sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Mökkipuro ja jotain muutakin .

 Puro solisi ja rallatti niin kovin että se kuului pitkälle tonttia . Meillä on rajapuro naapurin kanssa ja se on ihan lähteestä tuleva ja sen alkulähteiltä meille tulee kesävesi saaveihin letkulla omalla painollaan . Se on mukavaa mutta helkkarin kylmää sitä voisi vaikka juoda ja on sitä juotukin . 



Meidän tonttia on kuvassa ylhäällä oikealla niin pitkälle ja vähän kauemmaksikin kun näkyy . Ja puro mutkittelee rajalla jossain mutkassa se on kokonaan meidän puolella ja välillä naapurin. 


Ja tässä yläkuvassa vasemmalla on meidän puolta . Meillä on vain niin vähän lunta että kasvitkin on ihan vihreänä näkyvissä  . Mutta nyt on satanut tosin lisää jonkinverran että näkyyköhän enää ❓





Näitä vuorenkilpi kasvustoja meillä riittää . 




Tässä kuvassa ylhäällä näkee hyvin miten vesi seisoo alhaalla notkossa  , täällä on paljon myös lähteitä  ja ajateltiin joskus kaivaa siihen ison lammen mutta taitaa jäädä haaveeksi  . 


Tähän rinteeseen istutin noin 250 uutta vuorenkilven alkua minusta näyttää lupaavalta ( yläkuva) ja se tietää taas jonkinverran kitkemistä ennenkuin vuorenkilpi saa voiton . Myös alhaalla olevassa kuvassa on tuijien takana myös vuorenkilpeä ja sitten muutama pikkujasmike . Toivon näin saavuttamani rikkaruohottoman taustan .Ja jos vuorenkilpi leviää liiaksi penkkiinpäin on sitä helppo karsia  . 





Tähän alueeseen istutettiin angervoja ja kaksi pihtakuusta. 





Mutta tällaista tällä kertaa  . 


28 kommenttia:

  1. Ikioma mökkipuro on sekä kaunis että hyödyllinen elementti. Lähteen vuoksi siinä on ilmeisesti vettä ympäri vuoden eli ei taida kuivua helteisinäkään aikoina. Oma lampi voisi olla myös hieno juttu.
    Vuorenkilpi on mainio kasvi suurien pintojen peittäjänä. Se kun ei alkuun päästyään tarvitse kummoistakaan hoitoa.
    Meillä on satanut lunta siten, että ihan kunnon lumitöihin jo päästiin. Varmasti teilläkin maisema on muuttunut lumisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, notkossa on vettä ympäri vuoden samoin vettä saadaan saaveihin.
      Vuorenkilpeä minä aina hehkutan silloin tällöin siitä saa minusta hyvän rikkaesteen.
      Lunta tuli täälläkin kuvien oton jälkeen.

      Poista
  2. Ajatella, että teillä on lähde- ja purokaupalla raikasta vettä. Olette onnellisessa asemassa. Monet kamppailevat kesästä toiseen vesipulan kanssa.
    Meilläkin vesi tulee ehtymättömästä lähteestä, mutta putkia myöten 100 talouteen tällä kylällä.
    Ei voi kuin ihailla kaikkea sitä, mitä olette tonteillanne tehneet.
    Oikein ihanaa alkanutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnellinen olen minäkin ja myös omasta kaivosta mistä tulee muu käyttövesi.
      Kiitos kuin myös sinne ❤

      Poista
  3. Oma puro on tosi hieno juttu. Siitä on varmasti hyötyä ja kauniskin se on, varmasti puron solinaa on mukava kuunnella.
    Nuo tekemänne aidat tuovat kivan elementin ja maisemaan sopivaa rakennetta mökkipuutarhaanne. Ihailen myös kovasti kuvissa näkyviä havuja, kartiovalkokuuset näyttävät jo hyvän kokoisilta.
    Blogissani on sinulle haaste, jos haluat sen vastaanottaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puro ei suoraan näy mutta kyllä kuuluu aina välillä kun virtaus on tavallista kovempaa.
      Kiitos aita on meillekin mieleen ja kun sopivasti sattui vielä olemaan ainesta tarjolla oli mukava se toteuttaa entisen lahonneen riukuaidan tilalle.
      Havut on myös meidän juttumme ja niitä pitää vielä lisää.
      Kiitos otan haasteen mielelläni vastaan.

      Poista
  4. Harvinaasta ylellisyyttä tua puro ja viälä oikee käyttökelepoosta vettäki siinä. Vuarenkilipi on yks mun suasikki, vaikkei siitä tunnu monikaa tykkäävän. Sonki teillä hyvä apulaane rikkaruahotaistelus. Mäki tykkään tuasta heinäseiväsairasta. Ohan mullaki samalla tyylillä toteutettu pätkä. Meillon lunta kymmenisen senttiä. Toivottavasti teillekki tulis enemmä. Olis kasvit paremmin suajas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puro ja sen tuoma vesi on kyllä luksusta.
      Vuorenkilpeä minä aina välillä hehkutan täällä blogissa se on hyvä rikkojen torjunnassa ja estää niiden leviämisen penkkiin joissakin tapauksissa missä sitä voi käyttää.
      Aita on kyllä kiva ja sitä kun on vähän toistakymmentä metriä niin se jossain aina näkyykin.
      Lunta mekin onneksi saatiin lisää tännekin kuvien ottamisen jälkeen.

      Poista
  5. Ihana postaus ja kaunis on tuo mökkinne pihapiiri. Siihen saisi kyllä toimivan lammen, jos ja kun purosta tulisi uutta vettä tilalle koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lampi olisi kyllä ihana ja sitä jossain vaiheessa ajateltiin toteuttaa mutta taitaa jäädä haaveeksi.

      Poista
  6. Puro olisi tosi ihana omallakin tontilla. Lähdekin löytyy vain naapurin tontilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tämän puron alkulähde on naapurin tontilla ja me ollaan kysytty lupa laittaa sinne letku ja siitä ollaan saatu sitten vesi omalla painollaan tuleva saaveihin. Se lähde on niin voimakas ja tuottava että on tehnyt ihan oman isohkon puron mikä virtaa ties minne meidänkin tonttia seuraten.

      Poista
  7. Puron solinaa...sitä jaksaa kuunnella 😊🧡

    VastaaPoista
  8. Mukava kun puro virtovaa tontilla. Meillä tuolla maatilalla tupavesi otetiin lähdekaivosta, kyllä ol hyvä ja kirkas ves. Ei oo valittamista tästäkään kunnan ylläpitämässä vesijohto verkostossa virtoovassa vedessä. Tykkeen vuorenkilivestä miekin, se on jokapaikan kasvi. Kauniskin. Meillä on lunta reilu kymmenen senttii ja pikkupakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puro on kyllä mahtava juttu ja omasta kaivosta tulee vesi sisälle mökkiin.
      Vuorenkilpeä minä hehkutan aina silloin tällöin, minusta se on hyvä, terve kasvi ja käytänkin sitä monessa paikassa. Kestää muuten mukavasti maljakossa sen kukat.
      Nyt mekin olemme saaneet lunta jonkinverran lisää ja muutaman pakkasasteen 🤗❤

      Poista
  9. Puro ja muutkin luonnon muodostamat yksityiskohdat ovat ylellistä tontillanne. Se on niin laaja, että vuorenkilvillä voi hyvin valloittaa joitakin alueita. Tämä kevyt lumikoriste on jo kauniinpaa kuin syksyn jatkuva musta maa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylellistähän tämä purokin on.
      Vuorenkilpeä käytän paljon rinteissä mitä meillä on paljon ja jyrkkiäkin sellaisia ja kun ei ole tarkoitus niitä muuten kukittaa. Rikkaruohot saavat kohta kyytiä kun kilpi kasvaa ja leviää.
      Onneksi mekin saimme lisää lunta ja kun on vielä pikkupakkastakin niin todennäköisesti vielä pysyykin.

      Poista
  10. Kasteluvesi omasta takaa, mikä aarre! Vuorenkilpi on oiva kasvi, monet sitä parjaa, mutta minusta ihan ok ja alkukesästä ihanat kukat.
    Täällä on kunnon lumipeite, jospa sinnekin vielä tulisi...

    VastaaPoista
  11. Niin onhan se todella aarre. Kaivokin meillä on mikä on lähdepohjainen ja vesi ei siitä kuulemma ole koskaan loppunut.
    Vuorenkilpeä minä aina ylistän tasaisin väliajoin täälläkin blogissa.
    Lunta mekin saimme jonkinverran lisää ja pienen pakkasen joten ei ehkä ihan heti hupene.

    VastaaPoista
  12. Hyvähän se on, että on puro omalla tontilla ja saa tarvittaessa kasteluvettä.Ja onhan se solina kivaa kuunneltavaa. Meilläkin on vuorenkilpeä monessa paikassa, lähinnä kivikkojen ympärillä. On helppo ajaa nurmikkoa eikä haittaa vaikka niistä vähän leikkaisikin palasia irti. Joskus se oli minun inhokkini, mutta joitakin vuosia sitten aloin katselemaan sitä ihan uusin silmin. Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puro on kyllä kiva ja aina ei sen ääntä edes kuulu mutta silloin kun virtaus on voimakas.
      Juurikin näin vuorenkilpi on monessa hyvä ja jos on esimerkiksi metsä aluetta kukkapenkin takana sinne rajalle on hyvä myös niitä istuttaa.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  13. Onpa kiva kun puro on lähellä niin siitä saa kastelu vettä saa siitä
    ja onhan se mukavaa kuunnella puron solinaa.
    Meilläpäin on jonkun verran lunta, on paljon valoisampaa kun on lunta
    jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puro ei ihan pihapiiriin edes näy ja solina kuuluu vain silloin kun virtaus lähteestä on kova, mutta vettä riittää katseluun.
      Nyt saatiin lunta myös tänne mukavasti.

      Poista
  14. Miten kaunis ja ihana puro! Solina kuului korvissani täällä asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puro on kyllä ihana ja nyt virtaus on voimakas ja ääni kantautuu pitkälle.

      Poista
  15. Hei sinulle! Ja oli ilo herätä tähän aamuun ja lukea kommenttisi. Kiitos vielä siitä.
    OI ihanaa mitä kaikkea täällä onkaan,tää bloggailu on niin huippua, kun saa tutustua toisiin ja voi lukea ja fiilistellä postauksia.
    Voi mikä puro ja tuo heinäseiväs aita,olen aina halunnut tuollaista,mutta yksi ongelma,en ole mistään vielä löytänyt seipäitä. Sisustustikkaatki olis kiva noista.
    Taitavia käsityöitä olet tehnyt myös ja leipomuksia. Olet monipuolinen. Minäkin näin talvis aikaan askartelu,käsityö ja sisustus puuhissa...ja niin tietyissä keräily hääräyksissäni(kerään sisustus koristeita sydämiä ja uusin villitys vasta alkoi muumimukit,ihan nekin vaa käyttöön ei koristeeksi) No sitten, kun kevät koittaa niin saan sormeni multaan niin puutarhahommissaha,mökkelilyssä ja kalastuksen parissa kesä aika vierähtää.Mutta onneksi on vuodenajat löytyy aina tekemistä.
    Oikeen mukavaa loppiaista sinulle ja klikkasin itseni myös sinun seuraajaksi,niin kiva jatkossa kirjoitella.

    VastaaPoista
  16. Kiva kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi tervetuloa.
    Puro on kyllä kiva lisä mökkimaastossa ja heinäseipäät tuli yllättäen vastaan torissa ja vielä huikean halpaan hintaan ja läheltä. Ne odotti vuoden ennenkuin kerittiin ne aidaksi valmistaa entisen jo monesta kohtaa rikkimenneen riukuaidan tilalle. Säästin muutamia seipäitä myöhäisempää käyttöä varten.
    Kiitos hyvää loppiaista myös sinne ja ollaan kuulolla.

    VastaaPoista