tiistai 18. lokakuuta 2022

Ikäviä yllätyksiä

 Kiirettä on pitänyt olimme mummoa auttamassa muutamia päiviä hänen siirtyessä talveksi jälleen Joensuuhun kerrostaloon . Laitoimme melkein koko talon kylmäksi .  Näillä sähkön hinnoilla ja hänen sopimuksella ei kertakaikkiaan ole varaa lämmittää koko taloa . Ajoimme sunnuntaina suoraan kotiin ja maanantaina miehen töiden jälkeen suuntasimme mökille hakemaan lasten tavaroita . He tulevat yö kylään viikonloppuna . Saimmekin jo viestiä ja kuvaa pariltakin naapurilta että taas oli yksi iso kuusi kaatunut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä . 


Onneksi suurempia vahinkoja ei ole sattunut . Pyykkiteline on entinen mutta onneksi ei sen takana olevaa lappua ole rikkonut eikä kaatunut varastona toimineen pikkumökin päälle . 








Kaatuessaan se on katkaissut pienemmän kuusen latvan mikä nyt rötköttää maassa ja näin sekin on kaadettava viimeistään talvella . Huomasin nyt kuvasta että joku kattopellin pala on myös maassa . Se on varmaan lentänyt jostain meidän lukuisten puupinojen päältä . 


Kyllä on kuusella mittaa se on kaatuessaan myös nostanut suuren maa alueen mukanaan ja kaatanut pätkän juuri tehtyä heinäseiväs aidan jatketta . Onneksi ei kaatunut myös tämän ulkovessan päälle . Tämä nyt kaatunut kuusi oli tarkoitus seuraavaksi kaataa ehkä jo tänä talvena koska yksi näistä on jo aiemmin kaatunut muutama vuosi sitten ja silloin pahasti konkeloon . 


Tästä rinteeseen päin se on kaatuessaan kolhaissut vanhaa grillikatosta mitä ollaan pidetty poltettavien asioiden säilytystä varten vielä pystyssä . Nyt siitä on jopa hieman toista kulmaa nostettava . 



Naapurilta on myös kaatunut joitakin kuusia. Välissä kulkee raja puro . Täältä on meidän puolelta kaatunut myös kerran yksi kuusi tallituvan katon päälle ja silloin tuli katon paikkausta . 




Mitä tähän nyt enää sanoisi 😥. 


40 kommenttia:

  1. Onneksi ei tapahtunut suurempia vahinkoja, vaikka pienienkin vahinkojen korjaamisessa menee aikaa. Suuri kuusi tosiaan ja on niille myös suuri juurakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän korjaus vie kyllä aikaa ja harmittaa vieläkin.

      Poista
  2. Huh, melkoinen jättiläinen. Onneksi ei kaatunut rakennusten päälle. Jos jotain hyvää, niin onpa takkapuita tiedossa vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä oli kuusi ja olisi meillä noita puita ollut nyt kuitenkin poltettavaksi vuosiksi eteenpäin. Ehkä oltaisiin kaadettu se talvella mutta näin nyt.

      Poista
  3. Hei Nila!
    Olipa onni onnettomuudessa ettei tuon ison kuusen alle jäänyt mitään rakennusta.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  4. No, jopas kaatui jälleen iso kuusi, onneksi ei sentään tärkeiden rakennusten päälle. Harmittavathan kaikki vauriot tietenkin ja työtä tuosta seuraa. Tsemppiä raivaus- ja korjaustöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jo kolmas kuusi mikä on kaatunut. Itse kaadettuja on lukuisia. Kiitos tsemppiä nyt taas tarvitaan.

      Poista
  5. Olipa todella onni, ettei puu kaatuessaan saanut aikaan suurempaa vahinkoa. Rakennuksen päälle kaatuessaan tuon kokoinen puu saisi pahaa jälkeä aikaan. Onnea oli siis onnettomuudessa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja onhan me ajateltu joskus uusia tuon mökin mutta ei kuitenkaan nyt lähivuosina. Onneksi pysyi pystyssä ja voi toimia edelleen varastona. Onnea tulee kuitenkin joskus.

      Poista
  6. Onneksi ei mitään vakavampaa sattunut tai isompaa hajonnut. Olette onneksi niin käteviä, että äkkiä saatte korjattua tuon aidan. Täällä pihalla kaatui pari vuotta sitten todella iso koivu ja oli senttien päässä pojan ystävän takapihan lasiovesta, huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei sattunut todella mitään vakavaa. Aidan saa korjattua nopeasti mutta puun pilkkominen ja pinominen ja oksien raivaus ja polttaminen vie aika paljon aikaa.

      Poista
  7. No voihan kurjuus! Mutta onneksi oli onni onnettomuudessa, että ei tullut isompaa vahinkoa. Ärsyttävää toki tämäkin ja ylimäärästi työtä.

    VastaaPoista
  8. Hui sentään🤦‍♀️ On ollut valtava myräkkä, kun noin iso puu kaatunut ja naapurillakin vielä.
    Pelottava on tuo luonnon voima, jolle itse mahda mitään. Onneksi ei suurempia vahinkoja sattunut mutta valtava sotku ja puuhommat edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonvoimat on mahtavia ilossa ja surussa. Paljon vie aikaa tämä korjaaminen.

      Poista
  9. Huh sentään! Samoilla miettein kuin muutkin; onneksi ei kaatunut mökin päälle. Kuusilla kun on pintajuuristo, kaatuvat helpommin kuin muut puut. Vielä on monta kuusta lähistöllä, meinaatteko kaataa niitä turvallisuussyistä? On siinä siistimishommaa vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei kaatunut. Me olemme kaataneet jo nyt lukuisia puita ja kyllä nämä kuuset on pois saatava kun on niin suuria ja vanhoja. Pitää raivaus hommat alkaa viikon päästä nyt viikonloppuna tulee lapsenlapset yökylään.

      Poista
  10. Huhhuh, onhan ollut myräkkä. En ole kuullut uutisia tuostakaan, oisko ollut paikallinen myrsky. Huikean vanhat puut ja paljon käpyjä! Tuulenkaatojen raivaaminen voi olla vaarallista, kun jää jännityksiä puihin. Mun mies oli metsuri niin oli joutunut noihinkin hommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myräkkä oli ja ei ole ensimmäinen puun kaatuminen ja puut on jo liian vanhoja.

      Poista
  11. No voi sentään. Iso tuuri oli silti, että ei kaatunut minkään rakennuksen päälle pahasti.
    Mantereella onkin sattunut paljon myrskytuhoja. Meillä täällä saaressa aniharva puu kaatuu myrskyssä, kun ovat tottuneet ainaiseen tuuleen. Ainoastaan, jos tulee myrsky yllättävästä suunnasta, mutta tällä kertaa myrskypuuskat puhalsivat lännestä, josta aina kovimmin tuulee muutenkin.
    Melkoinen raivaaminen tuossa on. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuria oli kyllä nyt kuitenkin. Lännestä se tämäkin tuuli puhalsi ja kaatoi kuusen. Raivaamisessa menee jokunen tovi mutta pitää ottaa se urheilun ja liikunnan kannalta.
      Kiitos sinulle.

      Poista
  12. Onneksi ei tullut suurempia vahinkoja.

    VastaaPoista
  13. Luonto näyttää välillä voimansa. Onneksi meillä ei sentään ole pahoja tulvia eikä hurrikaaneja niin kuin muualla maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näin on nämä on vielä pieniä murheita niiden rinnalla.

      Poista
  14. Aika tuuli ollut kun tuollaisen puun on kaatanut. Eräällä tutulla oli myös hyvä tuuri. Imatran seudulla oli joku vuosi hurja myrsky. Isot alueet sai vaurioita. Mutta tutun pihassa kaksi isoa puuta oli kaatunut mitä parhaiten rakennusten väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sentään on sitä parempaa tuuria kuitenkin.

      Poista
  15. Lisää töitä teille vaikka muutenkin urakoitte paljon. Onneksi säästyitte isommilta vahingoilta ja etenkin henkilövahingoilta. Aiotteko tehdä polttopuuta kuusesta? Pärjäätte omavaraisina seuraavat 50 vuotta. Voi että on kauniit kävyt näkyvissä parissa kuvassa. Kuusi on suosikkipuuni, vaikka en sitä tietenkään myrskyssä haluaisi kohdata. Voimia teille 🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää hommia ja viime vuonna teimme polttopuuksi paljon isomman kuusen ja kyllä tästäkin niitä tulee. Meillä on kyllä jo ennestään erittäin paljon mutta ompahan vuosiksi eteenpäin kuitenkin. Lisää pitää näitäkin kaataa. Käpyoksia aion hyödyntää nyt kun niitä on erilaisiin tarpeisiin. Kiitos sinulle ❤

      Poista
  16. Kyllä luonto on sitten voimakas ja vahva. Mekin seurattiin kesällä, miten kepeästi myrsky kaatoi ison männyt lähimetsästä. Meillä kävi metsuri poistamassa neljä mäntyä pihasta tapahtuman jälkeen. Kaikki neljä olisivat rikkoneet katon tai varaston, jos olisivat kaatuneet myrskyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä on poistettu todella monia puita ja tämäkin piti lähiaikoina kaataa.

      Poista
  17. Ei mitenkää kiva näky ja ylimääräästä tyätä taas tiaros. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  18. Ei tosiaan naurattanut kun tämän näki. Kiitos sinulle ❤

    VastaaPoista
  19. Ohhoh... melkoinen rytinä on käynyt ja pitkäksi aikaa on teille korjaushommia, huh huh!!
    Jaksamista niiden kera - oletko tarjonnut havuja kukka-asetelmien tekijöille, vai ennätätkö itse?
    Taitaa nyt oma aia mennä ihan raivaustöissä tien kuinka pitkään!! Viikonloppuusi kuitenkin toivotan maltillisia ja myötämielisiä tuulia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rytinää on varmasti ollut. Kyllä minä annan muille havuja ja myös itse teen jotain niistä ne säilyvät kyllä pitkään. Viikonloppuna on lapsenlapset yökylässä joten raivaus alkaa vasta ensi viikolla.Raivausta riittää vielä pitkään . Kiitos sinulle .❤️

      Poista
  20. Huh, suuri on kuusi ja olisi varmaan ollut mukavampi se itse kaataa kuin lähteä tuulenkaatoa pienimään. Onneksi ei osunut rakennuksiin. Onko lähialueilta kaadettu viime vuosina metsää tai harvennettu niin paljon, että tuuli osuu paremmin noihin kuusiin? Onhan noita rajuja myrskyjäkin ollut muutaman vuoden sisään aika monta, ettei ihmekään, jos muutama puu niissä kaatuu. Kuusikin lähtee pintajuurisena aika herkästi kaatumaan kovemmalla tuulella. Nyt on sinulla komeita käpyoksia askartelumateriaaliksi. Tsempit raivaustöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi oli kyllä pitkä ja raivausta riittää vielä pitkään .Tämä on jo kolmas kuusi mikä on kaatunut . Pitää yrittää jossain vaiheessa kaadella lisää ennenkuin taas kaatuu itsestään.Jotain pitää kehitellä joistakin oksista ja osan annan pois mutta poltettavaksi jää vielä paljon .

      Poista
  21. Blogissani on sinulle haaste: http://vaaleanvihrea.blogspot.com/2022/10/kuusi-kuvaa-kesasta.html

    VastaaPoista
  22. Kiitos pitää käydä kurkkaamassa ❤️

    VastaaPoista