tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kantojen poistoa

Juhannus meni ja minä jäin vielä mökille odottelemaan kannon nostajaa. Kyllä olikin pitkä päivä minulla ja kuskilla. Kantoja oli neljä valtavan isoa ja muutama pieni. Ja emme halunneet mitään valtavaa konetta pyörimään pihalla.























Piha oli kuin taistelutanner, mutta siedettävässä kunnossa kiitos kuskin. En jaksanut kuvata enää lopputulosta. Pitää loppuviikosta saada korjailtua montut ja kylvää nurmikon siemen pressu laitetaan vielä takaisin maan päälle syksyyn asti tai niinkauan kuin penkkejä aletaan työstämään.



14 kommenttia:

  1. Ei ihan pieniä kuoppia tullutkaan, mutta lopputulos on varmasti hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei arvannut miten syvällä olivat juuret. Rinteeseen on aikojen saatossa kipattu vaikka mitä. Puu oli jäänyt runko-osastaan jo maan sisälle.

      Poista
  2. Aikamoinen urakka, mutta varmasti lopputulos on vaivan arvoinen. Kauniita ja reheviä perennalueita on pihallanne. Ihastelin niitä jo tuossa edellisessä postauksessa. :)

    VastaaPoista
  3. Onpas mahtava monttu, mutta ympäristö säilyi siistinä! Isommasta koneesta olisi varmaan jäänyt syvät jäljet pihaan. Saitkin erinomaiset paikat mahdollisille uusille istutuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia monttuja oli kolme. Kaksi kantoa oli jopa melkein yhdessä. Ja kyllä aikamoiset jäljet jäi kulkureitistä kun samalla levitettiin pressun alla kahdessa kasassa olevat mullat. Kauha vain vaihtui. Mutta kyllä se siitä.

      Poista
  4. Kannonpoistosta jää väistämättä aina vähän roisit jäljet, mutta aika pian nurmikko paikkauskylvön jälkeen näyttää taas entiseltään. Meillä on vuosien saatossa kaadettu pihaltamme 23 koivua. Keväällä lähti sitten viimeinenkin nurmialueella ollut. Viime vuosina olemme tilanneet tutun kannonjyrsijäurakoitsijan poistamaan kannot. Kone jyrsii kannon sen sijaintipaikalla ihan pieneksi mujuksi ja piha säästyy näin vaurioitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä jyrsintä keino on varmasti hyvä juttu. Me haluttiin samalla juuret pois ja pientä lisäraivausta ja lisämaan tuontia paikalle. Niihin on tulossa aikamoiset perenna istutukset.

      Poista
  5. Ohhoh, kylläpä kannonpoisto onkin roisia hommaa. Minä odottelen kiltisti kantojen lahoamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös paljon kantoja joita me odotellaan lahoavan. Nämä ovat poikkeus.

      Poista
  6. Ihme miten paljon mänty kestää lisämaata juuriensa päälle. Kuusi ja koivu eivät kestä paljon mitään. No nyt on kannot pois ja uudet suunnitelmat muhimassa. Niiden lopputulosta odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä olivat koivun kantoja. Ja maata oli paljon kerätty aikojen saatossa. Yksi oli iso leppä ja näin saimme juurivesat kannonpoistolla heti kuriin.

      Poista
  7. Melkoinen myllerrys seuraa näitä kaivuuhommia, mutta sitten ovat harmilliset kannot poissa ja uudet mahdollisuudet käyttää tilaa. Työn iloa vaan nurmikon ja muun työstämiseen!

    VastaaPoista