tiistai 9. huhtikuuta 2019

Narsissien istutusta ja majakkapenkin pohdintaa.


Kaupat on nyt pullollaan vaikka mitä kevätkukkijoita. Minä ostinkin niitä muutamia kotiin ja mökille . Kotia istutin isoon lasikulhoon perunanarsissit ja keltanarsissit. Minulla oli sammalta kuivana jäänyt syksystä joten kostutin sen ja laitoin purkkiin pohjimmaiseksi ja reunoille. Peittivät näin kivasti muoviruukut .Sisällä lasitetulla parvekkeella säilyvät aika pitkään vaikka päivällä olisi vähän lämpimämpääkin tai yöllä kylmää. 









Meillä on mökin ikkunat uusimisen jälkeen kahdella pestävällä pinnalla paitsi keittiön ikkuna muista poiketen neljällä pinnalla . Se taas tarkoittaa sitä että tässätapauksessa ikkunoiden väliin jäi kaistale mihin laitoin myös keltanarsissit. Niitä on ehkä liian vähän tai jotain muuta pitää vielä sinne laittaa. No ainakin minä päällystän ruukut säkkikankaalla kun seuraavan kerran mennään ja katson minkäverran ne on kasvanut. Voi olla että laitan pajunkissat väleihin jossain päällystetyssä kupissa tai jotain. Onko jotain kivoja ehdotuksia?


Kuva on erittäin tumma sisältä kuvattuna mutta laitan paremman kuvan kun saan tuunattua tämän lopulliseen kuntoon  . Meillä tuli vähän kiire lähtö mökille lauantaina messujen jälkeen , poika oli tulossa perheineen sinne katsomaan laajennuksen edistystä että tällaiset koristelut jäivät vähän tuonnemmaksi .

Mökkipiha oli sulanut nyt mukavasti . Tässä yhdessä isossa keskeneräisessä penkissä on sipuleita nousemassa jonkinverran. Nämä rumat kepit on peuroja varten että ne eivät kävele pitkin ja poikin ennenkuin saan edes jatkettua tämän kuntoon .Penkkien reunat ovat osittain kesken ja voisivat sortua niiden kävellessä ne kasaan .Pressut taas mitä näkyy on estämään rikkaruohot ennenkuin penkkeihin tulee reunat.
Reunat tosin eivät estä peuroja kävelemästä penkkien yli jatkossakaan joten voi olla että sipulikukat siirtyy muualle puutarhanpuolelle aidan taakse. Mutta kävely vähentyy kun ruokaa löytyy yllinkyllin ja ne siirtyy enämpi metsiin.


Tämä seuraava kuva on marraskuulta ja siinä näkee kuinka paljon penkki on vielä kesken. Oikeassa reunassa tuijien edessä on reunukset vielä tekemättä , käytävä jo on . Neljä tuijaa on istuttamatta vielä pressun paikalle viistoon kulkien kuvan alalaitaan. Myös penkkiä tulee niiden eteen ja käytävä. Keskelle penkkiä tulee iso majakka. Joku varmasti ihmettelee tätä penkin tekoa koska harva rakentaa sitä näin . Mutta tämä oli niin valtavan iso projekti ja minun piti saada kasvit pois puutarhasta missä ne olivat "reservipenkkissä . Niiden paikalle tulee lisää lavakauluksia juurikkaille ja yrteille. Takana näkyvä pressukasan alla on lehmänlantaa se oli aikanaan pakko ottaa siihen sitä kun oli iso traktorin peräkärryn verran ei se heti kulukkaan . Mutta pikkuhiljaa näkymät siistiytyy täälläkin .


Messuilla tuli käytyä mutta kuvia en viitsinyt edes ottaa ihmisiä oli niin valtava määrä edessä koko ajan. Hyviä ideoita saimme ja muutamia lasitus ja piipputarjouksia pyysimme. Ostokset jäivät minimiin. Kukkia en ostanut ollenkaan. Minun on saatava nekin mitä on suurinpiirtein omille paikoilleen. Erittäin hyvän paistinpannun ostimme. Tällaisen ostimme jo viisivuotta sitten ja on kyllä kunnossa vieläkin. Senjälkeen olemme ostaneet samasta materiaalista erilaisia pannuja ja patoja. Tämä on  hyvä myös että siitä saa kahvan pois ja voi käyttää vaikka uunissa pannupitsan alustana. Mukaan tarttui myös muutama lasta


Päätin vielä tehdä tänään likööriä karhunvadelmista .Otin pakkasesta marjat ja tuumasta toimeen. Ovat vielä jonkinverran jäässä.





Nyt sitten odotellaan parikuukautta ainakin niin päästään maistamaan.



Tervetuloa Ilona ja Onneli lukijaksi .


Mutta tällaista tällä kertaa


















60 kommenttia:

  1. Täällä satoi yöllä lunta reilu 10cm, joten kevättä saa taas hetken odottaa. Viikonloppuna kun oli kaunista ehdin jo aloittaa pihalla haravoinnin. kevätkukkia en ole ehtinyt vielä hankkimaan.
    Kivasti olit kukat lasipurkkiin laittanut.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä satoi lunta ja nyt kun katson ulos maa on vähän huurunvalkoinen ja tiet näyttää liukkaalta. Yöllä on ollut varmaan pakkasta kun vieläkin on nollassa .Haravointipuuhiin en vielä ole ryhtynyt ja nyt viikonloppuna tulee pojanpoika hoitoon kahdeksi yöksi. Ei silloin tule tehtyä muutakuin olla vaan hänen kanssa. Kukkia minä ostin vähän lisää kotiin sisälle .Kiitos sinulle ja mukavaa viikonjatketta myös sinne .

      Poista
  2. Kevät on siellä jo pitkällä. Täällä on tullut uutta lunta, kun eilisestä asti on satanut. Yhtään pääsiäiskukkaa en ole vielä ostanut, mutta ensiviikolla täytyy laittaa pääsiäinen. Mulla samanmoinen purkki, johon myös ajattelin laittaa istutuksen. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä on satanut lunta .Pitää minunkin jotain ruohoistutuksia tehdä pääsiäiseksi ja jotain kukkivaa vielä hankkia .Purkki on mukavan tilava että sinne mahtuu vaikka mitä istutusta mukavasti vaihdellen .

      Poista
  3. Minäkin laitoin ikkunan väliin pikkunarsisseja. Tuota perunanarsissia minulla ei ole koskaan ollutkaan, pitäisipä hankkia, olen niitä kaupoissa nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain blogissa näin että oli säästänyt nämä keltanarsissit ja seuraavana vuonna kun olivat tosi pieniä laittoi asetelmiin. Minä ajattelin myös kokeilla voisi olla parempikin että olisivat tosi matalia .Perunanarsissit on minusta tosi ihania osta ihmeessä.

      Poista
  4. Teillä ovat kevättyöt pitkällä. SInä osaat tehdä tosi ihania asetelmia, tulee hyvä mieli kun näkee nuokin narsissit. 💛 Aah, karhunvatukoita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättöitä en ole itseasiassa tehnyt mitään en edes haravointia.Minusta nämä asetelmat on ihan tavallisia mutta kiitos kehuista. Karhunvatukka on minustakin hyvä marja.

      Poista
  5. Onko siellä lunta enää ollenkaan? :O Täältä vois alkaa kuljettaa johonkii suuntaan. Ei vaan, . kyllä ne vajenee päivä päivältä , osittain kinoksia kuitenkin vielä pihalla.
    Kukat on kivan näkösiä, kun ne laittaa johonkin ihan eri astiaan, kuin tavallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet ovat kyllä aika vähissä jo mitä nyt myös kasoja jossain . Minulla on monia erilaisia astioita mihin voin näitä kukkia asetella, kivaa puuhaa. Kiitos sinulle .

      Poista
  6. Kiva idea narsisseille.
    Minun tulee taas hiki kun luen projekteistanne. Työtä riittää tekevälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja kyllä meillä on puuhaa kummallekkin omalla sarallaan. Nämä puutarhapuuhat on minun juttuni pääasiassa niinkauan kuin rakennuspuuhaa on .

      Poista
  7. Upea istutus lasipurkissa ja tuo likööri on varmasti valmistuttuaan hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja likööriä laitan joskus kun on noita marjojakin omasta takaa .

      Poista
  8. Varmasti mökkipiha on kiva kun saat istutukset valmiiksi, näyttää nytkin mukavalta paikalta -avara ja selkeä piha:)
    Lasipurkki-istutus on kaunis, tykkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin suuri tämä pihajuttu ja istutukset sen mukaisia ja kun teen nämä suurinpiirtein itse niin aikaa menee. Mies auttelee vähän mutta kun hänellä on rakennuspuuhat koko ajan päällä .Lasipurkkiin saa mukavasti jotain aina kun on senverran tilava kuitenkin .

      Poista
  9. Kevät näyttää olevan, meillä on vielä lunta vaikka minkä verran ja lisää tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät on antanut jo maistaa itseään. Toivottavasti pian myös sinne.

      Poista
  10. Kyllä olette ahkeria.
    Ja varmasti tulee hyvää likööriä.Olen joskus vuosia sitten tehnyt mustaherukkalikööriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mustaherukasta tulee parasta likööriä, pitää tehdä sitten tuoreista marjoista . Nyt taitaa olla niin meillä että ollaan irtomarjat syöty ei ole kuin purkeissa hyytelöä.

      Poista
  11. sul on mukavia projekteja menossa niin ulkona kuin sisälläkin;)
    katsellessani tuosta "narsissi-ikkunasta" näkyvää riukuaitaa mieleeni tuli, et vaaleatuohiset koivuklapit narsissipurkkien välissä voisi näyttää tosi kivalta mainitsemiesi pajunkissojen lisäksi.
    mitä lajiketta sun karhunvattu on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle vinkistä kokeilen sitä kun mennään. Mies teki aidan pohjoispuolelle että vähän omat istutukset erottuu naapurin metsästä ja vähän rajaa aluetta . Karhunvadelman lajiketta en tiedä olen saanut alut anopilta kuten nämä kuvassa olevat marjatkin . Meillä kun tämä mökki ostettiin niin tehtiin ulkovaloille sähköjä pienen pokatin avustuksella ja myöhemmin poistettiin kantoja jopa vähän suuremman koneen avulla pihalle syntyi samalla valtavat kukka -alueet ja laitoin sanan kiertämään ystävien ja tuttujen kautta. Nyt minulla on tosi paljon kasveja minkä nimen tiedän mutta en lajiketta. Ikkunanäkymä mistä puhuit ja riukuaidasta senkin edessä on 48 metriä pitkä kukkapenkki . Penkit tuli myös istutettua nopeaan tahtiin kun kukkia ja pensaita tuli valtavat määrät . Pionejakin minulla on yli kolmekymmentä kappaletta, nyt en ihan tarkkaan muista . Niistä osa on istutettu tähän keskeneräiseen majakkapenkiin. Monista penkeistä puuttuu vielä reunat kokonaan ei vaan ole kerennyt tekemään. Mutta taas on uusi kesä tulossa ja pitkät valoisat illat .

      Poista
  12. Karhunvadelmista olenkin tehnyt aiemmin jo likööriä ,puolukasta en ole kokeillut. Pitää muistaa jos on taas tarvetta.

    VastaaPoista
  13. Karhunvadelma likööri kuulostaa vallan makoisalta. Luulenpa että en ole koskaan maistanut.
    Kauniisti narsissit kukkivat siellä... ja hieno idea oli laittaa, niitä ikkunoiden väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Likööri on hyvää ja anopin marjoista tehtyä .Itselläkin on tätä marjaa kasvamassa mutta anoppi haluaa antaa välillä marjoja pois .Tämä onkin ainoa ikkuna mihin pystyn kukat laittamaan .Kiitos sinulle.

      Poista
  14. Ihana kukka-asetelma <3
    Tuskin maltan odottaa nähdäkseni kukkapenkin valmiina.
    Hyvä vinkki tuo likööri, karhunvatukka, kun on niin satoisa.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle toivottavasti näen penkin valmiina tänä syksynä . Olen tehnyt välillä tosiaan likööriä saa näes tähänkin tuhlattua marjoja pois. Vaikka mustaherukasta saa kenties parhaimman liköörin .Mukavaa loppuviikkoa myös sinne .

      Poista
  15. Perunanarsissi on ihan huikea kaunotar tähän hetkeen. Voi kuinka siitä tykkäänkään. Tosin itsellä on ihan vaan keltaisia tässä kohtaa. Tuo marjalikööri kuulostaakin mielenkiintoiselta. Varmasti ihana maku ja ehkä jopa himppasen lämmittääkin tällä viileällä kevätsäällä. Mökkipihan ilme näyttää juuri niin kutsuvalta kuin tässä kohtaa olla ja voi. Ihanaa tehdä ja odottaa. Projekteja tuntuu olevan yhtä ja toista. Mahtavaa kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunanarsisseja pitää joka kevät hankkia . Omatekoinen likööri on kyllä hyvää .Mökkipihan ilme on tällähetkellä vähän sekainen kun on sitä rakennusprojektiakin esillä. Mutta paranee koko ajan ja selkeytyy . Mukavaa keväänjatketta myös sinne .

      Poista
    2. Minäpä taidan muuten juurikin nyt käydä ostamassa näitä perunanarsisseja - samalla, kun käyn äänestämässä :)

      Poista
    3. Perunanarsissit on tosi ihana ja ihan mukava ostos. Kiitos sinulle.

      Poista
  16. Kiva idea laittaa narskut ikkunan väliin.

    VastaaPoista
  17. Kiitos minustakin piristää vähän tiskaushommiakin kun näkee ne tiskatessa. Vielä ei mökillä ole tiskikonetta mutta tulee keittiöremontin myötä .Onneksi .

    VastaaPoista
  18. Noi perunanarsissit on jotenkin niin sielukkaista, pulleropalleroita. "Rojekteja" tuntuu olevan mutta mitä elämä olisikaan ilman niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunanarsissit on tosiaan pulleropalleroita ihania sellaisia .Meidän elämä tosiaan pyörii nyt näiden projektien ympärillä toivottavasti jossain vaiheessa vähän helpottaa kuitenkin .

      Poista
  19. Minäkin käytän sammalta "vedenvaraajina" kukille ja tykkään, että se on nättiäkin.
    Sinulla ovat projektit vauhdissa ja nyt on kiva odottaa kesäkuvia istutuksista - taatusti hienoa <3
    Oikein hyvää huhtikuuta <3

    VastaaPoista
  20. Sammal on hyvä käyttää moneen asiaan ja on tosiaan myös nättiä .Projektia vielä pukkaa. Toivottavasti on onnistunut talvetus niin on taas mitä kuvata .Hyvää huhtikuun jatketta myös sinne.

    VastaaPoista
  21. Teillä on mökkipiha jo vapautunut lumesta! Viimeksi, kun näin oli meidän mökkipihassa vielä lunta. Sen jälkeen ollut lämpimiä päiviä, joten toivotaan tilanteen muuttuneen. Ihanaa päästä taas mökkipihalle töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan jo paikat melkein sulanut jotain kasoja oli viimeksi käydessä .Toivottavasti on pian teilläkin. Itse en ole vielä tehnyt mitään pihahommia ja ensi viikolla tulee pojanpoika hoitoon silloin ollaan hänen kanssaan .

      Poista
  22. Olpas teillä jo lumet sulaneet, ennen tätä viimestä saitta. Nuo narsissit on kauniit ja viileessä kestäätkin pitempään. Likööri on varmasti hyvvee kuhan valamistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet on voi sanoa mennyt. Narskut säilyy viileässä tosi pitkään ja hyvää kannattaa odottaa liköörin suhteen.

      Poista
  23. Sinulla on ollut mukavia kevätpuuhia. Perunanarsissi on niin kaunis. Kiva kun olet tehnyt tuollaista likööriä, kerrohan sitten miten se onnistui. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätpuuhat on rajoittunut vielä ruukkuistutuksiin .Perunanarsissit on kyllä hurmaavia. Olen tehnyt ennenkin likööriä ja se onnistuu aina,on kyllä hyvää .Mukavaa loppuviikkoa myös sinne .

      Poista
  24. Teillä on jo kevät hyvässä vauhdissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät etenee mukavasti. Kiitos kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin .

      Poista
  25. Kiva idea noille narsisseille tuo lasiastia.
    Kivoja keväisiä puuhia siellä!

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Nila! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Kyllä omista marjoista on mukava tehdä vaikka likööriä .

      Poista
  27. Kaunis asetelma lasipurkissa.
    Mukavaa kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa kevään odotusta myös sinne.

      Poista
  28. Erittäin kaunis kukka asetelma!!todella kaunis!
    voi hyvänen aika....
    teillä on jo kevät!!!
    Ihania puuhia ulkona:),ja tuo sisä puuhaa;),minä tein rakkomarjoista/pakkasenpuremista puolukoista likööriä yhtenä syksynä,jouluna maistelin ,uskomattoman ihanaa....
    tuo sinun liköörisi siitä tulee mielettömän ihanaa;))
    Ihania kevät puuhia,ja aurinkoa joka päivälle:))

    VastaaPoista
  29. Kiitos sinulle sanoistasi ja pääsiäisenä ajateltiin vähän pihahommia alkaa tekemään. Silloin poistan havuilta vasta suojatkin.

    VastaaPoista
  30. Kuljin tietä ja poikkesin polulle ja polulta löytyi näin kiva blogi, tykästyin kovasti ja liityin lukijaksikin. Tuleppas sinäkin käymään aurinkokujalla kylässä.
    Meillä täällä ei ole peuroista haittaa, voin vaan kuvitella millainen riesa ne ovat. Olisin ihan kauhuissani jos ne kulkisi pitkin tuolla takapihallani. Vaikkei nuo puput jotka syö omenapuiden varret ole myöskään kivoja. Huoh!
    Oikein aurinkoista sunnuntai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun tykästyit blogiini ja liityit lukijaksi minä tulen visiitille .

      Poista
  31. Kivan näköiset kukat ikkunan välissä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä oli tosi kivat ikkunan välissä. Kiitos sinulle.

      Poista