keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kauriiden ja pupujen jäljillä.



Mökillä kauriit ja puput olivat temmeltäneet ihan tosissaan. Tähän rinteeseen on istutettu tiarellaa ja se on nyt luultavasti ollut kiinnostuksen kohde mitä on kaivettu esiin ja syöty. Se pitää peittää ensivuonna.








Tässä taas on syöty ja kaivettu sammal-leimua. Tämä ei nyt haittaa, siirrän sen joka tapauksessa myöhemmin pois. Aikamoisia alueita ne möyrii. Tässäkin kaikki jäljet on kauriiden tekemiä .






Tämä harmittaa koska istutin juuri syksyllä siihen uusia sammal-leimun alkuja toivottavasti ne ei ole revitty juurineen irti. 





Tässä rinteessä oli pieni tupsu istutettu rikkoa sitä oli kaivettu , mutta minun mielestäni ei syöty. Olen istuttanut  rinteisiin erilaisia kasveja ja katson mikä menestyy ja leviää. Saa nähdä kannattaako tätä istuttaa lisää. Se kun on myös aina vihreä lumenkin alla se voi alkaa kiinnostamaan jatkossa ja kun kaikkia et voi peittää. Tuoksukurjenpolku kun menettää maanpäällisen osan se ei ole vaarassa.








Tässä on taas rönsyleimu maistunut. Sekin pitää peittää. 
Tämä kuva on otettu ylhäältä alaspäin. 


Tämä kuva on otettu alhaalta ylöspäin. 
Oikealla kuvassa rönsyleimua tätä minä haluaisin leviävän enemmän, mutta kun..... 




Tässä  on pikkutalviota ja se on aina kiinnostanut kauriita 
Mutta se on kova kasvamaan eikä haittaa vaikka vähän syövätkin. 



Tässä kohtaa rinteessä en huomannut mitään syömä jälkiä, mutta kun lumet sulaa ja kevät koittaa sitten nähdään mitä tuhoja paljastuu. 











Saimme muutamia vuosia sitten naapurilta kaksi isoa marjakuusta. Ne juurtui hyvin, mutta kauriit eivät jätä niitä rauhaan. Syövät kaiken alhaalta joka vuosi. Pitää siirtää ne puutarhan puolelle kun vain kerkiäisi. 







Polkuja menee ristiin rastiin eri puolilla tonttia .







Onneksi meillä on se aita ja toistaiseksi on puutarha edelleen säilynyt .








Kirjoitin tässä viime vuonna että kävimme Glimsissä sukututkimuksen takia. 
Ja kerroin että siellä katossa näin samanlaisia lautoja kuin meillä on yksi, mutta vähän eri käytössä se on meillä mihin kuuluisi. 











Me ostimme sen joskus kirpputorilta 25 e hintaan .Olen käyttänyt sitä ruokahuoneen pöydän päällä ja siinä sitten erilaisia juttuja. Lähinnä kukkia. 







Aloitankin sen niinkin läheltä kuin viime joulun käytöstä. 










Aiempia käyttöjä 

































Nyt se sai lähteä mökille, säilytän sen siellä pikkumökissä mikä on tällähetkellä varasto . Otin myös viikko sitten sunnuntaina mökiltä koivun kaadon yhteydessä oksia maljakkoon. Vanha sanonta kuulemma on. Jos otat koivunoksia sisälle ja kuinka montaa päivää kestää , että siinä on sirkkalehdet niin monta viikkoa on kesään. Minulla on silmut auennut vähän ja siitä on aikaa 11 päivää . Sunnuntaista -keskiviikkoon. Joten ainakin 11 viikkoa ja vähän enemmänkin kun silmuissa näkyy vain hieman vihreätä.










Meillä oli pojanpoika pari yötä hoidossa ja se oli kova mittaamaan mummun mittanauhalla. Sitä kiinnosti se todella kovasti ja kumpanakin päivänä mitattiin vaikka mitä. Mekin innostuttiin mittaamaan kaveriksi.




Pieni on vielä sormi ja aina pystyssä.


Tervetuloa uudet lukijat toivottavasti osaan pitää teidät hereillä jatkossakin.



Mutta tällaista tällä kertaa .


51 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja auringonpaistetta myös sinne.

      Poista
  2. Voi pahus, mitä tuhoa on kauriit ja puput tehneet! Minä verkotan marjakuuset kokonaan sillä se on myrkyllisyydestään huolimatta ihan herkkua. Omituista. Iloa loppuviikkoon kaikesta huolimatta! Kevätaurinko kurkistelee ikkunoista sisälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää siirtää marjakuuset .Kiitos sinulle ja kyllä se kevät sieltä tulee.

      Poista
  3. Kyllä on pieni söpö sormi kissapaitaisella poitsulla 🐱ja ihan mahtavan hienot laitokset sinulla tuon laudan päällä! Erityisesti tykkään noista kävyistä 🌲 Mielenkiintoista tutkia noita vertailevia kuvia istutuksista ja miettiä kauriita sun muita villieläimiä 🐿 Mekin tutkimme tänään jälkiä pihassa ja tulimme siihen tulokseen että naapurin pojat ovat käyneet hakemassa meidän aidan yli lentäneen pallonsa takaisin 😀 On meillä kissan jälkiäkin.

    Kivaa keskiviikon jatkoa sinne teille päin ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meille teidän pihan kaltaiset jäljet kelpaisi. Ja kyllä meillä taisi joku kissankin jälki olla. Kiitos sinulle ja odotellaan kevään paljastuksia. Kivaa keskiviikkoa myös sinne .

      Poista
  4. Kyllä teillä noita jälkiä lumessa on mahdottomasti.
    Meillä pihassa käy pupelit ja välillä syövät, omenapuut on suojattu korkealla verkolla.
    Metsikössä syövät hirvet matalampia puita.
    Ihana mittaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina ollut paljon eläimiä pihassa, mutta nyt ovat pistäneet pileet pystyyn. Ihana on mittaaja.

      Poista
  5. Hienoja kuvia. Tuo lauta on todella kiva, pidän :)

    VastaaPoista
  6. Huh, kokonainen laumako niitä kauriita ja peuroja kasveja on käynyt syömässä! Toivottavasti vahingot eivät ole kovin suuret. Perennat saattavat säilyä, kun useimmiten niistä häviää vain maanpäällinen osa. Pensaat ja puut ovat surullisempi juttu. Ihme tuokin, että marjakuusi kelpaa syötäväksi. Mutta syöhän hirvet metsissä istutetut männyt ja kuuset.
    11 viikkoa hiirenkorviin. Tuntuu kovin pitkältä ajalta.

    VastaaPoista
  7. Sitä mekin ihmeteltiin että onko siellä ollut koko lauma. Pitää toivoa että ei ihan kaikkea ole syöty marjakuuset vähän harmittaa sen minkä ne kasvaa ne syövät .Niin minä ymmärsin että 11 viikkoa kesään ei hiirenkorviin.

    VastaaPoista
  8. Toivotaan mahdollisimman pientä tuhoa.

    Tuo marjakuusi on ihme juttu. Meilläkin pientä marjakuusta oli viime talvena latvottu ihan urakalla (mutta latvat oli jätetty syömättä). Pupu oli asialla. Marjakuusen pitäisi olla myrkyllinen, mutta missään ei näkynyt kuollutta jänistä.

    VastaaPoista
  9. En tiedä joku on sanonut että sen marjat on ainoastaan myrkyllisiä. Tiedä häntä. Harmittaa joka tapauksessa .

    VastaaPoista
  10. Voi mitä melskettä ovat eläimet siellä pitäneet.Toivotaan kuitenkin että kevät paljastaa mahdollisimman pienet vahingot❤ Suloinen mittamies:) Mukavaa keskiviikko iltaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä siellä on oikein piletetty, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kiitos sinulle ja mukavaa loppuviikkoa .

      Poista
  11. Sinulla on ilmeisesti herkullinen puutarha. Tuo lauta on tosi upea 😊

    VastaaPoista
  12. Ilmeisesti herkkuja löytyy heidän makuun. Lauta on minunkin mieleeni.

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus. Kiitos.
    Teillähän on piha siellä yhtä tallattu kuin meillä. Yhtenä iltana lintujen ruokintapaikalla oli kolme isoa rusakkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Piha ja ympäristö tallattu. Vai on siellä sama tilanne .Kattellaan keväällä miten on käynyt.

      Poista
  14. Voi itku noita elikoita! Niiden tuhot tosiaan osaavat harmittaa!
    Upea lauta ja voi, miten nätisti olet siihen kaikkea kaunista laittanut :) Kiva, että mummon mussukka on päässyt mittauspuuhiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se harmittaa kun tekevät tosi paljon tuhoa. Kiitos lauta miellyttää myös minua. Kova oli poju mittaamaan.

      Poista
  15. Siellähän on ollut oikein juhlat ja karkelot! Meilläkin pyörii peuroja täällä, joten herkut pitää suojata.
    Tuo lauta on kaunis <3

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlia on tosiaan pidetty .Pitää tosiaan suojata lisää ensivuonna. Lauta on kiva kapistus. Hyvää loppuviikkoa myös sinne.

      Poista
  16. Voi että toivottavasti haitat jäisi mahdollisimman pieniksi! Tuli ihan kesää ikävä noita kuvia katsoessa! Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  17. Toivotaan tosiaan että haitat olisi pieniä. Sen näkee sitten myöhemmin .Kyllä kesäkuvat on mukavia katsella näin talvella. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
  18. Meillä oli kaivettu pikkutalvio esiin, mutta oli vain varsia purtu poikki. Minusta mitään ei oltu syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkutalviota on meillä joka vuosi kaivettu esiin .Toivottavasti eivät ole syöneet ainakaan paljon.

      Poista
  19. tyhjensitkö koko kameran...? Nuo syövät liikaa puutarhaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käytän aina runsaasti kuvia jos on mahdollista, toiset panostavat tekstiin. Ne syövät todella liikaa, mutta minkä teet?. Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  20. Mulla oli entisessä kodissa vastaavat "laudat" eli niissä oli ollut talossa ruisleipiä odottamassa uuniin pääsyä...no niin, mulla oli niistä tehdyt hyllyt.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  21. Hyllyt olisi hienot, täytyy katsella jos vaikka löytyy jostain vielä lisää. Ne olisi mökillä mukavat. Mukavaa viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
  22. Oi totisesti, pihalla on oikein suurella hartaudella melskattu. Eipä ollut miellyttävä yllätys. Tiedätkö, onko siellä päin ruokintapaikkoja? Jos on, niin ei sekään sitten estä heitä "herkuttelemasta".
    Sinulla on taito hyppysissä ja kekseliäisyyttä! Osaat tehdä kaikesta kaunista.

    VastaaPoista
  23. Kyllä siellä jopa yksityiset ruokkii. Mutta herkkuja pitää olla lisää. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  24. Jopas oli sorkkajalkojen temmellyskenttä. Todella kaunis tuo leivinlauta! Tahtoo sellaisen!

    VastaaPoista
  25. Kyllä mekin ihmeteltiin. Aina siellä on niitä temmeltäneet, mutta että olikohan niillä sukukokous meidän tontilla .Lauta on mukava .

    VastaaPoista
  26. On ollut ikävä yllätys kun ovat temmeltäneet ja tuhonneet kasvustoa. Olet taitava,osaat
    tehdä kaikkea kaunista. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se harmittaa, mutta katsotaan kun lumet sulaa mikä on tilanne. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  27. Voi harmi, että tuhoavat pihaasi ja kasvejasi, mutta minkäs teet.
    Upea tuo lauta pöydällä ja monikäyttöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  28. Karvaotuksilla taitaa olla nälkä kun on niin lumen alla kaikki. Minullakin on saanut kyytiä syyshortensiat, jotka jäivät peittelemättä. Ei voi mitään. Toivottavasti kasvavat uudestaan. Kiva tuo leipälauta! Tahtoo sellaisen! :). Mukavaa viikonloppua pikkuisten kanssa :) <3. T. Simpukka ja meriheinä (https://simpukkajameriheina.blogspot.fi)

    VastaaPoista
  29. Kiitos sinulle sanoistasi minä en ole peittänyt syyshortensioita koskaan. Kyllä ne niitäkin syö, mutta onneksi ne kasvaa uudelleen. Hyvää illanjatketta.

    VastaaPoista
  30. Kiva, kun jätit kommentin blogiini, tulin nyt vastavierailulle ja liityin lukijaksi :)
    Teillä onkin käyty temmeltämässä oikein koko suvun voimalla, meillä oli varmaan korkeintaan pari peuraa käynyt vähän kaivamassa mansikan lehtiä. Onneksi eivät ole ainakaan vielä tulleet uudestaan!

    VastaaPoista
  31. Toivottavasti eivät enää eksy myöskään meille enää.Mansikat on meillä puutarhan puolella joka on aidattu, joten ne on saanut olla rauhassa. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi .

    VastaaPoista
  32. Voi mitä tuholaisia siellä on käynyt temmeltämässä... Toivotaan että tuhot olisivat oletettua pienemmät kun kevät koittaa. :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  33. No voi sun että susien jälkiä. Niitä en tiedä tunnistaisinkohan edes. Mukavaa viikkoa sinne .

    VastaaPoista
  34. Toivotaan tosiaan että tuhot olisivat pieniä, mutta tarvitsee ensivuonna peittää muutamia lisää. Mukavaa viikkoa myös sinne.

    VastaaPoista
  35. Voi että, onpa teidän mökin pihamaalla ollut vipinää... Äitini laittoi syksyllä hiuksia kangaspusseihin roikkumaan puiden oksiin, ja pitivät peurat aika hyvin poissa. Ihmisen hajua kaiketi karttavat. Toivotaan, etteivät ole saaneet suurta vahinkoa aikaan. Kaunis tuo leipälauta, toimii tosiaan hyvin tarjoilualustana tai koristeiden alla. Kivaa mittausseuraa sinulla :) Kylmyydestä huolimatta mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
  36. Vai hiukset auttaisi täytyy pitää mielessä. Toivottavasti haitat olisi pieniä, keväällä sen näkee. Laita on moneen tosi kiva. Ja mittaseura on aivan ihana . Kiitos sinulle ja mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  37. Onpas siellä temmelletty! Meidän pihapiirissa on tosi monta valkohäntäpeuraa (minä kutsun niitä tuttavallisesti bambeiksi), jäniksiä ja tuuhea turkkinen kettu! Aamuisin on upea lähteä mettälenkille koirien kanssa ja seurata bambien reittejä, varsinkin sen jälkeen jos yöllä on satanut lunta.
    Pöytäkoristelu näyttää upealta!
    Iloa ja valoa uuteen päivään <3

    VastaaPoista
  38. Niin tai kyllä nämäkin taitaa pääasiassa olla valkohäntäpeuroja . Mutta bambi on hyvä tuttavallinen nimitys. Kettu myös pitää majaa lähellä olevan ladon alla, mutta pihapiirien lähelle ei uskalla. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista