tiistai 1. tammikuuta 2019

Lempeät tuulet.


Vietimme yhden viikon ja joulun Lantzaroten saarella nuoremman pojan kanssa. Matka meni hyvin   ilta laskeutui jotensakin ajallisesti nopeasti , vaikka olimme perillä jo noin yhden aikaan päivällä. 




Joulu näkyi jonkinverran kaduilla ja ravintoloissa . Mutta emme me suomalaista joulua hakeneetkaan. 










Hotellin siivoojat olivat jouluaattona pukeutuneet teeman mukaisesti. 




Vuokrasimme kahdeksi päiväksi auton jolla liikuimme joitakin nähtävyyksiä katsellen .


Mirador del rio. 

Cesar  Manriguen suunnittelema näköalapaikka. 




Isä ja poika etualalla .





Kävimme myös kaktuspuistossa, minä rakastan kaktuksia. 











Nämä niinsanotut. " anopinjakkkarat " olivat harminpaikka kukkineet jo ties milloin. 





Kaktuksia koristaa mitä huikemmat piikit ja niiden kauneus onkin usein niissä. 












Timanfaya kansallispuisto. 

Se perustettiin 1974 ja sen pinta - ala on 5107 hehtaaria. 
Matkailijoita käy ,vuosittain noin 1,5  miljoonaa. 


















Cueva De Los Verdes. 

Tämä on 6 km pitkä tunneli syntyi tuhansia vuosia sitten , kun tulivuoren purkautuessa laava jäähtyi pinnalta nopeammin kuin sisältä . Opastettu kierros oli noin kilometrin mittainen. 







Fundacion Cesar Manriguen laavakuplatalo. 

Viiteen laavakuplaan rakennettu taiteilijakoti 



Laavakuplasta löydät järven , jossa harvinaiset pikkuruiset albiinoravut elävät .

Jameos Del Aqua .







Vietimme jonkinverran aikaa myös omalla uima-altaalla. Mutta emme ole mitään auringonpalvojia , vaikka kyllä se lämmin aurinko hyvää teki. 















Iltaisin kävelimme paljon , yhteensä noin 70 km vaikka autokin oli pari päivää . Yhtenä päivänä tuuli vähän kovempaa. 




Muuten lempeät tuulet hellivät ja hyväilivät meitä ja oli nautittava loma .





Kuvat ovat kännykällä otettuja .




Mutta tällaista  tällä kertaa. 




54 kommenttia:

  1. Hieno kaktuspuisto! Minäkin ihailen niitä mm. Israelissa. Itellä ei kaktukset kukoista...
    Tuliköynnös ja bougainvillea ovat myös upeita. Teillä oli mielenkiintoinen ja erilainen joulu. Vaihtelua tähän Suomen jouluun, minäkin olen kolme joulua viettänyt Afrikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia.
    Sinulla on kännykässä hyvä kamera.
    Teillä on ollut ikimuistoinen matka.
    Tuolla kaktuspuistossa on tullut joskus vierailtua.
    Tervetuloa kotiin.
    Kiitos Nila viime vuodesta ja erittäin hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Ja kiitos menneestä vuodesta jonka sain blogin välityksen kautta kulkea kanssasi. Toivottavasti uusivuosi on yhtä hyvä meidän keskenäisyyttä ajatellen. 😘

      Poista
  3. Oi miten ihania lomakuvia.Meillä vielä etelänmatka edessä.. helmikuuta odotellessa :)
    Hyvää alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mukavaa kun on jotain mitä odottaa näin matkaa ajatellen. Hyvää alkavaa vuotta myös sinne.

      Poista
  4. Kaktuspuisto sopii hyvin tuallaasehen karuhun maisemahan.
    Teillä oli rento ja lämmin joulu.
    Onnellista uutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi meillä oli tosi rento ja kiireetön joulu. Lämmintä riitti mukavasti . Hyvää alkavaa vuotta.

      Poista
  5. Kaunista! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Varmasti erilainen joulu! Ihanaa valoa, lämpöä ja aurinkoa, sitä minäkin jo kaipaan. Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli erilainen. Lämpöä kaipaa jo useampi meistä. Hyvää alkavaa vuotta.

      Poista
  7. Olipa kiva lukea ja katsella kuviasi Lanzarotelta, siitä onkin vierähtänyt tovi kun siellä olen itse käynyt. Mukavaa tammikuuta💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi joku vuosi on meiltäkin vierähtänyt viime kerrasta . Mukavaa alkanutta vuotta.

      Poista
  8. Joulu voi olla joulu ilman lanttulaatikkoa ja kinkkuakin. Teillä oli hienot lomamaisemat ja tuo kaktuspuisto on kyllä näkemisen arvoinen. Aikamoisia anopinjakkaroita.
    Hyviä kuvia sinun kännykälläsi tulee. Ei todellakaan samanlaista suhrua, kuin omallani.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle . Me emme ole vuosiin syöneet kinkkua ja laatikoita jouluna. Olemme kalkkunan ja kalan ystäviä . Porohyydyke, kylmäsavulohirullat ja erilaiset muut lisukkeet valmistuvat meillä kotona ,mutta ei tänä vuonna. Kännykän hyvyydestä en tiedä ,mutta muutakaan ei mukana ollut. Hyvää alkavaa vuotta myös sinne .

      Poista
  9. Ihana matka teillä takana. Kaktuksista tykkään minäkin, mutta mieluiten ilman kukkia, kuten kaikki huonekasvit.
    Kerran olen Lanzarotella lomaillut ja tykkäsin kovasti.
    Lämpimiä tuulia sinulle kotimaassakin!

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle ,kerran aiemmin mekin ollaan oltu Lanzarotella. Lämpimiä tuulia odotellen .

    VastaaPoista
  11. Joulut on vietetty ja aloitellaan uutta vuotta. Hyvää ja antoisaa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin teemme ja toivottavasti tämä on hyvä vuosi meille kaikille. Kiitos sinulle.

      Poista
  12. Ooh..mitä kuvia! Ihana paikka ja komeita kaktuksia.
    Mahtavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mukavaa alkanutta vuotta myös sinne.

      Poista
  13. Hienoja näkymiä ja kaktuspuisto näyttää todella hauskalta paikalta!
    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Minäkin joskus olen haaveillut erilaisesta joulusta, jonka te nyt vietitte. Varmasti ikimuistoisesti mieliin painuva reissu, ja aurinko+lämpötankkaus keskellä kaamosta oli tarpeeseen. Tästä on hyvä edetetä hitaasti lisääntyvän valon kautta kevääseen täällä pohjoisessakin.

    Iloa ja valoa vuoteen 2019! Kiitos tästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli erilainen joulu ja täytti toiveet. Tässä on hyvä edetä odottelemaan kevättä kuten sanoit . Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta vuotta myös sinne.

      Poista
  15. Upeita maisemia ja kuvia. Onnellista uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
  16. Kiitos sinulle ja hyvää alkanutta vuotta .

    VastaaPoista
  17. Mukavan näkönen loma ainakin kuvina. Anopin takalistoa käy vähän sääliksi jo pelkkä ajatus....;) Miksi aina anoppeja piikitellään :) Hieno kaktuspuisto joka tapauksessa. Varmaan näkemisen arvoinen erikoisuus.

    VastaaPoista
  18. Kiitos sinulle ja tosiaan miksihän anoppeja aina piikitetään ? Puisto oli näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista
  19. Joulun voisi tosisaankin välillä viettää toisenlaisissa maisemissa.
    Jukra, millaisia kaktuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meille ensimmäinen kerta ,eikä yhtään hassumpi. Just kaktukset on aivan ihania kuvasin niitä paljon mutta kuvia en matkasta kuitenkaan laittanut paljon blogiin.

      Poista
  20. Upeita maisemia,hienoja lomakohteita!
    ...ja nuo anopintakalistot..;))
    Kaktuspuisto uskomattoman ihana:))
    erilainen joulu...
    hyvää alkanutta uutta vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta vuotta myös sinne .

      Poista
  21. Kivoja kuvia ja tuttuja paikkoja Lantzarotelta. Tuo kaktuspuisto on jäänyt minullakin erityisesti matkalta mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun kiinnostuit matkastani ja kyllä minäkin olen aina ollut heikko kaktuksiin. Aiemmin kun kävimme joskus Lanzarotella ei tullut käytyä täällä.

      Poista
  22. Kyllä oli mielenkiintoista katsella kuvia Lanzarotesta. Mekin ollaan oltu siellä, tosin lähes 30 v. sitten. Haluaisin mennä sinne joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja on siitä meilläkin aikaa kun siellä viimeksi kävimme ei tosin noin kauaa kuin teillä.

      Poista
  23. Kiitos matkakuvista! Paljon näitte mielenkiintoisia paikkoja, varsinkin nuo laavan muodostamat👌

    VastaaPoista
  24. Kiitos sinulle kyllä matka oli tosi mielenkiintoinen kuvia en paljon blogiin laittanut vaikka tulihan niitä otettua.

    VastaaPoista
  25. Ihania matkakuvia. Nuo kaktukset tekivät vaikutuksen 💚💚💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaktukset on aina ollut minulle tärkeitä .

      Poista
  26. Hienot kuvat.
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  27. Hienoudesta en tiedä mutta matkamuistoja. Hyvää alkanutta vuotta myös sinne.

    VastaaPoista
  28. Upeat ovat Lanzaroten maisemat!
    Meillä täällä Espanjassa joulun huipennus onkin vasta nyt Loppiaisena.
    Onnentäyteisiä päiviä vuoteesi 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää loppiaista ja v.2019.

      Poista
  29. OOOOHHHHHHHHHHHHH mitä ihanuutta ja upeita kuvia.

    VastaaPoista
  30. Kiitos kuvista matkaltanne.
    Olemme myös käyneet tuolla 3v sitten.
    Kiva on välillä matkustaa.
    Hyvää Loppiaista Teille.

    VastaaPoista
  31. Kiitos sinulle kyllä matkustaminen on mukavaa mutta vielä mukavampaa palata kotiin.

    VastaaPoista
  32. Upeita lomakuvia. Joulu etelässä ei ole kuitenkaan sama kuin täällä, mutta se lämpö on niin ihanaa. Odotan jo kovasti, että pääsemme kohta reissuun.

    VastaaPoista
  33. Joulu on erilainen ja sitä me haimme . Niin eikö matkasi ollut helmikuussa.

    VastaaPoista
  34. Hienoja kuvia väreineen ja "anopin jakkaroineen" :)
    Matkakuumehan tässä ihan iski, eikä mitään ole luvassa ennen toukokuuta! Kuvia on kiva katsella!

    VastaaPoista
  35. Kiitos sinulle sanoistasi ja toukokuu on tuossa tuokiossa ...ainakin melkein .

    VastaaPoista