pyyheliinatankoa. Sauna on vielä kesken suurimmalta osalta  . 


Meillä on myös kolme seinällä olevaa WiFi seuranta yksikköä mistä puhelimella voi etänä asentaa lattialämmityksiä joko pienemmälle tai suuremmalle . Tämä on eteisen seinällä saunan oviaukon vieressä saunan lattiaa varten . 


Eteisessä on vielä yksi kapea kaapisto ,  lipasto mikä siirtyy sitten oikealle kun saunan ovi on paikallaan . Tästä saa myös lastenlapset kaksi laatikkoa omille tavaroilleen . 



Ja nämä kaksi WiFi yksikköä on vessan seinässä vessan ja eteisen lämmityksen seurantaa varten. 



Mutta tällaista tällä kertaa. 







40 kommenttia:

  1. Olettepa olleet ahkeria remontoijia! Eteinen näyttää nyt oikein kutsuvalta. Tykkään erityisesti tuosta tummasta ladonovesta. Se tuo mukavasti kontrastia muuten vaaleaan sisustukseen. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Eteinen on meidän näköinen ja ladonovet miellyttää myös meidän silmää. Tervetuloa lukijaksi.
      Kiitos, mukavaa uutta viikkoa myös sinne

      Poista
  2. Todella kivan näköistä ja vanhalle ovelle liukuovena iso peukku! Rakastan juuri tuollaisia ovia.

    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ovi on kyllä uusi mutta matkii vanhaa ladonovea. ❤

      Poista
  3. Valoisaa tuli ja kauniisti olet sisustanut eteisen. Kapeat tilat on aina hankalia... Käytännöllinen tuo liukuovi ja hyvännäköinen. Peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisaa on ja vihdoin säilytystilaa. Tila tuli suunniteltua ihan liian kapeaksi mutta kun ei osaa niin ei osaa.
      Liukuovia on itseasiassa kaksi toinen tulee myöhemmin vessan oveksi, vessan sisäpuolelle.
      Kiitos ❤

      Poista
  4. Siistiä ja uutukaista. Taidetta ja teknologiaakin. 🖤 Kyllä on hienoa!
    Meilläkin kylppäriremontti haaveissa, mutta ensin pitää säästää rahaa... 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Remontit ja uuden rakentaminen on kyllä kallista ja säästää pitää...

      Poista
  5. Olette ihan hurjan ahkeria, kun puutarhan ohessa remontoitte mökkiä uuteen malliin. Eteisestä tuli valoisa ja avara. Liukuovet ovat näppäriä, tuo ladonovi hieno ihan sisustusmielessäkin.
    Rakentamisessa tekniikka on kehittynyt valtavasti siitä, kun itse rakensimme. Täytynee lotota ahkerasti, jotta unelmoimani keittiöremppa joskus toteutuisi. Lainaa ei tee mieli ottaa, kuten sinäkin aiemmin totesit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Uuden ja vanhan remontointi on kyllä kallista ja laina ei enää kiinnosta.
      Tekniikkaa on meillä myös tulossa lisääkin se on miehen työ sarkaa tässä projektissa. Lottoa on vetämässä täälläkin.

      Poista
  6. Teillä on ahkeroitu muuallakin kuin pihassa.
    Nyt on aika nauttia työn hedelmistä.
    Teillä on mökillä käytännöllistä, kaunista ja kodikasta.
    Tuo vanha ovi on piste iin päällä.
    Nautittavia lokakuun lopun päiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Vielä kuitenkaan ei voi kokoaikaa nauttia mutta kuitenkin.
      Ovi ei ole vanha mutta matkii sellaista
      Kiitos samoin sinne teille molemmille.

      Poista
  7. Todella upean näköistä. Hyvä te. Meille on tulossa myös liuku-ovi, saadaa yhdeltä tutulta kelopuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kelopuusta se on varmasti myös upea.

      Poista
  8. Hianon ja modernin näkööstä. Mäki tykkään tuasta liukuovesta. Mullon kans montaki valosarijaa, mikkä laitan elokuus päälle ja vappuna pois. Meinaattako muuttaa joku päivä mökille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Liukuovet oli vähän niinkuin pakonsanelema juttu tilan takia.
      Minä en ihan elokuussa vielä laita mutta miksi ei 🤗❤ ja pitkälle kevääseen annan niiden palaa. Kotona eteisessä on myös valosarja kevääseen.
      Emme muuta sinne se on keskellä ei mitään. Minä haluan asua vakituiseen sellaisessa paikassa missä on kaikki lähellä ja niihin pääsee jalkaisin perille. Pelkkä tietoisuus helpottaa että tällainenkin paikka on.
      Mutta mökillä voin olla vaikka keväästä syksyyn ei haittaa.
      Nyt ollaan taas kotona ja viikonloput mökillä.

      Poista
  9. Kaunis eteinen. Tykkään myös tosi paljon tuosta tummasta liukuovesta joka antaa kivasti kontrastia muutoin vaaleille väreille.

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ tummat liukuovet on kyllä ihanat, toinen tulee vessan puolelle jossain vaiheessa..

    VastaaPoista
  11. Kaunista!!!!🧡🧡🧡🧡🧡🧡
    eteinen .kaikkinen ihanine juttuineen ja tuo seinäkoriste ,voi miten pelkistetyn kaunis.
    ja ihan huippu tuo liuku-ovi🧡🧡🧡🧡🧡
    Pesuhuoneesta tulee hieno,mustat naulakot/suihku .tuo tyylikkyyttä valkoiseen!!!
    ..eihän Roomaakaan rakennettu päivässä...🎵
    Nautinnoliisia hetkiä ,kauniissa uudessa mökissä;)🧡🧡😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi
      Olet oikeassa ei Roomaakaan rakennettu päivässä. 🤗
      Kyllä nyt on nautittu lämpimästä vedestä ja suihkusta. 😁🤗❤

      Poista
  12. Todella kaunista ja viimeisen päälle laitettu jo nyt 🤍 Nuo kaapistot osaavat olla kyllä aina hankalia, mutta hyvin olette saaneet onnistumaan. Tuo "ladonovi" on kyllä myös todella hieno, samoin kuin leveät paneelit ja kauniit lattialaatat 🤍 Ennen kaikkea viihtyisä ja käytännöllisen oloinen kokonaisuus 🤍 Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Olemme itsekin tyytyväisiä lopputulokseen. 🤗
      Kiitos. Mukavia syyspäiviä odotellessa, muutaman päivän on jo satanut.

      Poista
  13. Kaunista ja harmonista :) Ihana tuo sadesuihku! Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Sadesuihku on kyllä ihanan tuntuinen myös.
      Kiitos ja mukavaa viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  14. Liukuovi on kaunis. Mistä mekanismi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Mekanismi tuli oven mukana.

      Poista
  15. Ladonovi on ihana! Ja niin on kyllä muutkin tilat, kun uusi on aina kaunista ja siistiä ja tyylikästä. Onnea uusille ratkaisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Uusi on aina uusi.

      Poista
  16. Ihanan valkoista! Ja ladonovi sopii erinomaisesti tuonne! Onhan se kiva, kun saa kotiansa vähän päivitettyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Ladonovet valitsimme jo käytännollisestä syistä ja kyllä kakkoskotikin pitää olla pitää olla mieleinen kun siellä tullaan olemaan puolet vuodesta kuitenkin nyt kun on lämmin vesi ja kohta sisävessa.
      Kun saisi vielä keittiön päivitettyä. Mutta ensi vuonna pitää laittaa lasikaiteet ja terassia lisää ja saunanpuolelle katto ja lauteet että saadaan vihdoin lopputarkastus tehtyä. Sitten vielä vessaan kalustus.....
      Huh tuli ihan kirjoittaessa jo hiki. Onneksi on syksy ja talvi edessä. 🤗

      Poista
  17. Oikein nättiä on syntynyt Viihtyisää.

    VastaaPoista
  18. Voi vain tuntea uutuuden tuoksun kun katselee kuvia uudesta eteisestä. Niin on viihtyisää. Nuo himmennettävät valot on maailman parhain keksintö. Voi oman fiiliksen mukaan laittaa valoihin lisää volyymiä. Yölläkin jos hiippailee niin ei tarvitse valoja täysillä vaan voi hämäränhyssyssä tepastella. Pidän tuosta sinun unikkoaiheisesta metallikkoristeesta, se on niin kaunis. Mielenkiintoinen on tuo korkea kapea laatikosto joka on tuossa nurkassa. Olen etsiskellyt kapeaa hyllykaappia pukutilan nurkkaukseen kun siihen ei mahdu tavallisen kokoista kaappia mutta vielä ei ole osunut. Muistatko mistä moisen olet joskus hankkinut? Kaunista loppuviikkoa 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi uusi on aina uusi. Minäkin ihastuin tähän rautaiseen unikkokoristeeseen ja jotain piti saada seinälle.
      Kapea kaappi on ostettu Ikeasta hiljattain ja sitä voi laittaa haluamasi määrän päällekkäin tai vierekkäin.
      Kiitos sinulle ja hyvää loppuviikkoa myös sinne.

      Poista
  19. Du er så flink!Jammen ble det pent!Jeg likte leiligheten veldig godt :)

    VastaaPoista
  20. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi, toinen odottaa vielä asennusta.

      Poista
  21. Tulee oikein hienoa, meilläkin alakerran suihku ja eteinen ihan vasta tullut valmiiksi.
    Hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista