keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Lumitilanne ja mökin sisäkukkatilanne .

 Nyt on lunta ja siitä minä pidän vaikka se tietää lumitöitä ja kunhan ei sitä tule ihan älyttömästi . No se ei ole vielä ongelma ja mieskin teki ensimmäisen lumityön mökillä . 


Kuuraa ja lunta kerääntyy ja koristelee pienemmälläkin määrällä mutta hieman sitä saisi kyllä olla jopa enemmän kasvustoja ajatellen . 



Pitää varmaan lapioida hieman lunta näiden ruusujen päälle  . 





Keskuspenkistä keväällä lähtee vielä tämä toinenkin vasemmalla puolella oleva kataja kokonaan pois ja tilalle tulee pieni hidaskasvuinen pesäkuusi . Yhden jo poistimme ja sain sen tilalle istutettua yhden kärhön  .Pesäkuusi taas siirtyy tästä ( alakuva)  penkistä tässä penkissä on vielä muutamia perennoja ja muuta siirrettävää tulevan terassin tieltä , voi olla että terassia ei keritä tänä vuonna rakentamaan mutta peitän silloin tämän alueen pressulla . Olen jo pari vuotta siirrellyt tästä kasveja muualle ja suunnitellut pressun laittoa mutta kaikkea en ole kuitenkaan saanut siirrettyä ja olen joutunut tätäkin kitkemään edes jonkinverran tänä vuonna saan varmaan kaikki siirrettyä kuitenkin mitä pitää ja se helpottaa heti muuta hoitoa ajatellen  . 





Keskuspenkissä on myös kaksi pallotuijaa mitä leikkaan nykyään säännöllisesti ja tuen ne tällaisella tuella ettei lumi paina niitä rumasti keskeltä lakoon  hienoinen lumi antaa niille kuninkaallisen muodon . Komeamaksaruohot jäi syksyllä leikkaamatta niitä näkyy tässä kuvassa kaksi pehkoa , yhteensä niitä on kolme samankokoista ympyrää mitkä yritän myös tukea heti samanlaisilla tuilla kuin nämä tuijat mutta tietysti huomattavasti matalimmilla . Hyvin pian ne on kasvanut itsensä pehkon sisään ja pysyvät koko kasvukauden pystyssä . Syksyllä kun poistan ne siirrän ne samat näiden tuijien tueksi mutta keväällä minulla oli niille muuta käyttöä joten maksaruohotkin jäivät ilman tukia , mutta tukia ne eivät tarvinneetkaan jostain syystä koko kasvukautena .  Tiedä sitten näistä tarpeista . Jokatapauksessa tuet ovat siksi tänä vuonna korkeammat tuijilla kuin normaalisti mutta asiansa ajavat  . 





Puutarhan puolella on myös rauhallinen tunnelma tarkistan joka kerta ettei ole mitään ylimääräisiä jälkiä lumessa . Kissa käy joskus mutta siitä ei ole mitään haittaa  . Se pääsee kiipeämään kulmissa olevia tukipylväitä pitkin . Kesälläkin se käy nukkumassa vasemmassa näkyvien tuijien varjossa . Olen luullut joskus sitä jopa kuolleeksi mutta nyt en enää . 


Mennäämpä sitten katsomaan tilanne sisäkukkien osalta. Viime kesän ostin ihanan vaaleanpunaisen tai "pinkin"  amppeli pelargonian . Minä olen ajatellut että en mitään enää säästä seuraavaan vuoteen mutta näinhän tässä vain kävi että tämäkin tuli taas säästettyä kun oli vielä hetki sitten kukassakin ja nyt pukkaa jo uutta alkua tosin aika vaaleita ja heiveröisiä . Minulla on vaikeaa kuvata näitä kun tulee vastavaloa koko ajan meillä on tämä yksi seinä kokonaan ikkunoita ja se luo vähän haastetta mutta kukat kyllä viihtyy  . 





Alakuvassa on ruusun-nuppu pelargonia mikä viettää talvensa sisätilassa sillä toinen menehtyi kellaritiloissa missä kyllä pelargoniat ja muut on kyllä selvinneet talvesta  . Harva se on tällähetkellä ja aika korkea vaikka typistin sitä syksyllä . 


Papinkaura on rehevä ehkä liikaakin ja taas valo paistaa  . 


Keittiössä talvehtii apistolinkukka  huone esikkoa en ole näköjään nyt kuvannut mutta sekin on hyvässä kunnossa mutta kukkia ei tällähetkellä ole se pitää noin parin kuukauden kukattoman ajan suurinpiirtein ja sitten on vielä vessan katossa koukussa suuri tulitikkukaktus mistä ei myöskään ole nyt kuvaa . 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




47 kommenttia:

  1. Täällä meilläkin lunta saisi olla enemmän kasveja suojaamassa.
    Hienosti sinulla ovat talvehtineet pelargoniat ja muut kukat. 👍👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuitenkin edes näin.
      Mukavasti tähän mennessä ovat pärjänneet pitää käydä nyt loppuviikosta mökillä kellarissa katsomassa miten siellä jaksetaan.

      Poista
  2. Hei Nila!
    Aivan ihanat talvimaisemat puutarhasta. Meillä on just nyt valkoinen puutarha, viime yön lumisade peitti kaiken. Ei ole mpnta senttiä, mutta ihan riittävästi. Olen muutaman vuoden yrittänyt saada pelargoniat viihtymään talven yli. Onnistui mutta ne ei kukkineet, joten ostin uudet. Sinulla taitaa olla vihreät sormet, niin varmaan onnistuu paremmin.
    Hyvää loppiaista /Marika

    VastaaPoista
  3. Kiitos saisihan sitä lunta hieman lisää tulla .
    Minä huomasin viimevuonna kun vaihdoin vain pintamullat koska ovat niin suuria että kukkivat huonommin nyt ajattelin vaihtaa koko multa tilan.
    Siinä on se etu minusta kun ovat jo vanhempia ja isompia kukkivat runsaasti.
    Kiitos hyvää loppiaista myös sinne sinulle ❤

    VastaaPoista
  4. Kauniita lumisia kuvia sinulla 😊 Meillä on minusta ihan hyvä lumitilanne, taitaa olla puolisen metriä jo koskemattomilla alueilla.
    Pelargoniasi näyttävät aika kivoilta 🙂 runsaana pysynyt lehdistö ja kaikki! Itse yritin joskus pelakoita talvettaa, ne tiputtivat kaikki lehdet talven aikana ja seuraavana kesänä leikkauksesta huolimatta olivat aika rajun näköisiä. Joku ei mennyt putkeen, enkä ole vielä uudestaan jaksanut yrittää 😅
    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan vähän voisi lunta tulla kyllä lisää teillä on siellä jo ihan mahtavat hanget 🤗
      Pelargoniat on kyllä ihan hyvässä hapessa ja itseasiassa ihmettelen amppeli pelargonian rehevyyttä. Kannattaa sinunkin yrittää vielä uudestaan joku nyt ei oikein ole mennyt putkeen. Onko ne ollut ihan tavallisessa huoneenlämmössä 🤔❓ jos on kastelun tarve on aika vähäistä. Meillä mökillä on vain noin 15 asteessa korkeintaan. Mutta kun käymme viikonloppuisin ja lämmitämme silloin niin hetkellisesti lämpö nousee.
      Mutta kiitos ja hyvää loppiaista myös sinne. ❤

      Poista
  5. Hieno kruunu pallotuijalla, eipä se haittaa, että on korkeaa mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kruunu pysyy vaikka vähän korkemmassakin päässä 😁🤗

      Poista
  6. Siis oletpa onnistunut hyvin pelargonioiden talvehtimisessa.
    Täällä tulee aina lunta ja sitten siitä seuraavana päivänä puolet sulaa. Kaikki on kyllä kaunista luonnossa (ja puutarhassakin) kun päällä on lumipeite <3
    Kaunista keskiviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, lunta saisi tulla kyllä vähän lisääkin mutta näillä mennään. Luonto on kyllä nyt kauneimmillaan näin talven kannalta katsottuna
      Kiitos kuin myös sinne ❤

      Poista
  7. Teillä on niin paljon lunta! Täällä ei ole lainkaan talvea tänä vuonna, en muista koskaan näin lämmintä talvea, ja kun viime vuonnakin oli ennätyslämmintä, niin kai se on sitten niin ettei kylmiä talvia enää ole omalla alueellani.
    Hienosti on pelargonia jatkanut kasvuaan.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lunta kyllä ei paljon ole mutta vähän kuitenkin.
      Kiitos pelargoniat on kyllä ihmeen hyvässä hapessa
      Kiitos kuin myös sinne sinulle ❤

      Poista
  8. Sinulla on kyllä niin taika puutarhan kasvien ja sisä kukkien kanssa. Kaikki kasvavat hyvin🌼
    Ihania puutarha suunnitteluja,voi ihanuus kesä edessä päin💚
    Teilläkin on hyvin lunta. Jestas tänne tullut älysti lunta viime aikoina❄
    Nuo rautaruusut ovat kyllä sitten niiiii ihania kanssa.
    Mukavaa loppiaista🥰

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
    Suunnitelmia pitää olla mutta ne tuppaa muuttumaan matkan varrella ja jopa lyhyellä matkalla 😂
    Lunta saisi tulla kyllä vähän lisääkin ja rautaruusut ei onneksi palellu.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle ❤

    VastaaPoista
  10. Hienot, talviset maisemat puutarhastasi! Nyt onkin hyvä aika suunnitella tulevia istutusalueita, mitä lisätä tai poistaa. Sitten kun taas kevät koittaa, voi olla valmiina lapiohommiin! Nyt nautitaan talvesta ja lumitöistä:) Sisäkukkasi näyttävät nauttivan valosta ja viihtyvät hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lunta saisi ehkä olla hieman lisääkin kasvustojen kannalta.
      Nyt nautitaan tänäänkin oltiin mökillä ja tehtiin lumitöitä ja minä lapioin lunta hieman lisää ruusujen peitoksi.
      Sisäkukat on kyllä hyvinvoivan näköisiä ja kellarissakin näytti kaikki olevan kunnossa.

      Poista
  11. Tälläisiä ulkokuvia katsellessa tulee sitäkin suurempi ilo siitä, kun näkee keväällä lumen alta sulaneiden kasvien heräävän jälleen uuteen kasvuun. Nyt on hiljaista ja piha nukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on sitten taas uusi ilonaihe nyt me nautimme lumesta ja talvesta.
      Piha ja puutarha nukkuu sikeästi 🤗

      Poista
  12. Kauniit talvimaisemat ja hyvännäköiset pelargoniat! Mukavaa loppiaista <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos onneksi pelargoniat ja muut on hyvässä hapessa sisällä niinkuin kellarissa 🤗😁
    Kiitos kuin myös sinne.

    VastaaPoista
  14. Kyllä talvella pitää lunta olla. 😁

    VastaaPoista
  15. Näinhän se on olen samaa mieltä 🤗

    VastaaPoista
  16. Kaunista. Pelargonit hyvässä mallissa. Papinkaura on upea myös.

    VastaaPoista
  17. Kiitos minustakin hyvältä näyttää 😁

    VastaaPoista
  18. Maisema muuttuu aina kun tulee lunta... ihan satumaiset näkymät ⛄️

    VastaaPoista
  19. Juu näin on ihan hyvä on valoisampaa
    Kiitos.

    VastaaPoista
  20. Hyvin sulla on pelargoniat talvehtineet. Mulla on kesäisin, mutta heitän ne syksyllä pois, kun en onnistu niitä pitämään hengissä talven yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvin on mennyt useamman vuoden.
      Jos ei ole paikkaa talvetukseen niin silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin ostaa joka kevät uudet

      Poista
  21. Nuo teidän puutarhan talvikuvat ovat ihastuttavia. Kuura kaunistaa koriste-esineet entisestään. Yhdyn sinuun siinä, että lunta saisi olla enemmän, mutta onneksi sitä on luvattu lisää.
    Hyvää tammikuun jatkoa Nila! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle
      meillä satoi tänään lunta jonkinverran lisää mutta lisää saisi tulla.
      Kiitos samoin sinne teille. ❤

      Poista
  22. It is very important to have good thoughts in mind to write a beautiful post, and your mind seems very clear, only then you have written such a beautiful post, this post is worthy of praise, the praise of this post will be less. low price girls sector 29
    Bhiwadi Real Photos Girl
    Manesar VIP Photos Girl
    Naughty Girl Gurugram
    VIP Girl Gurugram
    DLF Phase 3 premium girl
    college girl gurgaon
    beautiful Girl Gurgaon
    online girl gurgaon

    VastaaPoista
  23. Kuinka paljon lunta ... valokuvat ovat upeita, välittävät kauneutta ja rauhallisuutta.
    Geraniosi on kaunis, hän pitää paikasta, johon laitat hänet, ikkunan viereen.
    Hyvä viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää viikonloppua myös sinne ❤

      Poista
  24. Kaunista on talvisessa puutarhassasi ja Sinulla on siirtosuunnitelmatkin on jo valmiina! Hyvä kun säästöt pelargonit, nehän näyttävät upean hyvinvointisilta nytkin, mikä on kyllä harvinaista. Ihana tuo ulkotuliteline, kukan muotoinen. Onnellista uutta vuotta ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos talvinen puutarha on kyllä kaunis ja lisää talvetettavia pelargonioita yritin välttää mutta näin tässä taas kävi.
      Kiitos ja hyvää vuodenvaihdetta myös sinne.

      Poista
  25. On talvinenkin puutarha kaunis. Mä en onnistunut talvettamaan riippapelakuita. Myöskin pysty mallisista on 2 tai 3 kuollut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , harmin paikka kun et onnistunut talvettamisen kanssa niitä ei kannata oikein paljon talven aikana kastella.

      Poista
  26. It is very important to have good thoughts in mind to write a beautiful post, and your mind seems very clear, only then you have written such a beautiful post, this post is worthy of praise, the praise of this post will be less. Gurugram Girl Number

    VastaaPoista
  27. Kuninkaallisten tuijien puutarha :D Hyvä, että on edes vähän lunta. Meillä alkaisi jo riittämään; eilen kahlasin polvia myöten hangessa tarkistamassa jänisverkkojen tilanteen. Lisää vain näyttää satavan koko ajan. Pahoin pelkään, että maaliskuussa täällä on taas melkein metrin kinokset... Kyllä on komea tuo riippapelakuu! Hyvältä näyttää myös muut kukkasi. Nauttivat valoisasta mökistänne. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. Kiitos no on teillä ainakin lunta meillä tosiaan saisi tulla vaikka vähän lisääkin.
    Juu pelargonia on kyllä aika komea ainakin vielä ja muutkin ihan ok.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle.

    VastaaPoista
  29. Talvinen, lumipeitossa oleva puutarha, on kaunis ♡ On se vaan kyllä kiva, että talvella on lunta. Lumi suojaa ja valaisee. Ja onhan se kiva päästä harrastamaan talvisia urheilulajeja. Itse en ole mikään himohiihtäjä, mutta kyllä minut jokusen kerran ladulla talvella löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipeite on kyllä ihanaa ja hiihtänyt en ole vuosiin mutta välineet kyllä löytyy vielä, ehkä lastenlasten kanssa tulee vielä hiihdettyä hieman, mutta ne kun on vasta vajaa kolme ja vajaa viisi. Kerran he ovat hiihtoa vasta yrittänyt ja hyvin meni. Toivottavasti lumipeite lisääntyy eikä häviä.
      Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  30. Tuo kehikko pallotuijalle on hyvä idea, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista