lauantai 9. joulukuuta 2023

Pöydän koristelun aineksia

 Olen taas kuivattanut appelsiinin renkaita . Suunnittelin että niitä voisi laittaa kanelitankojen kanssa niemekkeelle missä on jouluruoka tarjolla  . Nämä säilyvät hyvin  minulla on rasiassa viimevuotisiakin ja on ihan hyvän näköisiä  .



Kuivatin ensin kuivurilla ja sitten saunan lauteilla  lopuksi  hyviä tulivat  . Sokeria pinnalle niin säilyvät värit kirkkaina .


Keräsin myös mökkimetsästä ennen lumien tuloa vähän materiaalia jos tarvitsen johonkin ja jos vanhat merkit pitää  paikkansa nämä kyllä tulee käyttöön .


Minä olen säästänyt tämän mansikka laatikon juurikin tällaisia varten  . Toin sen nyt kotia ja säilytän ulkona parvekkeella siihen asti kun tarvitsen .



Vaaleaa jäkälää ei ole meidän metsässä mutta näitä löytyy kyllä .Tämäkin pieni jäkälä tai mitä tämä  on hurmaava kuitenkin ja kapean tikun nokassa  kasvanut voi vaikka nostaa pystyyn 
.



Kolmea erilaista kuiva"  kukkia "




Näistä on syntynyt jo vaikka mitä  . Oletteko te keräneet tai ostaneet jotain jemmaan ?

Mutta tällaista tällä kertaa 🎄 .

23 kommenttia:

  1. Minulla on aina erilaisia käpyjä varastoituna. Samoin pallerojäkälää, jota olen tuonut kotiseudultani. Havuja olen saanut aina naapuriltani ja toki omasta metsäsaarekkeesta niitä löytyy myös pienenpään tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu että sinulla on myös pallero jäkälää sitä en ole onnistunut muutamaan vuoteen saamaan . Kävyt säilyvät vuosia ja niitä minullakin on . Joulun odottelua 🎄 .

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä voi mutta ohjetta en voi antaa kun teen ne kuivurissa .🎄 .

      Poista
  3. Noista tulee kauniit koristeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivon niin näistä tulee myös aineksia joulun jälkeiseen elämään 🎄 .

      Poista
  4. Sinä olet hyvin varustautunut koristelija! Luonnonmateriaalit ovat kivoja hyödynnettäviä. Appelsiinirenkaat näyttävät niin syötävän hyviltä, että minä olisin varmaan napsinut ne suuhun kesken matkan kuivurille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritän varautua ennen lumien tuloa näihin materiaaleihin mitä kerätään ulkoonta .
      Appelsiinia jäi kyllä vielä ylitse naposteltavaksikin .🎄 .

      Poista
  5. Hedelmäkiekkojen kuivatuksessa pitää siis käyttää sokeria, että värit säilyy. Minä kerran kokeilin ja jäi aika värittömiksi. Nyt löytyi niksi siihenkin, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja kuulemma vielä parempi olisi tomusokeria mutta kun ei ollut hyvä näinkin .🎄 .

      Poista
  6. Noin hyvistä aineksista saa vaikka mitä kaunista aikaiseksi, kun viitsii tehdä. Minä aina ihailen teitä, jotka näistä luonnonmateriaaleista teette upeita asetelmia 🤍 Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hei Nila!
    Aina on käyttöä eri materiaaleista. Lumi tuli ennenkuin ehdin ottaa vähän sammalta ja jäkälää, joten jouduin ostamaan kukkakaupasta, vain sen verran että saan kukka-asetelmiin. Käpyjä ja muuta poimin myös puutarhasta. Onneksi oli pieni varasto kasvihuoneessa.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy näin että lumi yllättää se tulikin tosi varhain tänä vuonna . Onneksi sinulla on kuitenkin jotain itsellä että kaikkea ei tarvinnut ostaa .

      Poista
  8. Kuivatut appelsiinit, pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ne säilyvät vaikka seuraavaan vuoteen .

      Poista
  9. Tunnen niin nenässäni appelsiinirenkaiden hurmaavan tuoksun. Ovat niin piristäviä somisteita.
    Olen myös muutamat satsit tehnyt uunissa ja leivinuunissa.
    Ripustan niitä kuuseenkin.
    Ihania puuhia sinulla ollutkin.
    Mukavia joulunvalmisteluita viikkoosi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiini renkaita on iha kiva valmistaa jos niille on tarvetta .
      Kiitos samoin sinulle 🎄 .

      Poista
  10. Nuo kuivatut appelsiinit on mukavia somisteita,luonnonmateriaalit sopii
    vaikka mihin. Minä olen kerännyt myös jonkun verran luonnonmateriaaleja
    ja käytän ne joulu askarteluun. t. Pirrenblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä appelsiinit sopivat juurikin luonnonmateriaalien kanssa käytettäviksi .
      Hienoa että sinulla on materiaalia joulun juttuihin .

      Poista
  11. Ken osaa, tekee mitä vain. Onnea yritykselle!

    VastaaPoista
  12. Kiitos sinulle sanoistasi 🎄 .

    VastaaPoista
  13. Meillä appelsiinit syödään saman tien :D Kiva nähdä, miten käytät nuo kaikki tarpeet asetelmissasi.
    Kerään itsekin jäkäliä, sammalta, naavaisia oksia ja käpyjä vanhempieni metsästä silloin kun satun syksyllä siellä käydessäni muistamaan asian. Säilön kaikki materiaalit niin pitkään kun vain ovat käyttökelpoisia. Tai sammalia en, kun uusiutuvat jäkäliä nopeammin. Jäkälät ja naavat saa muuten murentumatta asetelmista talteen, kun suihkauttaa ne suihkepullolla kosteiksi ja asettelee sitten säilytyslaatikkoon kuivumaan. Seuraavana vuonna taas suihkautus ennen kuin alkaa nostella niitä uudestaan käyttöön. Ei ne niinkään ikuisuuksia kestä ja tälle vuodelle ei ollut enää minullakaan yhtään jäkälää tallessa. Pitää muistaa ensi syksynä kerätä niitä lisää. Nyt käytin pudonneista lehtikuusen oksista kerättyä naavaa/luppoa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Juu jäkälää minäkin olen käyttänyt useamman vuoden mutta nyt ei ole.
    Sen todella saa muotoiltua säilytykseen ja asetelmiin kun vähän kostuttelee . Lehtikuusen oksat on myös kivat . Appelsiineja jäi mukavasti kun kaikki kannat jäi syötäväksi . Me emme osta syötäväksi yleensä kaupan hedelmiä kun on omia marjoja niin paljon ja vielä omeniakin .
    Kiitos samoin sinulle .🎄 .

    VastaaPoista