maanantai 16. marraskuuta 2020

Vielä kukkia mökkiterassilla , auringonkukan siementen lajittelua ja hiirivierailuja.

 Olimme nyt tänä viikonloppuna yhden yön mökillä ja se oli minulle melkoinen kokemus . Näin viikkositten viikonloppuna hiiren juoksevan eteisestä sisään  kun tuuletimme hieman tullessa. Sen koommin sitä ei näkynyt ja viritimme kolme loukkua tupaan . Nyt kun menimme lauantaina ja tarkistimme loukut missään ei ollut mitään . Ihmettelimme kun kakkojakaan ei näkynyt missään muualla kuin korkean vitriinin päällä pari  . Poistettiin sängynpeite ja tyynyt ei mitään.....Sitten peitot syrjään ja otin oman tyynyn pois siellä oli minun yöpaita ja nenäliina. Nenäliina oli silputtu pieneksi palasiksi ja kakkojakin näkyi . Mies nosti minun yöpaitaani ja sisältä tuli kasa kakkoja.... hyi helkkari se oli pitänyt vessana minun yöpaitani sisältöä . Myös paidan helmat oli syöty . Pari pissa länttiä oli myös , tyynyliinassa yksi ja lakanan päällä ylhäällä yksi . Miehen puolella ei mitään . Eikun kaikki vuodevaatteet pois ja vaihtoon,  yöpaita suoraan roskiin . Kyllä harmitti kun olimme viimeksi nukkuneet vasta yhden yön näissä lakanoissa  . Sanoin miehelle että hän saa nukkua nyt minun puolellani jos vaikka se kiipeää taas ylös sänkyyn tarpeilleen  . No mitään ei tapahtunut , minä nukuin todella huonosti koko yön ja olin tyytyväinen aamun tulosta Nyt ennen poislähtöä otettiin pois vuodevaatteet isoihin muovipusseihin samoin päiväpeitto ja tyynyt . Laitoimme sängynpäälle pelkästään isot vahakangasliinat valkoinen puoli päällepäin että kakat näkee paremmin jos niitä on . Kankaan päälle yhden loukun ja loukku kiinni silitysrautaan ettei vie mukanaan  . Nyt jännittää kun seuraavan kerran perjantaina mennään käymään onko mitään käynyt pyydyksiin . Inhoittavaa..... 


Meillä on vielä mökinlasituksen sisällä vielä apostolinkukka , kliivia ja papinkaura . On ollut niin lämmintä että ei olla tuotu niitä vieläkään sisälle . Siellä olisivat muutkin kellariin jo viedyt pärjänneet olisi jäänyt lyhyemmäksi kellariaika mutta takaisin näitä nyt en kumminkaan enää tuo . 


Saimme tällaisen pienen siltakaaren kaverilta toista kaarta pitää hieman korjata mutta kivahan tämä on ja laitettiin se pressun ja laudotuksen päälle odottamaan kevättä . 


Keinun olemme jo nostaneet aiemmin sisälle terassille . 



Matalaa auringonkukkaa kasvatin ja kun pussissa ei ollut kuin muutama siemen ja aika kallis vielä oli niin ajattelin antaa niiden kasvaa ja otan sitten siemenet syksyllä . Kaikki istuttamani siemenet itivät mutta niistä nyt ei juuri maljakkoon ollut laittaa mutta ehkä ensi vuonna  , meinaan nyt on siemeniä . En tiedä pitääkö nämä kaikki siemenet irrottaa vielä valkoisesta kuorestaan  muutamia jo irroitin ja hirveä homma . Ajattelin kyllä osan kokeilla kuoren kanssa koska on kumminkin aika pehmeä se kuori  . Miten te olette toimineet  ❓



Nyt olisi siemenkirjeeseen siemeniä näitä ja jonkinverran muitakin . 🤗❤ 




Mutta tällaista tällä kertaa . 



Ensikerralla kerron miten hiirijahdissa kävi. 😎

















51 kommenttia:

  1. Voi karmistus ja kauhistus kun hiiret olivat niin sänkyihinne kotiutuneet! Saat varmaan shokin kun teen kirjapostauksen Pikku Hiirestä. Hiiret on niin söpöjä lastenkirjoissa.

    Tuo silta on tosissaan söötti. Sen ympärille voisi luodan japanilaisen puutarhan 🌱 🌿 🌸 Ihanaa kun on aina jotain suunnitteilla 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma tosiaan kun niitä on ihmisillä lemmikkinä ja ovat kovin söpöjä miksi minä niitä niiiiin inhoan 😨. Kirjoissa onneksi ovat turvallisesti kaukana minusta ainakin kun kannet läpsäsee kiinni 🤗😁
      Jotain tämän sillan kanssa pitää keksiä.

      Poista
  2. Iiikkk...mikään ei ole niin inhottavaa, kuin hiiret....ja vielä sängyssä yäk!! ..:)

    VastaaPoista
  3. Yöks, hiiri ei ole koskaan kiva ylläri. Vaikka meillä on ollut jo useita vuosia kissatalous, kävi kerran niin että kissa oli ilmeisesti tullut elävä hiiri suussaan sisälle ja hiiri oli päässyt piiloon lipaston taa. Silloinen kissamme oli kyllästynyt ja jättänyt asian sikseen. Ikävä yllätys paljastui hajun perusteella joitakin viikkoja myöhemmin, kun löysin kuolleen hiiren, papanoita ja silputtua paperia yhdestä lipaston laatikosta. Se oli jotain niin iljettävää, että tuli äänikin avattua oikein kunnolla. Toivottavasti hiirijahtinne tuottaa tulosta eikä vastaavia ylläreitä tule vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tällaiset tilanteet avaa kummasti äänijänteet. Ymmärrän hyvin tilanteen iljettävyyden 😨
      Toivottavasti hiiri on loukussa ja rauha palaa taloon. 🤗

      Poista
  4. En ole mikään arkajalka, mutta luultavasti olisi tullut valvottu yö minullekin. Luultavasti hiiri pelästyisi sinua yhtä paljon kuin sinä hiirtä, jos se yhtään lohduttaa. Toivottavasti hiiri löytyy.
    Kaunis kaarisilta. Siitä tulee hieno elementti puutarhaasi.
    Tänä kesänä minulla ei ollut auringonkukkaa. Edelliskesän auringonkukat jätin lintujen nokittaviksi ja senhän ne tekivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kommenttiin vastaus tuli väärän kohtaan en ymmärrä miksiköhän '❓

      Poista
  5. Juurikin näin minäkin sanoin 😨
    Auringonkukka on kaunis syksyllä maljakossa ja miksei jo kukkineenakin.
    Kiitos ja mukavia hetkiä myös sinne.

    VastaaPoista
  6. Ei ollu mikään kiva löytö. Hiiri sinänsä, on meillä tuttu viaras. Niitä tuloo muurin raosta ja isäntä o niitä pyyrystäny tänä syksynä jo monta.

    VastaaPoista
  7. En ole arkajalka minäkään monessa asiassa mutta miten ihmeessä tuollainen pieni hiiri pystyy saamaan ison aikuisen ihmisen ihan polvilleen 🤔😛
    Kaunis oli kaarisilta että pitihän se ottaa ettei hävitettäisiin.
    Minulla oli ensikertaa auringonkukkaa kasvussa ja juurikin halusin matalaa versiota. Nyt olisi siementä, minusta ne on suuressa kimpussa kauniita syksyllä maljakossa. Kun saisi vielä jostain matalaa ja kerrottua versiota.

    VastaaPoista
  8. No voi hittara tämä oli kyllä Betweenille vastaus. Mutta eipä mitään.

    VastaaPoista
  9. Nyt vastaan sinulle Navettapiika 😁
    No voi helkkari teillä voi kohta tehdä nahoista hanskat 😂
    En tiedä mitä sanoa... meneekö ne sänkyyn myös 😵
    Minä järkytyin tästä sänkyjutusta tosissaan. On meilläkin niitä pyydystetty mutta ei ne sänkyyn ole koskaan tuppautuneet. Kohta kun aamulla herää ne nukkuu vieressä pää tyynynpäällä. Näin minä anoppia kiusasin kun siellä oli myös sänkyyn tuppautuneet nyt on oma tyyny vaarassa. 😎

    VastaaPoista
  10. Yäks ja kääk nuo hiiret :( Toivottavasti eivät tule takaisin.
    Minä olen laittanut linnuille tarjolle nuo auringnkukkien siemenkukinnot. Hyvin ovat linnuille. Lannistuin siinä vaiheessa, kun sain sormeenpääni rikki yrittäessäni irrotella siemeniä.
    Minäkin haluaisin tuollaisen pikkuisen kaarisillan. Mihin ihmeeseen, mies kysyi, kun ei ole mitään puroakaan. Mutta haluaisin silti, on se niin soma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän ne on niin inhoittavia ja samalla kuitenkin söpöjä 🤔❓Me emme lintuja syötä mökillä kun emme siellä vakituisesti asu ja minä haluan maljakkoon syksyllä kukkia.
      Meillä on kyllä pieni puro mutta se on sellaisessa paikassa että ei näy ja toinen puoli on naapurin joten sinne en sitä laita. Mutta johonkin muualle ilman puroa. 🤗😁

      Poista
    2. Niin, esimerkiksi luontokuvissa metsähiiri näyttää niin somalta sammalten ja varpujen keskellä. Mutta ei omassa makuuhuoneessa. :D

      Poista
    3. Juu näin niitä katselee. 😁

      Poista
  11. Olipa epämiellyttävä yllätys sängyssä.
    Samaa mietin talvehtimaan raijaamistani kukista, että turhaan tuli hätäiltyä, mutta sielläpä ovat.
    Ihana silta <3
    En minä ole koskaan irrotellut siemenistä kuoria, ne avautuvat kosteassa mullassa. Kai avaaminen jouduttaa itämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätys oli kyllä inhottava ja minun yöpäitanikin helmat söi mokoma 😣
      Joo ne tuli raijattua turhaan ehkä liian aikaisin mutta siellähän ovat.
      Siltaa kun minulle tarjottiin en voinut kieltäytyä kyllä sille joku paikka löytyy.
      Hyvä juttu jotenkin minäkin aloin uumoilla että ei kai näitä kuoria tarvitse.
      Pitää laittaa niitä maahan vaan keväällä ja katsoa. 🤗❤

      Poista
  12. Jään mielenkiinnolla odottamaan jahdin tuloksia 👀 Mulla on tapana laittaa "makkarasoppakattila" ja muitankin ruokia viilenemään näin syksyisin terassin pöydälle, jotta ne voi sitten kylmänä siirtää jääkaappiin. Onneton unohdin ne yöksi ja eikös siinä padan kannen päällä ollut juurikin noita hiiren minipökäleitä. Ensimmäistä kertaa. Voit uskoa, mitä niille herkuille kävi, vaikka itse ruokaan asti kannen läpi hiirulaiset olleetkaan päässeet. Yökötti vain tosi isosti 😩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toivottavasti jää loukkuun. Nyt kyllä tarvii olla tarkkana kun pitää ovia auki. Kotona viimevuonna rivarilla istuin onneksi niin että näin takapihan oven, hiiri juoksi jo kynnyksen yli sisäpuolelle mutta kun minä huusin ja polkasin lattiaa se onneksi kääntyi takaisin. Ja silloin ei ollut edes syksy. Oli senverran lämmin että ovi oli auki. Kummallista kun niitä jo silloinkin pyrki sisälle 😣Ymmärrän hyvin sinua kyllä se vaan näköjään joillekin meille on kamala tilanne.

      Poista
  13. Yöks! Hiirikin tiesi, mistä löytyy paras talvipesä. Toivottavasti jää loukkuihin eikä jää vakioasukkaaksi. Minä olen ripotellut auringonkukan siemenet kuorimatta maahan ja sieltä ovat sitten lähteneet kasvuun. Parhaat taimet on tulleet itsestään syksyllä kylväytymällä, mutta voi ripotella maahan keväälläkin heti kun maa alkaa olla sula ainakin pinnasta. Pitää vain suojata vaikka harsolla tai pikkuisen peitellä, etteivät linnut käy herkuttelemassa :D Esikasvatetut ovat kyllä alkukesästä isompia kuin suorakylvetyt, mutta ne jäävät pian jälkeen kasvussa. Suorakylvetyistä on minulla tullut tanakampivartisia, isompilehtisiä ja runsaammin kukkivia kuin esikasvatetuista taimista. Matalahkoa lajiketta on minullakin ollut. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti jää todella loukkuun.
    Minunkin pitää kuorimatta laittaa niitä keväällä maahan.
    Kiitos sinulle näistä tiedoista, mukavaa kun on aina joku kuka voi neuvoa. Minä olen huono kesäkukkien kasvattaja johtunee varmasti siitä ettei ole kokemusta juurikaan mitään. Mutta pitäisi saada kunnon iso penkki. Yritän saada sellaisen aikaiseksi johonkin. Olisi kiva ottaa kukkia maljakkoon. Matala lajike on kiva ja pitäisi saada vielä monihaaraisen siemeniä. Yleensäkin jo matalaa auringonkukan siemeniä ei aina ole tarjolla ja pussissa oli vain muutama siemen ja aika kallis oli. Mukavaa viikkoa myös sinne.

    VastaaPoista
  15. Minä tapaan laittaa aina mökiltä lähtiessämme avoimiin muovipusseihin katajanoksia. Pussit sitten laitan keittiön kaappeihin, sänkyihin ja olohuoneeseen. Hiiret karttavat ilmeisesti katajanoksien hajua ja pysyvät aika hyvin poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käymme mökillä ihan joka viikonloppu niin ei tule muita laitettua kuin litskuja. Mutta pitää muistaa tämä sinun vinkkisi en ole ennen kuullutkaan.

      Poista
  16. Voi kääk! Olipa inhottava yllätys. Hiiri selkeesti tykkäsi nukkumapaikastasi :) Mutta ei hiirten sisälle tarvi tulla. Vipeltäköön ulkona. Toivottavasti hiiri pysyy nyt ulkona ja vaihtaa jonnekin muualle asumaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano toivottavasti on mennyt loukkuun muuten en saa rauhaa. Tuleehan niitä välillä sisällekkin mutta en soisi sänkyyn asti kuitenkaan 😣

      Poista
  17. Voi kun oli inhottava ylläri.Hiiret näin syksyisin tahtovat ängetä sisälle. Meillä on ulkona kivijalan vieressä kaksi puulootaa, pieni sisäänpääsy aukko ja sisällä loukku.
    Meilläkin on tullut jo yli 20 hiirtä. Hyvä kun ovat pyyneet poissa täältä tuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhoittavaa se oli kun ihan vuoteessa asti. Ollaan mekin saatu jo hiiriä lasitetulta terassilta mökiltä sen vielä ymmärrän mutta että vuoteeseen ja tyynyn alle. Yäk 😵

      Poista
  18. Inhottava kohtaaminen siimahännän jätöksien kanssa.
    Miäs kävi viemässä talvisyötävät luhtiin ja tuli nauraen takaisin. Siellä oli monta delannutta, vaikka vasta syöttiä vietiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niitä asioita joista iso ihminen menee polvilleen. Vuode on minun eikä hiiren. 😎
      Miehet ovat ronskimpia näissä asioissa meilläkin hän se tyhjentää loukut. 🤗

      Poista
  19. yök!
    ei kutsu -vieraita!
    No kovasti on kerenny ilkeyttä tehä,,,,toivotaan että ei ollut viimesillään raskana:(,,sitten niitä siellä onkin monta?????🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭😼,
    Nyt ois Hyvälle kissalle duuni-paikka!
    Me laitetaan hiirenloukot irtokarkkirasioihin,.pieni hiiren mentävä aukko,ja loukko takaseinnälle. ei mene linnut eikä orava (liiterissä /terassilla)ja onhan meillä tuo mustavalkoinen ""huippu-hiiri-koira":))
    Nuo auringonkukat kyllä kannattaa säilyttää siemeneksi..komean pellon saapi ,kun noin paljon.

    Toivotaan mukavaa mökkireissua!🧡😊
    ilman 🐭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisukka nyt ei pikkuisia tarvita tällä saralla 😣
      Ajattelin samaa että kissa olisi hyvä tässä asiassa sisätiloissa ei varmaan hiiret silloin kauan juhlisi.
      Ajattelin tosiaan istuttaa enemmän näitä auringonkukkia muttei nyt kumminkaan ihan peltoa 🤗😁
      Kiitos menemme lapsenlapsien kanssa mökille perjantaina ovat meillä nyt hoidossa. Toivottavasti on jäänyt loukkuun.

      Poista
  20. Tänävuonna ol meillä mataloo auringonkukkoo kasvamassa, kuitenkin kasvo melekein metriseks. En ottanu siemeniä, jospa ne tintit nokkisivat ne suoraan siitä kukasta. Hiiret on epämieluisia otuksia. Tälleen syksyisin ne hakkeutuu sisälle. Nykyset muoviset litskut on hyviä pyytämään näitä vieraita. Ei oo mukava kun sängyssä on ollu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta korkeiksi ne teidän auringonkukat kasvoivat. Kyllähän ne tintit hoitaa varmasti sen homman mutta minä ajattelin että itselle tällä kertaa.
      Tuleehan niitä hiiriä muttei toivottavasti enää sänkyyn asti. Kyllä me ihmeteltiin että kun meillä oli kolme litskua sitä pyydystämässä niin mihinkään ei ollut mennyt vaan ainoastaan käynyt usein sängyssä jälkien paljouden perusteella.

      Poista
  21. Voi miten inhottavaa nuo hiiret <3 Ajattelin, että ei kai se ollut tekemässä pesää teidän sänkyynne. Minulla oli ulkona kylmävarastossa valkoinen karvalankamatto muovin sisällä. Yksi vuosi ennen joulua, otin sen esiin. Hyi siellä oli selvästi ollut hiiren pesä. Pissaa ja verta. Heitin kanssa roskiin. Sen koommin en ole siellä mattojani säilönyt. Ihana tuo pikkusilta :) Mukavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai se jotain sensuuntaista suunnitteli. Me kun käydään joka viikonloppu mökillä ei olisi ylimääräistä nukkumapaikkaa niille tarjoilla. Meille ei ulkona oleviin tiloihin ole niitä mennyt kun siellä on kylmä, ainakaan vielä.
      Kiitos pikkusilta piti ottaa kun oli kerran tarjolla. 🤗
      Kiitos kuin myös sinne ❤

      Poista
  22. Toivottavasti hiiri löytyy! Tosi kaunis kaarisilta on tulossa puutarhaanne. Mielenkiinnolla odotan, miltä se näyttää ensi kesänä paikoillaan. Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella että hiiri löytyy pian ja mieluummin litskusta.
      Saa nähdä löytääkö kaarisilta vielä ensivuonna oikeaa paikkaa.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  23. Onpa inhottava kokemus,toivottavasti sen hiiren saa kiinni.
    Kaarisillasta varmasti tulee tosi kaunis. Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi sanoa miellyttäväksi kun tuppaa ihan sänkyyn asti 😣
      Kaarisilta on kiva mutta ehkä ensivuonna ei saada vielä sen ympäristöä valmiiksi.
      Kiitos kuin myös sinne ❤

      Poista
  24. Hiiret, aika inhottavia otuksia. Talviaikaan meillekin niitä mökkiullakolle tulee. PS Kokeilin laittaa seurannan, että tuleeko kommentoinnista viesti sähköpostiin. Tuli!

    VastaaPoista
  25. Ainahan hiiriä on mutta ei sentään ihan sängyssä asti. 😣
    Hyvä juttu tuleekohan sinulla kaikilta ❓Minulla ei tule ja se on ihmeellistä. Aikaisemmin tuli jo ennen uutta bloggeria, yhtäkkiä loppui ja nyt tulee vain muutamilta. Olisi kiva jos tulisi kaikilta niin voisi mennä vastaamaan vaikka vuoden vanhaan postaukseen jos sitä vain on kommentoinut joku. Kerro miten sinun toimii 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sängyssä!!!Juu, ei noihin vanhoihin postauksiin tulleita kommentteja aina huomaa. Voin kokeilla.

      Poista
  26. Voihan hiiri! Toivottavasti hiiret ottavat nokkiinsa kun veit kivan pedin pois ja pysyvät mieluummin ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pitää todella toivoa ja se nähdään taas lauantaina miten tarina jatkuu. 🤗😁

      Poista
  27. Kiitos Nila haasteesta. Otan sen mielelläni vastaan. Voi olla että menee muutama aika kunnes pääsen siihen vastaamaan, mutta vastaan kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vain. Kiva kun kiinnostuit haasteesta. Kiirettä ei ole vastaa kun kerkiät.

      Poista