torstai 2. huhtikuuta 2020

Omenapuun leikkaus ja soodalla nostetut ruisrieskat.


Leikkasimme rivarinpihalla olevan omenapuun ja siitä katkaisimme aika ison känkkyrän latvahaaran . Tämän latvahaaran säästin johonkin tulevaan käyttöön  . 
Oksia typistimme senverran että otin muutamia sisälle maljakkoon  . 
Ensivuonna leikkaamme toisen ison oksahaaran  . Nyt ei uskalla tänä vuonna enempää koska se kiihdyttää liiaksi vesiversojen  kasvua  . 






Kaupassa ruokaostoksilla huomasin että hyllyt on ollut kaksi kertaa jo tyhjänä hiivasta . Tuore samoin kuivahiiva on ollut lopussa . Minulla on kuivahiivaa aina reilusti kotona koska leivon melkein kaiken itse , tuorehiivaakin on yksi pakkasessa. 
Mutta näihin ruisrieskoihin ei tarvita kumpaakaan vaan ainoastaan ruokasoodaa . 
Me kaipaamme välillä ruisleipää ja itse en ole tätä lajia vielä opetellut joten näillä rieskoilla sai vähän sinnepäin tuntumaa  . Me pidimme näistä ja aion tehdä sen nyt toisen kerran mutta tuplana . 

Mutta nyt siihen ohjeeseen 

1 rkl rypsi - tai oliiviöljyä 
2 dl maustamatonta jogurttia 
tai turkkilaista jugurttia 
2 dl ruisjauhoja 
1/2 tl suolaa 
1/2 rkl sokeria 
1/2 tl soodaa 

Sekoita öljy jogurttiin 
Sekoita ruisjauhot, suola, sokeri ja sooda keskenään 
Sekoita kuivat aineet jogurttiseokseen 

Peitä kulho kannella tai kelmulla 
anna turvota 20 min. huoneenlämmössä 

Lusikoi leivinpaperille noin 9 kekoa 
Ripottele reilusti ruisjauhoja päälle 
Taputtele toisella kädellä kekojen pinnat tasaiseksi 

Paista uunissa noin 10 - 12 minuuttia 
Uunin lämpötila 225 astetta 


Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja hieman lämpimänä todella mukavan makuisia ❤

Ostin tämän irtonumerolehden jokuaika sitten ja se tuntui hyvältä ostokselta ja löysin siitä tosiaan heti hyvän ohjeen . Rieskojen kuva on myös lehdestä koska omia en muistanut kuvata.








Mutta tällaista tällä kertaa 


62 kommenttia:

  1. Meillä pitäisi omenapuita myös vähän siistiä, mutta sen tulee mieheni isä tekemään kun omatkin puut leikkaa ja on siihen välineet/taitoa:) Tuo oksahan on kaunis! Voi nam..itse tehty leipä on kyllä niin herkkua! Aurinkoisia päiviä ja leppoisaa alkanutta huhtikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos omenapuunleikkaus ei ole mikään helppo ja oksa oli minunkin mielestäni kaunis ja siksi säästin sen. Minä leivon joka viikko jopa kaksikin kertaa riippuu kulutuksesta. Lumi satoi viime yönä maahan mutta kyllä se siitä sulaa. Aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  2. Hyvän näköinen omenapuu! Ja rieskat myös, kiitos ohjeesta. Olikin kiva muistutus tässä ottaa oksia maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rieska kuva on lehdestä mutta hyviä olivat lämpimänä. Maljakossa olevat oksat tekevät jo kukkaa.

      Poista
  3. Herkullisen näkösiä leipäsiä ja upea puunkänkkärä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipäsiä en itse ole kuvannut, unohdin ne kun tuoksu tuli nenään paistuneista rieskoista ja tuli kiire maistelemaan. Puunkäkkärä on jännä ja ajattelin säästää.

      Poista
  4. Ihanan näköistä leipää. Voin kuvitella miten hyviltä nuo lämpiminä maistuvat voin sulaessa leipien päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin me emme syö normaalisti ollenkaan rasvaa leivänpäällä mutta nyt kyllä oli pakko.

      Poista
  5. Uutisissakin on mainittu hiivan loppumisesta ja ihmisten leipomisvimmasta. Toivottavasti saavat myyntiin lisää lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole kuullut siitä uutisissa sanottavan mutta en seuraa niinpaljon tiedotusvälineitä. Mutta onneksi on kotona varalla aina.

      Poista
  6. Kaunis tuo säästämäsi oksa. Mielenkiinnolla odotan, mitä käyttöä sille keksit.
    Hiivojen suhteen olen samassa tilanteessa kuin sinäkin. Toistaiseksi molempia löytyy omista kätköistä.
    Meilkein aistin vastaleivotun rukiisen tuoksun nenässäni.
    Mukavaa torstai-iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oksan käyttöä voi joutua itsekin odottamaan mutta siihen odotteluun olemme molemmat jo tottuneet. Onneksi on omasta takaa hiivaa mutta toivottavasti ne saavat kauppoihin lisää että muutkin saavat kellä ei ole. Kyllä rukiisen tuoksu oli hyvää vaihteeksi. Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  7. Minä olen toisinaan käyttänyt ruokasoodaa ohrarieskan teossa.
    Taideteos tuo oksa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rieskoja olen leiponut tosi vähän mutta tämä ohje kiinnosti. Pieni taideteos on tuo oksankäkkärä ja johonkin voi olla jopa kiva jatkossa.

      Poista
  8. Omenapuusi näyttää hyvältä! Omenapuun leikkaaminen ei ole ihan yksinkertaista, varsinkin jos on poistettava noita isompia vanhoja oksia. Herkullisennäköisiä rieskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omenapuunleikkaaminen on kyllä vaikeaa.Täälläpäin leikataan omenapuut sateenvarjonmalliin ja niinettä eivät ole kovin korkeita. Rieskat oli yllättävän hyviä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin siksi leivonkin kaikki melkein itse. Kumpa oppisi vielä tekemään oikean ruisleivän.

      Poista
  10. Otin ohjeen talteen, koska kuulosti hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä nämä rieskat oli toisenkin kerran tekemisen arvoiset ja toivat vähän vaihtelua tavallisille sämpylöille. Toivat vähän ruisleivän tuntua. Oikeata ruisleipää en osaa leipoa ja siihen tarvitsisi juuren, vaikka kyllä minä sen saisin kun tämä liikkuminen taas onnistuu.

      Poista
  11. Meillä on vielä lunta.

    Viimeksi kun leikkasimme omenapuuta, värjäsin villalankoja omenapuun kuorilla. Tuli ihanaa keltasita.

    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin satoi lunta jonkinverran viimeyönä.
      Sitä en tiennytkään että kuoria käytetään lankojen värjäykseen, ja että keltaista tuli, ihanaa osaamista.
      Ihania viikonlopun päiviä myös sinne.

      Poista
  12. Omenapuunoksassa on jo nuput.
    Ruisrieskaa en ole minäkään koskaan ennen tehnyt mutta teen kyllä jatkossa toistekin. Kaupasta pitää hakea jugurttia lisää ja tehdä tupla-annoksen seuraavalla kerralla.
    Hyvää viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
  13. rieskojen ohje tuli juur sopivasti, olin aikeissa leipoa sämpylöitä jauhelihakeiton kanssa, mut nyt teinkin heti tuplana turpoamaan rieskataikinan. teen silloin tällöin perunarieskoja, kiva kokeilla välillä jotain muutakin, kiitos Nila:))
    hiiva on tosiaan ollut loppu lähi Prismasta, sämpyläjauojakaan ei ole ollut viimeiseen kuuteen viikkoon, ei ainakaan silloin kun kerta viikkoon olen ollut kaupassa. onneksi kuitenkin ruisjauhoja on riittänyt, varmuudeksi otinkin viimeksi 5 kg pussin, niin riittää hieman pidempään. olen joulukuun alusta alkaen leiponut kerran viikossa ruisleipää, sämpylöitä kerrasta pariin viikossa. isäntä leipoo itse gluteenitonta leipää.
    omppupuita meilkin pitää leikata, tai olis jo pitäny, mut on jäänyt risusavotan vuoksi hieman myöhäseksi. hauskan näköinen käkkärä. itsekkin olen ottanut talteen käkkyräisiä oksi, niistä saa mm. hyviä köynnöstukia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ohje oli tarpeen ja sänpyläjauhot on täälläkin ollut vähissä. Mutta vielä on ollut omasta varastosta millä leipoa. Sinä teetkin niin hyvää ruisleipää oikein juureen, minä en vielä sitä hallitse mutta juuren kyllä saan jos haluan kunhan tilanteet rauhoittuu. Paljon meilläkin leivotaan. Käkkyrälle löytyy jossain vaiheessa varmasti käyttöä.

      Poista
  14. Leipä olikin juuri loppu, nappaanpa tästä ohjeen:) Kiitos! Takatalvi tuli ja lunta on satanut muutamia senttejä yön aikana. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin leivoin kääretortun ja sämpylöitä. Ensi viikolla kun mennään kauppaan ostetaan jugurttia niin saan minäkin taas näitä rieskoja. Lunta satoi meilläkin. Mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  15. Mitähän kaunista keksit tuosta oksanhaarasta? Mielenkiinnolla odotan lopputulosta, on jo itsessään niin kaunis oksa! :)
    Juu, hiivat on ollu vähissä, joten ajankohtaiseen saumaan tulee tämä resepti. Itse sain täydennettyä hiivavarastoa, kun osuin oikeaan aikaan, oikeaan kauppaan, mutta rieskaohje olisikin nyt hyvä viikonlopun leipomisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oksanhaara odottaa vielä aikaansa. Minä en ole saanut täydennystä hiivavarastooni mutta onneksi on vielä omasta takaa. Rieskoja teen lisää kunhan käyn kaupasta ostamassa jugurttia, sitten teenkin tupla -annoksen.

      Poista
  16. Minä löysin onnekseni tuorehiivaa, se minusta ainoa ja oikea hiiva pullan leipomiseen, leipään käy kuivahiiva, sitä onneksi ehdin ostaa ajoissa pari pakettia. Tuntuu että kaupasta on nyt aina joku juttu loppu ja jää ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole onnistunut saamaan täydennystä hiivojen suhteen kahdella viimekerralla kun ollaan kaupassa käyty. Viimeksi kävin kaksi viikkoa sitten. Mutta ostan jos kohdalle sattuu. Sänpyläjauhot on myös loppu koko ajan. Mutta kattellaan.

      Poista
  17. Ompa jännä vänkyrä, mitähän sillä maharat teherä. Munki pitääs sahata omppupuusta muutama oksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksan vänkyrä on senverran kiinnostavan näköinen että päätin säästää sen tulevaan. Se mihin se päättyy on vielä miettimättä. Pitää vielä katsoa mökiltä pitääkö siellä leikata joku vesiverso pois. Isompaan siellä ei ole tarvetta.

      Poista
  18. Kauniit omenapuun käkkyrät, suorastaan taiteelliset. Mekin leikkasimme viime syksynä kaneliomenapuun sojottavia oksia jotta siitä ei tulisi hallitsematon taivaita hipova ja maata laahaata systeemi. 🍎

    Meidän kaupasta on ollut välillä leivinjauhe lopussa, mutta nyt sitä taas löytyi. Kaipa ihmiset leipovat nyt pakkolomien ja poikkeustilan aikaan. Kivannäköinen tuo lehti. Hyvä ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minustakin käkkyrä oli senverran upea että kannatti säästää. Täällä meillä leikkaavat omenapuut sateenvarjonmalliin.
      Kaupassa en ole käynyt nyt kahteen viikkoon joten saa nähdä onko kaikkea kun sinne mennään.
      Minä leivon senverran paljon että hyvät ohjeet on tarpeen ja etenkin leipäohjeet.

      Poista
  19. Meillä on kaupoissa ollu tuorehiivoo, eikä muitakaan puutteita oo liiemmalti ollu. Harvemmin on nyt kyllä kaupassa tullu käytyy! Omenapuissa onkin mukavia käkkäräoksia. Vaiheessa on meilläkin leikkuu omenapuissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on oltu kaupasta poissa kaksiviikkoa en tiedä mitä sieltä puuttuu mitä itse tarvitsisi. Nyt tiistaina olisi tarkoitus mennä ja lista on aika pitkä koska seuraavan kerran mennään taas vasta kahden viikon päästä.
      Mökillä pitää katsoa vielä omenapuunleikkaustarvetta mutta luulen että muutamalla vesiversojen poistolla mennään tälläkertaa.

      Poista
  20. Ihana väkkyrä oksa. Siitähän voi tehdä vaikka millaisen koristeen =))
    Kiitos ohjeesta, pitää kokeilla kun nyt on tuota aikaakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johonkin koristeeksi tämä väkkyrä oksa päätyy mutta milloin ja mihin on vielä suunnittelussa.
      Ohje leipään on helppo ja meistä hyvä että meillä ainakin menee jatkoon juurikin helppouden takia ja oli siinä mukavasti ruisleivän tuntua.

      Poista
  21. Meillä Mies leipoo leivän, tosin leipäkoneella. Itse tehty on vaan niin hyvää kaupan tusinakänttyihin verrattuna!! Hiivaakin o vielä toistaiseksi riittänyt - taisin ostaa parikin maxipakettia kuivahiivaa just ennen epidemiaa. Koska en itse leivo, en muistaisi täydentää varastoja riittävä usein, Siksi ostan aina kaikkia mahdollisia taideaineita kerralla paljon: jauhoja seitsemää sorttia, leseittä, rouheita, siemeniä, pähkinöitä, rusinoita, kuivahedelmiä, leipäsiirappia, erilaisia juoksevia hunajalaatuja - ja tietty hiivaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taideaineita! No, onhan se leivänteko luovaa ja hyvinkin taiteellinen käntty voi olla tuloksena, mutta tarveaineita tarkoitin...

      Poista
    2. Meilläkin oli joskus leipäkone ja sillä sai kyllä tehtyä hyvää leipää. Aineita minäkin ostan paljon kun leivon joka viikko pari kertaa. Vaikka kaupat on tässä lähellä ei niihin tule muutoinkaan mentyä kuin kerran viikossa nyt menee pariviikkoa väliä helposti.
      Minäkin kirjoitan välillä väärin tai valinta sattuu olemaan aivan jotain muuta mitä tarkoittaa. Välillä korjaan välillä en. Ei se loppupeleissä haittaa, kaikki tietävät mitä tarkoittaa. Kiitos sinulle.

      Poista
  22. Kiitos, hyvän kuuloinen resepti, tuota voisinkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä jos rieskasta pitää samoiten ruisleivästä yleensä. Niistä saa helpolla mututuntua mukavasti ruisleipään.Vaikka ei se oikeata kunnon juureen tehtyä ruisleipää korvaa. Mutta korvikkeena täyttää paikkansa myös jatkossa ainakin meidän perheessä.

      Poista
  23. Kiitos ohjeesta :) Pitääkin kokeilla, sillä leivon itse paljon. Ihanaa pääisäisen odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä.
      Kokeile ihmeessä meillä tämä ohje meni jatkoon. Minäkin leivon niin paljon että tällaiset helpot ja nopeat on joskus kiva toteuttaa.
      Ihanaa pääsiäisen odotusta myös sinne.

      Poista
  24. Mielenkiintoisen tuntuinen resepti. Pitääpä kokeilla. Vaikka aika harvakseltaan leivon, olen näköjään ostanut joskus kuivahiivaa :)

    Siellä se väkkyrä maljakossa heräilee kevääseen. Todella varovasti kannattaa karsia paksuja oksia. Minä joskus 30 vuotta sitten muutettuani omakotitaloon, sahasin katolle levittäytyneen ison omenapuun oksan. Se ei kestänyt niin rajuja toimia ja surukseni puu kuoli. Siinä oli mielettömän maukkaat omenat. Istutin joka vuosi uusia omenapuita, mutta eivät nekään kestäneet märällä pihallani. Nyt on yksi puu hengissä (Pirja) ja sitä hellästi hoidan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä rieskat meni meillä jatkoon ohjeen helppouden takia. Sai nopeasti mukavan makuisia ja meillä syötiin ne kerralla, joten tuplaan annoksen seuraavaksi.
      Varovainen pitää omenapuunleikkauksien kanssa oltava siksi toisen oksan haaran leikkaus tapahtuu toisena vuonna.
      Toivottavasti omasi nyt hellässä hoidossa jatkaa kasvuaan.

      Poista
  25. Rusijauhot puuttuvat! Pitääpä kirjoittaa muistilistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tein muistilistan kauppaa varten siitä tulikin tosi pitkä kun ei olla kahteen viikkoon käyty siellä.

      Poista
  26. Täällä myös omenapuiden leikkausta tiedossa piakkoin.. tänäin tehtiin vähän muita pihahommia,haravointia ja oksien keräämistä.Pitäisi myös leipoa jotain,mutta jotenkin tuntuu ettei saa oikein mitään aikaiseksi.Mukavaa alkavaa Pääsiäisviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäiseksi on meillekin luvassa taas pihahommia ja myös leipomista olisi täälläkin. Välillä tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi vaikka touhuaakin olevinaan. Mukavaa pääsiäisen odotusta.

      Poista
  27. Kiitos ohjeesta, menee kyllä kokeiluun:) Ja kätevää, kun voi kohottaa soodalla, meilläkin kun on lähikaupassa hiiva ollut loppu tuon tuostakin. Nyt taitaa monessa kodissa olla innokkaita leipureita:) Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vain. Minustakin tämä sooda oli hyvä vaihtoehto jos tosiaan hiivaa ei ole. Meidän kaupoissa ei kumpaakaan hiivaa ole ollut silloin ainakaan kun minä siellä olen asioinut. Toisaalta minä käyn nyt kahden viikon välein mutta kuitenkin. Tiistaina eli huomenna mennään taas kauppaan jos tuoretta hiivaa löytyy ostan muutaman paketin, kuivahiivaa minulla onkin vielä itsellä.
      Minä leivon aina pääsääntöisesti kaiken itse ennen koronaakin mutta monessa paikassa se on varmasti lisääntynyt tämän myötä.
      Mukavaa pääsiäisviikkoa myös sinne.

      Poista
  28. No toihan onkin hyvä ohje. Tuota täytyykin leipasta. Tuollaista ei ole ennen tullut tehtyä. Pirteätä Pääsiäisen aikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje oli meidän mielestämme myös hyvä. Suosittelen kyllä kokeilemaan. Pirteää pääsiäisen aikaa myös sinne.

      Poista
  29. Nappasin rieskaohjeen, kun nyt on tavallista suurempi leipomisinto.
    Hiivat ovat olleet kaupoista loppu. Viime viikolla vihdoin löysin kuivahiivaa, jota ostinkin sitten kaksi pakettia. Hiivaa pitää aina olla kotona. Ilmeisesti moni muu ajattelee nyt samalla tavoin.

    VastaaPoista
  30. Minä olen varautunut myös aina siten että hiivaa löytyy kotoa, mutta nyt on ollut hiivat vähissä kaupoista. Onneksi sain ostettua silloin heti kun tämä oli vielä aluillaan kuivahiivaa jemmaan. Nyt sain eilen ostettua kolme pakettia tuorehiivaakin joista yksi paketti meni eilen ja toinen tänään. Tulokseksi jää yksi paketti ja toinen pakkasessa. Mukavaa kun tämä ohje kiinnosti ja se on kyllä hyvä ja ennenkaikkea sen voi kohottaa soodalla. Mukavia leivontahetkiä.

    VastaaPoista
  31. Mä olen jättänyt leikkaamatta omppupuut täysin. Nyt onkin jo myöhäistä täällä. Jännä, että olen kuitenkin tykästynyt niiden luonnonmukaiseen menoon. Omppuja tulee - tosi ei viime syksynä.

    Kiva siis lukea, kuinka muut puuhastavat sitä, mitä minunkin pitäisi. Omenapuu maljakossa on yksi kauneimpia oksia.

    Kaunista kevättä ja iloista pääsiäisen jatkoa täältä kotisoffalta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy kyllä sanoa että omenapuut on kauneimpia ihan omassa luonnonmukaisessa muodossaan, olet täysin oikeassa ja jos omistaisin sellaisen puutarhan missä olisi jo valmiina edes yksi iso kunnon vanha omenapuu se saisi olla sellaisenaan. Olet valinnut ihanimman vaihtoehdon. Mukavaa sunnuntaita sinne soffalle.

      Poista