lauantai 27. maaliskuuta 2021

Haluamme luonnon takaisin .

 Olemme jo pitkään harkinneet että mitä tämän rinteen jälkeen olevan maa-alueen kanssa tehdään . Siellä on paljon lähteitä eli osassa aluetta on vesi pinnassa . Joskus vuosia sitten ajattelimme kaivauttaa sinne lammen  siitä olisi saanut mukavan jopa uimakelpoisen sellaisen . Mutta vuodet on kuluneet tämän muun paikan kunnostuksen kanssa ja uuden puolen rakentamisessa , vanhuus painaa . Olemmekin nyt luopuneet ajatuksesta ja toinen ajatus on alkanut kytemään . 





Jospa osaan kuivalle reunalle nyt ainakin istutettaisiin niittykasveja hyönteisille ja perhosille.. 

Katselimme joku aika sitten Areenasta neliosaisen ohjelman  Haluamme luonnon takaisin . Siinä Tanskalainen maajussi Frank auttaa pölyttäjiä . Tanskan pohjoisemmassa kolkassa Jyllannin Hjórrissa on alettu luoda pölyttäjille uusia elinympäristöjä . Tästä saimme uutta kimmoketta asialle ja kun aluetta jo hieman syksyllä työstettiinkin . Siispä tuumasta toimeen mies tilasi Suomen Niittysiemen kasveja pienen "aloitus" paketin . Nämä pussit riittää noin yhden neliön alan verran per pussi. 


Isas lähetti myös minulle näitä kerrottuja unikonsiemeniä kera kauniin kortin , kiitos Isa  ❤
Nämä minä ajattelin myös sinne istuttaa . Mäkitervakkoa myös minulla on hieman ,  kohokkia ja keltaista esikkoa mitä oli myös heillä myytävänä ne varmasti olisi hyvä lisä myös sinne ja niitäkin on . Näistä on hyvä nyt ainakin aloittaa  niin ja taitaa olla vielä päivänkakkaraakin . 





Tästä kulmasta alaspäin olemme kärränneet ylimääräistä maa-ainesta mitä oli kasoissa pihalla . Ja ne taas olivat kasautuneet niistä mitä oli syntynyt mökin laajennuksen ja terassien tekemisen yhteydessä . Tähän olisi tarkoitus istuttaa siemenet  hieman pitää vielä tehdä kärräyksiä ja tasoituksia . 






Mutta tällaista tällä kertaa.. 



51 kommenttia:

  1. Aivan ihanat uudet suunnitelmat🐝🐞

    VastaaPoista
  2. Kiva projekti, hyvää luvassa pörriäisille!

    VastaaPoista
  3. Oikein ihastuttava suunnitelma ja kiva seurata, miten saatte projektin eteenpäin.
    Teillä näyttää olevan jo paljon maata näkyvissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos yritän päivittää jos jotain tapahtuu.
      Kyllä meillä on paikoin vielä runsaasti lunta ja jos ei ole lunta on kuraa 😣

      Poista
  4. Kannatan lämpimästi. 🌺 Luonto hyötyy ja itselle tulee iloa. Taidanpa itsekin ryhtyä miettimään miten lisäisin meidän pihan luonnollista puolta. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Mekin ajateltiin kun kerran on paikkoja missä tätäkin voisi kokeilla.
      Kiitos kuin myös sinne

      Poista
  5. Ihan huippu hieno suunnitelma! Silmän iloa ja hyötyä samalla kertaa. Kuulolla ollaan seuraamassa projektin etenemistä.
    Virvon, varvon aurinkoisia päiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ juurikin näin silmän iloa ja hyötyä.
      Yritän päivittää jos on jotain uutta tällä saralla.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  6. Wau ihania suunnitelmia,kuulostaa kivalle🤔
    Mikä silmän ilo ja pörriäiset yn kiittää.
    Ihanaa tämä kevät aika kun kaikki ideat laukkaa päässä..
    Aurinkoista sunnuntaita, virpoi varpoi🐤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Toivottavasti saamme jotain pörriäisten ja perhosten iloksi kasvatettua.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  7. Erinomainen idea. Muutamassa blogissa on ollut kuvia niityistä, jotka pieninäkin ovat kaunista katseltavaa ja pörriäisten suosiossa.
    Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤. Minäkin olen bongannut joistain blogeista juurikin näitä pieniäkin alueita missä ollaan onnistuttu saamaan ihania mesipaikkoja.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  8. Teillä on ryhdytty tuumasta toimeen! Varmaan kaunis lopputulos, kun kaikki kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tätä jo työstetty jonkin aikaa. Toivottavasti onnistumme.

      Poista
  9. Hei, ihan mahtavaa! Olen tosi iloinen tästä! Ja kyllähän sitä löytyy myös kosteiden niittyjen kasveja, jos haluatte jatkaa sinne. Kostea alue on tietysti vähän hankalampi pitää kurissa kun kasvaa helposti rehevästi mitä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu pitää sitten jatkossa miettiä kun nyt saamme tämän osion ensin valmiiksi.

      Poista
  10. Todella hieno projekti. Siemenpussivalikoimassa on hyvin kauniisti kukkivia lajeja.
    Mukavaa palmusunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ Siellä oli vaikka mitä valikoimaa mutta nämä nyt valikoitui.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  11. Hej Nila!
    Siitä tulee varmaan oikein kiva. Hyönteiset pitävät.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  12. Hieno idea ja kiinnostava projekti.
    Hyvää palmusunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos kuin myös sinne

      Poista
  13. Ohjelmaa katsoessa tuli eka kertaa mieleen, että onneksi meillä Suomessa on aika paljon joutomaita jäljellä. Tanskassa lähes kaikki on
    Ihmisen käsittelemään maata. Nyt täytyisi vain ymmärtää 'joutomaiden' arvo ja merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin voisi kuitenkin hyödyntää kaikki moottoritien reuna-alueet esimerkiksi.

      Poista
  14. Oikein hyvä ajatus!
    Pitäisikin katsoa tuo ohjelma joskus.

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa mahtavalta ja pörriäiset kiittävät. Onneksi ihminen ei saa kaikkea kerralla tehtyä, niin on aikaa kypsytellä ajatuksia ja kenties omaksua uusiakin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä(kin) projektianne.
    Hyvää pääsiäisviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Aika ja ikä tekee tehtävänsä näin se vaan on.
      Laitan tietoa jos on mitään raportoitavaa.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  16. Minä katsoin tuon saman sarjan ja pidin kovasti. Tietysti Tanskassa on vähän erilaiset maisemat ja paljon vähemmän luonnontilaista alaa kuin Suomessa, mutta kyllä hyönteiskato koskee tätäkin maailmankolkkaa. Toivottavasti niittysiemenet lähtevät reippaaseen kasvuun eikä mullasta tunge liikaa ei-toivottuja kasveja. Unikonsiemenet ovat hyvä lisä, niin saatte kukintaa jo ensimmäiselle kesälle. Ruiskaunokkikin sopisi sekaan vallan mainiosti. Hyviä lajeja olet valinnut kylvettäväksi. Minä olen tuota ruusuruohoa haikaillut omillekin niityille. Muistan lapsuudesta, että vanhempieni niityllä olisi kasvanut mätäs ruusuruohoa, mutta se on varmaan hävinnyt. Yritin viime kesänä sitä etsiä, jotta olisin saanut siemeniä kerättyä, mutta en löytänyt koko kasvia. Ehkä pitää minunkin tilata sitä netistä. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä katson televisiota tosi vähän mutta tämä oli kyllä hyvä että tuli katsottua. Minun sisareni tyttö asuu Tanskassa joten tuttu paikka.
      Pitää katsoa nyt sitten miten tämä onnistuu. Ruiskaunokki on myös hyvä lisä.
      Toivottavasti ruusuruohoa löydät vielä. Mekin katsomme sitä miehen kotoonta. Sitä kun siellä on.
      Siellä oli hyvä siemenvalikoima ja tulivat nopeasti postissa.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  17. Onneksi suunnitelmia voi muuttaa ja inspiroitua uusista ideoista.

    VastaaPoista
  18. Näin on. Ikä ja aika tekivät nämä muutokset.

    VastaaPoista
  19. Tilattiin jo aikapäiviä sitten siemeniä. Eikä vieläkään ole tullut. Osa ei varmaankaan enää tälle kesälle kerkeä. Ensi vuonna tilataan kyllä vielä aikasemmin.

    VastaaPoista
  20. Mistä tilasit siemeniä täältä ainakin tuli parissa päivässä. Harmillista kyselitkö perään. Kyllä monet vielä hyvinkin kerkiää kuitenkin jos tulisivat pian.

    VastaaPoista
  21. Tosi ihanalta kuulostava suunnitelma teillä tuohon paikkaan:) Hyvää pääsiäisviikkoa Nila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  22. Ihanat suunnitelmat,🌸🏵🌻🌼🌷🌺

    Hyvää Pääsiäisviikkoa!,Sinulle Nila 🐣🐰🌞🧡🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  23. Mielenkiintoiset suunnitelmat teillä.

    VastaaPoista
  24. Loistava suunnitelma. Pääsiäisiloa sinne 🐤🐣🐔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos kuin myös pääsiäistä sinne.

      Poista
  25. Hyvä suunnitelma. Niityt ovat niin kauniita ja sen lisäksi hyödyllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä on tämä osa ihan jouteliasta maata jos vain kasvavat. 🤗

      Poista
  26. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista