perjantai 15. joulukuuta 2023

Ensimmäinen lahja paketissa kuusen alla .

 Me emme kumpikaan ole innostuneita paketoinnista ja sen kyllä näkee . Ostimme hulavanteen ja sen paketointi tuotti päänvaivaa etenkin kun en halunnut lahjan saajan arvaavan mitä siinä on  . Päädyimme laittamaan sen pahvin sisälle ja paperia kun siihen menee älyttömästi sanoin käytetään kukkakaupasta tulleet kaksi paperia tähän tarkoitukseen  . Silittelimme sitä hieman mutta totesimme että myöskään tavallinen teippi ei ole riittävän leveä tähän tarkoitukseen joten päädyimme pakkaus teippiin  .🫣



Apua tämä kyllä pilaa koko joulun . Sanoin että piilotetaan se aatoksi ja tuodaan vasta illalla kun aaton vieraat on lähtenyt  . Istumme ehkä iltaa yläkerrassa olohuoneessa kuusen alla on lahjat lapsille mitkä tulevat aaton jälkeen seuraavana päivänä  . Yhteen kulmaan ei paperi riittänyt mutta alta pilkistävä pahvi sointuu hyvin teipin väriin 😗 . Eihän nyt neljä vuotias kerkiä tällaisia huomata?....Eihän? 🙃




Ihmiset ovat kyllä tottunut siihen että meiltä tämä paketointi onnistuu välillä on paketin kulmissa ristikkäin teipit kun se on revennyt  . Tässä heti seuraava paketti mikä onnistui näköjään taas täydellisesti  😝Paketti kasseja käytämme nykyään kaikelle viemisille mutta eihän joululahjat voi sellaisessa olla lapsille  .


Miten teillä sujuu nämä jutut? jollei joulu niin muut paketoinnit  ? Me teemme tämän paketoinnin yhdessä olen sanonut että kurjuutta tasapuolisesti  . Huomasin että me jopa kinastelimme puuhatessa  ei noin...nyt sinä laitoit liian pienen teipin ...no nyt se repesi per.....


Mutta mikä ilo ja nautinko on katsoa kun nämäkin paperit saa kyytiä .

Hyvää viikonloppua 😀 .

23 kommenttia:

  1. :-DDD No nyt kyllä kirvoitit makeat naurut! Ihana juttu. Kyllä tuo hulavanteen paketti on varmasti nelivuotiaalle ihan täydellinen.
    No nyt löytyi ensimmäinen jouluasia, jossa olen hyvä. Olin kouluiässä apulaisena kirjakaupassa ja siellä opetettiin tekemään siisti paketti. Niinpä osaan edelleen tehdä siistejä paketteja, vaikka en osaa joulukoristella, tehdä jouluruokia tai leipoa, enkä varsinkaan joulusiivota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jotain jouluista kuitenkin olet hyvä paketoimaan 😀 .
      Kyllä se varmasti menee kun väärä raha siinä vaiheessa kun paketit saa avata .😀 .
      Minä teen vaan tavallisen viikkosiivouksen se ei ole sen enempää joulusiivous .

      Poista
  2. Kyllä hienosti saitte hulahulan pakettiin. Ei sitä kukaan ehdi katsoon kuinka paketoitu kun sisus kiinnostaa enemmän. Taiteilijaäitini opetti kuinka paketoidaan. Hän teki kauniita paketteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitä se sitten johtuu että meitä ei ole opetettu 🤣

      Poista
    2. Tämä oli vitsi . Toivoisin että minua kiinnostaisi enemmän niin ehkä se jotenkin menisi sitten paremmin .

      Poista
  3. Hih - täällä hihitellään ja pitkään... jotenkin sielunsilmin näin teidät yhdessä paketoimassa ja sanailemassa kannustavasti toisillenne.... viime jouluna paketoin vanteen... ja oli tooooooosi ärsyttävä avaajalle... kieputin näet ohutta paperinauhaa vanteen ympäri-ympäri-ympäri... arvasi ja näki kyllä mitä siinä tulee olemaan, mutta se auki pyörittäminen, se se vasta hankalaa olikin...
    Apuva - meillä ei ole paketin pakettia vielä kääröissä... lapsukaisetkin tulossa viikonlopuksi perinteisiin kuusenkoristeluihin, eli ehkä hyväkin, että niitä mahdollisia kääröjä missään näy,... lahjaksi annamme enemmänkin AIKAA, mutta pitäähän sekin kääriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit kannustavasti 🤔 .voisiko tuon noinkin ilmaista 😀 .
      Minä ajattelin ensin samoin kääriä mutta en halunnut että arvaa sisällön ja toiseksi minä en jaksanut kieputtaa 😴😡 .
      Meilläkin on huomenna lisää tätä kivaa...

      Poista
  4. Nelivuotias tuskin kovin montaa katsetta paketin päälliselle antaa. Suitsait hän kiskoo paperin pois nähdäkseen sisällön. Itse asiassa paketin paperi on minusta kaunista ja tuo pakkausteippi sopii paperin väriin siinä kuin kulmasta näkyvä pahvikin. Ihan kympin suoritus hulavanteen pakkaamisesta. Minäkin olin kouluaikana lähimarketissa jouluapulaisena. Kantikkaat tavarat oli helppo paketoida, mutta kaikki pyöreämuotoiset saivat savun nousemaan päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin mitään huomaa .Eikö vain hyvät väri valinnat, sinä kun itse olet käden taitaja huomasit heti 😃 luovuuteni.
      Miten kantikas paketoidaan ?

      Poista
  5. Paperihan on hienoa! Ja kukkakaupasta saatua! Myös itse paketti on ihan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos te kaikki olette niiiin ihania ❤️

      Poista
  6. Tiedän niin tunteen😂
    Täällä paketoin sellaista isoa stiga liukuri laskettu juttua..ja meni muuten paperia.
    Voin sanoa teidän paketti on loisto hyvä🥰
    Ei muute lapset ehdi tarkemmin katsoa miten on paketoitu kun silmät kirkkaana paketit avaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh mikä pateketti minulta olisi jäänyt paketoimatta .
      Kiitos kehuista se on mannaa kuulla ❤️ .
      Näinhän se on että ei taida paketin kääröt kiinnostaa .

      Poista
  7. Lapset tuskin kiinnittävät mitään huomiota lahjapaperiin, vaan sisällön nopea esille saanti on se tärkein asia. Olen ollut huomaavinani, että lahjapaperit ovat ohentuneet vuosien varrella, vai luulenko vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella tuskin kiinnittää mitään huomiota kääröihin .
      Olen huomannut saman ovat vuosikymmeniä ollut huonoja 🤣 .
      Kiitos sinulle ❤️

      Poista
  8. Tämä oli hauska lukea :D. Minäkin paketoin tänään lastenlasten paketit, joten samoja juttuja on meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jotkut kuulemma tykkää paketoimisesta 🤔😡 .

      Poista
  9. Ei muista lapset paketeista kahella, mitä teippejä on. Jännitys mitä paketti sisältää, vie kaiken huomion. Hulavanne kuulostaa hankalalta paketoimiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se varmaan on että sisältö kiinnostaa eniten . Kyllä tämä oli hankalimmista päästä mitä olen yleensä paketoinut , vaikka kaikki ne on yleensä hankalia 😃

      Poista
  10. Hienostihan tuo on paketoitu! Hulavanne ei olekaan mikään helppo tapaus paketoida. Nelivuotias ei ehdi eikä ymmärrä tutkia, millä teipillä tai miten siististi lahjat on paketoitu, kun on kiire tutkimaan, mitä papereiden sisältä löytyy. Taisinpa itsekin saada hulavanteen juuri nelivuotiaana lahjaksi. Se oli mieluinen lahja.
    Sinulla näitä hauskoja tarinoita riittää. Pääsisinpä kärpäseksi kattoon seuraamaan teidän lahjanpaketointia! Minä olen meidän perheessä se, joka tekee siistit paketit, olipa esine mikä hyvänsä (isä opetti aikanaan). Hankalin äkkiseltään mieleen tuleva paketoitava tähän asti on tainnut olla pulkka. Pakko vain välillä nakittaa hommia muillekin. Silloin tekee tiukkaa olla kommentoimatta, jos ei ihan onnistu tai näyttää siltä, että toiset meinaavat tuhlata lahjapaperia ihan turhan päiten. Täytyy kyllä myöntää, että välillä pitää käydä opastamassa... Eiväthän ne muuten opi! :D

    VastaaPoista
  11. Siinä sitä ollaan meitä ei ole koskaan opetettu tai sitten ei ole ollut meidän juttu yleensäkään 🤔😃 .
    Mies ehdotti yhtenä vuonna että laitetaan jokaiselle oma musta jätesäkki ja siihen rusetti ja lahjat sinne . Minä katsoin kyllä silloin häntä vähän kieroon hän siihen että keksi itse parempaa 😴 .
    Että paketoinnit siis jatkuu .
    Pulkka olisi ehkä sittenkin saanut sen jätesäkin...hei tämä pitää muistaa jos joskus joutuu pulkan paketoimaan .
    Meillä on muuten kärpäs lätkä 🤣

    VastaaPoista
  12. Lapset eivät ehdi huomata/arvostella paketointia. Sisus on pääasia. Juuri tuollaisia repeytymiä tulee ohuiden paperien kanssa. Joulupaperit ovat nykyisin raivostuttavan ohuita, aivan oikein Kruunuvuokko olet huomioinut! Siksipä ostankin nykyisin pääasiassa sitä paksumpaa paperia. Se on kunnollista ja kestää paremmin teräviä nurkkia.
    Luin muidenkin kommentteja ja siihen lisäisin että olen itse jättänyt kaikkein suurimmat ja vaikeimmat kokonaan paketoimatta. Lahjanaru ja pakettikortti on saaneet riittää.

    VastaaPoista
  13. Näinhän se on. Minäkin ostin vielä rullan joulupaperia ja huomasin sen olevan paksumpaa .❤️

    VastaaPoista