tiistai 18. toukokuuta 2021

Keskuspenkki ja ympäristö

 

Olen alkanut kohentamaan keskuspenkkiä  ja lähinnä sen reunia. Tikat on hakkanut rikki kaikki puuosat tässä niinkuin muissakin penkeissä . Joten eikun puuosat nuotiopaikalle sen alta kangas pois ja reunojen muotoiluun . Samalla penkki hieman leveni reunoiltaan ja sai samalla kanttauksen . Ensimmäisen kivipolun tein jo syksyllä ja se on näköjään painunut keskeltä notkolle pitää hieman korjailla kunhan kerkiää , laitoin kivipolun alle myös kankaan . Yksi marjakuusi sai aiemmin keväällä jo siirron tänne päätyyn . Katajan ja marjakuusen väliin on tulossa vielä angervoja . 

 

Oikealla oleva sinikynäkataja ei ole ollut ensimmäisen vuoden jälkeen hyväkuntoinen ja nyt tänä keväänä marjakuusetkin on saaneet ruskettumaa samoin myös muissa katajissa on hieman jotain ruskeaa . Olen antanut havupuupalsamia mutta voi olla että joudun poistamaan sinikynäkatajan kokonaan . 



Penkissä kasvaa todella paljon erilaisia jaloangervoja ja tässä yläkuvassa myöskin matalaa parvitulppaania ja laukkaa. Tässä alakuvan esikot siirtyy hieman reunempaan katajan alta ja samalla saan toivottavasti ison voikukan poistettua . 


Valkoinen tarhakylmänkukka on tehnyt vain kaksi pikkuista ympärilleen kun taas muut värit jopa kymmeniä , löysin taas keväällä ainakin kahdeksan uutta alkua lila versiosta . 


Valkovihreät kuunliljat on nousussa samoin muutkin värit . Kuunliljojen lehdet antavat kivan lisän tähän penkkiin . 






Reunoilla kasvaa myös helmililjaa kahta sorttia  lisään ehkä niitäkin yhden tuppaan syksyllä . Kastelin samalla istutettujen angervojen lisäksi hieman muitakin . Keskellä tuijan ympärillä kasvaa ritarinkannusta kolme kappaletta samoin komeaa maksaruohoa . Nyt pitäisi kohta laittaa tuet näille molemmille . 


Näitä ruusujuuria minulla on kolme tämän yhden jouduin siirtämään marjakuusen kainalosta vähän väljemmälle kasvupaikalle . Täällä on hieman autiota vielä mutta polku tulee nyt ainakin . 


Alakuvan alimmainen polku myös siirtyy hieman kun reunan teko jatkuu . Angervoja istutin tähän penkkiin lisää kuusi kappaletta ja lisää on tulossa ainakin saman verran jos mahtuu niin ehkä enemmän . Tämä on niinsanotusti  jaloangervojen penkki sillä niitä tässä lukumäärällisesti kasvaa eniten . Olen nyt keskittänyt angervot tähän yhteen penkkiin aiemman kahden sijasta.  . 


Kuten huomaatte penkki on jonkinlaisessa alamäessä  ja siitä näkee myös melkein kaiken jopa taaimmaisetkin istutukset heti pihaan tultaessa . Etualalle on lähdekaivo mistä meille tulee vesi sisään pumpulla ja koskaan ei siitä ole vesi loppunut . Vesi on hyvää ja kylmää me tutkitutimme veden laadun muutama vuosi sitten ja ei ollut moitetta missään arvoissa . Se tosin ei ole päältäpäin kovin kaunis mutta jossain vaiheessa se saa tuulimyllykuoren kunhan pahimmat rakennus projektit antaa myöten . Pidämme sen myös lukittuna . Niinsanottu tuulimyllypenkki saa myös toisen muodon ja pienen laajennuksen sekä kantatut reunat  . Terassin lasikaide pitäisi tulla kesäkuun alussa ja se antaa mahdollisuuden senjälkeen siistiä mökin alusta piiloon . Siellä on vielä jonkinverran puutavaraa mikä pitää paloturvallisuuden takia poistaa ennen uudenpuolen lopputarkastusta mikä on ensi keväänä . 


Pihatyöt on tekemättä mutta kohta se saa taas singelikivikuorman  oikealla olevan puutarhan lavakauluksien välitarpeisiin ja muuhunkin . Puutarha on reilu kuusisataa neliötä ja on kokonaan aidattu . Mökin takana pohjoispuolella nousee isot kalliot  joten aika lämmin ja suojaisa on tämä osa tonttia . 



Puutarhassa alkoi luumupuut jo kukkia  ja parsojakin jo muutamia on nousussa . Meillä on myös pihapiiri aika avoin nurmikkoa on paljon ja käsipelillä siinä menee joku tovi sitä leikatessa ja puutarhan puolella kun on niin paljon kierrettävää . Mutta me pidämme tästä pihamallista . 


Tuo pieni kiviympyrä poistuu aikanaan . 






Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


40 kommenttia:

  1. Hyvälle näyttää! keväässä/talvessa on ollut jotakin havupuille huonoa, koska minultakin näyttää kolme pallotuijaa kuivuvan hengiltä, vaikka huolehdin niiden suojaamisesta ja kastelusta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ samoin minä suojasin tosi aikaisin ja kastelin.

    VastaaPoista
  3. Voi sentää silmät pyöreenä ihastelin kuviasi..Waude ihanat kukkapenkit ja kaunis kokonaisuus puutarhassanne. Kyllä tuolla viihtyy ja ihana katsella kukkia ja kaunistä ympäristöä.
    Aurinkoa ja mukavia puuhasteluja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Me viihdymme mökillä melkein aina ja matkaa kun on vain se kolmekymmentä kilometriä.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle 🤗

      Poista
  4. Kaunis ja laaja alue valkoista pikkusydäntä. Havut tuovat hyvää taustaa muille kasveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valkoinen pikkusydän ei leviä kuitenkaan niin paljon kuin punainen, sitäkin löytyy kyllä.
      Havuista minä pidän niin paljon että niitä on minulla joka penkissä.

      Poista
  5. Voi mahdoton noita sinun esikkojasi, taisin ihailla viime keväänäkin! Havujen kanssa kevät on aina haastavaa, mutta ne ovat niin kauniita perennojen kanssa, että suojaaminen on sen arvoista. Valkoinen pikkusydän on myös levinnyt ihanasti! Teillä on laaja pihapiiri, joten varmasti puuhaa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos esikot viihtyy hyvin meidän mökillä ja mukavaa se on. Minulla on havuja joka penkissä mukana se on jotenkin niin luettavaa minulle. Valkoinen pikkusydän ei leviä kuitenkaan niin paljon kuin punainen väri. Mutta onneksi tilaa löytyy.

      Poista
  6. Sinulla on kyllä kaunis pihapiiri:) Paljon katseltavaa riittää vaikka työtä on vaadituu että tuo on saatu aikaiseksi. Helmihyasintti on yksi lempikukkani. Levittelen niitä pikkuhiljaa kukkapenkkiäni reunustamaan, vähän olen jo onnistunutkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤. Helmililjoja minäkin ajattelin vielä istuttaa lisää.

      Poista
  7. Tavallaan on ihan hyväkin, että joutuu välillä korjaamaan istutusalueita, sillä tässä sinun projektissasi ainakin tuo keskuspenkki parani ilahduttavan paljon. Kanttaus tuo ryhtiä ja pienet muutokset perennojen paikoissa tekevät hyvää, kummasti kaikki kasvaa vuosien mittaan ja menee liiankin ahtaalle. Huikeat esikot ja ne sopivat hauskasti havujen kanssa.
    Hyvä, että sait tarhakylmänkukan siementaimia, minä toivon samaa omistani!
    Tämä täytyy tutkia uudelleen vielä monta kertaa, oli paljon kivaa asiaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin.. aikansa kutakin sanotaan. Minäkin pidän nyt tämän penkin ilmeestä.
      Tarhakylmänkukkia ja sen alkuja on ihan reilusti mutta hyvä niin.

      Poista
  8. Onpa kauniin näköinen pihapiiri.Ja kauniita kasveja.Toisten pihoja on mielenkiintoista nähdä:)

    VastaaPoista
  9. Kauniita kukkia. Kevät onihanaa aikaa kun kukat alkaa kukkimaan ja luonto alkaa viheriöimään. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikki ihanuus on lähestulkoon edessä vielä.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle.

      Poista
  10. Kaunis keskuspenkki havuineen. Toinen kuva ylhäältä on todella kauniin muotoinen. Hienoa, että kylmänkukkasi ovat tehneet siementaimia. Toivon niitä itaekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kylmänkukat on tehnyt todella paljon siementaimia joten niitä riittää 🤗
      Toivottavasti sinäkin onnistut .

      Poista
  11. Kaunis puutarha. Hienosti hoidettu.

    VastaaPoista
  12. Hei Nila!
    Oikein hieno tulos keskuspenkissä, muutenkin oikein kiva kaunis puutarha.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  13. Ihania sun esikkoalueet! Aika-ajoon penkkiä on uuristettava väkisinki. Kasvaavat umpehen, osa ei seleviä ja sitte vaan miäli muuttuu. Teillon hianosti avoonta tilaa. Hyvää omavaraasuutta, on oma kaivovesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, penkit missä on puureunus on tullut tiensä päätökseen
      Olemme onnellisia hyvästä vedestä mistä ei tarvitse edes maksaa.

      Poista
  14. Keskuspenkki on kaunis ja kaunistuu koko ajan lisää.
    Jaksan aina ihailla tuota, kun sinulla on runsaasti yhtä kasvia aina paikassaan.
    Varastettiin muuten teidän idea. Laitettiin verkkoaita (koirien takia) kasvimaan ympäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä pidän siitä että kasveja on runsaasti lajiaan ja siksi tuntuu että kaikki ei mahdu millään 🤗😁
      Verkkoaita on hyvä moneen.

      Poista
  15. Aina vaan kivamman näköistä. Tykkään tuosta pyöreästä alueesta 💚

    VastaaPoista
  16. Uudistukset ovat välillä tarpeen. Keskuspenkki on kivan näköinen kun perennoista tulee väriä havujen sekaan. Ihanasti esikot kukkivat valtoimenaan. Meillä myös ensimmäiset luumunkukat ovat auenneet. Pian ainakin kolme puuta kukkii valkoisenaan. Ihanaa aikaa siis edessä! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, olimme melkein viikon reissussa ja takaisin tullessa oli kaikki ryöpsähtänyt todella kasvuun ei sitä paikanpäällä niin huomaa. Meilläkin nyt luumupuiden ja kirsikkapuiden kukinta on parhaimmillaan.
      Ihanaa aikaa on ja hyvää alkanutta viikkoa 🤗❤

      Poista
  17. Tuollaista keskuspenkkiä minäkin yritän päivittää ja taistella rikkaruohojen kanssa. Kiitos vinkistä, nuo havut ja angervot ovat tervetulleita vinkkejä. Kyllä kaunis paikkanne on ja näkee, että puutarhaihmiset sitä ylläpitävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskuspenkki on muotoutunut vuosien varrella kasvien kuin muodonkin puolesta nyt alkaa olla siinä kuosissa mitä haluan...... ainakin luulen niin 😁🤗
      Kiitos ❤

      Poista
  18. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista