Joka vuosi minä päätän että perennoja en kylvä keväällä . Syystä että joudumme ottamaan purnukat mukaan anoppilaan kun mennään häntä muuttamaan kesälaitumille.
Siinä on melkoinen rumba kaiken muun tavaran lisäksi ottaa mukaan . Joka kevät putsaamme myös hänen kaivon ja siihen tarvitaan erilaisia tavaroita ja pumppu letkuineen kaivon tyhjennystä varten . No joka tapauksessa siemeniä on taas hankittu. Ostin viittä erilaista perennan siementä yksityiseltä myyjältä.
Toinen on miten olen saanut varmaan toista sataa uutta perennaa on vaihtokauppa . Ostin myös muutamia esikoiden alkuja yksityiseltä viime vuonna. Ne on minusta myös kohtu hintaisia. Minä rakastan esikoita ne on keväällä upeita kukkijoita.
Siemenet on todella pieniä kahdessa pussissa.
Ostin
Varjonäkki
Punakolmio lehti
Japanin esikko ( vaaleanpunainen)
Metsäalppikello
Valkoinen sinivaleunikko siemenet .
Onko teillä kellään kokemuksia mistään näistä siemenistä ja perennoista. Kerro minulle minkälaisessa paikassa teillä ne kasvaa jos teillä niitä on .
Ostin myös uuden mallisia/ kokoisia muovilaatikoita Rustasta - 50% . Hinnaksi jäi muistaakseni alle 7e kappale. Nämä oli mukavan matalia mutta tarpeeksi kuitenkin korkeutta. Nämä voi pakata kuljetuksen ajaksi päällekkäin. Minulla on kaksi toisen mittaista laatikkoa vielä lisäksi mutta nämä tuntui korkeuden puolesta paremmilta.
Saa nähdä saanko näihin neljään laatikkoon mahtumaan kaikki myös hyötykasvi purkit.
Me joudumme kuskaamaan jossain vaiheessa näitä myös kodin ja mökin väliä. Sentakia tämä on osittain vähän haasteellista tämä viljely. Vielä en siemeniä piilota.
Oletteko te kerännyt minkälaisia perennan siemeniä?




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti