torstai 17. helmikuuta 2022

Pioni ajattelua

 Pioneista unelmoin paljon ennen kuin meillä oli edes mökkiä  . Kun sellainen tuli hankittua maata oli mutta ei pioneja . Kyselin  ja sainkin yllättäen tutuilta ja työkavereilta useita pioneja mutta sitten tuli ongelma ei ollut kukkapenkkejä . Raivasin hieman kasvutilaa esiin kovin rikkaruohoisesta pellosta . Meidän puutarhan puoli on vanhaa pellonpohjaa ja siinä ne vietti muutaman vuoden muiden kuten leimujen jne....saatujen perennojen kanssa . Vihdoin sain aikaiseksi majakkapenkin alun ja yhden toisen penkin mihin sain istutettua reservissä olevat ja muutaman lahjaksi saadun pionin . Niitä on nyt noin kolmekymmentä kappaletta . Viisi niistä olen tainnut itse ostaa Týristä vanhoilta mummoilta . Yksi niistä on tämä ensimmäinen tillipioni joka alkaa kukkimaan heti kesäkuun alussa . Se teki muutamia siemeniä jotka ravistelin emon viereen . Siitä sitten pionien kukinnasta sai nauttia toista kuukautta yhteen menoon . Pioneja minulla on jo runsaasti mutta näitä voisin pari ostaa lisää . Missäköhän olisi myynnissä ❓

Kesäkuun viides 




Kesäkuun kymmenes      niin seuraavana kukassa on tämä Kuolanpioni ❓minkä sain koti naapurilta se kukkii mukavasti laukkojen kanssa . Senjälkeen nuppuja on auennut vähän siellä sun täällä . 








Pionien nuput on myös hurmaavia ja niiden vuoksi pionien kauneus ja kukinta on näiden ansiosta vieläkin pidempi jos ei laske kukinnan alkua auenneista kukista kuten minä tein . Tässä pionin nuppu työntyy hauskasti laukan kukan sisältä . 





















Minulla näistä kolmestakymmenestä on tainnut vielä olla kukkimatta kertaakaan kaksi pionia . Sanotaan kun pionin siirtää se ei kuki seuraavana vuonna . Tämä väittämä ei pidä paikkaansa sain tämän alakuvassa olevan pionin edellisenä syksynä ja vein sen talveksi kellariin . Laitoin aika pieneen ruukkuun suhteessa juurakon kokoon ja lapiolla multaa päälle sanoin miehelle että pääasia että selviää talvesta . Keväällä se nousi terhakkaana ja en kerkinyt sille raivata paikkaa majakkapenkissä joten se jäi ruukkuun ja komeasti kukki ruukussa . Tuin sen heti verkkotuella koska ajattelin varsien kaatuvan kukinnan alkaessa , tämän tarinan olen jo kirjoittanutkin mutta joskus vaan on kiva kerrata jotain erikoista kun tapahtuu . Nyt on taas jännä nähdä kukkiiko nyt kesällä kun siirto oli syksyllä maahan  . 




Minulla on näitä pioneja useampi aina lajejaan silloin en vielä tiennyt  mitä ne on ja minkälainen kukka kaikissa edes on  . Nyt minusta tosiaan on enää kahden lajin jännitys  jos nyt ei ne kuki on istutus syvyyttä tarkistettava . Kukintaa riittää toista kuukautta ja nuppukausi päälle . Näiden lehtiä käytän myös asetelmissa ja ovat todella kestäviä tai maljakossa muiden kukkien kanssa . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




43 kommenttia:

  1. Ihania <3 Hienoja kuvia! Mieltä piristävä postaus. Katsoin äsken ikkunasta ja totesin, että päivä alkaa lumitöillä. Meidän pihassa on yksi pioni ja sen kukinta ilahduttaa joka kesä. Sain pionin entiseltä työkaveriltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kukkakuvat ilahduttaa aina olipa ne mitä hyvänsä. Pionit on kyllä ihania ja melkein kaikki on saatuja minullakin. 🤗

      Poista
  2. Hei Nila!
    Onpa sinulla monta ihanaa pionia, ne on ihan minun lempikasveja. Siirsin monet viime vuonna, toivottavasti saan nähdä niiden kukat kesällä. Ne on ollut vähän varjoisella paikalla, joten ne ei ole kukkineet. Hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä ne hyvinkin kukkivat vaikka siirsit ne viime vuonna
      Minulla kyllä kasvaa ihan auringossa ja hyvin kukkivat.
      Kiitos hyvää viikonloppua myös sinne 🤗

      Poista
  3. Ooh, onpa ihania pioneja!
    Niiden juurakoita on rautakaupoissakin, itse huomasin juuri Bauhausissa muutamia lajikkeita. Sitten on Pionien Koti, joka myy paikan päällä Taivassalossa, ja luulisin, että postimyyntinäkin, ja sitten tietysti monilla markkinoilla ja messuilla. Marketanpuiston markkinat toukokuussa Espoossa on ehkä teitä suht lähellä? Siellä he ovat olleet ainakin silloin, kun olen itse käynyt.
    Ihania kukkakuvia, niin kauniita pioneja sinulla! Ja kivasti pitkään kukkivat, kun on noita eri laatuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, emme ole käyneet missään nyt koronan aikana paitsi mummon luokse mennessä Mustialan puutarhassa missä ajattelin nytkin käydä. Pitää katsoa jos sieltä löytyy.
      Kukintaa on ihan mukava aika ellei sateet pilaa.
      Mukavaa viikonloppua 🤗

      Poista
  4. Sinulla on paljon kauniita pioneja! En ole itse uskaltautunut hankkimaan pioneja ulkomailta, mutta Pionien kodista olen tilannut muutaman kerran verkkokaupan kautta sellaisia lajeja, joita en ole täällä nähnyt kaupoissa myytävänä. Tilaukset ovat hoituneet hyvin ja luotettavasti - minulle tulleet taimet tai juurakot ovat olleet hyvävoimaisia ja reippaita.
    Ihana kuva kuolanpionista ja laukoista, ne sopivatkin hyvin yhteen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos näin oli tarkoituskin 🤗

    VastaaPoista
  6. No nämä Týrin pionit onkin ainoita ulkomailta hankittuja. Siellä katselin kun pihoissa kasvoi valtavasti ja isoja pioneja ja melkein kaikki ruohikossa tai nurmikolla 🤔
    Tämä ihmetytti suuresti ja hyvin kasvoivat.
    Kiitos laukkoja on minulla nyt kaikkien pionien väleissä ja minustakin sopivat ja sitten vielä kukinnan jälkeen on nuo siemen pallukat koristamassa. 🤗

    VastaaPoista
  7. Voi, miten monta ihanaa pionia sinulla onkaan. Ne palkitsevat nyt sitkeytesi.
    Noilla lajeilla saat nauttia pionien kukista pitkään.
    Muistan, kun kerran mainitsit laukkojen "rumista" lehdistä. Tuolla lailla istutettuna niitä ei edes huomaa.
    Luin kaikki kommentit, ja siellä tulikin vinkkejä uusien pionien hankkimiseksi.
    Omani ovat kaikki saatuja, joten kopsasin itselleni muistiin tuon Pionien kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kukkivat kyllä kiitettävästi ja minusta pitkään.
      Just näin laukan lehdet peittyy mukavasti
      Samoin minulla ei ole tiedossa mistä niitä hankkia joten vinkit on aina tarpeen
      Hyvää loppuviikkoa 🤗

      Poista
  8. Kauniisti kukkivia pionipuskia. Ne ovat kyllä oikeita keskikesän kuningattaria. Minua riepoo vieläkin, kun menetin pahana talvena oman Särkän perennataimistolta hankkimani aidon tillipionin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eli Särkän toimistolla on tillipionia myynnissä. No varmasti harmittaa tällaiset menetykset
      Pionit on keskikesän kaunottaria oikein osuvasti sanoit.

      Poista
  9. Sinullahan on melkoinen valikoima kauniita pioneja. Moni onkin täällä jo kertonut Taivassalon Pionien kodista. Olen käynyt siellä itsekin ja tiedän heillä olevan myös verkkokauppa. Saila jo ehdottikin espoolaisia Marketanpuiston markkinoita. Pionien koti on ollut usein siellä myymässä. Suosittelen Marketanpuiston kevätmarkkinoita muutenkin. Sielä voi tehdä löytöjä. Uskon, että tänä keväänä ne taas järjestetään.
    Ostin monta vuotta sitten Turistä tillipionin, joka on varsinainen lilliputti, max. 20 cm. Viime vuonna se ei edes kukkinut. Eräs pioniharrastaja sanoi, että aito tillipioni on pieni ja kaikki isommat ovat tillipionin ja kuolanpionin risteymiä. Netissä tillipionin kooksi mainitaan yleensä n. 40 cm. Tiedä häntä, kuka on oikeassa - ja onko sillä kovin suurta väliäkään.
    Terveisiä Lohjalla asuvalta Ulla Halenilta (asunut ennen Virkkalassa). Sattumalta tulit eräässä asiayhteydessä esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneja on paljon ja sinua odottaa samanlainen kuin ruukussa kasvaa jos huolit ja nousee nyt keväällä on ruukussa kellarissa.
      Pitää katsoa nuo Marketanpuisto markkinat milloin ne on.
      Ei tämäkään tillipioni kovin korkea ole mutta korkeampi kuin 20 cm ja ehkä vähän reilu 40 cm en muista tarkkaan ja mitä sillä tosiaan on väliäkään.
      Kiitos terveisistä mutta nimi on minulle outo missähän puitteissa me olemme tavannut olisi kiinnostusta kun kerran hän luuli tuntevansa minut 🤗

      Poista
    2. Ilolla otan vastaan kaikki.
      Marketanpuiston markkinat ovat yleensä toukokuun lopulla. Niistä on yleensä juttua blogeissakin. Laitan sinulle tietoa, kunhan ajankohta julkaistaan.
      Ulla asui kauan sitten Virkkalassa. Hän muisti tyttönimesikin, mutta en painanut sitä mieleeni. Tiesi sinusta myös joitain asioita, joista olet maininnut blogissasi. En kysynyt Ullalta tarkemmin, kun hänen tuntemisensa tuli esiin toisen asian yhteydessä. Olen Ullaan yhteydessä ehkä viikon kuluttua ja kysyn silloin vähän tarkemmin. En muista, milloin Ulla on vihitty (aviomiehen kuolemasta on jo 12 v). Ehkä hänkin on ollut Virkkalassa asuessaan vielä tyttönimellä. Ulla on mukava, rauhallinen ihminen. Halusi lähettää terveisiä, hänestä ei ole sinulle vaivaa.

      Poista
    3. Kiva juttu ilmoita kun Marketanpuistossa tapahtuu. Kiva olisi itsekin olla yhteydessä vanhoihin tuttuihin ja kiitä terveisistä. Vaivaa ei mitenkään päinvastoin 🤗❤

      Poista
  10. Ohhoh, olipas upeita kukkia. Hauskaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi 🤗ja hauskaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  11. Voi upeus, mikä postaus 🤍 Pionit ovat aivan ihania. Minäkin rakastan niitä. Ongelmana vaan on, että jostain syystä minulla on useampi sellainen, joka ei kuki. Mutta nuo muutamat kukkivat siitäkin edestä. Kiitos. Tämä postaus toi mieleen kesän ja muistutti minua siitä, että pitää hankkia tillipionit ja kuolanpioni :) Ihanaa alkanutta viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kiitos sanotaan että pioni on istutettu väärään syvyyteen ellei kuki, joko liian syvälle tai pintaan. Google auttaa tässäkin asiassa.
    Nämä molemmat ovat aikaisia kukkijoita ja matalampana kukkijana on myös mukava lisä.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle 🤗

    VastaaPoista
  13. Monta pionikaunotarta sinulla. Enpä ollut mieltänyt ruukkukukaksi mutta näköjään niinkin toimii 😉. Kukkisivat vaan edes vähän pidempään ihasteltavina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minäkin yllätyin tästä ruukkukukinnasta
      Kun on erilaisia lajikkeita niin kukinta pidentyy ja nuput tuovat oman lisänsä.

      Poista
  14. Oi,miten ihanat kuvat🥰
    Niin kesä kaipuu iski,onneksi se ihanuus on edessäpäin.
    Pioni on niin hurvaava kesän kaunotar,enollani on pionipenkki ja kerään kesäsin kimppuja kotiin sieltä.
    Täytyykin alkukesästä hiukan meidän pihasuunnittelua tehdä,jos laittaisin meillekkin pionin. Edellinen ei menestynyt meillä.
    Iloa ja mukavaa puuhaa viikonlopuusi🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pionin kukinta on ihanaa aikaa ja minäkin raaskin varmasti ottaa maljakkoon enemmän näitä ihanuuksia tulevana kautena.
      Pioni tarvitsee osittain aurinkoa ja syvän kohopenkin vesi ei saa jäädä seisomaan sen ympärillä.
      Kiitos mukavaa alkanutta viikkoa 🤗

      Poista
  15. Sinulla on oikein hyvä kokoelma erilaisia pioneja. Ovathan ne kyllä kauniita ja ymmärrän hyvin, miksi jotkut (kuten äitini) niitä hamstraavat. Seitsemän niitä on nyt minullakin ja ensi kesänä varmaan uusimmatkin jo kukkivat.
    Se on ihan hölynpölyä, että pioni ei kukkisi siirtoa tai jakamista seuraavana vuonna. Kukkii kyllä, jos juurakko on tarpeeksi suuri eikä istutuksessa ole mennyt jotain pieleen. Nuppuja oli viime keväänä niissä minunkin edellisenä syksynä jakopaloina istutetuissa pioneissa tulossa mutta yhtä vaille kaikki paleltuivat loppukevään hallaöinä 😣 Opinpahan kerrasta, että aurinkoisiin kohtiin istutetut pionit pitää muistaa suojata, jos tulee hallaa silloin kun ovat lähteneet kasvuun.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on kyllä näitä jonkinverran mutta tilaa minulla on vaikka vielä lisääkin mutta nyt olen tarkkana mitä otan.
      Minäkin peitin niitä kun hallaa oli luvassa mutta joku sanoi pioni ei ole kovin arka hallalle 🤔 tiedä häntä mutta peitin kuitenkin varalle.
      Kiitos mukavaa alkanutta viikkoa 🤗

      Poista
  16. Mikä rivi pioneja! Aina ei pionin kukinta tyrehdy siirtoon, mutta noin yleensä se kukkii sitä enemmän, mitä kauemmin on ollut samalla paikalla. Kiva kokeilu ruukussa, ja valtavan kukkaryöpyn sait palkinnoksi. Tiedätkö, mikä lajike on kuvassa vaaleanpunainen puolikerrottu pioni? Se on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin yllätyin tästä ruukkukukinnasta se oli kyllä komea
      En ole ihan varma mitä kuvaa tarkoitat mutta 19, 20 kuva ja lopusta viides ja kuudes on samaa lajia ja luultavasti Bowl of Beauty. Olen itse näin päätellyt kun tämänkin olen saanut työkarilta ja hänellä itsellään ei ole mitään tietoa tästä. Tätä minulla on kaksi puskaa ellei sitten vielä näistä kukkimatta olleista ole samaa. Minustakin se on todella kaunis. 🤗

      Poista
  17. Upeita pioneja, pioni on kyllä niin kaunis kukka:) Oikein hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa 🤗

      Poista
  18. Paljon on erilaisia pioneja sinulla. Minä olen ostanut pioneja ihan puutarhamyymälöistä, pionien kodeilta sekä Lidlissä juurakoita on usein mynnissä ihan lokakuun alussa. Niitäkin on tullut ostettua. Ja ainakin 4 pionia olen saanut ja yksi ollut valmiiksi pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niitä sain muutama vuosi sitten monia. Pitää katsoa tämä tillipioni kiinnostaa kyllä vaikka olisi useampikin samaa. Kun itse ostaa niin ehkä voi olla silloin nimestäkin tietoinen minä en juurikaan näitä omia tiedä.

      Poista
  19. Olen aina iloinen kukistasi ja puutarhastasi. Pionit ovat upeita kukkia. Kiitos päiväni värittämisestä.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  20. Kaunis pionikokoelma sinulla! Kuuluvat lempipuutarhakasveihini, ja rakastan noita pallomaisia nuppuja ja runsasta kukintoa. Aurinkoista sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juurikin nuo pallomaiset nuput on ihan luksusta.
      Kiitos ja hyvää alkanutta viikkoa 🤗

      Poista
  21. Pionit ovat yksiä suosikki kukkiani. Rakastan erityisesti noita kerroksellisia pioneita, ovat ihan hurjan kauniita.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin minun. Kerrotut kukat painaa todella paljon ja ne joutuu tukemaan hyvin ja sen teenkin.
      Kiitos ja hyvää alkanutta viikkoa 🤗

      Poista
  22. Ihania pioneja siulla on. Miekin oon tilannu tuolta Pionien kodista pioneja. Miulla oli tillipioni ja kukkikin muutamana vuotena. Sitten se hävis pois. Oon kuullu sen olevan lyhytikäinen. Kauniita ovat kaikki kukkiessaan, harmi kun kestävät kerrotut ainakin, huonosti vesisateita.

    VastaaPoista
  23. Kiitos minulla on ollut tuo tillipioni kyllä jo muutaman vuoden toivottavasti ei häviä. Juu kerrotut pitää tukea kunnolla ja sekään ei auta jos sataa kunnolla varret taipuu melkein poikki ja vaikka niitä ravisteleekin on sekin joskus myöhäistä. 🤗

    VastaaPoista
  24. Ah mitkä ihastuttavat pionien kuvat. Ihan tuli kesä mieleen täällä talven keskellä. Ja melkein tunnen tuoksun nenässäni. Ei millään voisi uskoa, että noin neljän kuukauden päästä ne taas kukkivat.

    VastaaPoista
  25. Älä muuta sano mutta onneksi sitä ennen kukkivat monet muut
    Kiitos sinulle
    😄

    VastaaPoista