tiistai 23. huhtikuuta 2019

Pääsiäinen mökillä.


Pääsiäiseksi lähdimme mökille. Mukanamme matkusti kaikki perennojen taimet. Voi helposti sanoa että ihan älytöntä touhua. Mutta näin se vain on jos kerran niitä kasvatti ei niitä voi yksin jättää moneksi päiväksi . Ne matkustaa meidän mukana myös muutaman viikon kuluttua Tohmajärvelle anoppilaan.



Ne matkustaa kahdessa isossa laatikossa . Nämä laatikot menee vielä mukavasti päällekkäin. 




Mökillä aloitettiin räystäslautojen maalaaminen niitä maalattiin yhden päivän aikana 69 kpl , pisimmät olivat yli viisimetrisiä . Loput maalataan myöhemmin mitä vielä tarvitaan . Lautoja oli kuivamassa monessa paikassa missä vain se oli mahdollista . Pihaa haravoin ja penkkejä siistin jonkinverran , mutta sitä jää vielä seuraavaksikin viikonlopuksi. Välillä pitää käydä taas kotonakin. 




Keskuspenkin haravoin siistiksi siihen pitäisi multaa lisätä hiekan päälle mitä kärräsin syksyllä terassin laajennuksen tieltä . Mutta voi olla että en kerkiä sitä tänä keväänä tekemään , mutta sitten ensi keväänä . Silloin voi lehdetkin jättää paikoilleen sinne ne peittyy mullan alle .



Sisällä mökissä kliivia oli avannut nuppunsa. 


Toinenkin putki on jo hyvänmatkaa alulla. 


Meillä on vuorenkilpeä aika paljon kolmessa eri paikassa ja lisään niitä joka vuosi lisää . Ne on juuri tällaisissa paikoissa oivia kasveja . Lehtiä voi käyttää asetelmissa ja keräänkin niitä maakellariin vesiämpäriin talveksi ja kukat kestävät maljakossa mukavasti. Maakellariin johtava ovi on auki tässä kuvassa. Maakellari ja sen päällä oleva varasto saavat jossain vaiheessa uuden pinnan ja värin , samanlaisen kuin mökissä , mutta kaikki aikanaan .







Tervetuloa uudet lukijat.


Mutta tällaista tällä kertaa .


58 kommenttia:

  1. Hienot kuvat ja onpas kätevät tuollaiset kuljetuslaatikot! Toivotaan että nuo taimet kasvavat oikein isoiksi, kun saavat noin hyvää hoitoa! Maalausurakat on kivoja, varsinkin jos on kaunis sää eikä kiirettä, vaan saa maalailla sillä lailla rauhakseen:) Teidän mökkimaisemat on kyllää aivan ihanat ja kuinka kaunista onkaan kun pikkuisen kevät/kesä etenee! Leppoisaa alkanutta viikkoa💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuljetuslaatikot on hyvät tähän tarkoitukseen .Me emme pidä kumpainenkaan maalaamisesta mutta ei auta . Kiitos sinulle ja mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  2. Pitäähän pikkuiset tietenkin ottaa mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Mukavia kevätpuuhia nuo mökin laitot ja istutukset.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia kevätpuuhat on pitkän talven jälkeen. Aurinkoisia päiviä on luvattu.

      Poista
  4. Minäkin vietin pääsiäisen mökillä lähinnä haravoiden ja pihan pilkistäviä kasveja ihmetellen. Ihana toi sun perennantaimien kuljettamisesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mukavaa puuhaa on haravointi ja etenkin pihan pilkistäviä kasveja tutkaillein .Kyllä tämä perennojen kuljetus on vähän hassua puuhaa mutta minkäs teet .

      Poista
  5. Perennojen taimet matkalle mukaan. Sympaattisinta mitä olen tänään kuullut.
    Ihana kevät- ja kesäaika edessämme 💚 ☘️ 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko pikku perhe mukaan kyllä tämä puuha varmaan hilpeyttä saa aikaiseksi. Se on ihanaa ajatella että kaikki on vielä edessä .

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kevätkukinta ja koko luonto on niin kaunis ,juuri heräämässä.

      Poista
  7. Teillä oli hienot ilmat juuri sopivasti mökkielämää varten. Ja kuka sitä nyt pikkuisia taimia kotiin jättäisi, matkalle mukaan koko porukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat kyllä suosi tätä maalaamisurakkaa se jatkui seuraava päivänä mutta vähän erilaisessa kohteessa. Pikkuiset mukaan matkalle, juurikin näin.

      Poista
  8. Tekevällä töitä riittää :) Vaan mikäs sen mukavampaa kuin laittaa paikkoja oman näköisiksi. Kun nykyisin voi ottaa valokuvia töiden eri vaiheista, pystyy jälkeenpäikin katsomaan, mitä kaikkea on tarvinnut tehdä päästääkseen mieleiseensä lopputulokseen.
    Teillä perennojen taimet ovat kuin perheenjäseniä, kun pääsevät mukaan reissuun :)
    Komea kliivia :)
    Hyvää viikon jatkoa Nila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas meinasi jäädä vastaus väliin. Meillä ne on perheenjäseniä ja mukaan reissuun. No ei tämä ole ensimmäinen kerta kun ne mukana matkustaa. Kliivia kukkii nyt eka kertaa. Kiitos sinulle ja ollaan kuulolla.

      Poista
  9. Kevät on aika tiukkaa puuhastelua. Nyt raivataan pusikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tiukkaa puuhastelua ja minä sain ensimmäiset silmäoireet eilen kun putsasin mansikkamaan ,vadelmapenkin ja raparperin. Samoin nenä vuosi koko ajan ja aivastelin. No tämä on tuttua mutta pirullista. Pusikoihin meidänkin pitäisi keritä .

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Juu kyllähän meitä oli jonkinmoinen porukka .Hilpeyttä tämä varmasti aiheuttaa .😁.Itsekin välillä pyörittää päätään omille oivalluksille.

      Poista
  11. Mukavia kevätpuuhia riittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä riittää ja kun ne loppuvat alkaa kesäpuuhat jne. ..

      Poista
  12. Hyvä tuolla on perennojen matkata, kiva että mahtuvat mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli pakko mahtua mukaan muuten olisivat kuolleet .Onneksi meillä on tilava auto .

      Poista
  13. Melkoinen maalausurakka. Ihanaa, että taimilapset pääsevät mukaan matkoille, ei tarvitse kantaa huolta niiden voinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen on meille molemmille hiukan vastenmielistä mutta pinnistää piti .Taimilapset pitää ottaa mukaan kun niitä ei voi kotiinkaan jättää.

      Poista
  14. Minun pitäisi vuokrata pakettiauto, jos meinaisin taimet saada mökille mukaan, sinä pääset toistaiseksi helpolla. Mutta mökkireissut on niin ihania, ettei niitä mielellään taimien takia jättäisi väliinkään, joten fiksusti ratkaistu ongelma! Teillä on ollut kivoja kevätpuuhia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vielä onnistuu kun ei taimia ole niin paljon. Ja niistä kun pitää huolehtia joka päivä oli ne pakko ottaa mukaan.

      Poista
  15. On teillä ihana tuo mökkipaikka!!!!
    :) sulot ilman muuta mökille,vautsi miten upeat kuljetuslaatikot!
    Mikä on maalarin maalatessa,kevät,aurinko ilman maaliin tarttuvia pörriäisiä:))
    ja välillä terassilla kahvit:),voi elämän kevät :))
    oikein ihanaa alkanutta viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja maalaaminen on meille kummallekkin vähän sellaista pakkopullaa mutta tulihan se tehtyä. Viikko on alkanut ihanasti ja samaa toivon sinne sinulle.

      Poista
  16. Kaikki tosiaan aikanaan... sen kun aina muistaisi.
    Näppärä konsti ottaa taimet mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin monta projektia vielä tekemättä että ei voi muutakaan sanoa. Minun taimeni on ennenkin matkustanut mukana toinen vaihtoehto on että ei kasvata taimia .Joka vuosi sanon juuri näin että ei ensivuonna mitään. Ja tulos on tämä 😁

      Poista
  17. Hassua kuljetushommaa, mut hyvin on näköjään organisoitu :)
    Keväällä riittää kaikenmoista hommaa, kun lumet paljastaa altaan asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä varmasti kuulostaa hassulta ja sitähän se on ,mutta mitähän ei puutarhuri ei tekisi taimivauvojensa eteen .😀

      Poista
  18. Tokihan nyt pienten perennavauvojenkin pitää nähdä maailmaa ennen kuin joutuvat yhteen kohtaan nököttämään loppuiäkseen :D Hyvin järjestetty kuljetus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin mukava näkökulma ,tulee käyttöön 🤗, Kiitos sinulle .

      Poista
  19. Hihii..kiva matkaseura🌹Viherpeukalo on aina viherpeukalo😊Mukavaa viikkoa sinulle☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne matkaseurasta menee, hiljaisia tosin 🌱.Viherpeukalo on aina Viherpeukalo. Mukavaa viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  20. Melkoinen homma tuo taimien mukana pitäminen. Oikeastaan myös maalaaminen, sitä tuli viime kesänä tehtyä täälläkin. Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kuljetus vielä menettelee mutta maalaaminen on myrkkyä meille molemmille. Ja sitä on luvassa vielä lisääkin kohtapuoliin .Mukavaa viikonjatketta.

      Poista
  21. On siinä hommaa, että saa taimet pidettyä hengissä, mutta kannattaahan se. Nyt onkin ollut upeat päivät maalailla. Mukavaa huhtikuun loppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä taimissa on hommaa mutta aina niitä tulee vain joka kevät jotain kasvatettavia. Päivät oli hyvät myöskin maalauksen osalta .Mukavia hetkiä myös sinne .

      Poista
  22. Hei Nila, tulinkin heti käymään :) Hihi, mua ihan alkoi hymyilyttää sinun taimien kuskailusi. Nehän ovat kuin rakkaita lemmikkejä, joita ei voi yksikseen jättää! Ihanaa viikonloppua taimien pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani toivottavasti vierailet toistekin.

      Poista
  23. Luin että anoppisi asuu Tohmajärvellä, minähän olen sieltä kotoisin, asuin vauvasta 17 ikään asti vanhempien kanssa, ja sieltä lähdin maailmalle, joka kesä tulee ajeltua tohmiksella entisissä lapsuuden maisemissa, voisinko kenties tuntea anoppisi, jos on asunut ikänsä tohmajärvellä ?.Tohmis on pieni paikka, niin mun aikaiset ihmiset muistan, nythän siellä asuu paljon venäläisiä ja mulle tuntemattomia, joitakin koulukavereita on jäänyt sinne iäksi asumaan, niin tulee käytyä moikkaamassa.
    Kiitos kommentistasi, ja mukavaa reissua ja kevättä sulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppini on Lappalaisia Kostamosta ja ikää on kohta 80. Asunut myös Tohmajärvellä koko ikänsä.

      Poista
    2. Anteeks kun kyselen, saattaisin tunteakkin anoppisi,lähdin tohmikselta pois vuonna.-72

      Poista
    3. Liisa ja Eetu Lappalainen.

      Poista
  24. meil on näköjään ihan samanlaisia projekteja meneillään, saunatupaa täälkin korjaillaan. Viime syksynä maalattiin ikkunanpokat ja nyt olis tarkoitus maalata ne viel uudelleen. myös tuo taimien kuljetus on välillä ollut tarpeen kun reisataan oman kodin ja lapsuudenkotini välillä, mikä on ollut meidän kesäpaikkana viimeiset 15 vuotta. tällä kertaa sain nakitettua esikoispojallemme kukkien ja taimien kastelun, koska olemme reissussa pari viikkoa. meil on muuten anoppilakin samalla suunnalla, isäntä on kotoisin Lieksasta. kauniita seutuja, tulee edelleen käytyä joka kesä, vaik anoppi ei enää siel asukkaan.
    mukavaa mökkiviikonloppua Sinulle! meinas ihan jäädä sanomatta, tuo kliivia on todella kaunis, taitaa mennä omalle hankintalistalle myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että samiksia ollaan. Kliivia on upea kasvi.

      Poista
  25. Itse tykkään myös vuorenkilvistä ja just kun kestävät maljakoissa eivätkä tarvitse niin vietävästi hoitoa ulkona ;) Projektia näyttää olevan mutta onneksi on kevät vasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorenkilvet kukkii kohta aika runsaasti nuppuja paljon näkyvissä .Onneksi on kaikki vielä alussa .Kiitos sinulle .

      Poista
  26. Minulle on tuttua se että kuljettaa omia kasvejaan,minäkin teen niin,minäkin jouduin ottamaan oman kasvini mukaan erääseen kyläily paikkaan kun olin viikon poissa niin se kasvi olisi kuollut ilman kastelua ja hoitoa.
    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  27. Näin ne mukavasti kulkee mukana ja näkevät vähän maailmaa. Mukavaa viikonloppua myös sinne .

    VastaaPoista
  28. Hauskat matkailevat pikkutaimet! Kaikkea sitä tekeekin taimien eteen, mutta tällaistahan se on :)
    Näin hyvällä hoidolla niistä kasvaa varmasti hyvät ja terveet kasvit.

    VastaaPoista
  29. Niin mitä ei tekisi taimivauvojensa eteen ja toivottavasti kasvaisivat että vaiva ei olisi turhaa.

    VastaaPoista