torstai 31. joulukuuta 2020

Marimekon vihkiruusu mukit ja aseltelmien purkua ja Marsalkan iltaherkku .

 Minä olen aina ollut astiahullu . Haluan kattaa pöydän kauniisti silloinkin kun olemme kahden .Kaupassa käymme noin viikonvälein ja nyt kun kävimme ruokakaupassa ostamassa vuoden viimeiset ruuat huomasin mökille sopivat kahvimukit . Ne olivat Marimekon vihkiruusumukit . Niitä oli neljää erilaista, ostin niitä kaikkia yhden kappaleen olivat nyt plussakortilla -40 %. 


Minulla on Arabian Artican aluslautasia kotona jo ennestään sopivat hyvin värinsä puolesta yhteen . 




Jouluinen pöytäasetelma avasi ihastuttavat ruusut sopivasti pyhiksi. 




Joulunpyhiksi ostin kuitenkin valmiiksi uudet ruusut jos entiset kuihtuvat mutta niitä ei tarvittu ja pidinkin ne kylmässä ja vaihdoin vasta viikonloppuna uudet ruusut ja nekin vain osittain . Nämä vaaleammat menivät nopeammin vanhaksi joten vaihdoin ne uusiin tummiin ruusuihin ja myös joitakin aiempia tummia laitoin roskiin . Amaryllikset olivat vielä hyvässä hapessa joskin todella aukinaisina . En poista koskaan niiden nielussa olevia " siemenhahtuvia "vai mitä ne ovat . Minusta ne ovat osa sitä kaikkea ja niin kauniita vaikka ne vähän jossain vaiheessa varistaakin siitepölyä . Marjakuusenoksia myös jätin muutamia  samalla vaihdoin myös ison maljan pienempään . Laitoin ne kynttiläsomisteeseen mitä voi käyttää myös maljakkona  . 


Otin lasienkelit pois ja toisen kynttelisomisteen ja vaihdoin pöytäliinan . Tällä mennään nyt vuodenvaihde  ainakin. 


Tämä syklaami taitaa olla myös roskiskamaa vai mitä mieltä olette 🤔❓
Ei kai tähän enää mitään uutta kasvua tule. 


Sitten vielä  Marsalkan herkkuun tässä se on kuvattuna woskmarkia ,  smetanaa , sulakurkkua , isoja kapriksia  ja perunalohkoja  . 

Mutta itse google tietoon tästä Marsalkan herkusta . 
Ravintola Savoyn legendaarinen Worschmack resepti on peräisin Marsalkka Mannerheimiltä . Iätön klassikko on edelleen asiakkaiden suursuosikki . 
Mannerheimin uskotaan alkujaan ihastuneen sillillä ja valkosipulla maustettuun lihapataan upseerikerholla Varsovassa . Legenda kertoo, että Mannerheim vei ruoan ohjeen ensin Kämp - hotelliin . Kämpin keittiömestari ei kuitenkaan kiinnostunut worschmackista ja niin hän toi reseptin Esplanadin puiston poikki ravintola Savoyhin. 



Me vähän lisäilimme annosta salaateilla ja savustetulla kaslerilla . 





Viime postauksessa toivotinkin uudet vuodet joten tavataan ensivuonna 🤗


Mutta tällaista tällä kertaa . 









40 kommenttia:

  1. Ai ai, mitä herkkuja siellä onkaan katettuna pöytään.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kauniit,ja tosi edulliset muki-ostokset:9
    herkkuja ..on siellä monenlaista...😋
    nuo kukka asetelmat ovat kauniita 🧡🤍
    hmm..kellariin/mökille oottamaan kevättä,istut maahan kun maa lämpenee ja kukkii koko
    kesän...Minä olen saanut syklaamin uuestaan kukkimaan;)
    Oikein HYvää uutta vuotta!,Sinulle Nila!🧡
    Lämpöisin ajatuksin Liisa 👩‍🦳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää sitten kokeilla sitä kellari juttua ei se mitään jos en onnistu ei ole kuitenkaan iso vahinkoa tapahtunut.
      Kiitos kuin myös sinne ❤
      Samoin 😘

      Poista
  3. Astiat ja kattaukset ovat niin ihania. Minäkin tunnustaudu astiahulluksi. ☕️
    Hyvää uutta vuotta 2021. Nyt se alkoi 🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaunis kattaus on puoliruokaa ja astioita on minulla runsaasti, tosin olen myös joitakin antanut pois mutta uutta ilmestyy tilalle kuten nytkin 🤗
      Kiitos samoin sinne, ❤

      Poista
  4. En ole tuollaisia mukeja nähnytkään. Olen tuota marsalkan herkkua jossain ravintolassa syönyt. Parempaa alkanutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
  5. Minäkin sattumalta huomasin ja mukaanhan ne lähti.
    Minulle tämä herkun maistaminen oli ensikerta mutta ei viimeinen.
    Kiitos samoin sinulle ❤

    VastaaPoista
  6. Ruokakaupassa on tullut käytyä lähinnä pikavauhdilla, joten kaikki muut tarjoukset ovat jääneet tutkimatta. Tuollaiset mukit kelpaisivat minullekin, kun niin harvoin oikeita kahvikuppeja tulee pöytään katettua. Articaan tosiaan sopivat hyvin. Kauniisti kattaminen on niin mukavaa, että katan nätisti ihan arkenakin.
    Onneksi ehdimme syödä ennen näitä blogitarinoita. Herkkusi nostattavat veden kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kaupassa on tullut käytyä pikavauhtia vain ruokaa hakemassa nyt nämä kuoppien ostot olivat kyllä sattumaa myös, mutta olen kyllä tyytyväinen. Tänään vien ne mökille ja samalla vähän muutakin kamaa.
      Minä olen juurikin samanlainen, pidän kauniista kattauksesta sentakia niitä astioitakin on aika reilusti.
      Kiitos sinulle sanoistasi ❤

      Poista
  7. Kaunis kattaus saa aina hyvälle mielelle! Teilläpä on hienot herkut, mekin söimme eilen kahdestaan vähän parempia salaatteja mieheni kanssa uuden vuoden aaton kunniaksi, ei taida teidän herkuille pärjätä kuitenkaan. Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Hyvää Uutta Vuotta myös sinne.

      Poista
  8. Sinulla on aina kauniit astiat ja liinat ja kattaukset. Kyllä ruokakin maistuu paremmalta, kun se on kauniisti esillä kuten näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ olen kyllä kova kokkaamaan ja astiat ja kattaus on minulle mieleinen asia.

      Poista
  9. Ihanat Marimekon mukit, kaunis kuosi! Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä jostain syystä ihastuin näihin ja ovat sopivan kokoiset.
      Kiitos Hyvää Uutta Vuotta myös sinne.

      Poista
  10. Hianot kupit! Moon ny pikemminki karsinu pois ylimäärääsiä astioota. Tuloo vaan käytettyä niitä samoja. Koreeta kimppujaki, molemmat. Hyvää uutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä olen vienyt paljon astioita mökille mutta olen myös jonkinverran
      " hävittänyt " niitä että voi taas ostaa jotain uutta tilalle 🤗😁
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  11. Kaunis kuva on noissa mukeissa. Vihkiruusu kuosi kankaassakin on kiva. Kaunis kattaus on puoliruokaa!
    Hyvvee tämän vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukit miellytti minunkin silmää joten mukaan lähtivät 🤗😁
      Pidän kattaamisesta ja olen samaa mieltä se on puoli ruokaa.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  12. Åhh så fint dekketøy!Jeg elsker fine kopper og fat!Det er så vakkert å pynte med

    Du var heldig som fikk Marimekko!!Wow!

    Jeg liker stuen din .Du har så mye fint!

    Ønsker deg alt godt og godt nyttår 2021!

    VastaaPoista
  13. Kiitos blogivierailusta – hurjan kiva blogihan tuota löytyi täältäkin. :) Nuo Vihkiruusu-mukit ovat todella kauniit, ja ruoka näyttää herkulliselta! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin
      kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  14. Ai, ai mitä herkkua siellä onkaan tarjolla!! Kauneutta silmälle ja vatsalle.
    Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos kuin myös sinne ❤

      Poista
  15. Hyvännäköinen ruoka-annos taustatarinan kera ja kukat ja asetelmat kauniita tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ruoka oli kyllä hyvää ja kiinnostusta herätti meissäkin tämä kirjoitus Marsalkan herkusta.

      Poista
  16. Mun silmät jumittuivat ruusumukeihin. Onpa ne aikaa nätit. En ole ennen niitä oikein kattellutkaan kaupoissa. Ja onneksi söin juuri, ettei pukkaa hyviä kuvia katsellessa nälkä.

    VastaaPoista
  17. Kivat on vihkiruusumukit sopivan kokoiset, vien ne mökille. Sattumalta minäkin niiden ohi kuljin ja sitten peruutus.... 😁
    Kiitos.

    VastaaPoista