keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Kaksivuotiaan Unelmaiset .

 Minä olen jo pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni kohta kaksivuotta täyttävälle lapsenlapselle Unelmat . Yritin hakea netistä ohjeita mutta en löytänyt näin pienelle .  Syntymäpäiviä en tiedä milloin vietetään ja en minä näitä nyt niihin tähdännytkään . Tein myös vähän reilummat jos vaikka syksyllä vasta kenties tulisivat käyttöön .  Nauratti ihan nämä stratekiset mitat mitä sain .  Polven alapuolelta siihen asti missä alkaa kantapää oli 15 cm ja pohkeen levein kohta oli 20 cm  🤗😁 . 

Tein samalla "hikoilulla" 😁 kahdet ja mitään reunojen ja työn siloituksia en tähän kuvan ottoon ole tehnyt.. pitäisi varmaan 🤔 . 





Silkkinauhat laitoin molempiin . Olisin halunnut valkoisiin laittaa pitsiset mutta nyt kotona ei ollut muuta kuin näitä tarvikkeita ja kauppoihin en niiden takia halua lähteä . Voihan se vaihtaa myöhemmin . Reunaan virkkasin vielä koristereunan  se pidentää myös hieman vartta . 





Nappeja löytyi juuri kuusi kappaletta ja sopivat silkkinauhojen väriin niin lisäsin ne kukkien keskelle tähän punaisempaan settiin . 








Koristukset piti itse suunnitella ja kovin paljon niitä ei voinut laittaa kun " matka " mihin niitä laittaa oli kovin lyhyt 😁
Samoin ei ne ihan symmetrisiä ole nuo kuviot mutta oli niin vaikeaa ne kohdistaa . 







Mutta tällaista tällä kertaa. 

 

61 kommenttia:

  1. Oi miten söpöt Anelmaiset, oikeat unelmat joista pikkuinen varmasti on ihastuksissaan !

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita! Olet todella taitava.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan suloiset molemmat sukkaparit ja niin hempeissä väreissä. Varmaan oikein tyttöenergiaa täynnä. Olihan niissä kyllä se valtava urakkakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , yllätyin miten kauan noihin koristeluihin meni loppujen lopuksi vaikka ovatkin pienet ❤

      Poista
  4. Jopas tuli söpöt :D
    Kelpaa noissa töppöstellä rinsessan. Ei ollut vielä kovin mittavat ratekiset luvut ;D

    VastaaPoista
  5. Todella nätit sukat. Olet kyllä aika mestari.

    VastaaPoista
  6. Luulisi noiden olevan pikkutytön mieleen!

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kauniit Anelmaiset. Nuo on varmasti mieluiset.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ja hyvää loppuviikkoa myös sinne ❤

    VastaaPoista
  9. Onpa kerrassaan suloiset sukat! Olet oikein taitava!

    VastaaPoista
  10. Tosi suloiset. Noista ilahtuu niin pieni tyttö kuin hänen äitinsäkin. Taitavasti toteutetut.

    VastaaPoista
  11. ihanuuden ihanat:)
    suloiset🧡🤗🧡

    VastaaPoista
  12. Voi sentään kuinka ihanat,olet kyllä niin taitava. Arvostan suuresti tuota kutomisen taitoa. Meidät pitää tytär villasukissa,hän on kova kutomaan.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pääasiahan on että sukkia joku tekee 🤗
      Kiitos mukavaa loppuviikkoa myös sinne. ❤

      Poista
  13. Kerrassaan ihanat. Nämä ovat lahja pienelle ja samalla äidille. <3 Äidithän tykkäävät pukea tyttäret sievästi. <3

    VastaaPoista
  14. Kyllä on söpöjä:) Valkoiset ovat oikein herkut! Eikä mielestäni haittaa vaikka koristeet ei ihan symmetrisesti olekaan, oikeastaan on parempi etteivät ole:)

    VastaaPoista
  15. Kiitos ❤ , minäkin ajattelin että eipä haittaa vaikka ovat vähän "eriparia"

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ mukavaa kun vierailit blogissani toivottavasti tulet toistekin. Pitääpä tehdä vastavierailu.

      Poista
  17. Että ovat herttaisia 💕 Ja taitavasti tehtyjä. Innokkaalle käsitöiden tekijälle varmaan mukavaa kun lapset kasvavat ja voi aina neuloa lisää. 😀 Napit ja nauhat ovat aivan ihania. 🎀

    VastaaPoista
  18. Kiitos sinulle sanoistasi ❤. Näin talvella nuo käsityöt kiinnostaa mutta kohta ne taas jäävät. Anelmaisiin kuuluu kaikki tuo "hömppä" nauhat, kukat ja muu. 🤗

    VastaaPoista
  19. Voi hyvät hyssykät...raaskiiko noita edes käyttää.

    VastaaPoista
  20. Voi miten suloiset sukat <3 Kyllä saaja varmasti tykkää. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  21. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
    Kiitos kuin myös sinne.

    VastaaPoista
  22. Kauniit sukat. Nuo kukat niin ihanat.

    VastaaPoista
  23. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista
  24. Todella suloiset sukat! Ihanat kerrassaan!

    VastaaPoista
  25. Tulin vastavierailulle. Ihania sukkia! En nyt osallistu siemenarvontaan, mutta liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ ja mukavaa kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi. Ollaan kuulolla.

      Poista
  26. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista
  27. Aivan älyttömän ihanat sukat! ❤❤❤

    VastaaPoista
  28. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista