Tätä olen tuuminut olen ollut mukana jonkinverran ( katselupuolella ja ennenkaikkea suunnittelussa )kun mökin laajennusta on tehty tai vanhaa puolta on korjattu. Olisiko minusta rakentajaksi? Tuumasta toimeen ja ei siinä kauaa nokka tuhissut kun esikot saivat mökin päälleen. Tämän tein varjostuksen takia ja sen jälkeen on satanut koko ajan vettä .
Siellä ne pikkumökissä vahvistuvat aina seuraavaa siirtoa varten.
Minulla on näitä esikoita jonkinverran mutta nyt ostin seitsemän minulle uutta esikkoa .Kyseisellä henkilöllä oli valtava kokoelma erilaisia esikoita ja perennoja yleensäkin.
Hei Nila!
VastaaPoistaToivottavasti sinun esikot viihtyy, onhan siinä katto ja seinät.
Hyvää Juhannuspäivää.
Terveisin Marika
Kyllä nyt ainakin vielä ovat hengissä.
PoistaKiitos.
Hauska talo, jonka iso paha susi kyllä taitaisi puhkua kumoon ;-)
VastaaPoistaAmurinkärsäkalla on aika helppo, sillä se pärjää täälläkin. Tänä vuonna se on noussut mukavasti katajan varjosta aika kuivasta penkistä, joka vuosi ei tee näin montaa lehteä, kun on liian kuivaa. Mutta ei myöskään kuole.
Onneksi tässä ihan lähellä ei ole ollut susihavaintoja.
PoistaMinulle ihan uusi tuttavuus tämä Amurinkärsäkalla
Aika hienon talon sinä esikoille olet pystyttänyt😄Toivottavasti osaavat arvostaa vaivannäköäsi ja kasvavat komeasti!
VastaaPoistaToivottavasti olisi tarkoitus siirtää vielä loppukesästä ihan penkkiin.
PoistaPäätin käydä katsomassa muiden bloggaajien kuvat ja sanomassa heippa ja hyvää juhannuksen jatkoa!
VastaaPoistaKiitos sinulle ja hyvää alkanutta viikkoa.
PoistaMinä vain tyydyn ihailemaan sinun esikoitasi ja komeaa puutarhaa. Hyvää sunnuntaita!🌹
VastaaPoistaKiitos ja hyvää alkanutta viikkoa.
PoistaKyllä näitä possutaloja tulee kyhättyä. Pääasia on, että antaa tarvittavan suojan hetkeksi. Kovin lupaavan näköisiä kukkia pilkistää pusseista.
VastaaPoistaTämä oli minulle eka kerta kun taloa pystytin aurinkoa estämään. Tosiaan satanut on joka päivä.
PoistaEsikot saivat hienon kesämökin. Talvilämmin se ei taida olla.
VastaaPoistaEsikkojen lähettäjä on pakannut ja merkinnyt kasvit hyvin. Toivotan reipasta kasvuvauhtia jokaiselle.
Kesämökki ei meina pysyä kasassa kun koko ajan sataa.
PoistaLähettäjä on viimeisen päälle hyvä näissä asioissa.
Kiitos sinulle.
Esikoita löytää joskus parhaiten toisilta harrastajilta. Hyvä saalis.
VastaaPoistaJuurikin näin...hyvä saalis .
PoistaOho, aivan uutta tietoa minulle. Että siis esikoita pitää näin hoitaa ens alkuun.
VastaaPoistaNo ei nyt taloa pidä rakentaa mutta aurinko suoja on hyvä olla olemassa jos oikein porottaa.
VastaaPoistaMutta näin tällä kertaa....vesi sateet jatkuvat.
Niinhän se on, että silloin kun oikein näkee vaivaa ja kyhää rakennelmia auringolta varjostamiseksi, sataa päivätolkulla vettä. Mutta olipahan mökki valmiina, jos olisi sattunutkin aurinko paistamaan. Hienot esikot olet saanut, ei tule taimistoilla ihan joka päivä vastaan noita lajikkeita.
VastaaPoistaJuu minua toisaalta naurattaa...kerrankin kun pääsin näyttämään rakennus taitojani niin alkaa satamaan ja joka päivä 😃.
PoistaUpeat on esikot ja olet oikeassa taimistolta ei löydä.
Hienoille esikoille tuli käyttökelpoinen talo, ehkä vielä tarvitaan paisteelta suojaa.
VastaaPoistaKiitos tämä talo on jo siihen mennessä kun aurinko alkaa paistamaan vettynyt puhki.
PoistaEn ole löytänyt esikoita myynnissä mistään ja olinkin onnessani kun sain ostettua harrastajalta suoraan kaksi tainta.
VastaaPoistaEsikoita on hyvin vähän tarjolla. Onneksi minä sain nämä ostettua .
VastaaPoistaIhanat uudet esikto, toivotaan niille menestyksekästä kasvua ja eloa.
VastaaPoistaKiitos sinulle ihania on.
VastaaPoistaSinusta on ihan minkä tahansa rakentajaksi - mihin vain päätät ryhtyä....
VastaaPoistaKiitos ei kai nyt sentään....mutta kaunis kiitos.
VastaaPoistaEsikot ovat aivan ihania 💕 Sinä hoitelet taidolla ja rakkaudella.
VastaaPoistaKiitos esikot viihtyy täällä hyvin.
PoistaIhania esikoita! Ja viihtyvät varmasti rakentamassasi väliaikaisessa talossa:)
VastaaPoistaKiitos nyt talo on jo poistettu.
VastaaPoistaUpeat on kukat. Meillä piti laittaa tilliä uudelleen kasvamaan. Edelliset ei jostain syystä alkanut kasvamaan.
VastaaPoista