torstai 12. syyskuuta 2019

Jestas tätä kelloköynnöstä.


Minulla rivarinpihalla lasituksen sisällä kasvaa isossa altakasteluruukussa valkoinen kelloköynnös. Ruukun vesisäiliöön mahtuu jopa yhdeksän litraa vettä. Se mahdollistaa pidemmän poissaolon. Näin lähemmin kun kukkaa tarkastelee siinä on ihankuin viisi vaaleanvihreää ympyrää reunoilla. 




Tässä taas ei. Heteistä päätellen onkohan tämä vanhempi kun on työntänyt ne jo pitkälle melkein reunoille saakka. Onkohan pilkut hävinneet vanhetessa vai mitä? 


Elokuussa kasvu oli aivan hillittömän nopeaa. Emme  olleet kotona elokuussa kuin kolme  ,  neljä yötä korkeintaan vähän pyykkiä pesemässä  , kukkia kastelemassa ja postia katsomassa. Kello kiemurteli aina uudelleen käydessä jo uusissa paikoissa. 




Kukkia alkoi ilmestymään mutta ihailla niitä ei kerinnyt kuin hetken. Leikkelin vähän sieltä täältä enempiä versoja pois. Mutta silti niiden matka senkuin jatkuu.





Kukkia alkoi kurkkimaan myös ulospäin, vaikka valoa ja lämpöä riitti silloin hyvin. 






Saa nähdä kuinka kauan se täällä viihtyy kun ilmatkin viilenee. Mutta toistaiseksi olkoon paikallaan vaikka aika viidakkomainen tunnelma alkaa olla. No tämäkin tuli nyt kokeiltua  , en ainakaan näin sisätiloissa enää moiseen ryhdy. Aika näyttää tuleeko enää milloinkaan.






Mutta tällaista tällä kertaa. 

65 kommenttia:

  1. Ihana viidakkotunnelma! Kaupunkiasuntoni parvekkeella on kärsimyspassio, joka aina loppukesään mennessä on kasvanut peittämään koko toisen päätyseinän. Se on ihana, ja syksyllä tulee aina surku, kun se pitää leikata tyngäksi sisälle ottamista varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olet siis saanut kärsimyskukan menestymään yli talvien. Onnittelen jos näin on.

      Poista
  2. Hah, hah. Viidakosta on tämä siemenkin (Costa Ricasta), jos on meidän siemenistä kylvetty kelloköynnös <3
    Vakavasti puhuen, meidän ulkona kasvavan köynnöksen kukissa ei ole pilkkuja. Aika jännä ilmiö sinällään.
    Kivaa torstain jatkoa Nila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah, teidän siemenistä hyvinkin ilmankos on viidakko tunnelma. Jännä nämä pitkut sinällään jos teillä ei ole ollenkaan.

      Poista
  3. Voi mikä riemukas tötterö 😀 Toiseksi viimeisessä kuvassa kukka on kuin päähine. Ehkäpä kukkahattutädeille sopiva 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania töttöröitä todella. Kiitos sinulle.

      Poista
  4. Komeahan tuo on! Tykkää ilmeisesti paikastaan:)

    VastaaPoista
  5. Aikas mahtava kyllä on! Viihtyy näköjään erinomaisesti. Ihan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En sitä paljon ole hoitanut mutta kovin on kasvuintoinen kasvi.

      Poista
  6. Voi miten elinvoimainen ja olostaan nauttiva kelloköynnös. Upea. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos elinvoimainen kasvi on ihmetellä pitää. Mitä sitten onkaan omassa kasvuympäristössään missä se kasvaa luonnostaan.

      Poista
  7. Jopas jotakin, tuollaista en ole kyllä ennen nähnyt. Todellinen komistus.

    VastaaPoista
  8. Aika mahtavan kokoinen ja kaunis tuo on. Onko se yksivuotinen?

    VastaaPoista
  9. Taitaa tykätä kasvupaikastaan :) Voi kukkia pitkäänkin kun on "kasvihuoneessa", ei pääse kylmä niin helposti turmelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tuntuu pitävän tästä lasituksen sisällä kasvamisesta. Saa nähdä kuinka kauan kukintaa riittää,

      Poista
  10. No johan oli pituutta kelloköynöksellä,tykkää valoisassa paikassa kasvaa,mahtavaa!
    Nyt on sulla viidakko siellä.

    VastaaPoista
  11. Onpa valkoinen kelloköynnös kaunis. Köynnös on melkoisen vahva kasvaja. Meillä se luikertelee pergolan katossa pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vahva kasvaja tuntuu olevan. Pergolassa ehkä enemmän omiaan kuin tällaisessa tilassa vaikka lämpöä riittääkin enemmän.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos kukka on sinällään kaunis mutta tuskin kasvatan toiste.

      Poista
  13. Nyt sait kelloköynnöstä, kun sitä halusit! Hyvät oli olosuhteet, kun noin hyvin kasvoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta taitaa minun kohdalla olla eka ja vika kerta.

      Poista
  14. Se on ottanut tilan haltuun, kun ei muitakaan näkynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ottanut tilan haltuun. Ei ehkä olisi tarvinnut näin suuressa mittakaavassa kuitenkaan.

      Poista
  15. Onpa aikamoinen kukka. Upeat kukat, vaan totta tosiaan tilaa tuo kyllä vaatii. Niin on innokas kasvamaan,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa vaatii minun makuuni ihan liian paljon mutta kokeiltu on.

      Poista
  16. Valkoinen kelloköynnös on superkaunis! Yritin kerran valkoista kasvattaa siemenestä, mutta se ei itänyt sitten millään. Liilat sen sijaan itivät kaikki. Täytyy ehkä joskus kokeilla uudestaan vielä tuota valkoistakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole kokemusta kuin tästä valkoisesta nämä itivät kyllä hyvin ja kasvu on kyllä ehkä vähän liikaakin minun makuuni.

      Poista
  17. Siis näin pitäsi kelloköynnoksen päästä rönsyämään! Minun kelloköynnökseni on päässyt juuri nuppuvaiheeseen, tuskin ehtii kunnolla kukkia ulkotilassa terassilla. Hallaöitä on jo luvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönsyilyä vähän liiankin kanssa. Mutta kun ei olla paljon oltu kesän aikana kotona on ollut vapaat kasvut.

      Poista
  18. Kannattaa kahella lähempee noita kukkiakin. Kovasti on kasvanu!

    VastaaPoista
  19. Ajattelin että ensi vuonna uudelleen kun noin tykkää kasvaa😉tosi ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei tule minun kohdallani tapahtumaan. Tämä oli tässä. ❤

      Poista
  20. Onpa se upea, juhlava kukinto!

    VastaaPoista
  21. No onhan tuo nyt upea! Tykkään viidakosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se hieno on mutta ei kuitenkaan niin hieno että kasvattaisin ensi vuonna.

      Poista
  22. No onpahan todella upea kelloköynnös, onko se monivuotinen kukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä ei kuitenkaan monivuotinen. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  23. Onpa tosiaan komea köynnös! Kuinkas sen talvehdittaa?
    Iloisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnös on upea ja onneksi meillä yksivuotinen kuitenkin. Mukavia päiviä sinne.

      Poista
  24. Mahtava kelloköynnös, on tosiaan innostunut kasvamaan! Kukat ovat todella kauniit, mutta kasvuvauhti niin kova, että hyvin ymmärtää jo kasvattajan ahdistuksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kukat on kauniit mutta tällaisessa tilassa tila käy pieneksi. Jos olisimme olleet enemmän kesällä kotona ei olisi sekaan mahtunut.

      Poista
  25. Onpas aivan mahtava kelloköynnös <3 Yritin sitä itsekin kasvattaa viime kesänä sinikukkaisena, mutta en saanut sitä kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tämä on ensimmäinen kerta minulla ja saa nyt toistaiseksi ollakkin. Kukkimaan lähti hyvin varmasti sentakia kun oli lasituksen sisällä koko ajan,

      Poista
  26. Vau onpa upeen näköistä ja rehevää. Kaunis kukka ja erikoinen noin läheltä kuvattuna.

    VastaaPoista
  27. Kiitos, liiankin rehevää minun makuuni mutta olkoon nyt tämä vuosi näin tässä lasituksessa. Onneksi yksivuotinen.

    VastaaPoista