keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Hieman joulunkoristelua .

 Minä kaivoin eilen esille olkipukit. Moni on jo hylännyt ne vuosien varrella mutta minä pidän niistä todella paljon ja muutenkin olki puhuttelee minua . Haimme mökiltä myös ei oljista vaan ruokosta tehdyn himmelin . Olen ostanut sen juuri ennen koronaa vanhanajan messuilta  ja nyt ostin kortteesta tehdyn sydämen kaupasta . Yli neljäkymmentä vuotta vanhalla radiolla on tässä tasolla oma paikkansa siitä kuuntelen musiikkia kun teen keittiössä hommia  ja kohtahan soi myös joulumusiikki . 





Kortteesta tehty sydän oli minusta hyvin tehty tässä mietiskelin että kyllä nämä on varmasti myös käsin tehtyjä ei kai millään koneella näitä voi tehdä toisaalta tehdään jo ihmisen varaosiakin . 🤔


Nämä pattereilla toimivat pikkutalot kaivoin myös esille ja päätyivät omille paikoilleen rautalettupannujen päälle . 








Ostin kierrätyskeskuksesta nämä kaksi peltipurkkia kekseille ja muille , oikeanpuoleinen on aika isokokoinen yhteensä maksoin 6e . Molemmat eivät ole ihan jouluisia  etenkään tämä iso ja vaikka....... 



tässä toisessa lapset kirmaavatkin lumessa mutta tämä kuva oli vain niin vastustamaton . Minä rakastan Jenny Nyströmin kuvia ja kortteja . 
Jenny Nyström oli ruotsalainen taiteilija ja kuvittaja . Nyström tunnetaan pohjoismaisen kuvallisen tonttuhahmon luojana . Nyström yhdisteli kuvissaan kansanperinteen ja joulunvieton  Nyströmin jälkiä seurasivat myös suomalaiset Rudolf Koivu ja Martta Wendelinin . 



Toinen on Martta Wendelinin kortit ja kuvat  . Minä ostin vuosia sitten tämän osoitekirjan mitä käytän edelleen ja aina kun sen esiin kaivan selaan sen lävitse ja ihailen näkemääni  . 
Martta Wendelinin oli suomalainen kuvataiteilija  Wendelinin tunnetaan erityisesti korttien ja lehtien kansikuvien piirtäjänä sekä satukirjojen kuvittajana . 



Laitoin muutaman tähän myös teidän iloksi . 




Joulukortit on kirjoitettu ja vien ne kohta punaisessa kuoressa matkaan  . 


Aamulla kun tulin alakertaan oli tapahtunut jotain ihmeellistä  . 😁😀😁







Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 







54 kommenttia:

  1. Ihanan nostalgisia juttuja kuvissasi:) Nuo olkipukit ovat kyllä ihania joulun ajan koristeita, itsekin tykkään. Ja hienosti on radiosi jaksanut soida monta kymmentä vuotta.
    Jenny Nyströmin kuvitukset ovatkin aivan ihastuttavia:) Mukavaa joulukuuta ja joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olkipukit viehättää vuosi toisensa jälkeen.
      Radio soi parhaillaan 🤗
      Jenny ja Martta on minun suosikkejani.

      Poista
  2. Pikkuinen pukki oli syntynyt :)
    Ihanat koristeet. Olkipukin voisin meillekin ottaa. Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja ihanaa joulun odotusta ❤

      Poista
  3. Ihania koristeita! Tosi tunnelmallisia. Hih. Siellä on ilmestynyt pieni pukki vaivihkaa. Tirskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja ihanaa joulun odotusta ❤

      Poista
  4. Vai sellainen joulun ihme :-D
    Jouluiselta näyttää! Ihanat nuo minitalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minitalot viehättää minuakin mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta ❤

      Poista
  5. Olen aina tykännyt Martta Wendelinin vanhoista korteista ja kuvituksesta. Wendelinin kortteja löytää nykyisin myös uustuotantona.
    Televisiossa menee parhaillaan Suomen kaunein joulukoti -ohjelma, jossa eräs rouva esittelee 150-vuotiasta olkipukkia.
    Joulukoristeisiin liittyy valtavasti tunteita ja muistoja. Kiva, että jokainen voi tehdä joulusta oman näköisensä myös koristeiden osalta. Jotenkin perinteet kuuluvat minusta olennaisesti joulukoristeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä tykkään todella paljon Martta Wendelinin kuvituksista
      En ole katsonutkaan tätä ohjelmaa mutta kauniita varmasti ovat.
      Minulla on vielä sellaisia koristeita mitkä on itse tehtyjä ja lapsuuteni kodista ennen minun syntymääni yli kahdeksankymmentä vuotta vanhoja.
      Koristeita minulla ei kuitenkaan omassa kodissa paljon ole mutta jokunen kuitenkin.

      Poista
  6. Nopiaa toimintaa 😉
    Eilen oli tv:ssä 150-vuotias olkipukki eli sillä on vanhat perinteet.
    Näppärä uusiokäyttö lettupannuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ ja ihanaa joulun odotusta.

      Poista
  7. Ihania kaikki - ja eryisesti tuo lettupannuidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minulla on lettupannussa välillä iittalan tuikut. 🤗

      Poista
    2. Kiitos myös tästä toisesta ideasta 🥰

      Poista
  8. Vanhat kortit ovat nostalgiseen kauniita, kuten hyvin esittelit.
    Hauskaa, että pukeillekin tapahtuu tällaisia iloisia ihmeitä ;D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ ja ihanaa joulun odotusta

      Poista
  9. Kiitos niin minunkin mielestäni ❤

    VastaaPoista
  10. Hei Nila!
    Ihania nuo olkipukit, mielestäni kuuluu joulukoristeisiin. Täälläkin jouluna tulee esille.
    Oikein kivat nuo pienet talot, sekä himmeli ja sydän. Kauniit maalaukset osoitekirjassa. Joulukoristeet tekee oikein kodikkaan tunteen.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  11. Kiitos minäkin pidän näistä kaikista, ihanaa joulun odotusta ❤

    VastaaPoista
  12. Tuo osoitekirja <3 <3

    Olkipukit ovat niin kaunis perinne ja osa joulua, ehdottomasti.

    Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ ja ihanaa joulun odotusta

    VastaaPoista
  14. Teiltä löytyy kaikkea jouluista ja kaunista.
    Martta Wendelin on lempikuvittajani.
    Ehdoton lempparini ovat nuo yksilölliset ratkaisut, lettupannut pikkutaloineen.
    Teidän pukeilla on ollut iloinen perhetapahtuma.
    Meillä on vielä olkipukit käytössä.
    Ihanaa loppuviikkoa ja joulukuuta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤.
      Martta Wendelinin on myös minunkin lempparini.
      Lettupannulla on välillä myös tuikut.
      Olkipukit on vaan niin ihania että ei niistä voi luopua.
      Kiitos kuin myös sinne teille molemmille ❤

      Poista
  15. Oi ihanuus sinullakin ollut joulupuuhia❤
    Ihania ja kauniita koristeita. Ja olkipukit ovat aina niin suosittuja. Itse kaivoin meidän olkipukin esiin..ja harmi meillä vain yksi pukki,niin ei tule hälle perheelisäystä😂
    Ihania noi pikku talolyhdyt ja rautapannu oiva alusta.
    Ihanaisia joulupuuhasteluja sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Olkipukit on joidenkin mielestä jo vanhanaikaisia mutta meillä ne on vakio kamaa jouluna.
      Sinun pitää ostaa sille naaraspuolikas niinkuin meilläkin niin jo voi ylläreitä tulla.
      Rautapannuissa on välillä iittalan tuikut mutta näin joulun aikaan talolyhdyt on vuorossa.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle.

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Näyttää sopivan jouluiselta, ei ole yhtään liikaa koristeita ja suurin osa vielä tuollaisia hillittyjä tai luonnonmateriaalista tehtyjä eikä mitään muovikrääsää. Vanhat kuvat ovat minustakin kauniita. Joulun ihmeitä tapahtuu siis olkipukeillekin :D Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  18. Minä olen aika hillitty juurikin esineiden esillepanossa ja minulla ei ole mitään muovisia juttuja paitsi itsetehtynä henkari koriste mökillä terassilla mutta eikö se muovi ole kohta muotia kun sitä yritetään vähentää mutta ei se taida kyllä heti loppua.
    Joulun aika on täynnä taikaa.
    Kiitos hyvää joulunodotusta myös sinne.

    VastaaPoista
  19. Kauniita koristeita. Olkipukki on niin ihana.

    VastaaPoista
  20. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ olkipukit on kyllä ihania.

    VastaaPoista
  21. Ihan tuli lapsuuden joulut mieleen. Himmelit ovat kauniita. Olen joskus itse tehnyt ja oli kyllä isotöinen. Kauniit myös nuo Vendeliinin joulukorttien kuvat osoitekirjassasi.

    VastaaPoista
  22. Himmelit on tullut uudestaan. Minä en ole koskaan tehnyt himmeliä ja uskon sen olevan suuritöinen. Onko se sinulla vielä tallessa 🤔😁
    Martta Wendelinin on kyllä hyvä kuvittaja.

    VastaaPoista
  23. Onko sinne yön aikana syntynyt pikkuinen olkipukki??
    Meillä on myös 1 pieni olkipukki. Nuo paistinpannut ovat mainion näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän siinä on tainnut käydä 😀
      Olkipukit on vaan niin jouluista.
      Kiitos paistinpannut on minustakin mainiot.

      Poista
  24. Everything is so beautiful, the pieces in straw, the houses and the Christmas cards.
    Have a nice weekend

    VastaaPoista
  25. Kaunista jouluista tunnelmaa. ❤️

    VastaaPoista
  26. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista
  27. oi````pikku olkipukki syntynyt 🧡
    Olkikoristeet ,ihan parhaita joulujuttuja...vuodesta toiseen.
    Nuo paistinpannut sominen mökkineen kauniita,.
    Martta ja Jenny myös minun suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkikoristeet on minun juttuni vuodesta toiseen.
      Paistinpannut uusio käytössä.
      Kiva kun meillä on samat suosikit. 🤗❤

      Poista
  28. Mulla on yksi olkipukki, jonka kaivan vaihtelevasti esille.

    VastaaPoista
  29. Kiva kun sinulla on tallella 🤗❤

    VastaaPoista
  30. Ihania olkipukkeja. Tulee aivan Ruotsissa viettämäni vuodet mieleen. Ruokosydän on aivan ihana. Tosi kaunis. Himmeli kuuluu ilman muuta jouluun. Olen tehnyt monta, yhden myös järviruokosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nämä kuuluvat meidän jouluumme ja nyt myös tämä sydän jatkossa.
      Voi minä rakastan himmeleitä ja kumpa osaisin tehdä itse mutta se vaatii jo paljon taitoa, hyvä sinä 🤗

      Poista
  31. Olkipukit ovat hyvät ja kyllä niitä käytetään jouluisin. Himmeli on upea sulla myös!

    VastaaPoista
  32. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista
  33. Niin paljon kivoja perinteisiä joulukoristeita. Tuo paistinpannu on muuten vallan hyvä. Mulla ollut silloin tällöin käytössä. Tuo yli 4-kymppinen radio on aivan ihana. Mietin oikein, minne meidän suvulta on ne kadonneet, kun en muista kellään olevan. Ennen radio oli joka keittiössä.

    VastaaPoista
  34. Minäkin olen käyttänyt näitä molempia joskus mutta en viimeaikoina 🤗
    Radiossa on vielä kasettisoitin mutta sitä en ole kokeillut vuosiin.
    Juu ennen kuunneltiin paljon radiota ja soitettiin mankkaa.

    VastaaPoista
  35. Minä tukin lettupannun koloihin karkeaa suolaa ja punaiset tuikut perään. Kauniit ovat nuo pikkumökit!

    VastaaPoista
  36. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista