sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Rouva talvi

 Tämä kirjoituksen julkaisin 2018 taisi olla loppiaisen aikoihin ja halusin sen jakaa taas uudestaan koska minusta tämä on niin ihana . 


Rouva Talvi heräsi kesäuniltaan ja haukotteli makeasti. 

Pakastimen pohjalta hän poimi pari jääpuikkoa ja imeskeltyään ne, hän virkistyi silminnähden. 
Rouva kurkisti ikkunasta ja huokaisi. Ulkona näytti niin ankealta. 
Lehtensä pudottaneet puut törröttivät paljaina kuin kannatellen liian matalalla roikkuvia pilviä. Kesätuvassakin näytti tunkkaiselta. 
Nyt on aika toimia, puuskahti rouva, avasi kaikki ikkunat ja alkoi nakella untuvatäkkejään, tyynyjään ja vällyjään ulos. 
Tuuli tästä innostui ja alkoi puhallella pohjoisesta. Ja rouva Talven petivaatteet pöllysivät niin, että kohta koko maisema oli valkoisena. Pilvet virkistyivät, kohosivat korkeammalle ja alkoivat viskoa hiutaleita sekaan. 
Rouvan posket alkoivat punertua touhuamisesta ja hän jopa vihelteli iloisesti. 
Kun kaikki alkoi näyttää puhtaanvalkoiselta ja tuoksua kirpeän raikkaalta, 
rouva pysähtyi ja katseli tyytyväisenä ympärilleen. 
Sitten hän pukeutui parhaimpiinsa, lämpöiseen lumivalkoiseen villapukuun ja hiutalehattuun ja istuutui juuri koristelemaansa puutarhavajaan. 
Tähdet alkoivat syttyä taivaalle, 
kaikkialla oli hiljaista ja kaunista. 
Siellä hän nyt istuu siihen saakka kunnes neiti Kevät tulee lounaistuulella ratsastaen ja sulattaa jään ja lumen. 



Tämän kirjoituksen sain silloin ystävältä joulutuomisen mukana. Hän ei tiennyt kuka sen on kirjoittanut, mutta tuskin  kirjoittaja pahastuu vaikka taas halusin jakaa sen näin yleisesti muidenkin luettavaksi.


Hyvää tulevaa loppiaista ja sen jälkeen alkaa samanlaiset siivoukset joulun suhteen kuin rouva talvella. Nautitaan vielä hetki talven lumista ja sen tuomasta valosta . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

31 kommenttia:

  1. I have seen that every person wants to express his feelings in his mind but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have expressed their feelings. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. Naughty Girl Gurugram
    VIP Girl Gurugram
    DLF Phase 3 premium girl
    college girl gurgaon
    beautiful Girl Gurgaon
    online girl gurgaon
    Gurugram Girl Number
    Online Girl Number Dehradun
    Gurgaon girl number

    VastaaPoista
  2. Sympaattinen kirjoitus.
    Nautitaan talvisesta maisemasta, niin ja hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvää alkanutta vuotta myös sinulle ja nyt tosiaan nautitaan talvesta.

      Poista
  3. Nyt onkin talvinen maisema ollut tosi kaunis, tuo kirjoitus tuo mukavan mielikuvan.
    Oikein mukavia talvisia päiviä sinulle, meiltäkin lähtivät viimeiset joulun ajan vieraat (eli oma poika vaimonsa kanssa) kotiin, joten nyt on enemmän aikaa tänne blogien pariin.

    VastaaPoista
  4. Talvesta minä nautin kun on kunnon sellainen ja nythän se on. 🤗

    VastaaPoista
  5. Mainio tarina. Rouva talvi osaa todella kaunistaa loppusyksyn paljaat ja mustat maisemat. Nyt vain odotellaan rauhassa Neiti Kevättä. Mukavaa tämän vuoden ensimmäistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juurikin näin ja nautitaan lumesta kun sitä nyt kerran on ja kevät tulee kyllä joka vuosi 🤗😁
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  6. Hei Nila!
    Kiitos kivasta tarinasta. Meillä oli oikein hieno talvi muutaman päivän. Nyt on kaikki lumi jo sulannut. Minusta on oikein mukava poimia pois kaikki joulun koristeet, vaikka nautin joulusta. Tulee jotenkin uusi alku ja kevät tuntuu lähempänä.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä annan kuusien olla vielä loppiaisen ylitse. Sitten vasta uudet kevät koristelut.

      Poista
  7. Tykkään tästä tarinasta <3 Se sopii niin hienosti talveen ja näihin lumisiin maisemiin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos olemme samalla linjalla minä niin nautin tästä lumesta ja puhtaudesta.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana kirjoitus. Olipa kirjoittaja kuka vaan, niin hänellä on ollut sana hallussa.
    Kaunista viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos olen samaa mieltä 🤗
    Kiitos kuin myös sinne sinulle.

    VastaaPoista
  11. Ihana Rouva Talvi 🤍 Kaunis kirjoitus, toi hyvän mielen 🤍 Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta ja kaunista tammikuista viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Hyvää alkanutta vuotta myös sinne.

      Poista
  12. Beautiful story. All seasons of the year have a very special magic and beauty.

    VastaaPoista
  13. Ihana kiitos❤
    Oikeen mukava iltasatu🤗 Niinpä lumoudutaan talvesta ja sen tuomasta valkeudesta ja raikkaudesta❄..minustaki on kuoriutunut talvi tyyppi.
    Mukavaa viikkoa sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Minä pidän kovasti myös talvesta ja etenkin kun nyt on lunta ja puhtaan valkeaa.
      Kiitos mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
    2. Niinpä ihanaa nautitaan talven lumoista❄
      Hei eilinen kommenttisi minulla näkyy vaan blogi asetuksissa kommenteissa,ei näy blogissa. Miten ne sillee häipyy kommentit🤔. Yhden toisenkin kerran aiemmin kävi niin kun joku kirjoitti.

      Poista
  14. Onneksi tänään tuli lisää lunta. Oikein hyvää alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  15. Juurikin näin minäkin pidän kovasti lumesta silloin voi harrastaa kaikkea sitä mitä ei muuten olisi siihen mahdollisuutta. Nyt on niin kaunista ja puhtaan valkoista.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle ❤

    VastaaPoista
  16. Kaunis talvinen kuva.
    Kiitos talvisesta, mukavasta tarinasta. Minusta yksi parhaita asioita Suomessa ovat neljä vuodenaikaa. Viime vuosina ne ovat taas erottuneet toisistaan.
    Hyvää loppiaista teille!

    VastaaPoista
  17. Kiitos olen samaa mieltä nautin todella paljon tästä talvesta.
    Kiitos samoin teille sinne.

    VastaaPoista
  18. Kaunista tykkylumista talvea.
    Mukavaa kerronta tarinassa.
    Hieman jo kevään odotusta ilmassa.:)

    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  19. Lumi on nyt kaunista ja puhdasta. Kiitos hyvää loppiaista myös sinne.

    VastaaPoista
  20. Olipa ihana kertomus. Nostattaa talvihurman ⛄️🐇😀
    Nyt ollut suojasäätä mutta huomisesta alkaa taas pakastua. 💙

    VastaaPoista
  21. Kiitos nyt on ollut aika liukastakin. Minä kyllä pidän tästä lumesta todella paljon.

    VastaaPoista