perjantai 14. tammikuuta 2022

Vanhoja pitsilakanoita

 Sain ystävältä kuusi hienoa pitsilakanaa missä oli käsinvirkatut pitsit kolme niistä oli samanlaisia joista voisi saada mökille johonkin vaikka verhot . Näissä pitsi oli  jopa 13cm leveä . Uskaltaisikohan kokeilla laittaa nämä klorittiin likoamaan ei ne näin tummia ole kuva vääristää mutta kuitenkin ajan patinaa on värissä . Muuten on puhtaita ja hajuttomia mankelin jäljiltä . Voisi kesällä laittaa mökillä ulos saaviin klorittiin ja pestä ne myös sitten siellä . Meillä on jo pesukonekin mutta ei ole vielä kytketty kun se tulee vessaan ja siellä on laatotukset vasta työn alla . Saimme sen koneen miehen työkaverilta melkein uusi mutta ostivat kun talo valmistui erilaisen kuivurineen . 

Mitä mieltä te olette kestääkö pitsit kloriitin luulisi kun ennenvanhaan keitettiin padassa ja käytettiin myös tätä kloriittia valkaisussa  . 


 



Nämä leveämmät pitsit oli tuettu kapealla kangas kaistaleella reunoista  ja itse pitsit lakanaan käsin pienillä pistoilla . Huikeaa käsityön näyte nämä lakanat  . 




Sitten kaksi kapeampaa pitsistä lakanaa ja yksi yksinäinen 😁🤗 





Sitten vielä kaksi muutakin päällyslakanaa missä oli osto pitsit ja yksi kankaan pala missä oli pitsi kiinni . Nämä vanhat lakanat on tosi vahvoja kankaana ne kestää mankeloinnin mitä nämä uudet taas ei oikein tahdo kestää . Muutenkin nämä uudet lakanat kuluvat hetkessä rikki mutta nämä kestävät isältä pojalle . Onko teillä jäljellä näitä vanhoja lakanoita ja käytättekö niitä vielä 🤔❓ minä ajattelin tehdä muutamista myös pussilakanoita nämä voisi käyttää vaikka aluslakanana tai pussilakanan toisella puolella ja laittaa päällimmäiseksi missä on käsintehty pitsi . Sopisivat mökille hyvin no tämä on ollut suunnitteilla aiemminkin ja olen sitä varten hankkinut jo muitakin lakanoita . 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 



46 kommenttia:

  1. Todella kauniit pitsilakanat. Verhoina niisstä olisi iloa vuosikausiksi. Pussilakanankin niistä voisi tehdä, mutta tuleeko siitä liian paksu yhdistelmä?

    Äidillä oli muutama pitsilakana, joiden pitsin isänäiti oli tehnyt ja äiti sitten kirjonut nimikirjaimet pitsivyöhykkeen alle. Äiti halusi ne hoivakotiin, jonka pyykkihuolto onnistui lakanat kadottamaan. Äiti kertoi keittäneensä nuorena lakanoita saunan padassa lipeävedessä. Kerran kuumaa lipeävettä roiskahti äidin jaloille, jonka seurauksia äiti joutui parantelemaan kuukausitolkulla. Arvet näkyivät lopun ikää, mutta onneksi kauaskantoisia vaurioita ei syntynyt.

    En osaa sanoa, valkaiseeko kloriitti pitsin ja lakanat. Voihan sitä kokeilla. Toisaalta verhoina lakanat olisivat kauniita sellaisenaan, kun niissä ei mitään läiskiäkään ole. Valo saa luonnonvalkoisenkin näyttämään valkoisemmalta.

    Nykylakanoissa ei laadusta voi puhua. Ostin jokin aika sitten ykköslaatuisia kotimaisia aluslakanoita, jotka ovat kieroja joka suuntaan. Pesun jälkeen vedämme Ukkokullan kanssa lakanat, jonka jälkeen mankeloin ne. Olisi kiva saada lakanoista mankeloituina siistejä nippuja, mutta kierouden vuoksi se ei onnistu. Ihmeen hyvin lakanat muuten kestävät. Kotimaassa niitä ei näköjään ommella, vaan Turkissa tai Aasian maissa. Minulla on yhä muutama punainen lakana, jotka olen itse ommellut. Ostin Tapiolan Heikintorin Palahallista lakanakangaspakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minustakin nämä on kauniita pitää katsoa mitä vielä mun varastosta löytyy.
      Padassa niitä on ennen tosiaan keitetty ja onhan meillä pata myös mökillä missä voisi keittää 🤗❤. Lipeää tosiaan käytettiin ja huono tuuri äidilläsi oli varmaan tosi kipeät aikoinaan. Samoin kummallista kun lakanat hävisivät lieneekö tahallinen häviäminen 🤔niitä arvostaa kuitenkin joku.
      Me vedämme myös yhdessä lakanat ennen mankelointia, minusta kun niitä mankeloi ne menee rikki helposti juurikin yläpäästä vaikka olen ostanut hyviä Finlaysonin lakanoita kestää ne mutta ei niin kauan kuin ennen 🤔. Samoin on mankeliliinan kanssa ne eivät kanssa kestä mitään, moneskohan pitää taas mennä ostamaan . Anopille vietiin kerran vanha mankeli minkä sain kerran kaverilta sen mankeliliina kesti todella kauan oli alkuperäinen ja silloin ei juurikaan käytetty.
      "Kaikki ei ole niinkuin ennen 😁"

      Poista
  2. Meillä on myös muutamia käsintehtyjä lakanoita pitseineen ja vaikka niitä on menneinä aikoina käytetty paljon, niin ihmeen hyvin ovat tosiaan kestäneet. Verhojen ompelu näistä pitsilakanoista on hyvä idea. Voisi kuvitella, että kestävät pesun mainitsemallasi tavalla, kun tosiaan ennen keitettiin padassa ja käytettiin ehkä lipeääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lakanat vaan on niin ihania ja ihmiset on viitsinyt nähdä vaivaa näiden pitsien kanssa itse en ole mikään maalaisromattinen tyyppi mutta jotkut asiat kyllä viehättää. Pitää katsoa mihin päätyvät.

      Poista
  3. Hei Nila!
    Minulla on minun Famun laittamat lakanat. Muistan vielä kun hän virkkasi pitsejä ohuesta langasta. Olen monta kertaa ottanut ne esille ja sitten taas laittanut talteen. En ole oikein osannut päättää mitä niistä tekisi. Joku on joskus ollut verhona. Kauniita ne on, ja hyvin ovat kestäneet. Näin jossakin lehdessä idean, he olivat värjänneet ja ommellut tyynynpäällisiä.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on vielä omia perintökalleuksia niin asia vaan paranee. Minä en kuitenkaan näitä värjää mutta jotain näistä pitää keksiä.
      Kiitos oikein hyvää viikonloppua myös sinne ❤

      Poista
  4. Minä käytän pitsilakanoita kesäisin. On helppo potkia peitto pois ja kääriytyä lakanaan. En osaa nukkua ilman "peitettä". Ja käytän vanhoja pisilakanoitakin aluslakanoita, kun kestävät ja kestävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista toivottavasti vierailet toistekin ❤ Minulla on sama juttu en osaa nukkua ilman peittoa 🤗😁
      Nämä vanhat lakanat todella kestävät ja kestävät.

      Poista
  5. Kloriitista en tiedä, mutta ompa upeat lakanat. Minulla pari mummuni tekemää pitsilakanaa, joita olen jemmannut. Kannattaisi ottaa käyttöön jo. Arvokasta käsityötä, pitsikin ommeltu käsin lakanaan kiinni.

    VastaaPoista
  6. Niin pitää yrittää ensin vaikka keittää mökin padassa 🤔
    Ihanaa jos on vielä mummun tekemiä niin aina vaan hienompaa ja arvokasta mitä kannattaa ottaa käyttöön jos mahdollista.

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan ihanat lakanat❤ olet saanut.
    Rakastan niin pitsejä,lapsuuden kotoani olen tuonut juuri samanlaisia.
    Pitsilakanat ovat niiin hurmaavia😍
    Aittaan viime kesänä sisustin sängyt juuri pitsilakanoilla,tuli niin söpöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olen samaa mieltä.
      Ajattelin tehdä joistakin pussilakanat vähän täytyy niitä tuunata että pitsi jää jonkinverran yläpäästä näkyviin. Palailen asiaan kun olen saanut jotain niistä tehtyä.
      Ihanaa aittaan kuuluvaa tekstiiliä parhaimmillaan.

      Poista
  8. Todella kauniita nuo pitsilakanat:)

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniita lakanoita, ehdottomasti teet niistä verhoja. Noin kauniit lakanat pitää saada näkyville.
    Kaunista viikonloppua sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lakanat on kauniita pitää katsoa kun kevät ja kesä koittaa mitä niistä tulee.
      Kiitos kaunista viikonloppua myös sinne sinulle ❤

      Poista
  10. Todella kauniita lakanoita. Voisit ehkä kokeilla ensin ainoastaan yhden lakanan valkaisua kloriitissa ja katsoa kuinka käy? Uskon kuitenkin lakanoiden kestävän hyvin käsittelyn. Valkopesu 95 -asteessa saattaisi myös auttaa samoin kuin kuivaus kevätauringossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuule minäkin ajattelin samoin kokeilen ensin yhdellä 🤗
      Ja kevätaurinkoa minäkin ajattelin. Kiva kiitos sinulle ❤

      Poista
  11. Minä olen pessyt kuumassa vedessä ja kloriitissa viimeistellyt eri pitsilakanat saman värisiksi, ennen kuin ompelin niistä kesäverhot makuuhuoneeseen. Sattuipa verhoihin myös jäämään isoisoäitinini kirjailemat nimikirjaimet näkösälle. Kapioiksi oli aikoinaan itselleen ne kirjaillut ja virkannut pitsit lakanoihin.

    Minä olen tehnyt kaikille kummilapsilleni rippilahjaksi pellavaiset pussilakanat, joihin olen virkannut pitsit koristeeksi. Kovasti ovat kaikki saajat niistä tykänneet.

    VastaaPoista
  12. Okei että sinulla on kokemusta kloriitin käytöstä kiitos.
    Ihanaa kun sinulla on tällaiset todella perintö kalleudet nimikirjaimien kera, olisin onnellinen jos minulla olisi ❤
    Hyvänen aika minkä lahjan olet jokaiselle tehnyt olet ihana, uskon että ovat olleet tyytyväisiä näin ihanaan lahjaan.
    Kiitos kommentista toivottavasti ei ole viimeinen 🤗

    VastaaPoista
  13. Noista tulee tosi hienot verhot! Noin monessa samaa upeaa pitsiäkin. Minusta tuntuu, että isoäidin jäämistöstä saadut lakanai ovat kaikki eri pitseillä. Olen laittanut ne jemmaan, kun ovat vähän lyhyitä sänkyyn.
    Töissä olen nähnyt jos jonkinlaisia ns. poikkilakanaviritelmiä, mutta nuo vanhat lakanat ovat kaikkein kestävimpiä myös vuodepotilaan siirtämistä ajatellen. Hyvää tekoa entisajan lakanat verrattuna nykyisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin että niistä voisi tulla upeat verhot ja kun niitä on vielä kolme samanlaista. Minulla on myös joitakin lyhyitä ja jotkut aika kapeita on meidän 90 senttiä leveihin sänkyihin mitkä on mökillä. Mutta pitää katsoa mitä niistä saa aikaiseksi.
      Hyvää tekoa nämä kyllä ovat.

      Poista
  14. Olen miettinyt muutaman kerran omia pitsilakanoitani, mutta pessyt ja laittanut takaisin säilöön vanhaan matkalaukuun kuivaan kellariin. Kun ovat jääneet käyttämättä, niin jääkööt vieläkin ongelmaperinnöksi nuoremmille. Itse virkkasin pitsit toisella kymmenellä, kun äiti vouhotti, että niin "kuuluu tehdä". Sitten tulivat (silittämättä siistit) pusslakanat. Nekään eivät ehdi kulua käytössä rikki, enkä tarvitse edes matonkuteita.

    VastaaPoista
  15. Kiitos voi ihanuus sinullakin on näitä. Onko ne ongelma perintöä 🤔😁
    Itse jos olisin tällaisia saanut olisin ollut ikionnellinen, meinaan omilta mummoilta esimerkiksi.
    Nämä vanhemmat lakanakankaat kyllä kestää mutta nyt laatu on heikkoa.
    Kiitos sinulle kun kävit kommentoimassa toivottavasti tulet toistekin. 🤗 ❤

    VastaaPoista
  16. Hienoja, etenkin nuo leveät pitsit ovat upeat. Meillä kaikki vanhat ovat olleet niin kuluneita että käyttöä ei ole jäänyt kuin piseille, niitä olen hyödyntänyt tuvan verhoissa. Ja hei, onhan pari lakanaa, niistä tein pitsisen päiväpeiton alusen meidän sänkyyn, niin että pitsireunat roikkuvat sängyn laitojen yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nämä pitsit on kyllä niin hienossa kunnossa että kannattaisi hyödyntää ne johonkin esille . Tuo on myös hyvä idea minkä olet tehnyt tuo pitsisen päiväpeiton alunen.

      Poista
  17. Ihania pitsilakanoita! KLoriittivalkaisua voisi tosiaan kokeilla. Itse olen joskus tahraisista lakanoista leikannut pitsejä irtikin, jä käyttänyt muihin tarkoituksiin. Jostain lakanasta taisin tehdä pienen verhon ovi-ikkunaan.

    VastaaPoista
  18. Kiitos nämä on kyllä huippuihanat. Pitää keväällä koittaa vaikka keittää meidän mökin padassa. Minullakin on vielä jotain irtopitsejä jossain.

    VastaaPoista
  19. Onpa kauniit. Verhojen ompelu pitsilakanoista on loistava idea. Ennen vanhaan lähes kaikki valkopyykki keitettiin padassa ja käytettiin lipeää ja hyvin kestivät. Muistan joskus, kun ei ollut lipeää, äiti sanoi kevätauringon ja hangen hoitavan saman asian. En tiedä, mutta kuvittelisin pitsin kestävän valkaisun, ellei ole synteettistä lankaa ja tuskin vanhassa lakanassa on. Mukavaa uutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minullakin on sellainen muistikuva että kaikkia on keitetty mutta kloriitin käytöstä en muista. Kevätauringon kuivatukseen en taida kerkiä kun pesukone ei ole käytössä.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  20. Niin minustakin, kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  21. Onpa kauniita! Minullakin on tallessa äitini virkkaamia ja kirjomia lakanoita. Niistä en ole vielä raaskinut tehdä mitään, mutta kirpparilta ostamistani olen tehnyt ikkunoihin yläkappoja niin kotiin kuin työpaikalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa että sinullakin on tallessa ja vielä äitisi virkkaamia ja kirjomia niillä on itselle vielä suurempi arvo.

      Poista
  22. Kauniit pitsit lakanoissa. Tuota leveämpää pitsin mallii en oo tainnu ennen nähäkkään. Miullakin on muutama vanha pitsilakana, vuottamassa uusiokäyttöö. Sängyt ol ennenvanhaan pienempii ja lakanat myös, Onneks pitsit on kestäny. Jos puuvilloo on luulis kloriitin kestävän. Nykysin on lakanat retkuu, entisiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leveämmässä pitsissä on ollut suuri työ toivottavasti osaan käyttää nämä viisaasti.
      Nykyisin kankaat ei ole tehty kestämään, kauppaa pitää tehdä.

      Poista
  23. Ovat säilyneet todella hyvässä kunnossa. Ehkä ei ole paljoa käytetty?

    Kierrätyskeskukseenkin voi viedä, jos ei itsellä tai lähipiirillä ole tarvetta. Tai kirpparille. Toiselle on aarre.

    VastaaPoista
  24. Minustakin todella hyvässä kunnossa ja ei mitään tahroja.
    Minä en näitä raaski mihinkään viedä ja luopua olen onnellinen kun sain nämä.

    VastaaPoista
  25. On tosi kauniita pitsejä. Mikä työ on ollut tehdä nuo lakanat. Onneksi såilyneet.

    VastaaPoista
  26. Kova työ näissä on ollut kaikissa leveissä ihan mahdoton 🤔
    Onneksi säilyvät vielä pitkään 🤗

    VastaaPoista
  27. Kauniita lakanoita. Meillä on muutama vastaava saatu isännän mamman jäämistöstä.

    VastaaPoista
  28. Kiitos ihanaa kun sinullakin on näitä upeita käden töitä.

    VastaaPoista