torstai 29. kesäkuuta 2023

Pioneja

 Meillä juhannuksen vietossa olleet vieraat lähtivät eilen kotimatkalle  . Olivat viikon joten silloin pysyin poissa täältä  , vastailin ainoastaan eselliseen  postauksiin tulleisiin kommentteihin  .

Minun laudoista ja mansikka kankaasta koottu käytävä muuttuu koko ajan kun pionit avautuvat . Käytävän päässä näkyy anopilta saamani keisarinkruunu rypäs . 








Nämä mukulat on ainakin seitsemän kymmentä vuotta vanhoja alkuperältään  . Ensin ajattelin miten ne sopivat tämän penkin sävyihin  mutta totesin että ihan hyvä näin  kuitenkin  . Olen istuttanut hieman tämän ryppään ympärille myös punaista varjoliljaa  . Tässä penkissä kukkii punaisena myös pellis  , punainen rikko  , tähtiputki hieman matalampana vielä  , pikkusydän ja keijunkukka . Myöhemmin myös punalatva  .


Aurinkoa oli hieman liikaa kuvatessa ja luonnon vuohenputkea myös taustalla  riittämiin  .





Keppi on laitettu kärhölle hetkeksi kun alkoi jo vilistellä pitkin maata  . Odottaa tukea harjateräksestä .




Nämä iirikset on kukkineet jo .



Keijunkukka jatkaa uskollisesti kukintaansa samoin pikkusydän  .




Pionien värimaailma on vaalean  punainen ja valkoinen  yhtä lukuunottamatta . Pioneja on tässä penkissä yhteensä kymmenen  .



Luulin tämän pionin  olevan vaaleanpunainen mutta erehdyin  ja tämä on vielä muita matalampi. 





Meillä ei ole satanut juuri yhtään viikkoihin joten pionit on saanut avata kukkiaan rauhassa  . Suurinosa on vielä nupulla . Ukkonen on jyrissy mutta kiertää tämän paikan .





Mutta tällaista tällä kertaa  .





47 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta ja kätevä huoltokäytävä. Niin ihanat kukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli pakko tämä huoltokäytävä laittaa ja poistaa kurjenmiekat niiden lomassa kitkentä oli hankalaa . Huoltokäytävä tulee muusta materiaalista myöhemmin .

      Poista
  2. Sinulla on niin paljon kaikenlaisia kukkia, että noista raaskii poimia jo maljakkoonkin. Sanoimme vuohenputkea muksuna pitsikukaksi. Minusta se toimii maljakossa hienosti morsiusharson tyyppisenä keventäjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olen tänä vuonna ottanut pioneja maljakkoon ja otan vielä toisenkin kerran kunhan katson mitä tämän sateen jälkeen jää . Täällä on tänään satanut monta tuntia ja jopa reilustikkin
      . Vuohenputkea olen käyttänyt myös morsiusharson tapaan .

      Poista
  3. Ihana rivi pioonia joita rauhalliset kukinnat penkin etuosas korostaa. Vuahenputki näyttää hyvältä taustalta, kuhan siälä pysyyki. Hyvin sopii keisarinkruunuki joukkohon ja sehän on jo ikänsäkki pualesta arvokasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pionien kukinta alkoi tänä vuonna myöhempään kuin viimevuonna ja muutama kukki huonommin tai ei ollenkaan . Näillä mennään tänä vuonna . Vuohenputkea riittää meidän tontilla ja keisarinkruunu ansaitsee kyllä oman paikkansa .

      Poista
  4. Upea rivi pioneja! Samoin nuo iirikset tuijien väleissä näyttävät kivoilta. Kuvassa vuohenputken pitsi näyttää kauniilta, toki varmaan toivot, että kasvusto ei etene penkkeihin.
    Toivottavasti tekin saatte sateesta apua kuivuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt saatiin tänään vettä reilusti ja arvaat varmaan miten pionien kävi . Yritän käydä huomenna niitä vähän ravistelemasssa ja onhan vielä nuppujakin . Vuohenputken edessä tuijien takana on vuorenkilpeä se hieman hidastaa leviämistä . Meillä täällä on paljon vuohenputkea joka paikassa .

      Poista
  5. On upeat kukat. Meillä ja laitetaan vanhat pihalaudat uuteen kiertoon. Kasvipenkkien väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vanhoista laudoista saa nopeasti hyvän käytävän vaikka mihin .

      Poista
  6. Ihanuus mikä kukkaloisto kerrassaan!
    Pionit ovat niin kesän kaunottaria.
    On sinulla kova kastelu kukissa, kun näin kuivaa. Onkos siellä satanut yhtään?
    Nauttikaa mökillä olosta ja kukkien loistosta.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vettä ei ole tullut kuin kerran ja tänään saatiinkin sitten vettä vähän reilummin . Pionit kärsi mutta ei voi mitään .
      Kukkien kastelu hoituu osittain letkulla mikä tulee omalla painollaan lähteestä . Mutta kastelua kasvimaalla kuitenkin riittää .
      Kiitos nautimme varmasti ja samoin sinne nautinnollisia hetkiä .
      Mukavaa loppuviikkoa myös sinne .

      Poista
  7. Pioni on ehdoton kukkasuosikkini. Rakastan runsaasti kerroksellisia kukkia ja erityisesti tuollaisia hailakan vaaleanpunaisia.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien kauneus on kyllä uskomatonta. Kerrokselliset on kauniita mutta samalla myös sateella herkästi nuokkuvia ja ruskettuvia .
      Kiitos ihanaa sunnuntaita .

      Poista
  8. Ihana ja inspiroiva postaus! Kätevä ja hyvän näköinen tuo lautakäytävä. Meidän pionit ovat vielä nupuilla. Täällä ollaan siis jännän äärellä, miten kukinta onnistuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lautakäytävä on väliaikainen mutta hyvä ratkaisu tässä tilanteessa kun kaikkea tehtävää on niin paljon tuli valmiiksi hetkessä .
      Meillä on myös osa pioneja vielä nupulla .Toivottavasti näet omasi kauniina ennen sateita .

      Poista
  9. Hei Nila!
    Kauniit pionit ja kaikki muut. Täällä ei myöskään ole tullut yhtään sadetta moneen viikkoon. Kaikki kukat kukkii hyvin pian tässä lämmössä.
    Oikein hyvää viikonloppua /Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt saimme vettä sen verran paljon että pionit kärsivät mutta onneksi on vielä nuppuja .
      Kiitos hyvää sunnuntaita .

      Poista
  10. Upeita ovat pionisi ja muutkin kukkasi. Toivottavasti nuo vuohenputket eivät leviä kukka penkkiisi. Meilläkin pionit kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vuohenputkea on täällä tontilla todella paljon .
      Pionien aika on ihanaa .

      Poista
  11. Uuuuu mitä värejä, tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  12. Pionit ovat ihania; täällä "kateellisena" huokailen. Kauniit kuvat ja kasvit sopivat hyvin yhteen.
    Vinkki: Vuohenputkea kannattaisi nuorena syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien aika on ihanaa .
      Vuohenputket ei syömällä lopu täältä meidän tontilta . Sitäkin tehdään joka kevät ja ihan pakastan myös jonkinverran .

      Poista
  13. Ihanasti kukkivat pionit ja kaikki muutkin kasvisi.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  14. Sinulla on kyllä upea puutarha,täynnä kauniita kukkia🌺🌸🌱🪷🌺🌼🪻⚘️
    Kaunista heinäkuuta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤️
      Kiitos kuin myös sinne .

      Poista
  15. On noissa hoitamista rakastavalle puutarhurille 💚
    Aivan erinomainen kulkukäytävä. Kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on kyllä helppohoitoisia mutta onhan näitä penkkejä mitä hoitaa .
      Kulkukäytävä oli nopea toteuttaa ja halpa .

      Poista
  16. Sain tänä vuonna lahjaksi puutarhani ensimmäisen pionin. Lahjoittaja neuvoi pitämään vielä ruukussa, jotta voi rauhassa juurtua. Se on lähtenyt ihan kivasti kasvamaan, mutta en tiedä, milloin olisi oikea hetki siirtää maahan.

    VastaaPoista
  17. Minulla on yli kolmekymmentä pionia ja muutaman olen säilyttänyt ruukussa kellarissa talven ja keväällä istuttanut heti maahan . Mutta jos sinulla ei ole kellaria mihin viedä ruukku talveksi istuttaisin heti ulos että kerkiää siellä juurtua ennen talven tuloa . Mutta älä kuitenkaan istuta liian syvälle muuten ei kuki . Valmista kunnon kuoppa ja lannoitteita pohjalle ja multaa sen päälle etteivät juuret ole suoraan kosketuksessa esimerkiksi kanankakkaan . Kuopan pitää olla tarpeeksi leveä ja syvä heti alkuun että on vuosiksi eteenpäin kunnon perustus .

    VastaaPoista
  18. Kaunista on teillä ja suuria istutusryhmiä samaa lajia. Minulla on aina sekalainen kokeilma kaikkea. Keisarinkruunu tuli minulle puutarhaan salamatkustajana ja olen antanut sen olla, vaikka aina välillä epäilen sen värin sopivuutta hempeiden värien sekaan. Mutta aina se sopii hyvin.

    VastaaPoista
  19. Kiitos keisarinkruunun kukinta kestää yllättävän kauan , Tämä muistuttaa miestäni nyt myös hänen äitinsä anopista mummusta heillä oli lämpimät välit .

    VastaaPoista
  20. Ihana nähdä ruskoliljoja, yksi lempparikukistani. <3

    VastaaPoista
  21. Kiitos piti ihan googlettaa tuo sinun nimittämä nimi minulle outo .

    VastaaPoista
  22. Yksinkertaisesti ihana juhlia juhannusta ystävien kanssa... kukkasi puutarhassa ovat unelma. rakastan pioneja Ne ovat haalistuneet kanssamme. Nyt on ruusujen aika... paljon terveisiä sinulle Violasta

    VastaaPoista
  23. Kiitos kyllä oli ihana nähdä heitä jälleen . Pionit on kyllä ihania ja onneksi voin jo ottaa maljakkoonkin kun niitä on niin paljon . Ruusuja minulla on vielä aika vähän .

    VastaaPoista
  24. Voi ihme noita sinun iiriksiäsi! Miten ihmeessä ne taas kukkivat noin valtoimenaan? Aika paljon olen kyllä kateellinen niin niille kuin sille kuukauden sateettomuudellekin. Tänään on taas satanut monen päivän edestä ihan kuin sitä vettä ei olisi jo ennestään ollut ihan riittämiin. Litinä vain kuuluu, kun kävelee nurmikolla. Kukkapenkkeihin ei edes uskalla mennä, ettei vahingossa tinttaannu maa jalan alla liian tiiviiksi. Eipä tuonne sateeseen viitsi muutenkaan mennä kuin pakon edessä.
    Komeasti kukkivat keijunkukat ja pionit ovat pian todella upeita kun pääsevät kunnolla vauhtiin kukinnassaan.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iirikset on kyllä ihania vaikka kestävätkin aika vähän aikaa . Mutta jäljelle jää hienot lehdet ja siemenkodat
      Kyllä meilläkin on nyt vihdoin saatu sadetta ja ihan liiaksi asti monena päivänä . No se on nyt tätä vuorostaan .
      Kiitos samoin sinulle .

      Poista
  25. Kukkaloisto saa haukkomaan ihan henkeä - olet oikea kukkakuiskaaja!!
    Kiitos kun saan ihailla kuvistasi!!

    VastaaPoista
  26. Kiitos sinulle kehuista niitä on kyllä mukava saada .

    VastaaPoista