torstai 2. heinäkuuta 2020

Pionien nimien arvailuja.


Minä olen saanut tänä vuonna useamman pionin kukkaan  mutta nimet on kyllä hakusessa . Joten pyydänkin teidän apuanne tähän asiaan . Muutamia nimiä olen löytänyt teidän blogeja apuna käyttäen mutta korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin . Tässä olisi nyt muutama alkuun  .

NIPPUN BEAUTY


Tämä on kaunis  , terälehdet on kuin ohutta silkkipaperia ja minusta punajuuren väriset  , keskusta on erikoinen .  Tämä on Týrin tuomisia  . 


Kymmenen kukan voimalla minua ilahduttaa .


Näiden kovien sateiden jälkeenkin aika pirteän näköinen  ( ala kuva) Lieneekö syy juurikin siinä että ei ole kerrottu kukkanen  ei kerää vettä samalla tavalla . 


SARAH  BERNHARDT 


Näitä minulla on useampikin pensas ja nuppusempana on kuin ruusunnuppu  . 
Olen saanut näitä ystävän pihalta . 


FESTIVA MAXIMA . 


Tämä on kuin olisi aina pelästynyt jostain ja myös Týrin tuomisia ja myös kaverilta saatua  . Useampi näitäkin  . 




BOWL OF BEAUTY . 




Tämä pehko kukkasineen oli hyvä sateen jälkeen eikä yksikään nuppu tai kukka ollut katkennut ( ala kuva)  Pitääköhän alkaa suosimaan näitä ei kerrottuja . 


DUCHESSE DE NEMOURS. 


Näitä minulla on kaksi pehkoa ja niiden nimistä olen varma kun olen saanut ne anopilta ja jos purkin  nimilappuun on luottaminen  . 







Tämän nimestä ei mitään tietoa... en pysty edes arvaamaan ❓ 
On aika matala  




Entä tämä sitten  ❓




Otin kaksi oksaa sisälle  (Sarah Bernhard) maljakkoon  ja laitoin muutaman katajanoksan mukaan ja muutaman laukanpallon  .





Eivät kestäneet kovin kauan mutta hain sisälle sateen taittamia lisää  .

Mitenköhän saisi ne suojattua juuri pahimmilta sateelta?

Mutta tällaista tällä kertaa  .


Muista perenna arvonta vielä kerkiät mukaan  . 

47 kommenttia:

  1. Ihanat pionit! Hauska luonnehdinta tuo pelästyneen näköinen - niinpä onkin :-D
    Nippon Beautyltä näyttää tuo ensimmäinen, kannattaa myös nuuhkia, sillä siinä on lakritsainen tuoksu. Tuoksukin on aika hyvä tunnistusapu pioneilla, sillä niissä on hyvin erilaisia tuoksuja. Duchesse de Nemours myös tuoksuu taivaalliselta sen lisäksi, että on niin kaunis!
    En uskalla arvella mitään noista viimeisistä. Bowl of Beauty näyttää kovasti siltä, mutta esim. Wladyslawa on lähes identtinen. Pioneja on niin valtavasti ja eivät ne niin kauhean eri näköisiä aina keskenään ole... Karl Rosenfield on tuollainen tumman pinkki ja kerrottu, mutta en osaa arvailla, onko tuo yksi se vai ei. Ehkä täältä löytyy asiantuntijoita.
    Yksinkertaiskukkaiset tosiaan pysyvät paljon paremmin pystyssä kuin kerrotut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen yrittänyt vähän opetella näiden nimiä kuten muidenkin perennojen lajikkeita.
      Yksinkertaiset tosiaan näyttivät pysyvän pystyssä paremmin.

      Poista
  2. Enpä minäkään arvuuttele noille nimettömille nimeä. Karl Rosenfieldiä ei minusta joukossa ole. Itselläni on sitä ja siksi sen tunnistan. Käy kurkkaamassa Pionien Kodin sivuilla olevia kuvia. Ehkä saat sieltä jotain osviittaa.
    Poimin muutaman pionin ennen sadetta ja eilen sateiden välissä lisää taipuneita maljakkoon. Aion poimia vielä muutaman pahasti taipuneen pihapöydälle. Sarahin tyyppiset kerrotut pionit ovat painavia jo itsessään ja vesisateessa painoa näyttää tulevan vielä lisää. Ei ihme, jos kumartuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää käydä kurkkaamassa Pionien Kodin sivuja.
      Minä kävin vähän ravistelemassa sateiden välissä kukkia mutta ei auttanut.
      Pitää minunkin vielä käydä maljakkoon hakemassa joku oksa.

      Poista
  3. Onpa upeita pioneja, varsinkin nuo kaksi ensimmäistä, en ole aiemmin nähnytkään missään.

    VastaaPoista
  4. Kauniita pioneja. Toiset kestävät sadetta paremmin kuin toiset lajikkeet, 'Bowl of Beauty' kestää erinomaisesti sadetta eikä sitä tarvitse tukea. Sarah taas tarvitsee aina tuen. Yksinkertaisia olen alkanut suosia kun ovat kestävämpiä. En osaa tunnistaa nimettömiä, kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen vasta alkaja tässä pionien kasvatuksessa vaikka minulla on niitä nyt yli kolmekymmentä. Sarahia minulla onkin useita ja tosiaan tarvitsevat tukea ja vaikka laitoin ne niin mikään ei auttanut kun sadetta saatiin niin reilusti. Pitää yrittää miettiä miten jatkossa onnistuisi vähän paremmin näiden kanssa.... Ei taida oikein olla keinoja. Mutta yksinkertaisuus on valttia tässäkin asiassa. Hyvää viikonloppua.

      Poista
  5. Kauniita! Tuo 'Nippon Beauty' on kerrassaan ihanan näköinen. Komppaan Betweeniä: tuo yksi ei ole minustakaan 'Karl Rosenfieldt', mutta heitänpä ehdotukseksi 'Kansas' ja 'Dr Alexander Fleming'. Vaaleammasta en osaa sanoa... 'Mons. Jules Elie'? 'Jadwiga'? Valokuvista on aika hankalaa päätellä värisävyjä ja tuoksusta vielä vähemmän, joten tässä mennään lähinnä kukan muodon varassa. Kokokin kun voi vähän huijata kasvuolosuhteiden takia.
    Minä teen aina kasville nimeä etsiessäni niin, että selaan joltain sivustolta kuvia ja laitan ylös kaikki lajikkeet, jotka vähänkään muistuttavat etsittävää. Sitten alan käydä niitä läpi yksitellen ja vertailen saman lajikkeen kuvia esim. kymmeneltä sivustolta keskenään. Siinä saa jo aika hyvän käsityksen siitä, mikä on todennäköisimmin oikea nimi kasville. Joskus jollain sivustolla voikin olla aivan väärän lajikkeen kuva tai sitten valokuvassa värisävyt eivät olekaan ihan sitä miltä ne luonnossa näyttävät. Pioneissakin kun on tuhansia lajikkeita ja värivalikoima loppujen lopuksi aika suppea valkoisista punaisen sävyihin, niin oikeaa nimeä ei välttämättä löydy ellei joku asiantuntija satu kylään. Kauniita pioneja joka tapauksessa, olipa niillä nimeä tai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Olet aivan oikeassa kauniita ovat vaikka ei nimeä olekkaan. Pitää kuitenkin vähän googlettaa eri sivuilla kunhan kiireet hellittää.

      Poista
  6. Sait edellä hyviä ehdotuksia. Kauniita ovat joka tapauksessa ja nuuhkia kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniita ovat ilman nimeäkin ja minulla on kyllä nenä tukossa jatkuvasti mutta pitää yrittää 😁

      Poista
  7. Onpa upeat pionit ☺
    Kaunista viikonloppua Sinulle ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. ❤
      Vähän sateiselta näyttää mutta viikonloppu kuitenkin 🤗

      Poista
  8. Paljon erilaisia ja kauniita pioneja. Karl Rosenfieldin tunnistaa ehkä parhaiten sen keltaisista heteistä, jotka saattavat olla aika piilossa terälehtien alla.
    Osa pionilajikkeista on usein hyvin samankaltaisia ja vain kukkia kädessä vertaamalla niiden ero on ehkä helpompi havaita. Sekin hankaloittaa, että samassa pionissakin kukissa saattaa väreissä olla hieman eroa. Esimerkkinä vaikka Festiva Maxima, jonka punaiset viirut ovat lähes joka kukassa vähän eri tavalla terälehtiin sijoittuneina.
    No lajikkeista ja nimistä viis. Pionit ovat kauniita kaikki.
    Mukavaa heinäkuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää minun vielä tarkastella pionieni heteitä ja muuta. Olet oikeassa lajikkeesta ja nimistä viis kauniita kaikki.
      Mukavaa heinäkuun jatkoa myös sinne.

      Poista
  9. Pionit ovat kyllä ihania! Samoja on monta, mitä itsellänikin, mutta noille, joiden nimeä et tiedä, en osaa minäkään sitä arvailla 😉
    Instan puolella sain vinkin, että raskaskukkaisten pionien päälle voisi viritellä sateenvarjoja. En ole vielä kokeillut, mutta vaikutti pätevältä konstilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pionit on kyllä ihania ja harmi kun aina sataa silloin kun ovat parhaassa kukassa. Sateenvarjoja en voi ajatella kun pioneja on minulla nyt yli kolmekymmentä. 🤗😁.

      Poista
  10. Komeita ovat pionisi, kuten ne yleensä tuppaavat olemaan. Moni harmittelee sitä, että juuri pionien kukinnan aikaan tulee rankkasateita. Jotkut ovat sateenvarjojakin virittäneet noiden päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sateenvarjot minun kyllä pitää unohtaa kun niitä on yli kolmekymmentä. 🤗 😁

      Poista
  11. Kauniita ovat pionisi, sade nyt on kurittanu meilläkin niitä. En ossoo sannuu mitä ovat nuo nimettömät. Miullakin on yks tuolla alempana kuvissa olevan näkönen kerrottu lämmin vaaleanpunainen ja kuletin sitä tuolta muatilalta. On hiukan ervärinen kuin 'Sarah Bernhard'. Se juurakko on vanha ja en nimmii tiiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä minunkin on peräisin vanhoista puutarhoista. No ei kai se niin väliä niillä nimillä mutta olisihan se kiinnostavaa.

      Poista
  12. Kauniita pioneja, kyllä sade vei ne pian. Aurinkoista viikonloppua.🌞❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin jälleen kerran sade tuli niiden osalta huonoon aikaan mutta muutenhan luonto kaipasi sadetta ja nyt sitä on saatu melkein joka päivä todella paljon. Aurinko on pilkahtanut sateiden välissä muutaman minuutin tänä viikonloppuna. Mutta kiitos,

      Poista
  13. Meillä ovat pionit markiisin ja kahden suuren aurinkovarjon alla kovassa auringonpaisteessa ja sateessa. Kukinta-aika pidentyy näin huomattavasti, kun aurinko ei pääse kärventämään niitä. Tämä onnistuu tietysti vain pienessä pihassa ja pieni tämä onkin.
    Kyllä on upeat pionit sinulla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on pystytty järjestetään niille oikein mukavat oltavat. Minulla on pioneja nyt yli kolmekymmentä että tämä on vähän vaikeammin järjestettävissä.
      Kiitos pionit on kyllä ihania. 🤗

      Poista
  14. Pionit ovat niin upeita, nimetyt ja nimettömät.
    En uskalla lähteä nimeämään noita viimeisiä, eiköhän pionien kodin sivuilta löydy verrokkeja.

    Kukkeaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on kyllä upeita ja vaikka niillä ei ole nimeäkään niin ei se vie niiden ihanuutta. Pitää käydä googlettamassa pionienkodin sivuja.
      Hyvää sunnuntai iltaa. ❤

      Poista
  15. Voivatko nämä kukat kasvaa trooppisessa ilmassa kuten Indonesia?
    bunga yang bagus kiva kukka

    VastaaPoista
  16. Upeat pionit <3 En osaa auttaa nimeämisessä koska itsellä vain yksi pioni ja sekin kärsii jostain syystä.. on ollut n 10cm jo muutaman vuoden ja nyt siirsin toiseen paikkaan jos vaikka innostuisi kasvamaan siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä oli hyvä ajatus vaihtaa kasvupaikkaa mutta voi olla että kukintaa pitää odottaa vuoden.

      Poista
  17. Onpa kauniita pioneja ♥ ja monta erilaista. En tunne pioneja juuri ollenkaan, minulla vain kuolanpioni ja kaksi jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkään en tunne vaikka niitä onkin kerääntynyt yli kolmekymmentä. 🤗 😁. Mutta olen yrittänyt opetella.

      Poista
  18. Kauniita pioneja. Nimiä on vaikea arvailla kuvista. Myös lehdistössä voi olla pieniä eroja ja samoin tuoksussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinhän se on livenäkin niitä on vaikea tunnistaa saatikka kuvista. Minunkin pitää alkaa tuoksuttelemaan. 🤗

      Poista
  19. Hieno valikoima pioneja! En osaa tunnistaa niemttömiä, mutta haittaako se - kukkivat kuitenkin kauniisti. Näyttää upealta, kun samaa pionia on komea rivi tai ryhmä! Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ei se juurikaan haittaa minulla on paljon kasveja joidenka lajinimikettä en tiedä. Mutta olisihan silloin oppinut jotain 🤗. Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  20. Kauniita pioneja. 'Nippon Beauty' on tosiaan erikoinen! 'Bowl of Beauty' selvisi täälläkin melko hyvin sateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Nippon Beauty on myös kestänyt yllättävän hyvin.

      Poista
  21. Kiitos, ihania pionia
    Ihanaa kukkaloistoa.
    Siunausta päivääsi ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  22. Toinen toistaan kauniimpia ovat. Nimiasiassa minusta ei ole apua 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat ja minullakin tuppaa myös ihmisten nimet unohtumaan tai minä olen aina ollut huono tässä asiassa. 🤗

      Poista
  23. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista