lauantai 9. tammikuuta 2021

Tuijia , iiriksiä ,saksankurjenmiekkoja ,laukkoja , punatähkää , pikkusydäntä ,amerikanvuokkoa ja pionia sisältävä penkki

 Minä olen ajatellut omien penkkiä kohdalla niin että jokaisen penkin ei tarvitse kukoistaa keväästä myöhäiseen syksyyn kunhan on parhaimmillaan jossain vaiheessa vuotta . Ja siksi jokaisessa penkissä yhtä lukuunottamatta on  ensinnäkin havuja . Ja sitten onhan vielä perennojen lehdet mitkä jäävät kukinnan loputtua paikoilleen niin niitäkin ajattelen minkä muotoisia ne ovat ja pystyvätkö kauniina kuinka pitkään . 


Tässä on esittelyssä yksi iso penkki missä on kolmessa kerroksessa minun rakastamia iiriksiä ja saksankurjenmiekoja . Ensimmäisenä alkaa kukkia edessä matala tumma ja senjälkeen heti niiden takana samanvärinen mutta hieman korkeampi . Pioni pehkojen välissä kasvaa myös siirtämiäni laukkoja joiden lehdet onneksi peittyy pionien lehtien varjoon  . Laukan lehdistö menee rumannäköiseksi melko pian . 


Tässä pionien takana kulkee jonkinlainen käytävä ( hoitotoimenpiteitä varten)  saa nähdä kuinka kauan ennenkuin se on umpeen kasvanut  . No olen ajatellut harventaa sitten iiriksien kasvustoa reunoilta . 










Sitten on vuorossa myös tuijien välissä samanväriset iirikset  . Samassa alkaa myös tuijien edessä erilaiset saksankurjenmiekat entistä enemmän aloittaa kukintaansa .  




Tässä vaiheessa laukat on kukkineet mutta siemenpallerot koristaa vielä pitkään samalla alkaa tuijien edessä avautua yhä enemmän erivärisiä saksankurjenmiekoja  ja pionien nuput alkaa pullistumaan.. 






Oikeaan päähän on tarkoitus ( alakuvat) lisätä vielä lisätä iiriksiä tai saksankurjenmiekkoja. 
Etualalle kun on istutettu pikkusydäntä ja sitä lisäilen hieman niin se kukkii pitkään vaikka muut ovat jo kukinnan lopettaneet . 


20. 8  ( alakuva) tässä on kaikki muut lopettaneet kukinnan paitsi pikkusydän ja oikealla aloittaa punatähkä mitä lisään kun penkki saa jatkoa vasemmalle  mutta saksankurjenmiekkoja  ei vasemmalle tule. . Nyt voi tarkastella penkkiä lehtimuotojen perusteella ilman suurta kukintaa . Minusta ei paha ja aukkopaikat kun vielä täyttyy . Tähän minä pyrin. Tämä tila säilyy vielä pitkään. 



Mutta palataan pioni vaiheeseen Pioni pehkoja tässä penkissä on kymmenen ja oli tarkoitus että olisi vuoron perään valkoinen ja vaaleanpunainen  . Juurikin siksi että niissä olisi vähemmän väriä kun takana kurjenmiekat ovat niin värikkäitä  . 





Yhä uusia erivärisiä kurjenmiekkoja avautui ja minä yritän jossain vaiheessa ehkä syksyllä niitä järjestää vähän parempaan värimuodostelmaan . Pitää laittaa jotain lankoja niihin kun ovat lehdiltään niin samannäköisiä . 












Tässä kohtaa pionien kohdalla muisti petti hieman tuli myöskin yksi tummempi vaaleanpunainen ja kaiken lisäksi matala  . Tämän minä siirrän jossain vaiheessa pois ja samalla pitää katsoa minkävärinen on vielä yksi mikä ei kukkinut ollenkaan . Kuvat eivät ole nyt ehkä oikeassa aikajärjestyksessä mutta siihen en nyt takertunut . 


Kurjenmiekkojen joukkoon oli myös eksynyt näitä matalampia ( yläkuvassa)  vasemmalla ja sama alakuvassa . Oli todella hankalaa hahmottaa värejä ja kokoja kun näistäkin osa ei ollut koskaan kukkinut vielä . Tämä yksilö kyllä kukki aiemminkin mutta kun en tarpeeksi nopeasti kukinnan jälkeen siirtänyt en enää muistanut missä se oli kaikkien samanlaisten lehtiparien joukossa. 






Nyt teille herää varmasti kysymys että mitä minä tällä postauksella ajan takaa ❓🤔 Minähän kerron  . Miten minä saisin selkeytettyä tätä penkkiä kukinnan osalta minusta on aika kirjava. Onko teistä ❓

Haluisin kuitenkin säilyttää iirikset ja kurjenmiekat isoina ryhminä . Pitäisikö vähentää värejä vai mitä. Antaako olla vai eikö olla sekametelinä 🤗😁❓
Jos jotain värejä poistaa niin mitkä ja mitkä jäisi. ❓

Minullahan on näitä vielä muuallakin penkeissä erivärejä ja lajeja. 


Mutta tällaista tällä kertaa. 

49 kommenttia:

  1. Aika ajoin haaveilen aina kovin järjestelmällisestä ja tarkasta kukkamaasta, mutta toimin täysin päinvastoin ja istuttelen surutta kaikkea sinne tänne. En siis näe kukkamaatasi yhtään huonona. Ihania näyttäviä kukkia. Hienoja värejä ja runsautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Nämä kyselyt on niitä mielipiteiden kyselyjä mitä on mukava kysellä ja saada.

      Poista
  2. Liisukka sanoo:että aivan ihana kukkapenkki,just tuollaisena,paljon eri värejä,iirikset,ovat todella kauniita,🌷🌻🌼🌺🌹🏵🌸,

    VastaaPoista
  3. Onpa erikoisen kauniita punertavakukkaiset kurjenmiekat❤
    Ovatko mahdollisesti jotain vanhaa kantaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt en kyllä muista olenko ostanut mistä? jos on niitä mitä muutamia vuosia sitten ostin Türistä niin voi jopa olla 🤔. Siellä on paljon mummoja mitkä myyvät puutarhansa tuotteita.

      Poista
  4. Minusta kukkasi sointuvat hyvin toisiinsa. Olet laittanut vain muutamia lajeja ja niiden värit on tosi kauniita. Pikkusydäntä kun lisäät siihen eteen niin muuta ei kannattais tehdä. Kurjenmiekkojen värit aivan ihania. Kesää odotellessa (pakkasta -28 astetta ) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Pikkusydäntä lisäilen kyllä. Teillä on hirveän paljon pakkasta meillä ei kuin ehkä pari astetta. Lämpöä odotellessa.

      Poista
  5. Olen ajatellut omista kukkapenkeistäni samaa: liian paljon eri värejä ja eri lajeja. Olisi selkeämmän näköistä, kun rajoittaisi valikoimaa: samansävyiset kasvit yhteen penkkiin. Muuta viisasta en osaa sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tulee aina kaikkea pohdittua ja kyseltyä vähän muidenkin mielipiteitä mutta tekee kuitenkin niinkuin omasta mielestä on hyvä 😁

      Poista
  6. Ajattelisin että on palkitsevaa kun tekee mieleisensä pitkän tähtäyksen suunnitelmat. Itse olen pitänyt periaatteena sitä että 1) kasvit ovat helppoja ja 2) pihassa on jotain kukkivaa tai vihreää joka vuodenaikana. Kannattaa tehdä oman maun ja jaksamisen mukaan.

    Tuo sinun eka kuvasi miellyttää kovasti; kasvisuunniltemaa, perinteinen vanhan ajan aita ja niin suloinen ja kaunis ihanan vihreä rakennus ylhäällä 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä satsaan myös vanhoihin perennoihin ja ne usein on helppohoitoisia. Oman maun mukaan mennään mutta on mukava kuulla kuitenkin mielipiteitä 🤗.
      Kiitos sinulle sanoistasi. Tuo vihreä rakennus on kellari minkä päällä on työkaluvaja ja sen väri kyllä vaihtuu toiseksi kun kerkiämme. Se tulee samanväriseksi kuin mökki.

      Poista
  7. Sun penkit on sitte maharottoman kokoosia :) Voi jestas miltä ne näyttäävät ku kasvit o täyskokoosia. Sullon hyvä irea tämän penkin kans. Toteutat vaan kaikki suunnittelemas siirrot, nii tuloo viälä parempi. Hauskasti sattuu punaane piooni punertavan saksankurijenmiakan etehen. Mäki tykkään kurijenmiakkojen kukista, mutta miksei mulloo yhtäkää saksankurijenmiakkaa!?! Niisku on nii hianoja färiäki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos penkit on kyllä reilunkokoisia mutta pihapiiri on niin aukea ja isohko että pienet ei oikein näkyisi missään.
      Kiitos kiva kuulla vähän mielipiteitä ja joitakin siirtoja tulee varmasti.
      Saksankurjenmiekkoja minulla on reilusti erilaisissa väreissä.

      Poista
  8. Kyllä on upeita kukkia ja niin minunkin lemppareita. Tulee ihan kesäinen olo niitä ihaillessa. Iirikset on niin ihania tuhansine väreineen ja kukkivatkin melko kauan. Nyt täytyy myöntää, että tekstiäsi unohdin lukea, kun niin katselin kukkia tarkasti. olet melkoinen viherpeukalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä on minunkin lenpiperennoja ja iiriksien lehdet on kauniita kukkien jälkeenkin. Ajattelinkin että pitää tehdä vähän kesäisempi postaus välillä.
      Kiitos kehuista.

      Poista
  9. Kurjenmiekat on niin hienoja! Itsekin hankin pari lisää viime kesänä, mutta sinulla on mahtava määrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hienoja, niitä kyllä löytyy vielä lisääkin muista penkeistä.

      Poista
  10. Olet onnistunut täydellisesti. Teidän piha/puutarha istuu upeasti maisemassa. Tuo aita kukkapenkin taustalla korostaa harkiten valittuja, keskenään sopivia kukkapenkin kasveja. Hyvin suunniteltu, huolella hoidettu kokonaisuus palkitsee hoitajansa koko kesän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Aita kyllä miellyttää meidänkin silmään. Kun pääkukinta on ohitse voi keskittyä lehtien muotoihin.

      Poista
  11. Hieno kokonaisuus jo tuommoisenaan, en juurikaan mitään muuttaisi. Jos kurjenmiekkojen 'liiallinen' värikkyys sinua jotenkin häiritsee, siirrä pois ne mitkä eivät mielestäsi joukkoon kuulu.
    Minusta runsaus on juurikin hyvä juttu. Kivasti ne tuijat siellä taustalla antavat ryhtiä ja raameja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotain pitää vielä poistaa mutta katsotaan myöhemmin. On mukavaa kuulla myös muiden mielipiteitä vaikka vain kuvien perusteella annettuja 🤗
      Runsaista istutuksista minäkin pidän ja tuijat antavat taustan ja suojan niiden takana alkaviin rinteisiin.

      Poista
  12. Sinun kukkapenkkisi ja istutusalueesi ovat valtavia. Hyvän näköistä, kun kasveja on yhtä sorttia paljon, vaikka värejä olisi enemmänkin. Istutusalueet on myös ihailtavan hyvin hoidettuja. Eipä näy väleissä rikkaruohoja.
    Miltä näkymä kurjenmiekkoineen ja iiriksineen sinusta itsestäsi näyttää? Jos joku väri sinua häiritsee, siirrä se toisaalle. Jollei häiritse, iloitse ja nauti. Itsellehän me puutarhojamme rakennamme, eikö vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutukset on aika isoja koska meillä on aika iso pihapiiri. Pienet ehkä hukkuisi näkymään. Kyllä rikkoja on mutta yritän saada ne kuriin ja perennat kun kasvaa nekin vähenee. Kitkin tämän penkin vielä syksyllä toivottavasti auttaa keväällä hoitoa koska tämä laajenee vasemmalle ja yhtyy näin majakkapenkkiin. Aikaa menee penkin tekoon eikä olisi heti mieli tehdä kitkemistä.
      Näinhän se on että itselleen sitä mutta kiva on kuulla muidenkin mielipiteitä vaikka vain kuvien perusteella.

      Poista
  13. Nyt tuli kyllä niin ikävä kesää. Oikeen aika hyppy kesän kauneuteen kun ihastelin kukkaisiasi. Kauniit istutukset,tuttuja kukkia,minulla myös osaksi samoja. Pioni on kaunis,se ei menestynyt en saanut sitä kasvamaan. Minulla paljon sisustukseen kuivattanut noita onko nimeltää tuo pallokukka Laukka. Onneksi kesä on vielä edessäpäin. Ai niin kiitti silloin vinkistä minä ostin pähkinöitä,kun kävin kaupassa. Iloa alkavaan viikkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tehdä yhden kesäisemmän postauksen välillä niin päästään mukaan taas tunnelmaan 🤗😁
      Pioneja minulla on yli kolmekymmentä kappaletta, mikähän siinä nyt sitten kun et saanut menestymään ne on minusta helppoja saada juurikin menestymään 🤔
      Pähkinät on terveellisiä ja juurikin kivaa naposteltavaa mutta juurikin myös kohtuudella.
      Kiitos, mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle.

      Poista
  14. Onpas upeat kurjenmiekat. Minulla on yksi siskon pihasta tuotu ikivanhaa kantaa oleva saksankurjenmiekka joka leviää kuin häkä, se pitää jakaa viimeistään 3-4 vuoden välein.

    Minusta tuo istutus on kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenmiekat on kyllä upeita ja minullakin on todennäköisesti sitä samaa kantaa mutta ne on muista erillään olevassa penkissä etteivät ne leviäisi muiden joukkoon. Ne on kyllä helppoja tunnistaa punertavasta alkuniskastaan.
      Kiitos sinulle ❤

      Poista
  15. Ei penkkisi ole minusta liian värikäs. Siniset ja punaisen sävyt sopivat kuitenkin hyvin yhteen ja valkoinen raikastaa kokonaisuutta. Täällä oli jo joku vinkannut samaa mitä itse ajattelin, eli mieti kesällä, mikä kohta erityisesti häiritsee silmääsi ja siirrä sieltä väärän värinen yksilö muualle. Joskus jo yhden kasvin siirto saattaa auttaa. Ainakin itselleni kävi niin, kun vaaleanpunaisten, valkoisten ja sinisten välissä oli pienellä alalla keltaista päivänliljaa. Suunnitelmissani niiden piti kukkia eri aikaan kuin muiden kasvien, mutta eikö vain kukinnat sattuneet päällekkäin kaikilla :D Siirsin keltaiset muualle ja nyt kohta toimii hyvin.
    Mutta sitten asiaan: kuinka saat kukkimaan iiriksesi noin komeasti? Minulla ei kuki kuin vanha perinnekasvi saksankurjenmiekka (olisikohan peräti samaa kuin sinulla tuossa ensimmäisessä kuvassa) eikä sekään kunnolla viime talven kurituksen jälkeen. Se kukkinee taas tänä vuonna paremmin, mutta mites saan nuo muut kukkimaan? Lehteä tekevät ja muuten näyttävät voivan hyvin. Siperiankurjenmiekkaa minulla on kolmessa eri penkissä eri valo-olosuhteissa ja kosteusoloissa, mutta yksikään ei ole suostunut kukkimaan ja sekös harmittaa! Yhden penkin siperialaiset ovat jo niin isojakin, että ne pitää jakaa tänä vuonna. Tukehduttavat muuten kaikki muut viereltään. Mitähän ne erityisesti kaipaavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä, pitää jotain siirtoja tehdä kukinnan jälkeen. Mutta kiva kuulla vähän muidenkin mielipiteitä vaikka vain kuvien perusteella annettuja 🤗
      En osaa oikein muuta sanoa niiden kasvatuksesta että annan aina kevät ja syksy lannoituksen ja istutan ne ihan pintaan niin että juurikin vain pysyvät pystyssä istutuksen jälkeen. Sitten seuraavina vuosina kun juuripaakut ovat puolet korkeudestaan näkyvissä heitän lapiolla pari settiä uutta multaa päälle. Olen lukenut että eivät kuki jos on liian syvälle istutettu. Leikkaan myös varret kun istutan syksyllä niin pysyvät pystyssä paremmin pinnassa. Muuten ne kasvaa ihan tavallisessa puutarhamullassa ehkä kuitenkin vähän hiekkasemmassa. Sanovat myös että toiset tarvitsevat kostean maan sitä en ole kuitenkaan huomannut. Kesällä kun kesäkuussa oli tosi lämmintä ja kuivaa kastelin niitä muutamia kertoja.

      Poista
  16. Onpa sinulla isot ja upeat penkit :) Samanvärisiä/sävyisä itse suosisin penkeissä, mutta kyllä itselläkin tahtoo olla vähän sekaväristä. Kyllä tulee ihan kesää ikävä, kun katsoo hyvinhoidettuja penkkejäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista 🤗 No tämä penkki on nyt tämän värinen ja jotain siirtoja teen todennäköisesti kukinnan jälkeen.
      Pian on taas kevät ja kesä ja voidaan katsella ihan livenä kukkien kauneutta.

      Poista
  17. Ompa kaunista! Kiitos kun vinkkasit blogistasi. Nyt myös omaani pääsee liittymään lukijaksi:)

    VastaaPoista
  18. Minusta penkkisi on todella tyylikäs ja hillitty, ei missään tapauksessa liian värikäs. Nuo valitsemasi värit sopivat niin hyvin yhteen. Ihana kun penkki on noin iso. Kyllä tässä kesää tulee ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Niin toisille on vähä paljon ja toisinpäin 😁
      Jotain ehkä siirtyy mutta pääasiassa olen tyytyväinen minäkin.
      Penkit on kyllä aika isoja mutta niin on pihapiirikin. Kesää tulee ikävä mutta ajattelin viritellä teidät tuleviin tunnelmiin 😁

      Poista
  19. Upealtahan tuolla näyttää, harmoninen kokonaisuus, kun samaa väriä on pitkälti ja vuorottelu sekä korkeuserot ovat hienosti järjestyksessä! Kurjenmiekat ovat omia suosikkejani, joten ei niitä voi olla liikaa, kuten ei pionejakaan. Ensi kesänä laitat merkit niiden kohdalle, jotka ovat väärän korkuisia tai jokin väri väärässä paikassa ja syksyllä teet siirrot. Mutta eipä tuossa nyt liikaa väriä ole, kun eivät kaikki kuitenkaan kuki aivan yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Jotain siirtoja tulee syksyllä mutta pääasiassa olen tyytyväinen minäkin. Olen samaa mieltä kurjenmiekkoja ei voi olla liikaa ja niitähän on vielä reilusti muuallakin,

      Poista
  20. Upea kukkamaa! Itseä ei värikylläisyys ota silmään. Lähinnä se, ettei pienet perennat tukehdu suurten alle ja taakse. Pitää olla nopea, että muistaa merkata mikä väri missäkin kasvaa, siksi kuvaaminen on hyvä tapa muistinvirkistämiseksi.

    VastaaPoista
  21. Kiitos. Pitää yrittää olla nopea tänä vuonna 😁. Kuvaaminen kyllä auttaa asiaa kun muisti heikkenee. 🤗

    VastaaPoista
  22. Ihana kesäfiilis välittyi värikkäiden kukkakuvien muodossa. <3 Ikkunasta, kun kurkistaa pimeyteen tai miettii tämän päivän tihkusadetta, oikein kunnon Suomi-ikävä iski. Toivottavasti ensi kesänä pääsemme Suomeen nauttimaan kesäauringosta. :) Upea kukkamaa sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tätä juurikin ajattelin kun tämän postauksen tein. Halusin jonkin kesäfiiliksien teille kaikille lukijoilleni välittää. Toivottavasti pääset kesällä Suomeen, ikävä on sellainen tunne että siitä on päästävä eroon.

      Poista
  23. Ihania kurjenmiekkoja. Muutkin kukat kauniit! Tuohon penkin selkeyteen en ossoo mittään sannuu, miulla penkit pursuu ervärisii ja lajejakin on paljon. Ei niin tarkat oo miulla ollu suunnitelmat.

    VastaaPoista
  24. Kiitos sinulle. Ehkä sitä katselee vähän liiankin kriittisesti joskus näitä penkkejä.

    VastaaPoista
  25. Hei Nila!
    Aivan ihania kukkia. Pioni on minun lempikukka. Iirikset on niin kauniita. Minulla ei ole monta eri lajia, valitettavasti ne ei kuki enää. Kaivoin ne ylös muutama vuosi sitten ja jaoin. Ei se valitettavasti auttanut. Sinun kukkapenkit on oikein hienot.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  26. Kiitos, istuta iirikset aivan pintaan ja kun juurakot on taas myöhemmin puoliksi näkyvissä heitä pari senttiä korkeintaan multaa päälle. Ei liian syvälle.

    VastaaPoista
  27. Ihania kuvia! Ja niin innostavia! Mahtava määrä erilaisia kukkia!
    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  28. Kiitos minä ajattelin tehdä vaihteeksi vähän kesäisemmän postauksen.
    Kiitos hyvää sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista