torstai 27. tammikuuta 2022

Kananmunankuoret lannokkeena

. Minulla oli ennestään yksi valkoinen kaunis orkidea , purkissa oli kaksi yksilöä sain sen nuorimmaiselta pojalta mutta epäonnekseni siitä kukinnan jälkeen kuoli yksi jäljelle jäänyt ei viihtynyt mutta ei kuollutkaan . Minä päätin vaihtaa siihen enemmän "multaa"  kahdesta muusta mitkä olivat myös kupsahtaneet mutta olin säästänyt niiden "mullan" lisäsin vähän ulkoota erilaisia juttuja ja hieman tavallista multaa joukkoon  . Tämä tuntuikin toimivan. Sitten katsoin jonkin ajan kuluttua jonkun videon miten niitä kastellaan ja lannotetaan , 


Kananmunia laitetaan pellille ja uuniin muistaakseni 200astetta noin 20 minuuttia. En kyllä nyt ole ihan varma näistä luvuista. Käytin käytettyä leivinpaperia . Senjälkeen morttelilla jauhasin sen hienoksi ja tallensin sen tällaiseen pieneen kannelliseen rasiaan tulevia käyttöjä varten . 


Tilanne hallinnassa vai mitä 🌱🌹🌋......😣😥



Pinnalla näkyy munankuori lannoke . Sanonko nyt mitä ajattelen.... en sillä uusia sivistys sanoja tulisi julkisuuteen aika joukko . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


30 kommenttia:

  1. Kananmunan kuorista on moneksi. Niitä käytetään lannoitteena ja lääkkeenä.

    VastaaPoista
  2. Kuoret ovat hyödyllisiä, joskus keräsin ne erikseen talteen mutta nyt menevät kompostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, minä käytin nyt niitä eka kertaa mielenkiinnolla. Tämä minun kokeilu ei varmaan ollut kuitenkaan kuorien syytä.

      Poista
  3. Aina ei mene niinkuin Strömsössä.

    VastaaPoista
  4. Älä vielä luovuta, anna kuorien tehdä taikojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ostaa ensin uusi kasvi missä voi kokeilla näitä taikoja 😁

      Poista
  5. Kyllä kai kananmunan kuoria käytetään moneen tarkoitukseen. Meillä ne kyllä menevät kompostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai mutta nämä kun on nyt valmistettu niin käyttää ne pitää, jatkoa en vielä tiedä 🤗

      Poista
  6. Mielenkiinnolla kävin kurkkaamassa miten sinä käytät kanamunan kuoria. Aika usein tulee laitettua ne kompostiin, joskus olen kukkien kasteluvedessä liottanut. Uskon että niistä voi olla monenlaista hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä ne on mennyt roskiin tai siis bio jätteisiin mutta tulipa kokeiltua. Kiva kun kävit kurkkaamassa toivottavasti tulet toistekin ❤

      Poista
  7. Kyllä käytin munankuoria kasvimaalle, olikohan ne hyviä etanoiden ja kotiloiden torjuntaankin.
    En ole onnistuntut orkidean kasvatuksessa täälläkään. On ollut ainakin 3 vuotta kaksi miniorkideaa, toisen jo viskasin mutta toinen katsotaan nyt. Laitoin sen veteen lasipurkkiin, kun ei mitään tehnyt siinä kuorikkeessakaan, eikä tullut niitä ilmajuuriakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut vähän samanlainen tunne että en taida näiden kanssa onnistua.

      Poista
  8. Minäkin olen käyttänyt munankuorista jauhamaani jauhetta lannoitteena, kun luin että se tekee hyvää sitruspuille, ja meidän pihan sitruunapuu oli vähän huonokuntoinen. Sitä jauhetta muuten olen lisännyt myös koirani ruokaan🥚🥚Kaunista loppuviikkoa ☃️

    VastaaPoista
  9. Alkoiko sitruspuut voimaan paremmin 🤔
    Jestas sinulla on ollut mielenkiintoista kokeilua.
    Kiitos mutta tänne on luvassa oikein huonoa keliä voi sanoa että koko viikonlopun mutta sinun pitää kuitenkin nauttia lämmöstä.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti se sieltä vielä herää henkiin! Orkideat ovat vähän hankalia, minulla ovat joko kuivuneet tai paleltuneet.

    VastaaPoista
  11. Kiitos sinulle mutta kyllä tämä on nyt tässä 😥 ei herää.
    En ole Orkidean kasvattaja vaikka suvussa on yksi todella huippu millä on yli 60! yksilöä apua..

    VastaaPoista
  12. Kananmunasta voi käyttää kuorenkin. Minä olen joskus tehnyt munankuorimosaiikkia. Muutoin nakkelen kuoret kompostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään niitä ennen säästänyt ja työstänyt. Munankuorimosaikki kuulostaa jännältä.

      Poista
  13. Pitkään katsoin, että mitä tuossa on tapahtunut. Oliko esim. miehesi kipannut kuorisilpun kompostiastiaan (tulkitsin ensin kellastuneen orkidean lehden banaaninkuoreksi :D ). Sitten tajusin, että taitaa muuten olla entinen orkidea. Ei voi aina onnistua. Minä olen joskus kerännyt keitetyistä kananmunista kuoret talteen ja murskannut tomaateille ja kasvimaalle muutenkin. Voisi kyllä kerätä muutenkin kuoria, sillä nehän saisi helposti kuumennettua leivinuunissa. Se kuulemma on hyvää kalkista pitäville kasveille ja sellaisiahan löytyy meillä myös kivikkorinteestä. Kärhöjenkin juurelle sitä voisi ripotella. Ehkä laitankin heti keittiön pöydälle keräysastian munankuorille. Tässähän olisi hyvin aikaa kerätä niitä ennen kesää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä on juurikin tapahtunut entinen orkidea. Ei voi tosiaan aina onnistua. Minä huuhtelen nuo kuoret yleensä ensin. Mutta en minä näitä enää vartavasten kyllä enää säästä. Taidan kylvää kalkkia vain pussista. Oli tässä silloin vähän vihreää lehteäkin mutta kun nostin sitä ei jäljelle jäänyt kuin tuo pikku keltainen lehti.

      Poista
  14. Mie oon kuivannu munan kuoret ja kukkapenkkeihin ja kasvilavoihin murskoon ne. Kalakkiihan niissä on, tosin pienet miärät. Vaan ei hukkaan kannata heittee. Harmi tuo orkidean menetys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minua orkidean menetys harmittaa mutta ei voi mitään. Kuoria en kyllä ala kuivattamaan enää.

      Poista
    2. En mie noita kuoria uunissa kuivoo. Nostan kennon tyhjien kuorien kanssa uunin piälle ja ne kuivuu viikkoon, säilytän kennoissa kevääseen ja rukkaset käissä murustelen kukkapenkkeihin. Jiäpi vähän isommiks paloik, vaan multoo piälle niin häviväät.

      Poista
    3. Kiva kuulla miten sinä toimit. 🤗❤

      Poista
  15. Hyvä sinä!
    Olen kyllä tiennyt kananmunista saatavan hyvää lannoitetta, mutta en ole jaksanut alkaa tekemään. On mielenkiintoista seurata, miten tämä edullinen lannoite toimii orkideoilla.
    Mukavia tammikuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  16. Toinen mosaiikin taitaja 🤗
    Kiitos ja hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  17. Eihän teidän tarvitse tällaisia kokeiluja tehdä kun on muutenkin komeat orkideat ja mitä tästä kokeilusta sitten seurasikaan.
    Minunkin kokeilut on nyt jäässä
    Kiitos kuin myös sinne.

    VastaaPoista
  18. Juu mystinen juttu pitää yrittää vielä kerran laittaa tuo sinun blogisi lukija listalle tai saan minä sen sinne mutta siitä ei pääse blogiisi. Huomasin blogisi olevan hengissä jostain toisesta blogista mitä olit kommentoinut.

    VastaaPoista