sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Orkidea asetelma ja porosta uusi ohje .

 

Kaivoin tämän suuren lasikipon esille ja mökille mentäessä halusin käydä ostamassa Rustasta edullisia orkideoita 2.99 e kappale . Viimeksi käydessä huomasin jo ne mutta silloin minulla ei ollut mahdollisuutta ostaa niitä . Nyt kaivoin kukkia varten ostetun ja säästetyn lämpö kukkapussin matkaan ja vielä pienen villa shaalin ja ylimääräisen isomman kassin . Näin halusin varmistaa että ne eivät varmasti palellu siirtojen aikana . Eli  kukat lämpö kassiin ja senjälkeen ylimääräiseen kassiin missä oli se shaali minkä kieputin vielä ympärille ja päälle . Mökillä lämmitettiin tupaa ja juotiin teet , veimme ja toimme tavaraa kuten meillä on tapana . Olin onneksi kerännyt jo aikaisemmin sammalta ja jäkälää ja vienyt ne muovilaatikossa kottikärryihin mitkä olivat työkaluvajassa . No olihan ne siellä jäätyneet mutta kuitenkin kerätty  ja putsattu . 



Kotona sulatin ne lämpimiksi ennen istutusta . Ostin vielä yhden hyasintin eurolla ja sekin meni samaan istutukseen . Poistin siitä kaikki mullat ja liiat juuret . Huomatkaa sipulin väri natsaa hyvin orgideoiden värin kanssa . Hyasintin väriä en tiedä ja minä en oikein pidä sen tuoksusta mutta ajattelin kun niitä on vain yksi ja on syvällä purkissa jos vaikka pää kestäisi  . No se jää nähtäväksi . 


Valikoima oli nyt jo huono orkideoissa kun ei ollut enää kun muutamia jäljellä  valitsin kyllä minulle mieleiset värit  kaksi oli kirjavaa yksi tummempi . Kaikissa oli kuitenkin kaksi kukkavanaa . 



Vein tämän uuden asetelman keittiön pöydän ääreen ikkunan eteen jossa se saisi myös hieman valoa  kuvaa oli nyt vaikea ottaa ettei tullut ihan vastavalokuvaa . Minä en ole hyvä kukittamaan näitä uudestaan vaikka yksi onkin tossa takana ikkunalaudalla yrittämässä . 



Sitten tämän uuden kokeilun pariin . Minä olen kova kokeilemaan erilaisia reseptejä jos on hyviä pääsevät jatkoon jos ei niin unohdetaan koko juttu .  Nyt pääsi kokeiluun poron kylmäsavusta tehty lisäke esimerkiksi lihan kanssa tai vain tumman leivän päälle . Oli muuten tosi hyvää suosittelen kokeilemaan ja erittäin helppo . Tämä ohje löytyi uudemmasta Pirkasta mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän  . Eli jatkoon . 





100 g kylmäsavuporoa 
1/ 2 punasipulia 
180 g maustamatonta tuorejuustoa 
120 g smetanaa 
1dl tuoretta persiljaa hienonnettuna 
2 ti sitruunan mehua 
1/2 tl mustapippuria 

Hienonna kylmäsavuporo sekä sipuli pieneksi 
notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon smetana. 
Lisää hienonnettu punasipuli, savuporo ja persilja. 
Mausta sitruunamehulla ja pippurilla. 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


44 kommenttia:

  1. Hei Nila!
    Ihana kukkaasetelma, kauniit nuo orkideat. Huomasin että kahdella vanhalla on nuput, ei usein onnistu mutta nyt olen jotain tehnyt oikein. Oikein hyvältä kuulosta tuo resepti. Varmaan löydän jotain vastaavia aineksia.
    Hyvää adventtisunnuntaita /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä en osaa näitä uudestaan kukittamaan.
      Resepti on hyvä kannattaa kokeilla ja varmasti löydät jopa samat aineet.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle.

      Poista
  2. Huijui, miten teitkin kauniin asetelman! Ihana kokonaisuus.
    Uskon, että tuo poroherkku meni jatkoon. Olen joskus kaupasta ostanut sellaisen kätevän pussin murustettua savuporoa ja tehnyt siitä jonkin vastaavan tahnan. Tuo olisikin tosi hyvä varmasti myös uuniperunan täytteenä. Siinäpä olisikin aika kiva syöminen huomiselle itsenäisyyspäivälle, kotimaisista aineksista kaikki tyynni (paitsi kotimaassa kasvatettua sitruunaa ja mustapippuria on vaikea löytää ;-D mutta nuo muut). Taidanpa heti kirjoittaa nuo kauppalistalle, kaupassakäynti on tänään edessä.
    Hyvää itsenäisyyspäivää tässä jo samalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi.
      Minä olen ostanut myös kerran tätä murustettua poroa mutta anteeksi minusta se ei ole niin hyvää kuin tästä siivuista tehty.
      Me ajattelimme myös tätä uuniperuna juttua mutta nyt tuli tehtyä näin.
      Kiitos hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne sinulle.

      Poista
  3. Ihana orkidea asetelma. Ihana idea laittaa monta isoon lasipurkkiin🤗
    Oikeen mukavaa mökkeilyä teille❤ ihanan ruokailun ja tunnelman kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi
      Itsenäisyyspäivän me vietämme ihan kotona mutta käymme aina joka viikonloppu mökillä vaikka sen pidemmäksi aikaa emme nyt jää kuitenkaan.
      Hyvää Itsenäisyyspäivää teille.

      Poista
  4. Tulipa kaunis orkidea-asetelma. Ja edullisesti. Hain viikolla Ikeasta pari lasipurkkia ja samalla mukaan tarttui valkoinen orkidea. Hinta hiukan vajaa 9 €. Onnistuin kukittamaan useamman orkidean pari-kolme kertaa, mutta sitten jokainen sanoi sopimuksensa irti. Jospa nyt kokeilisin uudelleen.
    Selasin uusinta Pirkan ruokaliitettä mielestäni ahkerasti, mutta porotahna meni ihan ohi. Vinkistäsi se menee kokeiluun. Se sopii hyvin lisukkeeksi vaikka joulupöytään. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minulla on tossa ikkunalaudalla juurikin valkoinen orkidea toinen pehko mikä oli samassa purkissa kuoli nyt olen yrittänyt pitää tämän hengissä se on itseasiassa minulle tärkeää.
      Minä en ole koskaan onnistunut kukittamaan niitä uudestaan joten hyvä sinä.
      Kannattaa kokeilla tätä ohjetta minulla on itseasiassa vielä parempi poro hyydykkeen ohje mikä on ollut meidän joulupöydän vakio jo vuosia joten tämä ohje jää minulle muihin tarkoituksiin.

      Poista
  5. Teitä kauniin kukka-asetelman! Hyasintti sopii tuonne oikein hyvin. Resepti on kiinnostava ja menee kokeiltavaksi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos sinulle sanoistasi ja ohjetta suosittelen kyllä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana asetelma ja tosiaan, tuo hyasintin sipuli sopii täydellisesti orkideoiden väreihin.
    Kaunista toista adventtia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eikö vaan sipuli on värinsä puolesta nyt ainakin sopiva 🤗
      Kiitos kuin myös sinne sinulle.

      Poista
  8. Kaunis asetelma. Hyasintti sopii oikein hyvin kaveriksi orkideoille. Voi kun miullekkin sattus noin edullisia kauppoja ostoo orkideoja! Kokeiluun menee tuo porotahna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi, nämä oli todella edulliset orkideat.
      Kannattaa kokeilla hyvää on ja helppo toteuttaa.

      Poista
  9. Kaunis asetelma,orkideat on tosi kauniita.
    Kysyn,löytyykö kylmäsavuporoa tavallisesta ruokakaupasta? Ohje vaikuttaa
    mielenkiintoiselta,laitan sen kokeiluun.

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle sanoistasi
    Kyllä kylmäsavuporoa löytyy kaikista kaupoista siivuina ja sitä tässäkin on käytetty. taitaa maksaa 5.90 e 100 g kannattaa kokeilla hyvää oli.

    VastaaPoista
  11. Kaunis orkideat asetelma,tuollaiseen lasimaljaan onkin helppo tehdä kaunis asetelma.
    👍 😀 huomasin hyvin natsaa hyasintti orkidean väreihin .
    Tuon porojutun teen kyllä jouluksi,helppo.Kiitos Nila!🤗🧡😋,
    Mainiosti sopii ,myös "saaristolais-leivän" päälle,eikös
    Oikein Ihanaa itsenäisyyspäivää !💙🤍 ,Sinulle Nila ! 🤗🧡

    VastaaPoista
  12. Kiitos lasimaljaan olen ennenkin tehnyt joitakin asetelmia ja kaikki on näyttänyt kivointa joten voi todeta että helppoa on.
    Porosta minulla on jouluksi tehty aina ihana hyydyke mikä on vielä ehkä paremman makuista mutta mainiosti tämäkin sopii joulunkin ruokaan. Saaritolaisleipää ja tätä päälle on myös taattu valinta.
    Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne sinulle Liisukka ❤

    VastaaPoista
  13. Hieno asetelma. Minulla on nyt orkidea, joka on uudelleen kukkinut jo parinkertaa. Tuo yksilö kuivattaa aina vanhat kukkavanat pois, mutta kasvattaa uudet sitten uusille kukille. Enkä tee mitään taikoja, odotan vain tarpeeksi kauan. Lepovaiheessa annan harvemmin ravinteita.

    VastaaPoista
  14. Kiitos, pitääkö näistä leikata vanhat vanat pois 🤔
    Minä en ole onnistunut edes kunnolla pitämään hengissä näitä kukinnan jälkeen saati kukittaa uudestaan.

    VastaaPoista
  15. Olipa sopivan hintaisia kukkia. Sinä teit niistä hienon asetelman. Tuollaisen hinta olisikin jo huomattavasti korkeampi :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta oli nyt kyllä edullinen, kiitos.
      Kiitos hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

      Poista
  16. Kaunis asetelma.Säilyy varmaan kauemmin,kun kukat saa kosteutta sammalista ja jäkälästä.Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä ajattelin juurikin näin ajattelin sumuttaa sammalta ja jäkälää aina välillä..
      Kiitos hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne sinulle.

      Poista
  17. Upean kukka-asetelman teit.Kauniit kuvat!
    Kiitos kylmäsavuporo lisäke ohjeesta.
    Teenpä herkullista leivänpäällystettä Joulun seutuvilla.

    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi.
      Kylmäsavuporo lisäke on hyvää ja helppo tehdä eikun vaan kokeilemaan.
      Kiitos hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne sinulle.

      Poista
  18. Nätti asetelma! Minä en oikein ole orkideojen ystävä. Kukat niissä on kauniit, mutta ne ruukusta ulos sojottavat juuret ja epämääräisesti känällään keikkuva lehtitupsu ovat minusta rumat. Tuolla lailla sammalen ja jäkälän sekaan piilotettuina näyttää kuitenkin hyvältä. Hyasintin väriksi veikkaan vaaleanpunaista. Valkoisella olisi vaaleampi sipuli ja sinisellä ehkä vähän tummemmat nuput. En kyllä anna kuin 70% todennäköisyyden veikkaukselle, sininen saa loput äänet :D
    Olemme tehneet samantapaista tahnaa kylmäsavulohesta. Poro toimii varmasti yhtä hyvin. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä taas pidän orgideoiden kauneudesta ja erikoisesta ulkonäöstä.
      Minulla on vähän samanlainen kutina tuon hyasintin väristä.
      Kylmäsavulohesta mekin olemme tehneet vähän samanlaista.
      Kiitos hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne sinulle.

      Poista
  19. Todella upea kukka-asetelma. Tuo resepti menee kokeiluun. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  20. Kiitos sinulle sanoistasi
    Kannattaa kokeilla kun on myös vielä todella helppo.
    Kiitos hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne sinulle.

    VastaaPoista
  21. Kaunis asetelma. Itsekin tykkään tehdä kukka-asetelmia.
    Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  22. Kiitos sinulle sanoistasi ja kukka-asetelmien tekeminen on mukavaa.
    Kiitos ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa myös sinne.

    VastaaPoista
  23. Ihana asetelma. Jos orkideat olisivat aina tuon hintaisia, ei ehkä maksaisi vaivaa yrittää itse lisätä niitä.
    Minä tein vähän samantapaista ruokaa kuin tuo sinun kylmäsavuporosta valmistama tyttären tuomasta ja tähteeksi jääneestä lampaanviulusta. Kyllä sitäkin söi, mutta uskon, että kylmäsavuporosta valmistettu on parempaa.
    Hyvää viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nämä oli kyllä niin edulliset orkideat että melkein hävetti 😁
      Mutta jos minä saisin edes kerran onnistumaan uudestaan kukituksen olisin todella iloinen on se sentään ihan toista.
      Minulla on vielä parempi vanha ohje mihin tulee myös kylmäsavuporoa se on hyydyke ja se vasta hyvää on sen teen aina joka joulu.
      Kiitos hyvää viikonjatketta myös sinne teille molemmille.

      Poista
  24. Kauniit orkideat, kunhan eivät tuoksu.

    VastaaPoista
  25. Kiva tuli sun asetelmasta. Nappasin reseptisi talteen, vaikutti herkulliselle!

    VastaaPoista
  26. Kiitos, resepti on helppo ja hyvä suosittelen kokeilemaan.

    VastaaPoista
  27. Kaikenlaiset lasikipot ovat kyllä ihan uudessa loistossa näiden asetelmien myötä. Ihanan villi, vapaa ja luonnollinen lopputulos. Tykkään!

    VastaaPoista
  28. Tämä on muutamia vuosia vanha lasikippo ainoa huono puoli tulee sen suuren koon takia kun sitä pitää jossain väliajat säilyttää. Onneksi meillä on mökillä paljon säilytystilaa ulkorakennuksissa.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  29. Savuporomousse on hyvää tumman leivän päällä! Nam nam.

    VastaaPoista
  30. Ihastuttava asetelma, oikein kaunis. Jännää, mikä hyasintin väri mahtaa olla.
    Ja hyvän näköinen ruoka-annos, vielä terveellistäkin.

    VastaaPoista
  31. Kiitos hyasintin väri oli vaaleanpunainen 🤗
    Ruoka oli kyllä hyvää.

    VastaaPoista