torstai 14. toukokuuta 2020

Karhunlaukkametsä ja lisää esikoita


Sain viimeviikonloppuna kuvia puhelimeeni ja videon karhunlaukkametsästä . Minun ensi reaktio oli että juma...... ja minä kun olen yrittänyt sitä kasvattaa mökkipihassa . Kuvat on Tanskasta . Voiko tämä olla edes totta jupisin  . Niitä oli tosiaan koko metsä täynnä . 
Tässä nämä kuvat on teidänkin äimäiltävänä . 




Mökkipihassa sensijaan lisää esikoita on aloittanut kukinnan  . 
Nämä tummanpunaiset olen saanut Pohjois - Karjalasta yhdestä vanhasta pihasta yli kymmenen vuotta sitten  . Ja siellä se taas on on kasvanut ikuisuuden . Ovat kyllä kestävää vanhaa lajiketta mitä kannattaa minunkin vaalia  . 


Sitä kasvaa tässä keskuspenkissä jo mukavana mättäänä ja on sitä muuallakin pienempinä alueina . Angervojen punaiset lehtien alut on nousussa  . Tikka oli käynyt koputtelemassa jotain syötävää reunuspuista  . Esikot olivat saaneet lastuja ylleen . Tämä tietää sitä että reunukset alkaa olla jo lahoja ja kohta on reunuksen vaihto edessä . 




Tämä tumma on vasta aika pieni luulin jo menettäneeni sen mutta hengissä on vaikka koko on aika vaatimaton . 


Tämän olen aikoinaan ostanut Týristä muutama vuosi sitten ja nyt jaoin niitä taas ja siirsin myös keskuspenkkiin  . 





Viikonloppuna mökille ja ehkä siellä on taas uusia esikoita aloittanut kukinnan . Niistä sitten toisella kertaa  . 


Mutta tällaista tällä kertaa  . 




57 kommenttia:

  1. Aivan ihania esikoita! Tuollaiset väripilkut tuovat kyllä kevään puutarhaan:) Kaunista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoita on minulla monessa paikkaa ja niihin ei vaan kyllästy.. Kaunista ilmaa saadaan odottaa ainakin ensi viikkoon mutta kuitenkin hyvää viikonloppua.

      Poista
  2. Aikamoinen karhunlaukkametsä! Esikot ovat kauniita ja kiva, että saa alueen levittäytymään - näkyvät kauas :). Hyvää loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunlaukkametsä olisi joskus kiva nähdä livenä. Nämä esikot kyllä näkyvät ovat senverran pirtsakan värisiä. Hyvää loppuviikkoa myös sinne.

      Poista
  3. Ihanat esikot, toinen toistaa kau niimpia. Muistelen nähneeni tuota karhunlaukkaa täällä Ahvenanmaallakin.
    Ihanaa kevättä sinulle Nila<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot on kyllä kauniita ja niitä on minulla paljon. Vai on Ahvenanmaalla myös karhunlaukkaa luonnossa. Ihanaa kevättä myös sinulle kumpa ilmat nyt lämpenesi.

      Poista
  4. Voe mahoton mikä karhunlaukkametsä, aivan huikea.
    Esikot ovat söpöjä, ensimmäisen kuvan esikko etenkin. Vanhat kannat ovat parhaita ja sitkeimpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikövain ole mahtava karhunlaukkametsä ja esikot nämä punaiset on tosiaan vanhaa kantaa kuten kerroinkin ja menestyvät varmasti myös sentakia hyvin.

      Poista
  5. Kauniita esikoita! Minulla on vain keltaista kevätesikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minullakin taitaa olla kolmea erilaista keltaista esikkoa ja kauniita ovat.

      Poista
  6. Mitäpä laukkamerestä kun itsellä on esikkomeri. Aivan mahtava esikkomäärä. Minulla karhunlaukka on kasvanut muutaman vuoden, nousee hyvin ja viime vuonna jaoin sitä pienen palan eteenpäin. Nyt pitää kokeilla omassa puutarhassa toistakin kasvupaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunlaukkaa minullakin on mökillä kahdessa eri paikassa kasvamassa. Hyvä se on kokeilla missä ne viihtyvät parhaiten. Esikoita minulla on vielä jokunen esittelemättäkin mutta kunhan kukkivat paremmin ja jotkut vasta on nousussa.

      Poista
  7. Upeita kuvia ja suloiset esikot!

    VastaaPoista
  8. Kiitos sinulle 😁
    Hyvää viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
  9. :) ..ois jospa joskus tuonne satumaahan päästä vois..Satumaisen kaunis,kukkaloisto,metsässä...
    Mutta kauniit ,ihan värisiä esikoita sinun mökkipihassasi:)
    Ihanaa viikonloppua!,Sinulle Nina!:)))

    VastaaPoista
  10. korjaus..hutikoidessa tulee kirjain viheitä:)

    Ihanaa viikonloppua!Sinulle Nila!:))))

    VastaaPoista
  11. Minäkin toivon joskus pääseväni katsomaan karhunlaukkoja. Olemme olleet kyllä Tanskassa myös tähän aikaan mutta jostain syystä ei ole tullut täällä käytyä. Ei noista kirjoitusvirheistä kannata välittää jos ei nyt ihan räikeitä ole. Esikoita on ja lisää nousee sekä aloittaa kukintansa.
    Ihanaa viikonloppua myös sinulle Liisukkaiseni. ❤

    VastaaPoista
  12. Tuo karhunalaukkakukinta on aivan ihanaa! Olen yrittänyt sitä useasti kylvää, mutta ei se tahdo säilyä. Saisipa tuollaisen kevätkukinnan! Tosin sinulla on runsaasti esikoita ja nekin ovat todella ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunlaukkametsää on turha tavoitella ja olenkin tyytyväinen jos kasvaisi niissä kahdessa paikassa mökillä mihin ne olen istuttanut. Esikot on kyllä ihania ja niitä minulla kyllä on

      Poista
  13. Nuo alimman kuvan kukat on hienoja, upea värisävy, onko ne niitä esikoita? Vai ? Kukkakauppiaanp oika, lähes leikkokasvi siis itsekin... en muista enää mitään kukkakauppa-ajoista, hyvä kun ruusun ja narsissin erotan;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä kun tunnistat ruusun ja narsissit se on jo jotain 🤗😀. Mukavaa kun kävit kurkkaamassa minun blogiani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  14. Kauniit esikot <3
    Karhunlaukat ovat upeita tuollaisena mattona, wow! Täällä Stavangerissa sitä kasvaa yhdellä alueella niin paljon, että paikka, Ramsvik, on saanut nimensäkin sen mukaan (karhunlaukka=ramsløk).

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voi sinähän saat sitten ihailla ihan livenä näitä karhunlaukkoja, ihanaa.

      Poista
  15. Onpa kerrassaan upea karhunlaukkametsä! Vaan yhtä upea on sinun esikkomeresi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunlaukkametsä oli kyllä uskomaton vaikka vain kuvassa. Kiitos esikot on kyllä ihania ja kauniita. Mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  16. Huoooh huokailen täällä, ihailen sun esikoitasi. Ihanan värisiä. Asuisinpa lähempänä sinua,
    kipaisin hakemassa pieniä alkuja sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä täältä saisit alkuja muitakin jos tosiaan lähempänä asuisit. 😁

      Poista
  17. Ohhoh. Mikä metsä. Mahtava. Oikein aurinkoista perjantai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano mitähän siellä on sitten kun laukat on kukkinut varmaan vaan niiden lehdet ja niitäkin voi syödä 😁❤.Viikonloppu meni joten hyvää alkavaa viikkoa.

      Poista
  18. kateudesta vihreänä katselin karhunlaukkametsää.ollaan naapurin kanssa yritetty kasvattaa edes vähän.ei onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä kateudesta minäkin murisin. Minulla kasvaa niitä mökillä kahdessa paikassa mutta aika huonolla menestyksellä. Kiva kun tulit kommentoimaan toivottavasti tulet toistekin. 🤗.

      Poista
  19. Tosi kiva penkki! Pitää näyttää kuva huomenna Miehelle, hän innostuu noista hajuista...
    Vihaan meidän nykyistä pihaa, jotain siihen pitäisi kehitellä, mutta hyvät ideat ei nyt vaan (jos koskaan?) pulpahtele päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helkkarin automaattikorjaus! Ei hajuista vaan havuista!

      Poista
    2. Kiitos meillä on havuja kaikissa penkeissä.. ei viimeinen ja uusimmassa ei ole mutta muissa on. Pidän niistä kovasti ja onhan sitten jotain muutakin kun ei ole kukintaa. Nämä automaattiset jutut tekee kyllä kepposia mutta ei se haittaa, välillä korjaan ne välillä en, riippuu virheen suuruudesta. 😀.

      Poista
  20. On mukava laukkametsä Tanskassa. Siellä onkin hyvät olosuhteet sille! Kaunista esikonkukintoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä taitaa tosiaan olla hyvät olosuhteet kun noin hyvin on karhunlaukat kasvanut. Kiitos, esikot on kyllä kauniit kevätkukinnan antajat.

      Poista
  21. Lumoava karhunlaukka-lehto!!
    Ja ihania esikoita.

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja kaunista alkavaa viikkoa.

      Poista
  22. Kauniita esikoita! Täällä ainakin on kurja sää, mutta toivottavasti tämä viikonloppu tuo silti mukanaan uusia esikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kävimme mökillä viikonloppuna mutta paljon ei uutta kuvattavaa ollut esikoiden ja muidenkaan kohdalla sää oli kurja satoi melkein koko ajan. Mutta ehkä myöhemmin.

      Poista
  23. Upea karhunlaukkametsä! Kuin sadusta! Ihania ovat taas esikkosikin. Minä olen niin tyytyväinen nyt, kun viime kesänä kummitätini puutarhasta tulleet esikon jakotaimet ovat alkaneet kukkia. Kaksi on hyvin kauniita ja isokukkaisia, melkein samanvärisiä kuin nuo ensimmäisen kuvan esikkosi. Yksi on pienempikukkinen, mutta hyvin tummanvioletti ja yksi isokukkainen, puolikerrannainen valkoinen. Yksi on vielä nupullaan ja vaikuttaisi olevan valkoinen sekin. Myös viime kesänä ostamani himalajanesikko saattaakin olla hengissä. Oi tätä onnea! Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että sinunkin esikkosi ovat vauhdissa. Minulla toiset vähän kylmyydestä jurottaa eivät oikein jatka jalkojaan. Lämmintä toivottavasti tulee pian. Viikonloppu meni joten hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  24. Voi että miten kauniita kukkia :)

    VastaaPoista
  25. Karhunlaukkametsä on tosissaan upea, muttei sinun esikkopenkki sille häviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja kun tällainen metsä on mahdoton saada pitää koota ympärilleen jotain muuta kaunista. ❤

      Poista
  26. Hienot kokoelmat esikoita, ja vautsi mikä paljous karhunlaukkaa meille "äimäiltäväksi" 😀 Hyvä sana.

    VastaaPoista
  27. karhunlaukka on kyl ihastuttava ja niin hyvänmakuinenkin, kunpa saisi tosiaan edes muutaman kunnolla kasvamaan omalla pihallakin, toki tuollainen metsäkin kelpaisi! kelpaisi myös kauniit eriväriset esikot, omalta pihaltani löytyy mattoina kasvavaa keltaista kevätesikkoa. tykkään kyl siitäkin kovin:))

    VastaaPoista
  28. Pienenpäänkin alaan tyytyisin laukan suhteen. No kahdessa paikassa minulla niitä kasvaa mutta kuitenkin liian pienesti. Keltainen esikko on kyllä myös aivan ihana, minullakin sitä kasvaa jonkinverran mutta lisääntyä saa.

    VastaaPoista