lauantai 18. syyskuuta 2021

Sipuli-ilottelua

 Minä en ole oikein panostanut noihin sipulikukkiin kun narsissit eivät jostain syystä viihdy meidän maassa 🤔😣 ja peurat syövät ja tepastelevat pihassa kuin kotonaan . Mutta viimevuonna jostain syystä saivat istuttamani Darwinin tulppaanit kasvaa rauhassa ja siitä innostuneena kävinkin hakemassa niitä hieman lisää. 



Tämän kahden kilon pussin hain taas Lidlistä näitä on nuo vaaleammat ylemmässä kuvassa . 





Nämä muutkin 40 kpl on Darwinin tulppaaneja . Näitä kaikkia tulppaanin sipuleja en ole vielä istuttanut mihinkään odottelen viileimpiä kelejä . 



Narsisseja ostin myös kolmea erilaista yhteensä 36 kpl . Katsotaan onko nämä taas yhden vuoden juttuja mutta jos vaikka löytäisin joskus jonkin lajin mikä täällä jopa viihtyisi . Istutan nämä sitten myöhemmin yhdessä tulppaanien kanssa . 



Jotain kuitenkin istutin tänään multiin . Tämä penkki sai pieniä sipuleita mm. iiris Harmonya 45 kpl keskelle penkkiä ruusujen lomaan . Valkoisen kepin sisälle kolmioon piilotin 20 kpl tulppaani Hildeä ja 15 kpl Lilac Wonderia sekä siitä taaemmas reunaan 30 kpl pystykiurunkannuksia Beth Evansia . 
Näillä mennään tänä vuonna katsotaan miltä keväällä näyttää . 








Jotain muitakin pienempiä istutin muualle mutta siitä toisella kertaa . 
Onko teillä istutettu jo sipuleita maahan ❓

Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 



38 kommenttia:

  1. Aika monta sipulipussia ;) Olen istuttanut yhden pussin ja 4 odottaa vielä vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan niitä ostettua ja muutama jäi kuvaamattakin.
      No onhan sinullakin istutettavaa ja minusta se ei ole oikein mukavaa puuhaa.

      Poista
  2. Iirikset ja pystykiurunkannukset istutin . Tulppaani ja joitain pikkusipuleita on vielä istuttamatta. Narsisseja minulla kasvaa valtavasti ne leviävät isoiksi mättäiksi ja niitä joutuu jakamaan pienimmiksi. Niinpä niitä on joka paikassa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiriksiä ja kiurunkannusta olen suunnitellut jo muutaman vuoden ja nyt ovat minullakin maassa. Minä rakastan narsisseja ja olisin suonut itsellekkin nämä sinun isot pehkot ja että niitä olisi joka paikassa. Ai että olen kateellinen 🤗😁

      Poista
  3. Todella kaunis on tuo tulppaanipenkkisi. Toivottavasti ensi keväänä sinulla on odotettavissa samanlaista upeaa kukintaa. Minäkin laittelin eilen tulppaanien sipuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Minä olen nyt vasta alkanut ajattelemaan näitä sipulikasveja ja toivon että kukintaa olisi myös ensi keväänä samoin toivon myös sinulle.

      Poista
  4. Minä en ole vielä istuttanut yhtään sipulia, vaikka pikkusipuleilla taitaa olla jo kiire. Odottelen tilaamaani nettitilausta alkuviikosta saapuvaksi, ja sitten pitää aloittaa puuha pikkusipuleista.
    Toivottavasti kaikki nuo hankkimasi sipulit tuovat ensi kevääseen upeaa kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ostanut jo kolmessa erässä ja istutin pikkusipulit.
      Kiitos minäkin toivon että kukintaa olisi samoin toivon sinne sinulle ❤

      Poista
  5. Olet löytänyt kauniita tulppaaneja! Toivottavasti ne saavat kukkia rauhassa.
    Narsissit kannattaisi istuttaa aika pian, ne ovat erilaisia kuin tulppaanit siinä, että haluavat kasvattaa juuria syksyllä. Jos istutus menee tosi myöhäiseen, eivät ne ehdi juurtua eivätkä sitten kuki tai saattavat jopa menehtyä.
    Täällä ei olla vielä hankittu yhtään sipuleita! Edellisellä reissulla, kun kävin mantereella, niitä ei vielä ollut. Toivottavasti ensi kerralla on jotain jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos kuule kun neuvot minua olen vähän tumpelo näiden sipulien kanssa. Pitää minun nyt viikonloppuna istuttaa ne narsissit pika, pikaa.
      Minä en taida enää sipuleita hankkia jotain on vielä jäljellä mitä ei tullut vielä kuvattua.

      Poista
  6. kauniita! Minulla odottavat vielä istuttamista.

    VastaaPoista
  7. Upeaa kukintaa odotettavissa jälleen keväällä.
    Hyvää uutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos sitä samaa sinne teille.

      Poista
  8. Keväällä on kaunista kukintaa luvassa. Toivottasti peurat eivät vieraile.
    Minä olen istuttanut kaikki pikkusipulit (krookukset ym) jo, samoin laukat ja narsissit. Myös pienet tulpapanit. Vain isommat tulppaanit odottelevat vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinä olet siis loppusuoralla sipulien suhteen 🤗😁
      Minunkin pitää nyt viikonloppuna istuttaa narsissit kun sain Sailalta asiantuntevaa neuvoa .
      Tulppaanit odottakoon vielä.
      Toivon että myös sinulla riittää kaunista kukintaa keväällä.

      Poista
  9. Onpa montaa erilaista sipulikukkaa tulossa! Meillä on aika savipohjainen pihamaa ja siten se on vähän kovanpuoleinen alusta mille tahansa pienille kasveille. Uusia tulppaaneja tulee näköjään jatkuvasti markkinoille. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ei tullut edes kuvattua. Savimaa taitaa olla vähän ongelmallinen mutta ei kuulemma huono.
      Uusia tulppaaneja tulee koko ajan ja muutakin perennaa.
      Kiitos hyvää alkanutta viikkoa myös sinne.

      Poista
  10. Keväinen tulppaanipenkkisi on aivan ihana. Ostamallasi sipulimäärällä ensi kevätkin tulee olemaan ihastuttavaa katseltavaa.
    Istutin tänään monen monta sipulia. Yksi nettitilaus Darwin-tulppaaneineen on vielä saapumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olen pikkuhiljaa yrittänyt kartuttaa sipulien määrää. Mistä olet tilannut noita Darwin tulppaaneja 🤔❓

      Poista
  11. Kauniita tulevia kukkia noista sipuleista :) Etenkin nuo tulppaanit aivan ihania!

    VastaaPoista
  12. Hei Nila!
    Täällä on sipulit vielä istuttamatta. Suurin osa saa vaihtaa paikkaa daalioiden kanssa. Ne toivottavasti kukkii vielä vähän aikaa ennen kuin tulee pakkanen. Olen viime vuodet ostanut myös enemmän narcisseja.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on minullakin istutettavaa. Narsisseja minä haluaisin paljon mutta kun ne eivät tahdo oikein viihtyä meidän mökkimaassa.

      Poista
  13. Hyviä valintoja kukkamaahan. Ihana Hilde, niin suloisen herkkä! Pikkusipuleita istutin lauantaina, mutta myös minä jätin tulppaanit vielä hetkeksi vartomaan.

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Hilde tuntui minustakin kauniilta ja sopivalta.
    Istutukset jatkuu puolin ja toisin 🤗😁

    VastaaPoista
  15. Ihastuttavia ostoksia 😊 Minä en ole ehtinyt vielä istuttaa vaikka tatkoitus olikin. Ehdin vasta daaliat kaivaa ylös paikasta, jonne seuraavaksi pitäisi pikkusipuleita ruveta istuttamaan 😊 ja vähän tulppaanejakin

    VastaaPoista
  16. Kiitos, minullakin on vielä pari pussia istutettavaa mutta sitten ne kai on siinä.
    Daalioita ei minulla ole yhtään, mutta kauniita ovat.

    VastaaPoista
  17. Ihanat vaaleanpunaiset tulppaanit.

    VastaaPoista
  18. Kauniisti vaaleanpunaisten tulppaanien sävyilee.Ihania!
    Kaunis valikoima näkyy olevan joita istutit.

    En ole muuta istuttanut ulkosalle nyt syksyllä kuin tummemman vihreitä callunia ruukkuun.
    Viime talven ilostuttivat toukokuulle saakka kauniin vihreinä.

    VastaaPoista
  19. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
    Minäkin istutin callunat haudalle sekä kotiin ulos ruukkuihin.

    VastaaPoista
  20. Kauniit kukkasipulit olet haalinut! Montaa noista löytyy itseltänikin. Ostin tuota samaa 'White Lion' -narsissia tänä vuonna. Sitä olen etsinyt jo monta vuotta. Olisin sanonut samaa kuin Saila, että narsissit pitää istuttaa aikaisemmin kuin monet muut kukkasipulit. Saila tiesi vain paremmin, miksi :D Toivottavasti nuo nyt menestyisivät sinulla ja peuratkin pysyisivät taas poissa tulppaaneistasi. Minulla nuo 'Recurvukset' ovat tainneet hävitä. Harmi. Ne tuoksuivat mahtavasti ja olivat muutenkin niin söpöjä. Taisin istuttaa ne liian varjoisaan tai kosteaan paikkaan...? Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  21. Kiitos, hyvä kun saan täältä hyviä vinkkejä kun itse en ole oikein perehtynyt näihin sipulikukkiin vielä kummemmin. Toivottavasti narsissit ja muut alkavat saamaan jalansijaa meidänkin mökillä.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle.

    VastaaPoista
  22. Kauniita kaikki, mutta varsinkin nuo tulppaanit 😍

    VastaaPoista
  23. Tulee varmaan kaunista kukintaa.🌷🌷

    VastaaPoista
  24. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista