torstai 6. lokakuuta 2022

Kukat ennen kellariin siirtoa

 Kukat on nyt siirretty lasituksen sisälle jo joitakin aikoja sitten ja siellä saavat jatkaa kukintaansa myös vielä jonkinaikaa . Sinisarja aloitti kukinnan todella myöhään joten annoin sille mahdollisuuden viedä se loppuun . Tässä samassa ruukussa on myös valkoista vaikka se ei nyt kukkia tehnytkään . 







Kukka on todella kaunis ja kukkanuppuja on paljon . Katossa roikkuu melko suuri tulitikkukaktus . 


Leikkasin yhdestä pelakuusta kaikki kukat pois ja laitoin maljakkoon ne on ollut nyt jo todella kauan vedessä ja kukkivat edelleen hienosti . Uusia alkuja en kuitenkaan näistä ota nautin vain nyt näistä viimeisistä kukista ja sitten kompostiin  . Poistin paljon lehtiä myöskin ja etenkin läheltä multaa . Näin ilma kiertää ja homehtumista ei tapahdu . Tällaisessa tilassa ensimmäinen pelakuu vietiin kellariin . Olen aikaisemmin leikannut vielä lyhyemmäksi mutta nyt jätin hieman enemmän vartta kerkiää sitä sitten keväällä leikellä . Se on myös altakasteluruukussa joten vesi minkä kellarissa annan ei mene mullan pintaan . Hyvin on kukat näissä pärjännyt sillä minulla on kaikissa kellarissa talvetetuissa samanlaiset  . Pyykkiä olen nyt kuivattanut telineessä ja lasituksen sisällä . Ei tarvitse huolehtia sataako yöllä ja niihin tulee tosi raikas tuoksu . 


Lasituksen sisällä kukkii vielä ahkerasti kaksi pelakuuta toinen Kron Prinsesse Mary valkoinen ruusun-nuppu pelargonia talvehtii kuitenkin sisällä koska en uskalla sitä viedä kellaritiloihin . Kukkia on vielä paljon vaikka veden saantia olen vähentänyt rajusti . 



Toinen on "vanharouva"  mikä menee kellariin talveksi mutta kukkikoon nyt tämäkin vielä kun pakkasia ei ole vielä tulossa . 




Sain myös uuden ihanan yksilön Sallalta hänen vieraillessa ja nimi kyltissä luki että Attar of Roses . Lehdet on hennon vaaleanvihreät ja varsin viehättävät . Toivon että saan tämän talvehtimaan . En vielä tiedä vienkö sen kotiin valvovan silmien alle vai jätänkö mökin viileyteen . Ehkä pitäisi kuitenkin istuttaa se pieneen altakasteluruukkuun jos jätän sen mökille  olemme kuitenkin viikot poissa . Pitää miettiä 🤔 


Oletteko te vienyt jo kaikki talvisäilöön vai vieläkö annatte kukkia sisällä 🤔🌷

Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




34 kommenttia:

  1. Hei Nila!
    Aivan ihana tuo sinun Agapanthus. Olen kerran saanut sen talvehtimaan kasvihuoneessa, mutta ei se paljon kukkinut seuraavana vuonna. Pelargoniat minulla on vielä kasvihuoneessa, haluaisin ne säilyttää ensi vuodeksi mutta minulla ei ole oikein sopivaa paikkaa. Yritän kuitenkin.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä tykkään myös tästä sinisarjasta ja etenkin kun se on matkamuisto Madeiralta vuosia sitten. Onneksi meillä on hyvä kellari ja mökki missä voi kukkia säilyttää. Toivottavasti sinä myös onnistut talvettamaan omasi. 🌷

      Poista
  2. Äitini pelargoniat on aina olleet ihan tavallisessa huoneiston lämmössä ja aina olleet kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ennen ne pärjäsivät tavallisessa huoneenlämmössä kun oli puu lämmitys mutta nyt tuppaa olemaan liian kuivat huoneilmat.

      Poista
  3. Koriasti sinisarija kukkii. Mulla kukkii joka yksilö, tänä kesänä, vaan yhyren kukan voimin. Lasikuistilla onki hyvät olot viälä kauvan aikaa. Mun pelargonit o viälä terassilla, mutta pitääs jo ruveta tuamahan niitä sisälle, vinttihin. Tapaan niitä kans leikkoja, vaikkeivat nuan valtavia ookkaa ku sun omat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sinisarja on vieläkin komeampi kun on aukaissu lisää nuppuja. Juu terassilla ne pärjää vielä pitkään mutta kyllä minä kohta "vanhanrouvan " sinne kellariin kiikutan. En ainakaan kastele enään.

      Poista
  4. Tällä viikolla siirrin kasvihuoneesta kukat kellariin. Leikkasin pelakuut lyhyeksi ja olivat niin täynnä kukkia että leikkelin niitä Minäkin maljakkoon. Pari isoa,vanhaa pelakuuta tuon sisälle talveksi,en raski viedä kellariin. Verenpisarat ,tähtisilmät ja nukenkaulukset talvehtivat kellarissa. Marketta on vielä täydessä kukassa,jätin sen vielä rappusille piristämään syksyä. Meillä ei ole ollut vielä yöpakkasia,mikä on todella harvinaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin leikkaan pelargonioita ennen kellariin vientiä mutta en nyt niin lyhyeksi kuin viime syksynä. Sinulla on paljon ihania talvetettavia. Meillä oli kauan sitten yksi pakkas yö mikä vei kukkia ja kurkut sekä kurpitsan. Kurkut oli jopa peitetty kun oli sitä koko ajan muutenkin mutta ei auttanut. Mutta tällaista tänä vuonna.

      Poista
  5. Upeasti vielä sinun pelargoniat kukkivat. Varastoon nostin yhden ruukun, jossa oli pelargonioita, saa nähdä kestääkö siellä talven yli.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oletko koettanut talvettaa ikkunalla. Minulla on täällä kotona muutama pelargonia asumme rivarissa ja on ne täälläkin mennyt talven yli.
      Kiitos ihania alkuviikon päiviä.

      Poista
  6. Kauniisti kukkivat vielä sinisarja ja pelargoniat.
    Olen vienyt jo ruukkukasvit noin + kymmenasteiseen varastoon ja autotaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minulla on vielä kaksi pelargoniaa viemättä ja siinä minunkin kellariin viemiset on tänä vuonna. Niin onhan minulla vielä pari muutakin ruukkua ulkona seinän vieressä mutta en pidä nyt vielä kiirettä.

      Poista
  7. Upea tuo sinisarja! Lasitettu terassi on hyvä välivaihe ennen talvetuspaikkaan vientiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juu kyllä siellä voi niiden katselua jatkaa.

      Poista
  8. Sinisarjan kukka on todella kaunis. Lasitettu terassisi toimii hienosti kukkien välisijoituspaikkana tai varmaan menestyvät siellä koko talvenkin, jos joku peruslämpö on ympäri vuoden.
    Kiikutin viikolla talvetettavat autotalliin, jossa saavat olla mahdollisimman pitkään. Autotallissa ei ole lämmitystä, joten kovilla pakkasilla lämpötila laskee siellä nollaan. Sen vuoksi kasvit muuttavat myöhemmin kellariin (jossa taasen on hiukan liian lämmintä). Pelaguut ovat työhuoneessa läpi talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä kyllä lasituksen sisällä lämpötila menee samoihin lukemiin kuin ulkonakin.
      Pelargonioita on minulla myöskin kotona huoneessa läpi talven ja pärjäävät kyllä.

      Poista
  9. Kyllä se on joka syksy yhtä vaikeaa raastaa upeasti kukkivat pelargonit sisään talvetukseen. Vaikka aloittaisi aikaisin keväällä, kiire tulee joka vuosi. Omani ovat sisätiloissa lamppujen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole kummallista aina se syksy yllättää. Minulla on kotona muutama pelargonia ja ihan ikkunalla on ja hyvin on mennyt.

      Poista
  10. Ihanasti pelakuut vielä kukkivat ja sinisarjakin noin komeasti. Minulla ei sinisarja kukkinut tänä kesänä lainkaan. En tiedä, miksi. Olisiko sitten ollut liian pilvistä ja sateista? En ole vielä nostanut mitään kasveja sisälle. Ainoastaan karjalanneito on ulkovaraston ikkunalla kun se ei siedä yhtään kylmää. Muut odottelevat seinän varressa ja osa jopa maassa sisälle tai kellariin vientiä. Toivottavasti se hetki tulee vastaan mahdollisimman myöhään. Talvehtivat minusta paremmin kun ei tarvitse olla puolta vuotta pimeässä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastaus tulee nyt aika myöhään mutta kiirettä on ollut liikaa.
      Näinhän se on että mahdollisimman vähän aikaa kellarissa niin se olisi paras vaihtoehto.
      Kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa 🌷

      Poista
  11. Sinulla kukat on niin hyvin voivan näköisiä vielä syksylläkin. Olet oikea viherpeukalo.

    VastaaPoista
  12. Tuo lasitettu terassi on kyllä super hyvä! Katseeni kiinnittyi tuohon hienoon seinätekstiiliin ♡ Minä haravoin tänään lehtiä. Nyt on rakko peukalon juuressa. Ei ollut hanskoja kädessä, ei ollut juu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuo seinävaate on Lapuan Kankurien nimeä en tiedä. Lehtiä pitää meidänkin taas haravoida kuinkahan monennen kerran. Rakko tulee yllättävän nopeasti ja hanskat kannattaa juurikin niiden estämiseksi laittaa käteen. 🤗

      Poista
  13. Kauniisti on kukkasi kukkineet, Viherpeukalo ihan selevästi :)) olet.,Kellari on hyvä jemmapaikka talveksi kukille.
    Ihanaa syksyn jatkoa,ja mukavia touhuja Nilalle ;)

    t.Liisukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kellarissa tuntuvat kukat säilyvän hyvin ja se on hyvä asia niin ei tarvitse tuvassa niitä säilytellä kuin muutamia .
      Kiitos kuin myös sinne sinulle. ❤

      Poista
  14. Kaunis tuo sinisarja 💙ja kauniit myös nuo pelakuut 🌺🌺Meidän pihalle laitettiin keväällä joitakin pelargonioita, ja ne kukkivat pitkään kauniina, mutta ovat nyt vähän kurjan näköisiä. Kaunista uutta viikkoa sinulle💐

    VastaaPoista
  15. Sinisarja tuo mieleen ihanania muistoja Madeiralta. Siellä paljon näkyi sitä puistoissa.
    Kauniissa kukassa vielä vaaleanpunainen pelargonia.

    Luin ohjettasi talvehtimiseen.
    En ole onnistunut pelagonioita saamaan kasvamaan kellarista tuonnin jälkeen keväällä.
    Joka kesä ostan uudet.

    Lasitetulla parvekkeella kaksi pelargoniaa kukkii runsaasti.
    Joskus marraskuulle pitkälti selvinneet lasituksen suojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madeiralta mekin sen toimme monta vuotta sitten.
      Kastelukin on tärkeää miten sitä kastelee talven aikana kellarissa. Altakasteluruukut on minusta hyviä sinne laittaa hieman vettä pari kolme kertaa talven aikana. Minulla on ollut vuosia samat pelakuut.
      Lasituksen sisällä menestyvät vielä pitkälle syksyyn. 🤗🌷

      Poista
  16. Sinulla kyllä niin kukoistavat kaikki kukat. Ensi kesää taas odotellaan. On ollut kaunis syksy.
    Aina niin ihana tuo teidän lasiveranta. Kiva syksylläkin viettää aikaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  17. Kukat on vielä aika hyvässä hapessa saa nähdä kuinka pitkään.
    Lasiveranta on kyllä ihana ja vielä vietämme siellä aikaa.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle vaikka vastaus on paljon myöhässä. Uusi viikko on taas alkanut. 🤗🌷

    VastaaPoista