maanantai 23. marraskuuta 2020

Omenaruusukkeet ja Vilhelmiinat

 Nyt on ollut taas vähän enemmän aikaa keskittyä leivontaan joten väänsin tässä olikohan se Pirkasta otetun omenaruusukkeiden ohjeen . Idea oli aika kiva mutta jotenkin sitä pitää tuunata että se olisi enemmän minun mieleeni . Erittäin kauniita niistä kyllä tuli mutta maku jäi vähän laihanlaiseksi. Laitan kuitenkin tämän ohjeen jos joku kiinnostuisi kokeilemaan ( tuunattuna)    😁 



Minä laitoin jopa kaksi kerrosta omenapiipaleita. 






Nämä Vilhelmiinat on aina yhtä hyviä ja helppoja tehdä vaikka jouluksi  . 
Minä teen niitä silloin tällöin kun keksejä kaipaan  . 




Vilhelmiinat 

200 g voita 
2di sokeria 
2 rkl siirappia 
1 kananmunan keltuainen 
5dl speltjauhoja 
2tl vaniljasokeria 
2 tl ruokasoodaa 

Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Lisää keltuainen hyvin vatkaten. Lisää taikinaan speltjauhot joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja sooda. Leivo taikinasta neljä pyöreää tankoa. Nosta tangot leivinpaperin päälle pellille. Paista  175 asteen uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Leikkaa heti uunista ottamisen jälkeen erikseen toisistaan ja paloiksi. Anna senjälkeen jäähtyä kunnolla. 

Minun olisi saanut olla ehkä vielä hetki uunissa mutta ei se makua haitannut. Nämä on kyllä todella hyviä ja helppoja tehdä. 
Suosittelen kokeilemaan niistä tulee kerralla suosikkikeksejä . 


Mutta tällaista tällä kertaa . 




42 kommenttia:

  1. Näyttää hyviltä! Omat leipomiset o jääny nykyysin torella vähälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä olen leiponut aina paljon mutta kesällä nykyisin vähemmän.

      Poista
  2. Näyttää herkullisilta. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten kauniilta nuo ruusukkeet näyttävät.😛
    Aika vähän tulee nykyisin leivottua, mutta otan ohjeen talteen, kun nuoriso kyselee joskus reseptejä. Kiitos!
    Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniita ne kyllä on ja helppoja mutta kuten kirjoitin vähän pliisun makuisia niitä pitää tuunata jotenkin vielä. 🤗
      Kiitos ja hyvää viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  4. Hyvältä näyttää ja tehtäväks nuo ruusukkeet männöö. Vilhelmiinoja oonkin aina jouluks tehny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos helppoja ovat nämä ruusukkeet tehdä. Vilhelmiinat kuuluu myös meidän joulumme valikoimaan.

      Poista
  5. Voi että mitä herkkuja! Nyt tekisi heti mieli leipoa, harmi vain kun uunini on tällä hetkellä rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kävin lukemassa myös tämän postauksen blogissasi.
      Harmillista juuri ennen joulua ei tiedä kuinka kauan kuitenkin kestää korjaus.

      Poista
  6. Ohhoh mitä herkkuja. Omenaruusut meni kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omenaruusut on helppoja mutta vähän pliisun makuisia niitä pitää tuunata jotenkin vielä.

      Poista
  7. HYvännäköisiä omenaruusuja! Omppuaikaan tuli leivottua pelkästtään omenajuttuja, ja niitä oli pakkasessakin näihin päiviin asti. Omenasta saa kyllä vaikka mitä.

    VastaaPoista
  8. Olenkin nähnyt noiden ruusukkeiden kuvat jossain. Näyttävät kivoilta. Wilhelmiinoja minäkin olen usein tehnyt, kun pikkuleipiä kaipaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain lehdessä se oli 🤗
      Vilhelmiinat on meillä suosittuja ja teenkin niitä aina silloin tällöin.

      Poista
  9. Näyttääpä herkulliselta. Kiitos hyvistä ohjeista. Pakko kokeilla.
    Mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sinun vastaus uudelleen.
      Kiitos molemmat ohjeet on tosi helpot.
      Kiitos mukavaa viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  10. Omenaruusukkeet ovat hauskan näköisiä. Varmasti myös herkullisia.
    Vilhelmiinoja en ole koskaan itse tehnyt. Äiti tapasi ostaa niitä silloin, kun tulossa oli vieraita. Ehkä siksi niistä on jäänyt hienostunut muisto mieleen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, molemmat ohjeet on tosi helpot.
    Kiitos mukavaa viikonjatketta myös sinne

    VastaaPoista
  12. Taas meni vastaukset ristiin.
    Nyt tämä on Betweenille vastaus.
    Omenaruusukkeiden maku oli minusta aika pliisun oloinen sitä pitäisi vähän kyllä tuunata että olisi minun makuuni. Hauskan näköisiä kyllä ovat.
    Kokeile tehdä, Vilhelmiinat on helppo tehdä mutta saa varoa niihin jää koukkuun.

    VastaaPoista
  13. Ihania herkkuja! Noita ruusukkeita minäkin olen tehnyt, ovat maukkaita ja kauniita. Hyvää marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää marraskuun loppua myös sinne.

      Poista
  14. Miten kauniita omenaruusuja. Aivan suussa maistoin ihanan maun.

    VastaaPoista
  15. Makoisalta näyttää! Ihana saada kotonaleivottuja herkkuja.

    VastaaPoista
  16. Kiitos totta minä leivon kyllä joka viikko sämpylöitä ja jotain makeaa, paitsi kesällä ei tule sitä tehtyä. Kiirettä pukkaa silloin 🤗❤

    VastaaPoista
  17. Molemmat ohjeet näyttää kokeilemisen arvoisilta, etenkin, kun olet jo koemaistanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilhelmiinat on meillä usein pöydässä.

      Poista
  18. Omenaruusukkeita, jopa nyt jotakin 🌹 🍎 ja hauskoilta näyttävät myös nuo Vilhelmiinat.

    VastaaPoista
  19. Nyt tuli yllätyksenä, että suussasulavat vilhelmiinat ovatkin noin helppoja tehdä. Eikun kokeilemaan vaan 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi helppoja tehdä, eikun kokeilemaan. 🤗

      Poista
  20. Kiitos! Nila!
    Selkeistä omenaruusu-ohjeista! (tarvikkeet valmiina;)
    ja minä rakastan vilhelmiinoja yhtä paljon kuin mämmiä pääsiäisenä:)🐣🐤🐥..kerman kanssa!:)
    ihan varmasti teen vilhelmiinoja ,OlEN AINA KUVITELLUT ETTÄ OVAT VAIKEA TEKOSIA! kiitos!
    Mukavaa viikkoa!Sinulle Nila 😊

    Lämpöisin halauksin Liisukka 🤗🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenaruusukkeet on kyllä helppoja tehdä samoin Vilhelmiinat.
      Kiitos, mukavaa viikonjatketta myös sinne.
      Kiitos halaus lämmitti ihanasti ja halinallet myös sinne ❤

      Poista
  21. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista
  22. hienoa, tollast tehny mut en yhtä kauniita.

    VastaaPoista