maanantai 21. maaliskuuta 2022

Mustanmerenruusu ja muut osto kukat .

 Olin pidemmän aikaa haeskellut Mustanmeren ruusun käpyjä ja nyt onnistuin saamaan vanhoja sellaisia . Tai siis ostin hintaan 11.80 e postikuluineen ja sain kolmekymmentä kappaletta komeita käpyjä . 

Hän kertoi että äitinsä peruja ovat ja äidin ollessa nuori kävi urheiluseuran Voikkaan Viestin kanssa virkistäytymässä Mustanmeren rannalla Sotshissa . Sieltä nämä vanhemmat kävyt on kotoisin . Kuulemma jotakuinkin yhtä vanhoja kuin hän ja hän on 74 vuotias . Ja myös ystävän anopin antamia mitkä hänelle on ollut noin 20 vuotta . Tässä vanhojen käpyjen sekoitus mitkä toivottavasti lisääntyvät ajan kanssa ja minä voisin jakaa niitä eteenpäin  esimerkiksi täällä blogissa  halukkaille . 


Istutin ne aika isoon altakasteluruukkuun ja laitoin keittiön pöydän päälle aamuaurinkoon mikä tulee hieman vinoon meidän ikkunaan  . 


Aiemmin innostuin jostain syystä ostamaan yhden aloen missä on useampia pienempiä alkuja . 



Ja sitten jonkinlaisen mehitähden missä on myös alkuja . Ajattelin laittaa nämä kesäksi ulos mutta kotona huomasin että tässä oli lappu että ei ulos . No kokeilen kuitenkin ulos istutusta ruukkuun kesäksi siksi ovat vielä ostoruukuissaan . Samoin ajattelin tämän aloen istuttaa ulos . Oletteko te istuttanut ruukkuihin ulos jotain vastaavaa ja miten ovat pärjänneet   . 


Jouluksi ostamani sypressi on hyvässä kunnossa ja se lähtee myös mökille ulos istutukseen kunhan ilmat lämpenee . Suunnittelua on jo vaikka mitä ja kivaahan se on . Tämä sypressi on istutettu melkein hiekkaan ja kastelua on joutunut tekemään ahkeraan ettei se kuivuisi ennenkuin pääsee ulos . 


Minulla oli se koko talven eteisessä ja nyt toinkin sen hetkeksi ikkunan eteen mutta ei kuitenkaan patterin lähelle . Olen huomannut että kastelua tosiaan pitää olla reilusti läpi talven ja nyt vielä enemmän että se ei kuivuisi  ennen aikojaan  . Joskus minulla oli vastaavanlainen ja siinä kastelussa olin silloin nuuka ja se kostautui kyllä melko pian ja sypressi päätyi kompostiin  . 


Nyt huomasin että siinä on yksittäisiä uuden kasvun alkujakin  ,  todella palkitsevaa .  Ajattelin istuttaa tämän myös ruukkuun  onko kenelläkään kokemuksia näiden ruukkuistutuksista , pärjääkö talven ruukussa ulkona , ruukku on talvenkestävä . 



Jostain syystä en saanut tulppaaneja hommattua kotia koko kevään aikana ja nytkin valikoitui kolme krysanteemi purkkia mitkä laitoin kaikki samaan astiaan että tulisi vähän isomman oloinen kun alus purkkikin on reilun kokoinen . 


Minä valitsen aina jotain tämän väristä tai valkoista kun krysanteemi ruukuista on kyse . Miksiköhän 🤔





Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minulla ei ole nyt ylimääräisiä käpyjä mutta kun niitä tulee toivottavasti lisää ensi keväänä voin luopua ylimääräisistä ilmaiseksi kirjautuneille lukijoilleni. ❤

      Poista
  2. Kiinnostavaa seurata, miten kävyt itävät ja millaisen kaunottaren saat kasvatettua.

    VastaaPoista
  3. Kiitos minäkin odotan innolla. 🤗❤

    VastaaPoista
  4. Krysanteemit ovat mahtavia. Toivottavasti istutukset onnistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos krysanteemi on kestävä kukka ja toivon minäkin näiden istutuksien onnistuvan.

      Poista
  5. Enpä ole vuosiin nähnyt kaupoissa mustanmerenruusun käpyjä. Jossain vaiheessa minulla oli niitä useampi.
    Onpa tosi hieno aloe. En ole laittanut sisälle ostettuja mehitähtiä ulos. Niitähän on useita erilaisia, joista osa pärjääkin ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen näitä etsinyt ja nyt olen innostunut myös näiden pitkän perinteen tähden . Aloehen ihastuin ja kokeilen näitä molempia ulos ruukkuun nyt kumminkin sitten näkee kuinka käy.

      Poista
  6. Jännä tosiaan nähdä miten käpysi itävät ja mikä ihanuus siitä kasvaa 😊
    Krysanteemisi on upean värinen. Minä uskon, että värit joita haalimme ympärillemme, tukevat meidän mielemme tilaa. Pinkki vahvistaa iloa, tyyneyttä ja naisellisuutta 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minäkin odotan innolla niiden kasvua, vielä ei näy mitään.
      Minä pidän tästä väristä paljon.

      Poista
  7. Kivoja kukkia sinulla. Sypressi pärjäsi monta vuotta meillä ulkoruukussa, mutta sitten laitoin ruukun etupihalta takapihalle ja siellä olikin liian aurinkoista ja sypressi kuivui liikaa ja kuoli. Se kyllä harmitti.
    Mukavaa viikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitää minunkin sitten laittaa sypressi talon sisääntuloon eli pohjoisen puolelle. Kiitos vinkistä. Kyllä se harmittaa kun menettää vuosia vanhoja kasveja.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle Outi. ❤

      Poista
  8. Mukava nähä käpysi kasvavan. Mielenkiintoista on, miten pärjeväät ulukokasvatuksessa. Ei oo kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista itsellenikin mutta tätä Mustanmeren ruusua en aio ulos kuitenkaan viedä.

      Poista
  9. On melkoinen tarina mustanmerenruusun kävyillä. Toivottavasti lähtevät hyvin kasvuun ja kukkivat komeasti. Krysanteemin väri on upea, joten mitäpä sitä suotta hyvää vaihtamaan :)
    Luulen, että mehikasvin ohjeessa "ei ulos" tarkoittaa sitä, että se ei kestä pakkasta tai sitä, että kesällä voi olla sille liian kosteaa esim. kukkapenkissä. En kuitenkaan usko, että sitä haittaisi pätkääkään se, että se kasvaa vaikkapa ulkona terassilla ruukussa. Saapahan enemmän valoa kuin sisätiloissa, samoin aaloe. Kummatkin taitavat vielä olla kotoisin aurinkoisilta seuduilta, joten tuskin panevat pahakseen pientä kesälomaa ulkosalla. Sateen armoille en niitä kuitenkaan itse jättäisi, vaan johonkin katoksen alle tai seinustalle.
    Sypressin talvehtimisesta en osaa sanoa juuta en jaata. Oma loistavasti talven yli sisätiloissa pärjännyt sypressini kun suuttui kohtalokkaasti siitä, että sai keväällä liikaa suoraa auringonpaahdetta :D Säilyi juuri ja juuri hengissä, mutta oli niin surkea reppana, etten viitsinyt säilytellä sitä sen enempää. Tällä kokemuksella kuitenkin sanoisin, että jos kasvatat ympäri vuoden ulkona, niin laita varjoon ja suojaa kevätauringolta.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiehtoi tämä tarina ja olen yrittänyt näitä käpyjä saada monesta paikkaa mutta ei ole ennen tärpännyt ja nytkin sattumalta. Olen myös etsinyt vanhaa kantaa olevia Soilikkeja niitäkään ei löydy kuin näitä uusia.
      Näin minäkin vähän ajattelinkin että vien kuitenkin kokeeksi ulos samoin sypressi pääsee pohjoisen puolelle taloa.
      Kiitos aurinkoa myös sinne.

      Poista
  10. Oi ihanuus sinullakin mehikasveja,ja tuo yksi mehikasvi mikä meilläkin, niin sinulla valtavan iso. Todella kaunis 💚
    Ihana tuo sypressi niin tuuhea. Minä en ole ossannut hoitaa koskaa omaani se kuukahti aina viimeistään tammikuussa.
    Kauniin piristävät krysanteemit🌸
    Aurinkoista viikkoa ja mukavia puuhia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän tämän mehikasvin nimi on.. onko tietoa ❓
      Sypressiä pitää kastella todella paljon nyt ainakin sisällä ulkona sitten ruukussa en tiedä 🤔.
      Minustakin krysanteemit on kauniita ja kestäviä.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle ❤

      Poista
  11. Nyt onkin mielenkiintoista seurattavaa. Kiinnostaa kovasti noiden Mustanmeren ruusujen kasvu ja kukinta.
    Kertomus niiden vaiheista olikin kiinnostava!
    Keväistä ja aurinkoista viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minua myös kiinnostaa kovasti nämä kävyt ja niiden kasvu ja mielenkiintoinen oli myös näiden tarina.
      Kiitos samoin sinne teille.

      Poista
  12. Hei Nila!
    Ajattelin kauan että mikä kasvi se on, nimi ei ollut tuttu. Kun hain google´ista tunsin kasvin. Minun anopilla oli näitä kukkia koko verannan ikkunalaudat täynnä. Oli oikein kauniit. Muistan että sain häneltä siemenkäpyjä. Ruotsinkielinen nimi oli mennyt muistista mutta löysin viimein. Femöring eli Viisiäyrinen. Kiitos kun näytit, nyt voin alkaa hakemaan niitä kukkia.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  13. Minullakin on näitä joskus ollut mutta ei näin vanhaa kantaa. Näitä oli vaikea löytää mutta jos sinäkään et löydä niin minä voin lähettää sinulle kunhan lisääntyvät eli ensi vuonna tähän aikaan.

    VastaaPoista
  14. Sympaattinen kevätkatsaus kasveihin 🍏

    Appivanhempani kävivät kauan sitten Sotshissa.
    Ihmeellliset kävyt, en ole kuullut mustanmeren ruususta.

    Ihanaa kevään odotusta sinulle ja kasveillenne 😀🌷🧡

    VastaaPoista
  15. Minun amppivanhemmat kävivät myös mutta eivät tuoneet käpyjä tullessaan.
    Kiitos ihanaa kevään odotusta myös sinne sinulle ❤

    VastaaPoista